14.10.2012

Ladataan päivityksiä...

Heipähei piiiitkästä aikaa! Syksy on tullut viimein kunnolla ja ulkona on niin kaunista että tekisi mieli muuttaa asumaan telttaan johonkin rantsuun. Viiden viikon lepo teki kädelle hyvää ja se on taas oma itsensä, kun vaan pysyn kotona poissa koneelta. Ja olen pysynytkin. Kaikki vapaa-aika töiden jälkeen on mennyt arjen pyörteissä ja olen taas viiden viikon tauon jälkeen yrittänyt neuloa. Hieman varovasti ensin ja nyt jo sillä entisellä innolla että puikot tippuu kädesttä vasta kun luomet tippuu alas. Niitä neulontatuntejakaan ei montaa viikossa ole ja pahoin pelkään että tänä vuonna joudun keksimään joululahjoja jostain muualta kuin puikkojen varresta.

Kotikone vetelee viimeisiään ja joka kerta kun käynnistän koneen, pelkään että kone sippaa viimeisin kerran. Tietsikkakaupoille siis pitäisi mennä mutta kun ei tee mieli niin olen ratkaissut asian niin että en vain avaa konetta ollenkaan. Eikä tee edes tiukkaa, kahdeksan tai yhdeksän tuntia töissä koneella varmistaa kyllä vuorokauen ruutuaika täyttymisen tehokkaasti. Mutta blogikaan ei päivity niin kauan kun en ole koneella. Ja nyt kun tuntuu että olisi taas aiheita ja intoa vaikka kuinka, täytynee nipistää sieltä täältä muutama hetki tännekin ja toivoa ettei koneesta kuulu poks.

Olin ajatellut postausta poikien vaatteista ja neulontajutuista. Olisi muutama omakin juttu mistä voisin ohimennen mainita ja kohta kai olisi aika toppapostauksillekin. Ja voi ei, olin juuri päättänyt ettei Jiille osteta toppahousuja niin huomasitteko ne aivan mielettömän siistit Billabongit hullareilla? Alle neljälläkympillä 8000 pilaarit ja reisitaskut, jep. No mutta anycase, ainakin tämä viikko pelataan vielä vanhalla kuvasaldolla koska olen viimeksi pidellyt kameraa viikko sitten.

Kävin yksin liki kolmen tunnin lenkillä Karhusaaressa viime sunnuntaina ja nautin joka hetkestä täysin rinnoin. Kuvia tuli vaikka kuinka mutta tässä alla seuraamani joutsenperheen arkea. Oli hauska eurata toista perhettä kun oma ei ollut mukana.
























Osaa kuvista olen joutunut croppaamaan sillä, johtuen lintujen luonteesta sekä tilanteesta, osa on otettu todella kaukaa. Ilokseni huomasin että vaikka olen todella vähän päässyt kuvaamaan, tulee säädöt edelleen jostain muistin syövereistä. Olin niin moneen kuvaan tyytyväinen sellaisenaan että melkein tuli valinnan vaikeus. Tässä siis 12 kuvaa jossa yhtä on hieman oikaistu, muutamaa cropattu mutta muuten kuville ei ole tehty mitään, minä ainakin tykkään niistä juuri näin.

Mutta palaillaan tosiaan ensi viikon aikana ja katson aiheita vanhemmista kuvista. Ensiviikonloppuna meillä on pienet juhlat ja sitten taas kaletenteri näyttää siltä että aikaa tänne ja moneen muuhunkin juttuun on paremmin. Jos teillä on jotain erityistoiveita postauksista niin nyt on hyvä hetki kertoa niin saatetaanpa saada ihan räätälöytä matskuakin. Ja tosiaan toivion että t e i t ä vielä täällä on, viimeaikaisesta hiljaisemmasta bloggaustahdista huolimatta :)

Kaunista sunnuntaita kaikille
ja mars ulkoilemaan,
ihan mieletön ilma taas!

12 kommenttia:

  1. Upeita kuvia, suloisia nuo harmaat poikaset - kovin isoja jo ja valmiina matkaan vanhempien kanssa. :)

    VastaaPoista
  2. Kauniita luontokappaleita.
    Mä toivon postauksia vaatteista, vaatteista ja vaatteista. Mitä teillä on talvella käytössä topan alla ja ne topatkin. Meillä on suuri kintasongelma, joten kaipaan tietoa, jos teillä on jotkut huippukestävät yksilöt. :)

    VastaaPoista
  3. Todella hyviä kuvia olet saanut vaikka tuskin on ihan kovin lähelle noita lintuja voinut mennä. :)

    VastaaPoista
  4. Ihanalla syysretkellä olet käynyt!

    Hyvä, että käsi on alkanut toipumaan. Itsekin tartuin pitkästä aikaa puikkoihin ja heti on käsi krampissa. Otahan siis iisisti niiden puikkojen kanssa ettei käsi ärhäköidy uudestaan!

    VastaaPoista
  5. Kiitos Pieni Lintu,. jälleen ♥ Tosiaan joutsenen poikasissa on jotain kiehtovaa. Kun ovat noin "rujon" näköisiä mutta kuitenkin niin majesteettisen kauniita.

    Katjuska, yritetään yritetään. Tosiaan en viitsi lapsia pakottaa kuviin erikseen ja en juurikaan pidä vaatekuvistam issä ei ole laps sisällä :) Mutta yritän haalia jotain kasaan ehdottomasti!

    La Petite Prinsessa, ja olikin, aivan ihana! Ja tosi kova tuuli, kaikki se väri ja tumma meri ja kellertävä valo teki kyllä ihanan "liiton".

    Kiitos Meeri. Tosiaan piti aika varovaisesti hiippailla. Jäin hetkeksi jumiin tosi lähelle ja en uskaltanut liikkua ja jalat meni aivan totaalisen jumiin :d Hyvin näki noista vanhemmista miten koko ajan tarkkailivat missä olen.

    Kiitos Anonyymi ♥

    -Jassu- ja kuvittele että ihan yksin! Tai no oli mulla hyvää musiikkia mukana ;)
    Nyt tosiaan vähän olkapää vihoittelee että pitänee pitää taas vähän taukoa neilomisesta :D
    Jään odottamaan mitä sulta valmistuu puikoilta ...

    Kiitos kaikille kommenteista, aivan mahtavaa lukea näitä, kiitos kiitos kiitos ♥

    VastaaPoista
  6. Tervetuloa takaisin, sinua jo kaipailin! Onko kokemusta Billabongin tai Quiksilverin talvivaatteiden soveltuvuudesta Suomen oloihin? Tarvittaisiin pitkästä aikaa talvivaatteita.
    CalGirl

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka calgirl ja tnx! Muistaakseni kumpaakaan merkkiä ei meillä ole ollut ulkovaatteissa joten mitään faktaa ei ole tarjota. Hulliksiltä mies toi nuo billabongin snoukkahousut ja niissä ainakin vesipilarit on 8000 eli pitäisi riittää. Matsku on notkeaa mutta kestävän tuntuista, ainakin näin kuivatestauksessa :)

      Poista
  7. Ihana kuulla, että kätesi on parempana! Äläpä kuormita sitä liikaa, ettei jumahda uudelleen.

    Ihastuttavia joutsenkuvia olit onnistunut ottamaan!

    Luonto nyt kyllä kauneimmillaan väriensä puolesta. 5-vee rakastaa sieniä, ollaan samoiltu niitä etsimässä ja ihmettelemässä kaikkea muutakin.

    VastaaPoista
  8. Mä rakastan näitä sun kuvia, ja tuun aina kovin hyvälle mielelle niistä silloin kun muistan tulla kurkkimaan blogia.

    VastaaPoista
  9. Kiitos Miisa! Ihan superia kun ehdit jättää viestiä ♥

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥