21.2.2013

Lämpöaaltoa odotellessa

Meillä kotona sellaisia onkin jo ollut. Selän hajoamisen jälkeen hajosi lapsi ja heti perään äiti. Tyttö joka ei ole juurikaan ikinä kipeä, oli kesken päiväkotipäivän jo mennyt itkuiseksi ja soittelivat päiväkodista hakemaan. ”Aijaijaijai” piteli toista korvaa ja minä soittelemaan isille että varaappas aika lääkäriin. Samana iltana Mehiläisen korvatulehdus-diagnoosin jälkeen apteekin kautta kotiin ja ystävällinen lastenlääkäri kirjoitti myös äidille Duacteja sillä oma olo paheni muutamassa tunnissa merkittävästi. Siinä me tytöt sitten sairastettiin viikko kotona.

Mulla aina heti toinen ajatus on, kun lapsi tulee kipeäksi että tässäpä on hyvä siivoilla samalla kämppä ja järjestellä kaapit. Meidän lapset ovat harvoin kipeitä ja kipeänä ollessaankin likimain ylireippaita, että pitää enemmän toppuutella tekemisiä kuin hyysätä. Siinä onkin siis erinomainen tilaisuus keskittyä kodinhoitoon ajan kanssa. Joten josjakun sairastuu itse samaan aikaan kun lapsi, harmittaa kun hyvä kotipuuhasteluaika meneekin ihan ”hukkaan”. Nyt kun olen ollut itse yli kaksi viikkoa vuoteen omana ja kämppä on kun pommin jäljiltä, saisin varmasti kevyesti koko viikonlopun käytettyä pelkkään kodinhoitoon. Olen kuitenkin vakaasti päättänyt että jos aurinko paistaa, en varmasti siivoa vaan me mennään ulkoilemaan!

Blogeissa on kovasti puuhasteltu jo kevätvaatteiden valmisteluja mutta minä olen vielä aivan vaiheessa. Ystävän kanssa olemme asiaa sivunneet ja hän odottaa kovasti että Reiman nettikauppaan tulevat loputkin mallit (kuulemma viimeistään viikolla 10 on koko mallisto nettikaupassa jos ei vielä ole) ja minä odottelen kovasti inspistä ja aikaa käydä asian kimppuun. Kaapissa on tällä hetkellä koossa 128cm popin siniset housut, Napapijrin takki ja todennäköisesti vielä liian reilu Mini a Turen housut/anorakki –setti. Toisin sanoen tyttö tarvitsee perus-päiväkotikamat, mutta katsotaan nyt mitä aika tuo tullessaan. Pojan takille en ole juurikaan uhrannut vielä ajatusta, ehkä valkoinen Napapijrin takki vielä mahtuu. Olen myös luvannut toteuttaa tytön spesiaali-toiveen eli yllätystä tulossa ja poikkeuksellisesti tuleva pk-takki ei ainakaan ole popin sillä mallistossa ei sopivaa väriä ole.
 
Tällä välin olen varannut niin kampaajaa kuin neuvolaakin ja ennen kaikkea sen keväisen kirpputoripöydän. Ilahdutti kuulla että Nella&Nuttu hinnoittelee edelleen pöydät asiakasystävällisesti hintaan 35 €/vko. Varasin pöydän alkaen viikolta 14. Olen saanut muutamia kyselyitä sähköpostitse mutta en millään saa kuvattua ja hinnoiteltua vaatteita jokaista kysyjää varten. Eli jos blogissa on näkynyt jokin tietty vaate, laita kyselyä ja hintatarjous sähköpostiin niin palaan asiaan muutoin lähes kaikki tytön vaatteet koossa 116-122 löytynevät Nella ja Nutusta viikolla 14. Selkeästi talvivaatteet jätän odottamaan syksyn myyntipöytää.


Jos joku haluaa ostaa vaaleanpunaisen Ver de Terren rusettitakin, voi laittaa tarjouksen sähköpostiin. Takki myytiin hetkessä loppuun Keinuhevosesta viime keväänä ja on kyllä hintansa (muistaakseni n. 95 euroa) arvoinen sillä on yksi näteimmistä takeista mitä meillä on ollut. Takki on tekninen (saumat teipattu) ja kevyt, eli sopii niin välikelien ulkoiluun kuin kaupungille mekonkin kanssa. Takissa on kiristysnauhat jotka saa ruseteille hihoissa sekä rinnan kohdalla sekä vetoketju ja irroitettava huppu, valko-vaaleanpunainen puuvillavuori. Koko koko 6 ja mahtui erittäin hyvin viime toukokuussa 118cm/23kg olleelle tytölle koko kesän ja syksyn eli reilu mitoitus (kuvat keväältä jolloin mitattu 118 cm). Takkia on käytetty lähinnä kun kaupungille on lähdetty sateisemmalla kelillä eli erinomaisessa kunnossa ja pesty yhden kerran.

Nyt jään odottelemaan viikonlopulle aurinkoa ja palataan taas uusien kuvien kera,
HYVÄÄ VIIKONLOPPUA !


5 kommenttia:

  1. Toivottavasti siellä sairastelut helpottaa! Laitoin meiliä :)

    VastaaPoista
  2. Kurjaa teidän sairastelu. Toivottavasti helpottaa! Mulla lyö tyttöjen välikausivaatetuksen suhteen ihan tyhjää. Kaikki tuntuu jotenkin nähdyiltä. Reima innosti aluksi, mutta tällä hetkellä tarjolla olevista tyttöjutuista mikään ei kiinnosta. Pojalle löytyisi vaikka kuinka monta kivaa vaihtoehtoa. Aurinkoa odotellen!

    VastaaPoista
  3. Ou nou, kurjissa merkeissä on nyt teidän talvi mennyt selkävaivojen ja sairastelujen kanssa. Toivotaan, että teidän tämän vuoden pöpöt olisi nyt siinä.

    Minäkään en ole vielä ehtinyt miettiä yhtään kevätvaatteita. Itse asiassa, hyppäsin jo miettimään tytön sandaalien sopivuutta, kun reissu häämöttää eikä mitään tietoa mitkä kesävaatteet sopivat päälle.

    Kaikesta huolimatta hyvää viikonloppua teille!

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥