14.6.2011

Pähkinöitä,

viime sunnuntailta.


Kävimme
Leikkipaikka Vuorimiehenpuistikossa.
Tosiaan vanhoilta kotikulmilta löytyy vielä puisto,
jossa emme ole ikinä käyneet.



Kysyin mieheltä,
pysäyttääkö hän liikenteen
jos menen seisomaan keskelle risteystä ottamaan valokuvia.
Nauroi vaan
...eikä pysäyttänyt.
Rakkautta on, sanoa joskus ei.




Kesässä on niiiiiin paljon kaikkea mistä pidän.
Ihan kaikessa, olisi mahdotonta luetella niitä kaikkia.
Yksi erityinen asia on,
että rakastan laittaa tyttären hiuksia.
Eri väreillä ja miettiä kaikkia uusia tapoja.
Jos materiaalia olisi enemmän, vain taivas olisi rajana.

Pidän myös vanhoista värikkäistä taloista ja siitä arkkitehtuurista,
jota löytää Etelä-Helsingistä.
Voisin vaellella niillä kaduilla tuntikausia ja ihastella,
katsella ylös ja alas, kurkistella porttikongeihin.

Tytär on samanlainen.
Huomaa pieniä asioita ja jaksaa ihastella,
ihania kukkasia,
pieniä lintuja,
kauniita kiviä ja
sitä kaikkea
mikä jää monesti kiireessä huomaamatta, vaikka se on ihan silmien edessä.





Lämpimiä päiviä, kesän tuoksuja, ääniä,
sateenkaaria.
Värejä ja vilskettä,
rauhallisia iltoja,
paahdettuja vaahtokarkkeja.
Lasten iloa, suuria oivalluksia,
pieniä pipejä ja kesäsateita.
Niitä odotan omalta lomalta,
30 päivän päästä  ...kun vain jaksaisin odottaa.

11 kommenttia:

  1. Minulla on omaan lomaani täysin saman verran vielä aikaa, en malttaisi millään odottaa. :)

    Aivan ihania kuvia olet ehtinyt ottamaan, omat arki illat tuntuvat niin kaottisilta, ettei aikaa ole edes ulos. Huomenna kuitenkin aijomme asian korjata ja kävellä kirjastoon kaikessa rauhassa, kameran kanssa. :)

    VastaaPoista
  2. Minäkin rakastan tyttären hiuksien laittamista. Ihailtavaa on, että jaksaa istua niin hyvin paikallaan hiuksia laitettaessa, vaikka on vasta 2-vuotias ja muuten meneväinen. Tyttö jaksaa kuitenkin aina ihastella peilistä iloisena lopputulosta. Onneksi lapsi on perinyt isältään paksun, kiharan ja tumman tukan, eikä minun ohutta, hiirenharmaata ja piikkisuoraa hiustenlaatuani! Kesäillan pieniä iloja meillä tänään oli, kun tyttö ulkoa isin kanssa tultuaan hehkutti, kuinka oli kuullut linnunpöntöstä linnunpoikasten piipitystä :) Kesä tosiaan on ihanaa ja kerrankin nautin siitä kunnolla, kun en ole töissä, enkä kärsi raskauspahoinvoinnista, kuten viime kesänä ja esikoista odottaessani. Koitahan kestää lomaan saakka. Nopeasti se kuukausi vierähtää, usko pois! :) Ja taas: kauniita kuvia!

    VastaaPoista
  3. Saman verran päiviä olisi lomaan jäljellä. Ja niin paljon kaikkia kivoja suunnitelmia perheen kesken kunhan loma alkaa!

    Ihania kuvia taas kerran. :)

    VastaaPoista
  4. Hyvää loman odotusta! Oma lomani meni jo, mutta kesä on siitä kivaa aikaa, että voi vapaapäivinä tuntea olevansa lomalla, kun lähtee rannoille, puistoihin, pakkaa eväät ja kaverit mukaan. :)

    Huokaisen vielä, että ihania kuvia jälleen kerran. Näissä on se hetki tallessa.

    VastaaPoista
  5. Mä jotenkin ajattelin, että mahdat olla jo lomalla, kun on niin kesäfiilis täällä =)

    Mulla lomaan pari viikkoa =) Olen ekaa kertaa kesäkuussa töissä kuuteen vuoteen.

    VastaaPoista
  6. Me myös käymme tilaisuuden tullen muilla leikkipaikoilla, viimeksi Kaivarissa. Kiitos kuuluu sulle, sillä sun ansiosta ylipäätään muistin sen paikan. Ja lapset olivat tyytyväisiä:)

    Halpa huvini on haistella Etelä-Helsingin katuja ja silmin nautiskella arkkitehtuurista. Olen tehnyt tätä vuosikymmeniä, siis aina. Kiva kuulla, että joku muukin harrastaa samaa!

    Violette

    VastaaPoista
  7. Whaat, ei pysäyttänyt liikennettä? Todella nuiva tyyppi.

    Mullakin on lomaan vielä monta viikkoa, mutta ei haittaa, lähes joka ilta ehditään johonkin. Kesällä sitä vaan jaksaa paremmin. Ja aikaakin löytyy ihan eri tavalla kun lasten harrastukset ovat minimissä.

    Mä en tykkää leikkipuistoista, Kaivarista kyllä, mutta en sielläkään leikkipuistosta. Kuvia katselen kuitenkin mielellään.

    VastaaPoista
  8. Ihana kesä :) Minä olen aika laiska laittamaan lasten hiuksia vaikka kolmet hiukset olisi tarjolla :D Mukavaa loman odotusta sinulle!

    VastaaPoista
  9. Hei mulla kans täällä pari pientä fledaa laitettavana. Jos tykkäät tuosta hommasta ja oot vielä luova sen suhteen, niin anna ihmeessä vinkkejä!! Mä en pysty katteleen sotkutukkia, mutten oo mikään kalanruotoletittäjä, ranskanlettinkään ei sormet taivu, enkä oikeestaan edes tykkää leteistä. Eli mahdollisuuteni ovat erilaiset vaatteisiin sointuvat pompulat ja niiden kans pelaaminen. Tästäkin vinkistä oon ihan täpinöissäni, kiitti!

    -Riikka

    VastaaPoista
  10. Riikka, yritän olla luova ;) Pidän hiusten laittamisesta ja erilaisiata pompuloista -tosin nyt olen vallan innostunut juurikin erilaisista leteistä -yritän ottaa kuvia mahdollisuuksien mukaan ja laittaa tännekin.
    Tässä muutama "pää"kuva viime kesältä:
    http://2.bp.blogspot.com/_Iq9v3vqN-Yw/TFPraKAkL7I/AAAAAAAADjs/3ltW3TxBxNY/s400/123_512x768.JPG

    http://2.bp.blogspot.com/_Iq9v3vqN-Yw/TELGfdnY4_I/AAAAAAAADgg/hkfux6tw4_8/s640/212_1024x683.JPG

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥