4.3.2012

MoikkaMoi, pitkästä aikaa!




Hyvin alkanut nopeampi bloggaustahti sai äkkilopun kun ensin oli ihan älytön työrupeama, jota seurasi viikon kestänyt vatsatauti. Poikahan oksensi sen sunnuntai-aamun kun lähdimme Tahkolta takaisin ja kun kukaan ei sairastunut perään, huokaisin perjantaina helpotuksesta. Mutta liian aikaisin. Sillä pe-la välisenä yönä sairastuin minä. Pojalla tauti kesti sen yhten aamun mutta minäpä sairastin pitkän kaavan mukaan. Edelleen toipumassa mutta nyt viikonlopun aikana on pientä ulkoilua ja messukäyntiä tehty. Voimat ovat vain kadonneet jonnekin. Kummallinen tauti muutenkin, tyttö oksensi kerran viime sunnuntaina, sen jälkeen ei mitään, kunnes torstai ja perjantai välisenä yönä oli vatsa sekaisin mutta perjantaina kuitenkin ihan terve. Ehkäpä nämä sairastelut on nyt tässä, minulle ainakin riittää vaikka mielestäni aika vähällä päästiinkin. Mies oli tietysti sopivasti matkolla niin ei ainakaan toistaiseksi ole sairastunut, ellei nyt viikonloppuna vielä jotain noukkinut mukaansa kotona käydessään.


Tein sairastaesa huomion, että kaikki puhuvat jo keväästä ja kesästä. Hieman hämmentyneenä aloin laskea että vastahan tässä on noin kuukautta talvea ollut, mutta se taisikin tulla hieman myöhässä -ainakin lumen osalta. Tuntuu että vasta äsken otettiin topat käyttöön ja ihan höpsöltä tuntuisi nyt jo miettiä kevätvaatetusta. Kevätvaatteet on molemmilla lapsilla kyllä reilassa, vaikkakin veikkaan että kyllä tässä vielä useampia viikkoja toppavarustuksella mennään. Sairastaessa sohvalla tuli muutama tilauskin tehtyä ja pienen kipinän sain uusiin bloggauksiin, eli suunnitelmat on kovat kunhan vain aika riittäisi toteutukseen. Kameraa pitäisi ehkä opetella käyttämään uudestaan, tuntuu että ollaan hieman vieraannuttu kun aikaa säännöllisiin tapaamisiin on ollut niin vähän.




Uuteen viikkoon, 
tyyli on vapaa !

7 kommenttia:

  1. Toivottavasti taudit ohi, inhottava vieras:(
    Aika samanlaisia kuvia lisäilin juuri, tällainen talvi on parasta ja saisi musta jatkua vielä jonkun aikaa. Tämä aurinkohan huumaa ihmisen enkä käsitä että joku ei tykkää talvesta (kun unohdetaan ne lumenkolaamiset aura-auton jälkeen)!

    VastaaPoista
  2. Ei ole totta! Juuri mietin kirjoittavani samanlaisia "sairausjuttuja" :) Poika oli meilläkin viime viikolla yhden illan vatsataudissa. Minä olen kärvistellyt lauantaista asti oksuripulikuumeessa! Nyt jo vähän helpottaa, mutta kyllä tämä voimat vie aivan totaalisesti!!!

    Ihanan pirteitä ja aurinkoisia kuvia. Oikein harmittaa, kun ei ole päässyt ulos!

    VastaaPoista
  3. Hanna, todellakin aurinkoa on odotettu! Harmi kun lumi ei jäänyt samalla lailla pehmäksi maahan tälle aurinkoiselle jaksolle kuin viime vuonna mutta näillä mennään :)

    Johanna, minulla tismalleen sama taudinkuva. Perjantaina lähdin ensimmäistä kertaa ulos ja olo oli niin heikko että huh huh. Edelleen tuntuu uupumusta mutta pikkuhiljaa tässä on kuntouduttava ja tuo auringonpaiste kyllä motivoi :)

    VastaaPoista
  4. Yhh.. Ykätauti on varmaan maailman karsein tauti :(
    Onneksi kuitenkin usein lyhytkestoinen, paitsi kun se ottaa koko perheen. Vuorotellen.

    Parempaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Hyh, olipa inhottava loppu lomalla. :-(
    Toivottavasti pöpöt olisi nyt tuossa tältä talvelta!

    Itse olen päässyt jo haistelemaan kevättä työreissuilla, siksi kevätkaipuu on jo kova. Mutta totta, talvi oli kyllä edelliseen verrattuna lyhyt tänä vuonna.

    VastaaPoista
  6. hei sinä kun tiedät kameroista, niin onko järkeä ostaa canon powershot sx40? vai joku semmonen johon pitää hankkia lisäksi putkia ym? kamera tulisi ihan omaan harrastuskäyttöön, lapsien kuvaamiseen jne.

    VastaaPoista
  7. Nyt alkaa täälläkin oll akevätkaipuu, tuo jäällä liukastelua alkaa ehkä hivenen nyppimään pikkuhiljaa :) No ensi viikoksi on luvattu, jospa sitä saisi kaivettua kameran naftaliinista :)

    Ja kameroista. Nykyisin on todella laadukkaita pokkareita, myös sellaisia joihin voi vaihtaa objektiivin. En itse ostaisi järjesstelmäkameraa ellei kuvaus todella kiinnosta, ei sitä kannata ostaa jos vain automaatilla räpsii muistoja. Laadukas pokkari on taatusti käytännöllisempi. Itsekin haluaisin pokkarin, mutta kun en tuota järkkääkän ehdi käyttää toistaiseksi niin ehkä se pokkarin hankkiminen ei ole ensisijaista :) En osaa valitettavasti sanoa mitkä pokkarit ovat tällähtkellä kehuttuja mutta netistä uskoisin löytyvän tietoa sekä esimerkiksi Rajalalta. Osaan pokkareista saa erillisen salaman joka tuo kyllä paljon kuviin laadukkuutta, kun ei ota suoralla salamalla.

    Toivottavasti en ole ihan myöhässä ja tästä jotain apua on :)

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥