3.2.2013

Hups, mites sitten kävikään...


Olen joskus listannut sellaisia menetettyjä periaatteita ja syötyjä sanoja, lisättäköön kirjoihin ja kansiin että syöty on taas. Ehkä jopa hivenen vanhanaikaisesti olen pitänyt kiinni ajatuksesta että lapset opettelevat ensin laskemaan suksilla ja vasta sitten laudalla, tyttären kohdalla asenteeni lisäksi asiaan on vaikuttanut myös ikä. Lumilautailua ei lähtökohtaisesti juurikaan suositella alle 6-vuotiaille (vaikka toki pienempiäkin rinteessä näkee) ja alle 5-vuotiaat ovat kuitenkin helpompia rinteessä suksilla, jos jo miettii hissimatkoja jne.

No olen nyt reilu vuoden kuunnellut ratkutusta lumilautailusta, lumilautailusta ja lumilautailusta. ”Äiti, mä haluaisin opetella lumilaudalla!” Väsytystaistelu on selviö kun kaksi muuta laskee laudalla ja isoveljeä idolisoidaan aika vahvalla tunnetilalla. Kun sillä ihanallakamalallaisoveljellä alkoi Lumilautailun Temppukoulu Peuriksella viikolla kaksi, katkei henkinen selkärankani ja annoin periksi. Laitoin tytön lumilautatunneille. Ensimmäisellä tunnilla oli tarkoitus testata onko lapsella vielä minkäänlaisia edellytyksiä oppia lautailua. Tunnin jälkeen yllätys oli iso sillä opettajan arvio lapsen taidoista ja edellytyksistä oli vähintäänkin super. Opettajan mukaan harvempi 5-vuotias pystyy samanlaiseen laudan käsittelyyn ekalla tunnilla ja todennäköisesti mm. voimistelulla ja laskettelutaustalla on suurikin merkitys. Toinen lautailun yksäri varattiin seuraavalle Peurisreissulle ja tyttö pääsi jo pitkän lasten rinteen alas asti kaatumatta: tosin ”lanaamalla” mutta opettajan mielestä todella taitavasti harjoittelumäärään nähden; jota siis tähän mennessä oli kertynyt vajaa 2 h. Tytön tahtotila tietysti pelaa suurta roolia tässä ja edes -19 asteen pakkaslukemat eivät viimeksi menoa hidastaneet. Ja tämän äidin oli uskottava että ehkä tämä tyttö on tarkoitettu rinteeseen lautailemaan.

Sitten alkoi se seuraava ratkutus. ”Äiti, mä tartten OMAN lumilaudan”. Tähän mennessä olimme vuokranneet tytölle tunneille laudan ja kengät (yhteensä 19 €/h) ja olin jo itsekin miettinyt omien varusteiden ostamista snoukkatytylle.


Burton ei ole vakuuttanut minua ainoastaan laskuvaatteiden vaan myös varusteiden puolella. Vaikka nykyään on lautamerkkejä pilvin pimein, on Burton tunnetuin ja pitkäaikaisin toimija alalla, ihan hyvä referenssi. Olen aina ollut sitä mieltä että minkä tahansa asian tekeminen on mukavampaa kun asiallset vermeet joten Burtoniin päädyin näissäkin hankinnoissa. Lauta sekä kengät menevät 2-3 vuotta eli hintakin jakaantuu useammalle käyttökaudelle. Kävimme kiertämässä Sellon urheiluliikkeet sekä Suomenojan Intterin alennusten toivossa ja kävi ilmi että pienille ei valikoima päätä huimaa; varusteita on vähänlaisesti ja ne eivät ole alessa.

Kierroksen aikana ja illan googlettelun jälkeen päätös tehtiin Burton Chicklet laudasta, Grom –kengistä sekä Grom –siteistä.


Intersportista olisi saanut laudan pienellä alennuksella mutta kun huomasin että kenkiä on valkoisenakin, laitoin kyselykierroksen Lahden Sinneworldiin sekä Burton Storeen (http://www.burtonstorehelsinki.fi/). Lopulta ilmeisesti viimeiset valkoiset koon 33 Gromit löytyivät Burton Storesta ja päätin että haetaan koko setti samasta paikasta, jossa oletettavasti on myös asiantuntevin ja kokenein henkilökunta.

Keskeltä lumimyrskyä Sörnäisten Rantatien varresta löytyneestä Burton Storessa on laaja valikoima niin varusteita kuin asusteitakin. Myymälä on tilava sekä erittäin siisti ja tuotteet ovat hyvin esillä. Tiskin takaa löytyi aivan mielettömän mukava ja etenkin asiantunteva palvelu, miilaikii! Liikkeestä saa aivan varmasti kaiken mitä lumilautailuun tarvitsee ja vähän ekstaakin. Mieleni teki jäädä brausailemaan mallistoja mutta nyt pidettiin fokus tytön tarvikkeissa. Ystävällinen myyjä asensi siteet, tarkasti tytön asennon laudalla ja kertoi mielenkiintoisia asioita tuotteista. Kuten esimerkiksi sen ettei Burtonin lasten laudat olekaan täysin lautoja vaan hieman kuperia jotta lapsen olisi helpompi käsitellä lautaa laskiessa. Hymyilevä myyjä sai minut myös vakuuttuneeksi (ostopäätöksen jälkeen tosin) että on todellakin merkitystä, minkälaisen laudan/kengät opettelevalle lapselle ostaa.

Lasten laudassa tärkeitä ominaisuuksia on leikkaus sekä paino. Nyrkkisääntö on että lauta on leukaan, +-5cm. Tyttö on laskenut tunneilla 100cm laudalla mutta koska laudan pitää olla sopiva ennen kaikkea ensivuonna, ostimme 110 senttisen laudan nyt 120 senttiselle tytölle. Grom –kengissä on ominaisuus joka mahdollistaa kengän koon kasvattamisen noin 0.5 sentillä jalan kasvun myötä ja kengät kiinnittyvät nopeasti sekä tukevasti kahdella tarralla. Grom –siteissä on erilainen muotoilu kuin aikuisten siteissä. Tämä mahdollistaa ainoastaan yhden hihnan kiinnityksen joka on sangen näppärä ja nopea, sillä monissa keskuksissa suositellaan että takaside on auki hissimatkoilla. (Yksi syy miksi ne lautailijat istuskelee siinä hissin vieressä rinteen yläpäässä) Laudan jäädessä pieneksi voi siteet siirtää seuraavaan lautaan niin kauan kun laskukengät eivät ole isommat kuin koko 38.

Regut (=regular) laskee vasen jalka edessä ja goofyt oikea jalka edessä

En osaa sanoin kuvailla miten ylpeä ja onnellinen tyttö oli uudesta lumilaudasta. Toivon että tämä toimii motivaattorina myös yksinharjoitteluun johon panostetaan nyt enemmän. Tarpeen mukaan tuntejakin toki otetaan ja tyttö on jo pyytänyt päästä ensi vuonna temppukouluun, jonka alaikäraja taitaa tosin olla 7-vuotta. Ensin kuitenkin opetellaan menemään hissillä yksin ja kääntymään laudalla myös oikella, eli kanttamaan varpaihin päin.



Kun aika antaa myöten, menen paremmalla ajalla Burton Storeen selailemaan mallistoja sekä mitoituksia tarkemmin. Burtonilla on laajan talvivaatemalliston lisäksi myös kesämallisto, vaikkakin kuulemma vielä hieman tuntemattomampi. Nyt en huomannut kysyä onko myös lapsille kesäisempää kudetta mutta kysäisen seuraavalla kerralla. Liikkeessä oli nyt hyvin jäljellä lasten toppaa ja myyjä kertoi että he pystyvät kauden aikana myös tilamaan jos hyllyssä ei jotain ole…ainakin niin kauan kunnes keskusvarasto myy eioota.

Niitä kevättalvi-aurinkoja odotellen, 
hyvää alkuviikkoa kaikille!

15 kommenttia:

  1. Ihana lautailija ja wau mikä kypärä :)

    VastaaPoista
  2. Meidän nuorin kokeili viime talvena eka kerran lautaa Rukalla, ollessaan siis 4,5vuotias. Pakko oli antaa tilaisuus kun siskotkin sai ;) Yllättävän hyvin neiti jaksoi ja onnistuikin. Nyt on jo ilmoittanut ettei halua enää suksila laskea ja ajattelinkin ottaa myös yksityistunnin Peuramaalla kunhan sinne sairasteluilta ehditään...

    VastaaPoista
  3. Ihana juttu, että neidillä onnistui noin helposti! Noi korvat kypärässä taitaa olla sellainen "juttu", kun monilla pienillä on ;) Oma ei ole vielä mankunut, mutta mistä noita saa, jos tilanne eteen tulee...

    VastaaPoista
  4. Mahtava likka!!!!Ja ihanaa kun onnistuit saamaan niin laadukasta pslvelua & tuotteita. Mukavia mäkiä koko perheelle!

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia!

    Itse olen sitä mieltä, että pienemmät oppivat helpommin tuon lautailun :) Vaikkei olisi mitään voimistelua taustalla, niin suurin osa oppii lautailemaan tosi helposti.

    Sä kirjoitit, että lauta ja monot menevät 2-3 vuotta. In my deams... Kaikki mahdolliset monot menevät aina vain yhden vuoden :D

    Rose

    VastaaPoista
  6. Hyvät maanatai-aamupäivät kaikille. Täällä kärvistellään jälleen kerran selkäkrampissa ja selkäranka vinossa.

    Kiitos Anonyymi ♥

    Muruhuttu, sepä se, luulöen että motivaatio on todella hyvällä tasolla kun isommat sisarukset näyttävät mallia. Peuramaalla on tosi paljon mukavia opeja, ollaan aika moni jo käyty läpi :) Parantukaahan pian!

    Suvi, yritin etsiä korvia kovasti alkutalvena koska muistin nähneeni niitä viime talvena Tahkon Ski Macissa. Joka paikassa tuli vesiperä ja lopulta ostin nuo (pakettiin kuuluu myös häntä) sieltä Tahkon Ski Macistä tänä vuonna. Eli muuta paikkaa en ole onistunut löytämään.

    Kiitos Miikkis ♥

    Rose kiitos :) Tosiaan itse alotin 14-vuotiaana ja kesti noin 3 päivää ennen kun pääsin mäen alas kaatumatta, Jiilläkin meni useampi päivä Tahkolla ja likka on tosin ainoa joka on tunneilla ollut ja on oppinyt ällistyttävän nopeasti alkeet.

    Monojen/kenkien käyttöaika riippunee jalan kasvuvauhdista sekä lapsen iästä.
    Jii on laskenut jo kaksi tai kolme vuotta samoilla lautakengillä ja uskon että likan kengät menevät ainakin tämän ja ensivuoden koska on laskenut vuokraamon 32:lla ja nyt ostetut on 33:set ja ne pystyy laajentamaan noin kokoon 34.
    Jos oikein muistan niin itse sain joka toinen vuosi uudet lasketteluvarusteet pienenä eikä monoihin mitenkään liikaa kasvuvaraa ikinä ostettu. Mutta tosiaan jalan kasvuvauhdistahan se on kiinni pitkälti...

    VastaaPoista
  7. Iik, miten suloinen kypärä <3

    Me tullaan Nopsterin kanssa lauantaina peuramaalle suihkimaan suksilla, ehkä näemme silloin!

    VastaaPoista
  8. Burtonin junnujen talvivermeissä on ns. kasvunvara...ompeleet vaan auki niin puntit ja hihat kasvaa 5cm. Aivan huippu juttu, lisäävät vaatteen käyttöikää huomattavasti, varsinkin kun niitä ei käytetä muualla kuin rinteessä. Meille ei osteta muita skimba vaatteita kuin Burtonin...paitsi pipoja, ne teen itse ;D

    T:Johanna

    VastaaPoista
  9. Hih, olisin voinut itse kirjoittaa tämän jutun :) Meilläkin tyttö (6 v.) hinkusi lautaa niin, että lupasi maksaa siitä itse osan joululahjarahoillaan, kun vanhemmat jarrutti... Kerran on kokeillut aikaisemmin, suksilla laskee paremmin kuin minä ja naapuruston monta vuotta vanhemmat pojat.

    Nyt on lauta ostettu, ja lauantaina korkattu rinteessä. Yleensä superlyhytpinnainen typy jaksaa laudan kanssa käsittämättömän hyvin, lauantaina 4 tuntia yhdellä tauolla ilman kiukkuja ja hymy huulessa :)

    Meillä iskä laskee laudalla, me pojan kanssa suksilla.

    Mukavia rinnehetkiä :)

    P

    VastaaPoista
  10. Mahtavia kuvia, mutta ennen kaikkea taitava tyttö, ei voi muuta sanoa!

    VastaaPoista
  11. Hei,
    tietääkö Anana tai yllä kommentoinut Johanna onko Burtonin skimba-housuissa avattavat lumilukot vai kiinteät?
    Meillä ekaluokkalainen haluaa myös laudan, mutta tyytyi vielä suksiin... Lupasin kunhan ensin hallitsee sukset...
    Ihanaa talvea ja toivotaan hyviä rinnekelejä!
    -Susu

    VastaaPoista
  12. Voi liikutus miten söpö minisnoukkaaja :) Hurjan taitava tyttö kertakaikkiaan!

    VastaaPoista
  13. LPP, kiitos ja tästä onkin jo viestitelty :)

    Johanna, kiitos tuhannesti vinkistä, ihan uusi tieto! Käy kyllä yksiin tuon kenkien koon kasvattamis-idean kanssa :)

    P, hihi, hauska kuulla. Ja itseasiassa tyttäkin laittoi tähän hankintaan myös omaa rahaa. Mukava kuulla että tytöt välillä pesee pojat näissä ehkä vieläkin enemmän poikiin yhdistetyisä lajeissä :) Mukavia rinnehetkiä myös teidän perheelle ♥

    Kiitos Anni ♥

    Susu, enpäs muuten tiedä. Mutta kysäseppä asiaa Burton Storesta tai heidän fb-sivulta niin selvinne enopeasti. Veikkaan että eivät ole avattavat...

    Kiitos Iita ♥

    VastaaPoista
  14. Mä luin myös netistä, ettei lautailu oikein onnistu alle 6-vuotiailta, mutta viime talvena meidän silloin 4,5-vuotias poika oppi laudalla hienosti käännökset molempiin suuntiin (sekä hissin käytön). Nyt 5,5-vuotiaana laskee jo ihan kohtuullisesti. Isoveljen esimerkki on meilläkin ollut innoittajana.

    Meillä on muuten molemmat lapset opetettu suoraan laudalle, suksilla eivät siis ole laskeneet koskaan.

    Eli mahdollista on alle kouluikäisenäkin oppia laskemaan laudalla!!!

    Hauskoja laskuhetkiä!

    VastaaPoista
  15. Upeat kuvat tytöstä, niin liikuttavat :) taitava tyttö!!!

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥