20.3.2012

Kun ei mene ihan putkeen vaan...

sinnepäin, vähän sellainen olo ollut viime aikoina. Että ne muutamat jutut mitä on tullut tilattua eri nettikaupoista, on kaikki olleet vähän "off". Mekko oli vähän leveä, pipo oli aika pieni, toinen oli aika iso, caprit oli kaventuneet ja ihan kun mikään ei olisi niinkuin on ajatellut mutta sinnepäin. Ainahan se mahdollisuus on, ettei tuote vastaa kuvaa, kuvausta tai kuvitelmaa mutta nyt tuntuu että ne entuudestaankin tutut jutut on muuttuneet. Vai onko se tämä loskaväsy, kesän odotus vai mikä.




Olimme menossa sunnuntaina Hietsuun Punaiseen tupaan mutta sujautimme autolla ohi kun huomasimme pullan nälkäisten asiakkaiden jonon luikertelevan ulos asti. Heti seuraavaksi lapset huomasivat Sibelius-monumentin oikealla joten sinne siis! Tämä ei kahden väsyneen lapsen kanssa ollut ehkä ihan todella hyvä idea, vähän sinnepäin ajatustasolla mutta sellaiseksi sisarusten nokitteluksihan se meni. Tiedättekö kun se isompi tekee kaikkea mitä ei pitäisi ja pienempi seuraa ja vanhemmat yrittävät ojentaa ja loppupeleissä kukaan ei kuule mitään mitä toisella on sanottavaa. Välissä naurua, leikkiä, mökötystä ja muutaman koirankakka. Jos ei nyt ihan supertyylikäs vierailu muistomerkillä niin ainakin joku meni putkeen ja loput vähän sinnepäin!




Jos nyt on maristu tarpeeksi realistisuuden ylläpitämiseksi, niin voin kertoa muutaman sanasen myös positiivisista yllätyksistä. Tilasin Nopsupopsulta joululahjaksi tytölle pari pipoa ja housut. Housujen leveyttä vähän säädettiin loppukäyttäjän mukaan, pipoissa säädettiin vain värit kohdilleen. Ja ainahan se mietityttää että millaista se työn jälki on, etenkin kun itsekin hieman käsitöihin suuntautuva ihminen on. Nyt ei tarvinnut pettyä. Pipoissa on trikoovuori niin ettei pipot valu silmille ja työnjälki on vähintäänkin erinomaista. Mukana oli lappu jossa suositeltiin 30 asteen vesipesua mutta minäpä olen housut surutta laiittanut 40 asteeseen ja perään vielä kuivaysrumpuun pehmenemään, housuissa ei ole jälkeäkään pesuista eikä käytöstä. Tässä loistava esimerkki käsityöstä missä laatu kohtaa hinnan ja todellakin postipaketin saatuaan tulee se ihastunut fiilis että wau! Arvostin myös sitä että Sofia otti minuun yhteyttä sovitusti kun tilaustauko päättyi ja teki tilatut lahjat luvattuun toimitusaikaan ja paketti ehti pukinkonttiin. Tilasin vielä yhden pipon tytön kevät/syys-settiin ja aika luottavaisin mielin pipoa odottelen. Eli jos vielä pipotarvetta kevätsetteihin on tai pulaa housu/hupparilinjastolla niin suosittelen. Ja mielelläänhän näitä suosittelee kun hyvän löydön tekee.


Prinsessapipo ja tyytyväinen asiakas.


Että ei täsä muuta kun
valoa on jo näkyvissä putken päässä,
kevät ja kesä kovaa tulossa.

Odotuksen iloa !



10 kommenttia:

  1. Täällä on aina niin hienoja kuvia,usein käyn,mutta kommenttia ei tuu laitettua..:)Tuo pipo on niin ihana,meiltä löytyy myös samanlainen ja saman käsityöläisen tekemä ja ei voi kans,kuin suositella!! :)

    VastaaPoista
  2. Aina ei mene kuin kuin toivoisi.... Mukavaa kevään odotusta sinne:)

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa niin tutulta, ettei hienot varmat jutut ja ideat olekaan ihan sitä mitä piti. Mä sorrun aina tilaamaan ulkomailta kenkiä ja sitten ne eivät olekaan sopivat käyttäjänsä jalkaan ja palauttaminen tulee kalliiksi... Ja lohdullista kuulla, että isommallakin ikäerolla saadaan vääntöä aikaseksi. Mä olen miettinyt johtuuko meillä tyttöjen kinat ja keskinäinen kilpailu pienestä ikäerosta. Kuuluu vissiin sisarussuhteeseen oli ikäero mikä tahansa. Eli et ole ainoa, jolla ei aina mene putkeen :-D

    VastaaPoista
  4. Tuolla Nopsupopsulla näytti olevan paljon kaikkea kivaa. Tekisi mieli yrittää itsekin ruveta ompelupuuhiin.

    VastaaPoista
  5. Wooh, tuo eka kuva on niin magee! Ja tuttuja aatoksia, luulen et tiiän mistä mekosta puhut.
    Mä olen myös käynyt noita nopsupopsuja ihailemassa, näyttää tuo valkoinen pipo aivan ihanalta Padmella!

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia taas kerran! Tutut fiilikset nettiostosten suhteen. Mullekin on viime aikoina tullut ihan liikaa pettymyksiä ja ison osan olen joutunut palauttamaan :(.

    NopsuPopsusta on mullakin vain hyvää sanottavaa. Tilasin tytölle syksyllä sieltä tuon kruunupipon vaaleanpunaisena ja työnjälki oli kyllä erinomaista.

    VastaaPoista
  7. Eikö nää kelit ole vielä vähän turhan kylmiä hamosille?

    VastaaPoista
  8. Ninsku kiitos ja kiva kun jätit kämmenttia nyt :) Ilahdun jokaisesti, tuntuu että täällä on välillä huiljaista kuin huopatossutehtaalla. Pipot olivat tosiaan ilonen yllätys, eiköhän me toistaiseksi nopsuissa pysytä :)

    memmi Ei tietenkään mene, eikä pidäkään, sepä tästä elämästä tekeekin niin rikasta :) Hyvää keväänodotusta myös sinulle!

    -M-, jep, eiköhän se sisarusnahistelu kuulu asiaan, rakkaudestahan se hevonenkin potkii ;) Aika vähän nykyisin tulee tilailtua mitään ja jko aikaa sitten olen jotenkin rutinoitunut tiettyihin juttuihin. Nyt kuitenkin tullut sellasia uusi kokeiltua ja höh... mutta ei nyt mistään vakavasta kyse, muokataan ja kasvetaan ;)

    PikkuSanna, no eikö! Ja kuvat ei tee oikeutta. Itsekin osaisin varmasti tehdä pipoja mutta se matskujen hankkiminen ja aika... ei se halvemmaksi tulisi ja niin kiva kun on tehdä, ei aikaa vain nyt ole. Mielelläni siis kannatan Sofian kaltaisia käsityöläisiä :)

    -Anni-, hmm, en muuten puhu sitä MaT:sta, sitä ei ole uskallettu edes vielä kokeilla. Jaan pieniä pettymyksiä tasaiusesti useammalle viikolle :D No ei kai... kaikki ajallaan. Se leveähkö mekko on HTKAF:n... Ja hei, Nopsupopsuiltaa ketin -ei en saa provikoita ;)

    HappyLittleMe, kiva kuulla muiltakin kokemuksia NOpsupopsusta. Näibnhän se sana leviää, netisä kokemusten kautta :) Harmi että sinullekin tullut pettymyksiä, mutta eiköhän niitä tule tosiaan kaikille jotka tilaavat netistä. Minä en ole tainnut vielä ikinä palauttaa mitään, eli ilmeisesti olen kuitenkin suuremmilta pettymyksiltä toistaiseksi välttynyt tai saanyt uuteen kotiin epäsopivat: )

    Anonyymi. Ei näytä palelevalta :) Tytöllä on pari villamekkoa kaapissa juurikin viileämpiä kelejä varten. Hän kun tykkää monesti kauppa/kyläily/kahvila-reissuille laittaa mekon. No ok, hän lähtisi joka päivä mekolla ja varvassandaaleilla ulos jos olisi hänestä kiinni, kesälapsi siis :) Autolla oltiin liikenteessä ja kauppaan menossa. Kun varsinaisesti ulkoillaan on lapsilla aika eri tamineet päällä ;)

    Kiitos kaikille sanasistanne ja pahoittelen että pääsibn nyt vasta vastailemaan :)

    VastaaPoista
  9. Ihania kuvia! Tosi kauniit vaatteet neidillä ja pipo on kyllä söpö.:) Oletko tehnyt tuon hameen itse?

    VastaaPoista
  10. Kiitos :) Hame on mekko ja en ole itse tehnyt. Pitkään kyllä syksyllä mietin raaskinko ostaa koska villainen materiaali rajoittaa käyttöä tosi paljon. Loppujen lopuksi mietin että kun menee kuitenkin 2 talvea niin kylläpä ostan. Mekko on Benettonin :)

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥