Vähän joka suuntaan.
On tehty vähän sitä sun tätä
siellä sun täällä.
Koko ajan menossa jonnekin.
Nyt,
ainakin,
tuntuu vähän siltä.
Lapset harrastavat näiden vapaa-ajan toimintojen lisäksi muutakin. Poika pelaa tennistä ja nyt yritetään löytää sählyjoukkue hänelle. J. käy myös ahkerasti nuokkarilla, mm. perjantaina siellä leivotaan ja laitetaan ruokaa. Tyttö on jo monta kautta käynyt tanssitunneilla ja nyt aloitti voimistelun. Kevät käydään uimakoulua, toiveena saavuttaa jonkun asteinen uimataito kesään mennessä. Lisäksi juttelimme kummitädin kanssa alustavasti että missä vaiheessa voisi opetella pianon soittoa, mikäli se tyttöä kiinnostaa. Ja tuotahan kiinnostaa melkein mikä vaan, hän kun rakastaa omia juttujaan. Tyttö odottaa todella paljon aina seuraavaa kertaa, jota joka harrastuksessa pitää odottaa se kokonainen v i i k k o. Äiti kun on niin niuho ettei anna ottaa harrastusta joka päivälle, jännä juttu. Ajoittaisesta kiireestä huolimatta olen tietysti onnellinen että lapsille on löytynyt heille mieleisiä harrastuksia ja toivon että myös pysyvät motivoituneina, jolloin kiva harrastus voi seurata läpi elämän. Meidän rytmiin sopii tämä noin 2 harrastuskertaa viikossa, luulen että juurikaan enempään ei rahkeet riitä, ainakaan niin kauan kun harrastaja tarvitsee vanhemman mukaan.
Olen edelleen hieman pökerryksissä siitä, miten vaikea harrastusrumbaan on päästä. Luulen että tämä tulee yllätyksenä monelle, ainakin täällä pääkaupunkiseudulla asuvalle. En osaa tietää miten muualla maassa harrastusmahdollisuuksia on järjestetty ja miten kova tunku niihin on, ehkäpä lukijat voisivat vinkata. Keskustelimme muutaman muun äidin kanssa lasten voimistelessa siitä että harrastusten suorituskeskeisyys on lisääntynyt valtavasti ja se kilpajuoksu alkaa jo ilmoittautumisesta. Pääsääntönä voi pitää sitä että mikäli haluaa johonkin tiettyyn harrastukseen ja ryhmään, pitää olla ilmoittautumassa juuri sillä hetkellä kun ilmoittautuminen alkaa. Yleensä tämä käy netissä mutta ilmeisesti on vielä sellaisiakin harastuksia tai "kouluja", johon jonotetaan jopa tuntikausia ulkona jonossa. Espoossa meni lähes kaikki uimakoulupaikat 10 minuutissa. Kyllä. Edellisenä vuonna itsekin missasin koko homman, nyt osasin olla selaimella painamassa sitä refresh-nappia jo hyvissä ajoin ennen yhdeksää. Liikuntaharrasteissa kun kerran pääsee siihen "putkeen", on onneksi seuraavalla kaudella ensisijaisella paikalla ja ennakkoilmoittautuminen on mahdollista.
Seuraava haaste onkin että miten pidetään se harrastus harrastuksena. Me toivomme että meidän lapsilla on kiva harrastus jota voi sitten lapsen kasvaessa, lapsen toiveesta, kehittää siihen suuntaan mihin lapsi haluaa. Mielestäni ala-aste ikäinen, ainakin alaluokilla oleva, on liian nuori vakavamieliseen kilpaurheiluun, joka kuitenkin tuntuu olevan se trendi nykyään. Ymmärrän senkin että osa vanhemmista kannattaa sitä ja että mikäli haluaa päästä maailman huipulle lajissa, täytyy se treenaus aloittaa mahdollismman aikaisin. Olisi kuitenkin kiva jos myös heille, jotka eivät ole niin tosissaan liikkeellä, löysyisi mieleiset harrastukset. Lätkässä tämä ei ilmeisesti onnistu ainakaan Espoossa. Poika lopetti mieleisen jääkiekon reilu vuosi kiekkokoulun jälkeen, sillä treenejä olisi ollut 4 x viikossa ja lisäksi molemmat viikonloppupäivät olisi ollut matsipäiviä, poika taisi olla silloin 8-vuotias. Tämän jälkeen mies ei ole valitettavasti onnistunut löytämään sellaista joukkuetta jossa voisi käydä viikoittain pelaamassa, mutta "rennosti kavereiden kanssa". (saa vinkata jos tiettää) Onneksi meillä on lähellä jää, silloin kun on pakkasta -ja mahdollisuuksien mukaan mies vie lapsia tekojääradalle kauemmaksi.
Nämä ajatukset pyörivät mielessäni, kun tytön voimistelun jälkeen olimme katsomassa vielä isojen tyttöjen treenejä. Padmé haluaa joka kerta käydä katsomassa ja kyselee milloin hän mahtaa oppia flikit, voltit ja ne kaikki muut isojen tyttöjen jutut. Halusinkin kirjoittaa tästä aiheesta ihan vain siksi että ne vanhemmat, joiden lapset aivät vielä ole "putkessa" mutta ehkä ovat menossa, osaavat hieman odottaa tai valmistautua siihen mitä on ehkä tulossa. Tämä tilannekin varmasti vaihtelee paikkakunnittain sekä harrastuksesta riippuen, mutta tässä on meidän kokemuksia aiheesta, meidän harrastusten osalta. Tiivistettynä: nopeat syö hitaat...
Mutta mahtuuhan meidän elämään muutakin kuin harrastukset! Pelkästään blogiin oli se sinertävä juttu tulossa ja sitten yksi toinen, mihin nämä kuvatkin liittyvät. Lisäksi kysyn nyt, että onko kiinnostusta Boden-postaukselle? Eli jos viikonloppuna otan mittoja ja suoritan pieniä kokovertailuja merkin osalta. Tämä koskee noin kokoja 5-7 ja 10-13. Nythän sinne on alennuskoodi joka löytyy Katrin blogin kommenttiboksista. Mutta löytyykö kiinnostuneita?
****
Ainakin täällä Turun suunnalla on vähän sama juttu. Täytyy olla kärppänä ilmoittautumassa lasten harrastuksiin. Jotka maksaa aivan hirmuisesti. Oma pieni ei vielä harrasta ja saa itse päättää mitä haluaa harrastaa kun sen aika tulee. Itse toivoisin, että jotain josta saisi mahdollisimman paljon iloa. :)
VastaaPoistaJuuri tänään juttelin kaverin kanssa, jonka 3-vuotias tytär oli aloittanut taitoluistelun. Koska neiti oli innoissaan harrastuksestaan olivat ohjaajat ehdottaneet, että tyttö alkaisi käymään luistelussa kaksi kertaa viikossa. 3-vuotiaana!?!?! Ainakin minun korviini tämä kuulosti hurjalta.
Harrastusrumba on kyllä aika hurja ala kaikinpuolin :D Meidän tyttö on vasta reilu 1v. ja silti jo kokemusta vauvauinnin missamisesta. Muskariin ja äiti-vauva-tanssiin olinkin aikanaan kans kärppänä ilmottautumassa. Eli sama homma täällä Tampereenkin suunnalla. Kauhulla odottelen sitä aikaa kun tuo todellinen harrastaminen alkaa ;) Mutta mukava, että teidän lapsoset on omista jutuistansa innoissaan, sehän se pääasia on.
VastaaPoistaKaikin puolin mukava ja elämänmakuinen blogi sulla :)
Kyllä Bodenit kiinnostaa, etenkin poikien! :)
VastaaPoistaTällaisella pienellä paikkakunnalla ei ole tuota ongelmaa harrastusten kanssa. Onneksi täällä sentään on hyvä tarjonta harrastuksissa.
VastaaPoistaBoden kiinnostaa kyllä!
Harrastusrumba tietyllä tavalla helpottaa onneksi kun lapset erikoistuu vain tiettyihin lajeihin tai lajiin ja kasvavat niin että voivat kulkea yksin tai kimppakyydein. Meillä kaksi vanhinta harrastaa paljon, toinen muodostelmaluistelua ja tanssia ja toinen tanssia ja kitaransoittoa. Molemmilla on joku treeni neljä kertaa viikossa, mutta minun ei tarvitse lähes koskaan kuskata ketään minnekään. Roolini on vain kustantaa ja kannustaa, ei onneksi enää koko ajan kuskata (mies tosin kuskaa kerran viikossa luistelujoukkelaisia). Jos lajeja olis monta eri ja kaikkiin pitäis mennä yksin, olis kuskausta toki paljon enemmän. Kilpa- tai muuten joukkuelajeissa ei onneksi enää tarvitse ilmoittautuakaan, riittää kun kerran vuodessa kertoo että jatkaako vielä vai ei :)
VastaaPoistaIlmoittautumisongelmat on kyllä meillekin tuttuja, varsinkin uimakoulut täyttyy niin järjetöntä tahtia ettei voi tajuta.
Joo noinhan se menee, on aina mennyt. Nykyään on sentään netti-ilmoittautumiset, ennen tosiaankin seistiin jonossa tai yritettiin päästä puhelimella läpi. Siis näihin satunnaisiin harrastuksiin, muihinhan pääsee jatkamaan automaattisesti.
VastaaPoistaPaikkojen vähyyteen on ihan selkeinä syinä harjoituspaikkojen ja ohjaajien puute. Yhtä harjoituspaikkaa käyttää aika monta harrastajaa/ryhmää ja ei-kaupalliset harrasteet vaativat ne ohjaajat, jotka hommaan lähtevät silkasta opettamisen ilosta.
Kerran viikossa treenaaminen sopii mun mielestä alle kouluikäisille, mutta kyllähän lajissa kuin lajissa kehittymiseen tarvitaan enemmän kuin yksi treenikerta viikossa. Ainakin Helsingissä on useampikin jalkapallo- ja sählyseura, joissa on eri tasoryhmiä. Jotkut treenaavat vain kerran-kaksi viikossa, toiset neljä kertaa + fysiikkatreenit ja pelit päälle.
Useimmissa lajeissa on, varsinkin isommilla lapsilla, useita treenejä viikossa. Inka ui harrasteryhmässä, kolmet treenit + yhdet kuivatreenit viikossa, ja tämä siis harrasteryhmässä. Kilparyhmässä on sitten useammat treenit päivässä. Aika harva huipulle pääsee ja tuskin kaikki haluavatkaan, mutta silti treenataan usein.
Tuo harrastaminen on niin lapsikohtaista. Luksulla on harrastuksia viisi kertaa viikossa + pelit päälle, käytännössä viikossa on yksi harrastusvapaapäivä, jos sitäkään. Ja sopii hänelle hyvin, jos ei olisi ohjatussa treenissä, niin jossain kuitenkin liikkumassa. Inkalle en olisi voinut kuvitellakaan samanikäisenä tuollaista harrastustahtia, hänelle riitti ekaluokkalaisena harrastukset kaksi-kolme kertaa viikossa.
Meillä ei lätkää harrasteta seurassa, koska yhtään vapaata aikaa ei ole. Asia on ratkaistu niin, että ollaan kerätty tuttavapiirin pojista porukka, jotka käyvät omalla ajalla, säännöllisesti kerran viikossa, pelaamassa keskenään. Isät sitten vuorottelevat siellä opettajan roolissa. Samalla sabluunalla mennään kesäaikaan sählyn suhteen. Olisiko teillä mahdollisuutta kerätä jotain vastaavaa porukkaa?
Vanhemmilta vaaditaan kiinnostusta ja organisointikykyä, mutta näinhän se on aina ollut.
Bodenit kiinnostaa, kiitos alevinkistä. Tilaus on jäänyt odottamaan, joten nyt kipaisen Katrin blogiin.
VastaaPoistaHarrastukset on meillä "ratkaistu" liikuntapäiväkodilla. Siellä opetellaan kaikkea mahdollista liikuntaa ja kun harrastuspaikat (uimahalli, jäähalli, pururata, lämmitetty tekonurmikenttä) ovat vieressä, niin pääsevät kävellen harjoittelemaan päivisin. Illat on sitten pyhitetty perheelle ja viikonloppuisin on perheuinti, jossa kaikki viisi ollaan mukana.
Uimakoulu talvella hallissa ja kesällä maauimalassa, nyt ei tarvitse enää olla aikuisen mukana altaassa esikoisen kanssa, jannut on vielä alle kaksi, joten perheuinti riittää heille. Äiti/lapsijumppa jäi, kun ei raaskittu viikonloppuun ottaa liikaa ohjelmaa.
Jalkapallokoulussa oltu kaksi kesää neidin kanssa ja kerta viikossa on toiminut hyvin.
Komppaan Ninaa siinä, että vanhempien viitseliäisyydestähän on aika moni asia kiinni ja jos lapsi nauttii, niin tottakai sen "vaivan" näkee. Meillä esikoisen kanssa käytiin vauvauinissa ja babybicissä;) kaksosten syntymän jälkeen jumppa jäi ja uinti vaihtui perheuinniksi, johon esikoisenkin sai ottaa mukaan.
Nyt olisi haaveissa saada neiti nelivuotias laskettelukouluun tai tunnille. Viime vuonna tykästyi kovasti ja olisi hyvä oppia oikea tekniikka ammattiopettajan huomassa.
Jotenkin mä ajattelen niin, että tärkeintä on antaa lapselle mahdollisuus kokeilla eri lajeja ja kokea liikunnan hyvä fiilis. Jos sitten haluaa jotain tosissaan harrastaa, niin siihen pitää olla motivaatio lapsella itsellään.
(Tosin ehkä hiljaa mielessäni toivon, että pojat alkavat harrastamaan samaa/samoja lajeja;)
Kiitos Anana, ihanasta blogista ja varsinkin mahtavista neuleohjeista. Mulla on pöllöpipoja odottamassa silmiä jo tossa muutama:)
Uimakoulupaikan saaminen on milteinpä lottovoitto! Monta kertaa on mennyt ohi, onneksi useasti onnistanutkin :-)
VastaaPoistaHarrastuksia perheestämme löytyy kuin pienestä pitäjästä, kun on useampi lapsikin, mutta onneksi suurin osa on keskitetty paikalliseen taidekouluun, jossa voi saada korkeatasoista opetusta niin eri tanssilajeissa, teatterissa kuin kuvataiteessakin. Lapset kulkevat kimpassa tai itsekseen - vain pienintä kuljetetaan. Pianotunneilla käydään samalla suunnalla konservatoriolla. Tämä onkin ollut meillä harrastusten valinnassa julmana ehtona: harrastukseen on pystyttävä itse kulkemaan, koska en halua itse viettää kaikkia iltoja autokuskina.
Onneksi asumme likietuisesti, pyöräilemällä pääsee.
Sekä taidekouluun että konservatorioon pätee sama kuin moneen muuhunkin harrastuspaikkaan: kun on jalkansa taistellut ovenväliin, niin se pysyy siellä :)
Harrastuskertojen määrässä meillä noudatetaan samaa rentoa meininkiä. Alle kouluikäisellä 1 ohjattu kerta per viikko, koululaisilla 2 - 3. Paitsi balleriina meillä treenaa ihan tosissaan, ja se tarkoittaa 4-5 treeniä viikossa, esiintymisaikoihin enemmänkin. Sen suhteen saa olla tuntosarvet valppaina, ettei väsy liikaa. Harrastus on kuitenkin vain harrastus. Vaikka tärkeä osa elämää onkin.
Ja tietenkään en pistä pahaksi Boden-postausta. Mitat ja mallit ovat tuttuja, mutta ehkä löytyy joku uusi suosikki vanhojen vakkareiden lisäksi?
VastaaPoistaHeissan!
VastaaPoistaTuttua pohdintaa...ehkä ei kannata liikaa pohtia näitä harrastuksia, menee niinkuin hyvältä tuntuu ja mitä lapset haluaa. Itse ajattelin pari vuotta sitten, että en sitten kyllä varmasti laita lapsia harrastamaan kaiken maailman juttuja joka ilta, mutta kummasti nyt on toinen ääni kellossa. Kun yksi aloitti yhden harrastuksen, niin toinen innostui heti perässä. On tennistä, jumppaa, jalkapalloa...ja nyt tietysti talvella luistellaan ja skimbataan. Kyllä sen sitten huomaa, jos niitä harrastuksia on liikaa ;).
Blogisi on ihan paras!
Terkuin,
Eena
Heips! Tosiaan, lasten harrastuksiin voisi käyttää vaikka kuinka paljon aikaa. MUTTA mielestäni on myös todella tärkeää että vanhemmilla on omia harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita. Se antaa oikeasti terveen esimerkin. Jos elämä pyörii vain lasten harrastusten ympärillä, se alkaa jossain vaiheessa menemään vinksahtaneeseen suuntaan. Tytöt ottaa mallia äidistä ja ainakin itse annan sellaisen esimerkin että on tärkeää löytää elämässä oma intohimo ja kiinnostuksen kohteet.
VastaaPoistaMoikka, huomaatteko kun yritän palata tänne ripeämmin :)
VastaaPoistaNorppaStiina, minustakin kuulostaa tuossa vaiheessa aika erikoiselta että määrää lisättäisiin heti. Kyllä meidänkin likka varmasti menisi vaikak joka ilta voimistelemaan mutta toisaalta tekee mielelläämn vaikka mitä muutakin vaikak ei itse aina osaa sitä heti ajatella :)
Kiitos Veera :) Ja tosiaan unohdin että tämä koko juttuhan alkaa jo vauvauinnista ja muskareista! J. olikin pienenä vauvauinnissa, Padme kävi sitten meidän mukana vain uimassa kun oli tuttu juttu niin tuli siinä samalla.
Zeta, yritän lauantaina jo saada kuvia!
Mammis, tuo kuulostaa tosi hyvältä Yleensähän ajatellaan ettei pienemmillä paikkakunnilla ole välttämättä mahdollisuuksia -mutta asut selkeästi loistavassa paikassa ;)
-stine-, olen samaa mieltä että homma vanhempien osalta helpottaa kun lapsi kasvaa. Ja tosiaan meillä on sinänsä hieno tilanne kun kaikki on kävelymatkan päässä, ainoa rajoittava tekiä on että kun mies on niin paljon poissa niin välillä äidin pitää revetä kerralla liian moneen paikkaan :D
Komppaan Ninaakin. On tosi paljon lapsesta kiinni kuinka paljon jaksaa ja kunka paljon kiinnostaa. J. viihtyy enemmän vapaa-ajan jutuissa kavereiden kanssa -ja silti liikkuu koko ajan. Käy lätkässä, uimassa ja ties missä, tuntuu ettei ikinä ole kotona tai paikallaan. Padmésta voisin kuvitella että hän tykkää ehkä enemmän sitoutua niihin omiin harrastuksiin ja parantaa niissä omaa osaamistaan -nyt ainakin tuntuu siltä.
Ja itsestäni voin suoraan sanoa että kun monesti koko paletti lepää minun vastuulla, niin olen sen verta itsekäs etten tarkoituksella ota joka päivälle jotain -sillä vain ajaisin itseni ja sitä myöten koko perheen finaaliin. Eli tiedostan omat jaksamisen rajoitteet ja näillä mennään :)
sanna, Kiitos ja ole hyvä -ja se silmien ompelu muutenkin onkin sitten... ;) Liikuntapäiväkoti kuulustaa hyvälle :) Padmé on liikunta ja musiikkipainotteisessa päiväkodissa -ehkä sieltä tuleekin myös se kiinnostus molempia lajeja kohtaa. Myös taideaineet ovat vahvana päiväkodissa. Itse olen juuri samalla ajatuksella, että haluan tarjota lapselle mahdollisuuden tutustua eri harrasteisiin ja ehkäpä sieltä sitten valikoituu se lapsen kovin kiinostuksen kohde joka jatkuu ja jatkuu.
Miikkis :) Tosiaan, arvaappa monta kertaa olen kiitellyt itseäni että asumme paikassa missä on harrastuksia kävelymatkankin päässä :) Ja olen aika varma että meilläkin tuo viikottainen määrä tulee kasvamaan, mutta lapsen mukaan mennään :)
Check, Boden-postaus tulossa :)
Kiitos Eena ♥ Näinhän siinä usein käykin että tilanteet mnuuttuu matkan varrella. SIksi ei kovin tiukkoja teesejä kannatakaan tehdä -jos joku on varmaa niin epävarmuus ;)
Anonyymi, erittäin hyvä pointti! Itse olen liikunnan osalta aivan kamala esimerkki. Nuorempana olin himiurheilija ja nyt en enää harrasta mitään -tosin tähän ehkä tulee muutosta keväämmällä. Lasten kanssa toki liikutaan mahdollismman paljon luonnossa ja tuo kuvaus -ja käsityöharrastuksen intensiivisyys varmasti välittyy myös lapsille. En voisi ikinä kuvitella että meidän perhe olisi yksi niistä perheistä joka viettää joka illan esimerkiksi kiekkokaukalolla. Tosin, katsotaan parin vuoden päästä neulonko joka ilta voimistelusalin reunalla :D
Ihan mielettömän mukava lueka näin runsaita kommentteja ja mielipiteitä ...i-i-i-i-hanaa !
Tärkeintä on mielestäni että lapsi tykkää käydä harrastamassa jotain. Se mikä se harrastus on, ei ole niin tärkeää. Joka lasta ei voi tunkea samaan muottiin kehittääkseen lasta johonkin tiettyyn suuntaan vain siksi että vanhemmat haluaa lapselle tiettyjä taitoja.
VastaaPoistaMeillä on harrastettu fiilipohjalta tai oltu harrastamatta. Taas uusi harrastuskausi menossa, syksyn kokeilujen jälkeen. Monen lapsen äitinä huomaa,että toinen tarvitsee harrastuksia ja toinen ei lähtis tuputtamallakaan. Pääasia,että lapsi nauttii ja eväitä elämään.
Sokrutin, juuri näin :) Tosin itse kyllä pidätän oikeuden arvioida, onko lapsella oikeus lopettaa harrastus vai ei :) Pojalla oli kausi kun halusi lopettaa tenniksen mutta suoraan sanottuna en antanut lopettaa. No se fiilis menikin kauden aikana ohi ja nyt taas pelaa varsin innokkaasti. Eli saa toki lopettaa jso ei enää kiinnosta, mutta mielestäni ei hetken tai toisenkaan mielijohteesta -vaan harkitusti.
VastaaPoistaJa nimenomaan niin että lapsi nauttii harrastuksesTAAN, eihän ole mitään mieltä muuten koko touhussa.
Täällä pohjoisessa Kymenlaaksossa pääsee oman tuntuman mukaan melko hyvin harrastuksiin mukaan, toki tämäkin riippuu vähän lajista. Meillä isompi lapsista käy uimakoulussa nyt kolmatta kautta ja pienempi aloitti myös uimakoulun nyt vuoden alusta-aika nopeasti menee paikat suosituimpien aikojen suhteen tuollakin, mutta edelleen löytyy myös jokunen vapaa paikka eri ryhmissä. Tuo on yksityisen ylläpitämä uimakoulu, kaupungin uimakoulujen tilanteesta en tiedä. Meillä molemmat ovat aloittaneet vauva-uinnista ja ainakin silloin sinnekin pääsi kaikki halukkaat.
VastaaPoistaUimakoulun lisäksi esikoinen harrastaa jalkapalloa, nyt harjoituksia on kerran viikossa, keväällä määrä nousee kahteen kertaan. Kuopus puolestaan mennee kesällä jalkapallokouluun, nyt on ainakin ilmoittanut haluavansa pelata jalkapalloa veljensä tapaan. :D
Tuollainen 2-3 kertaa viikossa on mun mielestä ihan ok harrastusmäärä ainakin omille lapsille, meillä on tosin esikoinen ilmoittanut edellisten lisäksi haluavansa lähteä soittotunneille opettelemaan kitaransoittoa ja lisäksi molemmat hinkuavat ratsastamaan kun asutaan melkein tallin naapurissa. Hyvä että intoa piisaa, mutta itse olen kuitenkin ollut aika tarkkana siitä, ettei touhu mene siihen että joka ilta on jotain harrastusta. Halutaan kuitenkin liikkua ja touhuta myös perheenä, käydä porukalla laskettelemassa, luistelemassa, uimassa jne.
Harrastusten hinnat alkavat olla myös ihan kiitettävät, eikä kaikilla ole varmasti rahaa niitä lapsilleen kustantaa. Esimerkiksi meillä 6-vuotiaan jalkapallolle tulee ensi kaudeksi hintaa seuramaksun ja joukkuemaksun muodossa päälle 300€ ja se on mun mielestä aika kova summa, erityisesti kun tämän ikäiset ovat monesti vielä ihan tuuliviirejä. Onneksi pojalla tuntuu intoa ja pelaamisen riemua riittävän,mutta samoilla linjoilla olen ananan kanssa siitä että vanhemmallakin on oikeus arvioida onko lapsella oikeus harrastus lopettaa jos se ei juuri tänään kiinnostakaan.
Kyllä! Ja jos et pääse harrastukseen ekana mahdollisena vuotena sisään, on jo "liian myöhäistä".
VastaaPoistaJokainen tähtää (siis vanhemmat) siihen, että jälkikasvusta tulee Korven Kiira tmv.
Aikaisemmin tosiaan harrastukset olivat niitä harrastuksia ja sitten lapsi sai halutessaan kehittyä ja kilpailla, mutta tällä hetkellä esim. meidän Nopsterin lätkäharrastuksessa kasataan jo joukkuetta. Ja ne jotka eivät joukkueeseen halua (vielä) mukaan, jäävät nyt sitten oman onnensa nojaan. Harmi, sillä leikinvarjolla tuo olisi ollut tosi kiva harrastus..
Onneksi löydettiin uinti, joka onkin satakertaa kivempi poitsun mielestä. Sinne ei ollutkaan niin vaikeaa edes päästä. Laitoin seuran ylipäällikölle mailia ja kysyin, milloin seuraava ryhmä alkaa :)
Tuohon lasten liikunta-aiheeseen olisi kokonaisen blogin verran (enemmän ja vähemmän ärtynyttä) asiaa näin liikunta-alan ammattilaisena... Mutta jätetään se nyt ajanpuutteen vuoksi väliin ;)
VastaaPoistaKiinnostuneena kuitenkin kyselisin, että mikä tuo teidän kerros(?)sänky on merkkiä ja malliaan? Meillä nimittäin kerrossängyn osto ajankohtainen ja tuo näyttää kivalta jos siinä tosiaan on laatikostokin.
Maria
Ei liity aiheeseen nyt mitenkään, mutta oletko nähnyt sitä 13-vuotiaan Robinin uutta musiikkivideota Frontside Ollieta, jota on nyt hehkutettu hirveästi? Mulla tulee niin teidän poika siitä mieleen! Hih :)
VastaaPoistaJohanna
Juurikin näin :)
VastaaPoistaMoi,
VastaaPoistaAivan mahtava postaus harrastusaiheesta, kiitos! Aivan kuin olisin sen itse kirjoittanut.
Boden-postaus on enemmän kuin tervetullut. Siis pojan osalta :) Mulla on poikia ja sun tyylitajusi on pettämätön. Ilolla seuraan postauksia poikien vaatteista. Niitä lisää!
Viikonloppuja,
Mia.
Voi voi suuren kaupunkien ongelmaa...
VastaaPoistaTäällä pikkukylillä ei kyllä tuollaisia ongelmia ole; mahdollisuuksia ja paikkoja on eikä kilpailu ole pääasia. 20 vuotta olen seurannut pikkukaupunkimme harrastusmahdollisuuksia ja kun parin vuoden ajan vertasin niitä Espoon tarjontaan, huomasin tuon Espoon kilpailuhenkisyyden lajissa kuin lajissa. Sääliksi kävi 6-vuotiaita luistelu- ja uimaharrastajia, jotka alkoivat treenaamaan...
Asumme Turun lähikunnassa ja paikalliseen liikuntaseuraan on kyllä paikkoja. Mutta harjoituskertoja tytön jumpassa nyt kaksi per viikko 8-vuotiaana ja kuulemma tulee lisääntymään. Tavoitteena varmaan löytää "tosi"jumppareita... En ymmärrä tätä systeemiä: alle kouluikäisille on kaikenlaista kivaa jumppaa ja puuhaa ja aikuisille myös, mutta kouluikäisten liikunta tuntuu olevan vain "kykyjen etsintää". Sitten ihmetellään, mistä ne liikkumaan tottumattomat aikuiset tulee, kun kaikki koululaisille suunnatut jutut tähtää kilpailuun ja ns. kuntoliikuntaa ei juurikaan ole tarjolla ja moni syrjäytyy siksi jo lapsena liikunnasta.
VastaaPoistaMeillä lapset käyvät kanssa sen 2 krt viikossa harrastamassa. Olen valinnut harrastukset sillä perusteella, että ovat mahdollisimman lähellä. Esim. jalistreeneihin mennään vain mäki alas, sinne kävelee 2 minuutissa.
VastaaPoistaPoika aloitti jaliksen syksyllä ja nyt on eka peli. Mä olen sitä mieltä, että pelit ja kisat kyllä kuuluu urheiluun, joten en missään nimessä paheksu, että pelit alkaa. Tuolla kentän reunalla ihan tosiaan erottuvat ne, joilla veri vetää tekemään maalia ja ne, jotka selvästi mieluummin tekisivät ihan jotain muuta. Mä olen katsellut lasten harjoittelua siihen malliin, että jos huomaan, ettei se juttu kiinnosta, niin lapset tekee jotain muuta. Ei ole pakko jatkaa kuin kausi loppuun, sitten saa lopettaa.
Musta urheilu antaa vaan niin paljon lapselle. Liikuntaa voi harrastaa siten, kun lähtee itse lasten kanssa ovesta ulos: lapset keksivät aina jotain juttua, jossa saa juosta ja hyppiä ja kiivetä. Mun mielestä urjeiluseurojen liikunta on nimenomaan urheilua eli siellä treenataan aina tiettyyn aikaan ja tavoitteena on tulla paremmaksi. Kaikilla ei ole rahkeita huipulle, mutta oman kokemukseni mukaan sinne huipulle on niin vaikea päästä, että ei tuolla pari kertaa viikossa treenaamisella lasta hengiltä saa.
Jäkistä ei tosin olla kokeiltu, mutta ehkä noista hurjista harjoitusluvuista käy ilmi se, että miksi Suomi on jäkiksen huippumaa ja kun seuraa tuota aika leppoista touhua jaliksessa, niin selviää myös se, että miksi jaliksessa ei pärjätä.
Itse olen aloittanut 7-vuotiaana harjoittelun ja aloin pelata maaseutulajia 13-vuotiaiden joukkueessa. Jatkoin 17-vuotiaaksi, koska silloin olisi pitänyt monessakin lajissa harjoitella ihan täysillä, jos olisi halunnut eteenpäin. Monipuolinen harrastaminen auttaa lapsia löytämään lajinsa ja sitten 15-16-ikäisenä pitää valita, miten paljon haluaa aikaansa ja elämäänsä käyttää urheiluun. Ne huiput, jotka tiedän omasta lapsuudestani, siis joista on tullut huippuja, ovat harjoitelleet pienestä pitäen montaa lajia eli asuneet 7-vuotiaasta kentällä. Ja harjoitelleet yli sen omien harjoitusten.
Noista jonoista. Luulen, että ns. muotilajeihin, muskariin, vauvauintiin, äiti-lapsi-jumppaan ja sitten uimakouluun on vaikea päästä. Mutta vauvauintia lukuun ottamatta me ei olla käyty missään noista. Tanssiharrastukseen, satujumppaan ja jalikseen ei ole ollut koskaan niin tunkua, ettei olisi myöhässäkin päässyt lapsia ilmoittamaan.
Ja siis kaikki lapset ja aikuiset eivät pidä urheilusta, vaan haluavat liikuntaa. Sitä olenkin ihmetellyt, että miksi siihen liikuntaan ei riitä se, että menee lasten kanssa liikkumaan. Eihän vaikka leipomis- tai lasten kanssa lukemisharrastukseen tarvita kuin omat vanhemmat. Myönnän, että tässä asiassa olen vähän sokea ja kuuro ymmärtämään, koska itse ainakin 10-vuotiaana halusin joukkueeni kanssa vain voittaa, eikä voittaa voi, jos ei harjoittele.
Pitää vielä lisätä, että ala-asteikäisenä tosiaan liikuin itsekseni ja ystävien kanssa ihan jokaisena iltana omassa pihassa ja vähän kauempanakin. Sukset jalassa koko ajan, tai kesällä pyörä. Myönnän kyllä, että nykyisin tuolla läheisessä pulkkamäessä ei näe kuin pari ala-asteikäistä poikaa hyppimässä skeiteillä tms. Että ehkä sitä omatoimista liikuntaa ei sitten ole, ja liikuntaseuran odotetaan järjestävän se liikunta. No, en tiedä. Osaan meidän kohdalta vastata sitten, kun lapset kasvavat kouluikään, että miten liikunnan käy. Nykyisellään kyllä liikutaan varsinkin kesäaikaan aika paljon. Liikuntaahan on kaikki: se, kun lähtee saareen uimaan ja kävelemään; katsomaan kaatuneita puita metsään jne.
VastaaPoistaHeippa, jo aikanaan kun minä harrastin telinevoimistelua (noin 50 000 asukkaan kaupunki), sain harrastaa sitä harrastusmielessä kaksi vuotta, mutta sen jälkeen alkoivat puhua kilpailemisesta ja siitä että sitä ei voi enää harrastaa ellei ala kilpailemaan. Siinä kohtaa mukaan olisi tullut tiukat dieetit siis ohjeistus mitä saa ja pitää syödä, treenit monta kertaa viikossa, kilpailumatkat, kilpailuvaatteet, jne.
VastaaPoistaMinä en ollut halukas siihen. En ole millään muotoa kilpailuhenkinen, olisin vain halunnut harrastaa koska telinevoimistelu oli mielestäni kivaa!
Miniteatterissa puolestaan jyvät erotettiin akanoista ja ne jyvät pääsivät esiintymään lasten teatteriin. Akanoille ei ollut enää tarjota mitään.
Ikävä kyllä luulen että sitä se on paikkakunnalla kuin paikkakunnalla, että mitään ei voi harrastaa montaa vuotta kilpailematta lajissa. Miten kovin ikävältä kuin se kuulostaakaan!
Olen kanssasi nimittäin aivan samaa mieltä siitä, että lajia pitäisi voida harrastaa ihan vain siksi että se on kivaa ja haluaa harrastaa sitä, eikä kilpailun vuoksi. Miksi ihmeessä kaikki onkin niin kilpailukeskeistä, ihmettelen. Hakevatko seurat rahaa sillä että voittavat kilpailuja ja rahan takia painostavat kaikkia kilpailemaan? vai mikä siinä on?
Ja saavatko sponsoreita vain sillä kun lähtevät kilpailemaan? Joka tapauksessa se on mielestäni väärin ettei voi harrastaa lajia kilpailematta.
peeäs. Ilmoitin poikani huhti-toukokuun vaihteessa uimakouluun Mäkelänrinteen uintikeskukseen, niin varasijalle meni. Siellä on niin että jos paikkoja vapautuu, varasijalla oleville tulee uusi haku ja taas nopeat syövät hitaat. Hankalaa. Onneksi uimakouluja on muuallakin, ilmeisesti myös kesäaikaan helpommin päästävissä.
Heippa!
VastaaPoistaTämä lasten harrastaminen on mielenkiintoinen asia. Ja kuulostaa niin tutulta, että yhtäkkiä huomaa olevansa keskellä tätä harrastusrumbaa.
Meidän 6-vuotias neitosemme harrastaa jumppaa (vinkkinä www.lastenliitto.fi), jonka osallistumismaksu on todella kohtuullinen!! Ja sekä tyttö että vanhemmat ovat olleet tyytyväisiä. Lastenliitolla on myös muuta kerhotoimintaa kiitettävästi. Lisäksi hän luistelee kerran viikossa. Tämä on mielestäni vielä kohtuullista.
Sitten 9-vuotias poika... innokas liikkumaan ja kaiken vapaa-ajan potkulautailun, pyöräilyn ym. lisäksi pelaa fudista ja lätkää. Jalkapallossa treenejä on kolme kertaa viikossa, lätkässä neljä kertaa (sis. pelit). Ja aikataulujen suhteen tämä alkaa olla aika haasteellista. Lätkä vie oikeasti paljon aikaa ja treeneistä ei kauheasti voi olla pois tai tipahtaa kyllä kyydistä nopeasti, koska kehitys on tässä vaiheessa tosi kovaa. Mutta pääasia on se, että lapsi itse haluaa harrastaa! Niin kauan, kun on itse innostunut niin olemme valmiita kuljettamaan ja maksamaan.
Harrastuksille tosiaan tulee nopeasti hintaa ihan paljon. Tuo futis maksaa n. 300€ vuodessa + tietysti tarvittavat kamat. Lätkälle hintaa tulee vuodessa 1000€ + varusteet. Ei voi kieltää etteikö olisi iso summa, toisaalta tuon rahan saa herkästi hassattua johonkin muuhunkin ja onhan harrastuskertojakin paljon.
En silti voi kieltää, ettei olisi päiviä, jolloin tämä ahdistaa. Kiireisen työpäivän jälkeen, esim. kun syöksyy kotiin tekemään ruokaa tai kun herää sunnuntaina klo 6.30 lähteäkseen jäähallille :) Mutta ei auta kuin miettiä, että tämä on nyt vaan tätä. Onneksi jää aikaa kuitenkin perheen yhteisillekin asioille!
Tsemppiä meille kaikille vanhemmille :)
Rose
Ugh, kommentointivaikeuksia.
VastaaPoistaMaria, kyseessä Muuramen Jungmanneista tehty kerrossänky ja tuossa näkyy portaat, ei laatikosto. Tästä tulossa vielä erillinen postaus ja siksi en tajunnut tähän vastata taanoin, pahoittelen!
Ok, näytti niin laatikostolta. Meillä on edelleen ostoharkinta kesken. Vahvimmilla meillä tuntuu nyt olevan Unipuun vastaava vaihtoehto. Kiitos kun vastasit :)
VastaaPoistaMaria