Välikausi on niin passee.

Ainahan se on mielessä, kasvu. Ensin mietitään senttejä ja grammoja. Sitten mietitään kuukausia, vuosia ja kymmeniäsenttejä. Jossain vaiheessa tulee ensimmäinen kymppi täyteen, siirrytään kaksinumeroisiin. Ja jossain vaiheessa, tulee se hetki. Tulee hetki kun lapsi ilmoittaa "Mä en äiti sit kyllä pidä enää välikaushousui koulus".

Jota väistämättä seuraa keskustelu, joka menee vaikka näin:
"Ai?"
"Nii-i, mä en haluu joutuu kiusauksen uhriksi"  (sisältää marttyyri-ilmeen)

"Ahaa, eli et laita kouluun välikausihousuja ollenkaan?"
"En"
"No miten sä meinaat pysyä kuivana?"
"No kyl mä pysyn, mulla on sellanen juttu, näät sitten".
"Juttu... ahaa, selvä"

Pikkujuttu. Tai ei oikeastaan. Koko ajatus tuntuu minusta täysin epärationaaliselta. Sillä meidän, kohta kaksinumeroinen, ei pysy kuivana edes saharassa, se on varma. Vaikka ei olisi satanut kuukauteen, se onnistuu tulemaan kotiin märkänä, mutaisena tai muulla tavalla epämääräisenä. Se on poika, varsin vilkas sellainen, kekseliäs ja tekevä. Ja minua ihan oikeasti kiinnostaa. Minä ihan oikeasti välitän. En halua että hän on koulussa housut märkänä useita tunteja tai iltapäivällä kotimatkalla vaatteetkengät litsläts. Mutta katsotaan, jossain vaiheessa kai jokainen meistä oppii miten pysytään kuivana, ilman kokovartalokumipukua. Luulis ainakin.

Toinen asia, joka jo viime keväänä tuli liiankin tutuksi on TAKITTOMUUS. Kuulostaa erikoiselta, eikö? Käytännössä se menee näin: se ensimmäinen lapsi pihalta keksii että aurinko paistaa, on kesä, ei tarvitse enää takkia. Se takki tippuu keinupehviksen tiimellyksessä siihen keinujen juureen ...ja pihan muut takit seuraavat luonnollisesti magneetin lailla perässä. Lopputuloksena on kymmenen räkänokkaa pihalla ja muutama satunnainen äiti (täällä!) jäkättämässä; että takki päälle, täällä o aivan liian kylmä, sä tuut kipeeks ja jää kaikki kivat jutut tekemättä. Jota seuraa juupas-eipäs-väittely siitä miksi MikonAntinVeetinjasenserkunkoirankaiman äiti antaa SEN olla ilman takkia, p e l k ä s s ä  hupparissa. Viime keväänä ratkaisin asian softshellillä, se oli ilmeisesti tarpeeksi lähellä hupparia.

Ja niihin suoralippoihin tässä en edes tässä mene. Olen keskustellut tänään aiheesta jo usemman hetken. Jos joku kuuli tänään kolmessa eri kaupassa lauseet "Sulla on jo yks suoralippa, toista en osta. Eikö näistä mikään muu olisi kiva?"- jep, se olin minä! (Päivän lopullisena saldona oli kaksi lippistä joita käyristin vielä lisää kassalla)

Eli meidän kohtakaksinumeroisenkoululaisen välikausivaatteet on nykyisin tälläisiä:

Karvavuorinen collegetakki N.Z.A., pikeepaita Armani ja farkut Next.

Huppari Gap, pitkähihainen trikoo Boden ja reisarifarkut Next.

Vuoritettu neulehuppari Next, pitkähihainen rugby Gant ja vuoritetut housut Next.

Gore Tex tennarit, Tretorn.

Ja odotan todella innolla, mitä näille tehdään kun ne tulevat kotiin tämän näköisenä. Mutta joo, pitää osata päästää irti. Varmasti jokaisella on se vaihe, kun ei funktionaalinen pukeutuminen vain yksinkertaisesti tule kysymykseenkään. Kyllähän minä tiedän. Olin pakkasessa farkuissa ja tennareissa, olin helteellä nahkatakilla. Ne on ne vaiheet -kaikki ne pitää käydä läpi. Leikin ajatuksella, että kun annan löysää, hän itse huomaa miten ehkä sittenkin kannattaisi tehdä. Toimiihan se joskus? ...Ja se on ihan satavarma että pihalle kun lähtee ja olen kotona, on Gore Texissä ja teipatuissa saumoissa päästä varpaisiin.

********

Ja joo, on SADEvaatteetkin (tässä termi kaikille kaksinumeroisille). Tiksun anorakki- johon mahtuu kaksi leveydestä muttei apinakädet sekä Everestin housut -jotka ovat yllättävän sopivat. Samanlaiset  Timben vk-goret kuin pikkusiskolla mutta poikamaisempana. Nämä puen päälle/pakkaan reppuun -sadepäivinä. Viimevuotiset takit mahtuvat kai... siinäpä ne.

Että näillä mennään, koululaisen arjessa. Muutamia kuukausia vielä ja meidän vauva on kaksinumeroinen, kympeillä. Ja systeemit muuttuu koko ajan. Vaatimustaso kasvaa, ihan kaikessa. Pukeutuminen on niistä vain yksi osa, toki ilmeisen tärkeä nykyajan nuorison keskuudessa. Ja kun ne ei pysy lapsina vaikka mitä tekis. Jotenkin kiitollinen osaan olla siitäkin, että hän leikkii ojissa, rakentaa majoja, ryömii ja peuhaa. Pihaleikit kiinnostaa ja välillä kiukuttaa. Pikkusikonkin kanssa leikit sujuu ..eli ihan lapsihan tuo on vielä -Jes!

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin,
aurinkoista sunnuntaita kaikille !