Kiitos ♥
Elämä muuttuu, tilanteet muuttuvat, työasiat muuttuvat.
Elämä muuttuu, tilanteet muuttuvat, työasiat muuttuvat.
Joskus joku kuolee, joskus pitää matkustaa, joskus vanhemmat eroaa.
En koe vahingollisena lapsille että toinen vanhempi matkustaa.
En silloin kun se vanhempi on kotona ollessaan 150% läsnä.
Mielestäni paljon huonompi vaihtoehto olisi vanhempi, joka olisi aina paikalla, muttei koskaan läsnä.
Mielestäni huonompi vaihtoehto olisi koti jossa riidellään tai tapellaan.
En usko että ne lapset saavat traumoja, joiden toinen vanhempi ei ole aina tai ollenkaan paikalla.
En usko että suru rikkoo lasta, kun ympärillä on välittävä ja rakastava perhe.
Uskon että itku ja ikävä on merkki rakkaudesta.
Uskon että kaipuu kertoo siitä, että on jotain mitä kaivata.
Uskon että lapsillamme on hyvä olla meidän kanssa, minun kanssa ja isin kanssa, tilanteesta riippumatta, läsnäolijoista riippumatta.
Uskon että lapsi, joka uskaltaa tuntea ja näyttää sen, on eheä ja ymmärtää mitä on rakastaa.
Joskus kaipaa enemmän, joskus vähemmän.
Joskus ehtii itkeä, joskus ei edes puhelimessa puhua,
kun isi soittaa.
Niin se menee.
Pieniä ihmisen alkuja,
jotka opettelevat ymmärtämään tunteita.
Kuniisti kirjoitettu! Lapset kaipaavat isäänsä koska rakastavat häntä paljon. Jos isä kävisi viikonloppuisin kotona vain käymässä ja vaihtamassa vaatteet huomioimatta lapsia niin paljon kuin miehesi, he tuskin kaipaisivat häntä niiin paljon. Voimia teidän perheelle, sinä äitinä teet arvokasta työtä arjessa : )
VastaaPoistaTsemppiä sulle!
VastaaPoistaTiedän niin tarkkaan, millaista se on, kun isi on poissa. Ja taas sitten sen, millaista on, kun isi tulee takaisin ja on lasten kanssa juurikin sen 150 prossaa.
Kun jaksaa olla lasten tunteiden tukena, niin eivätköhän lapset pärjää maailmassa, kun niitä pettymyksiä ja suruja tulee aina =) Tietävätpähän sitten sen, että myös hyvät asiat tulevat surun jälkeen. Näin olen järkeillyt asian, enkä ole ottanut stressiä siitä, että lapset voivat joskus olla muutamia päiviä, etteivät ehdi isin kanssa olemaan. Olenhan mä kuitenkin paikalla, miksi minä en riittäisi pariksi päiväksi?
Kaipaaminen ja ikävöiminen ovat myös tärkeitä taitoja ihmiselle. Muistan ne tunteet omasta lapsuudesta, silloin se aika kulki erilaista vauhtia kuin nyt aikuisena. Hyvä että on rakkaat vanhemmat!
VastaaPoistaKirjoitat niin kauniisti. <3
VastaaPoistaEdellinen tekstisi lapsen ikävästä oli niin kaunis,
mielettömiä kuvia, taas!
Juuri näin se menee.
Lapsia ei voi suojella tunteilta, vaan niiden kanssa on opeteltava elämään. Pitää harjoitella kiukkua, iloa, sovintoa, rakkautta, riemua, surua, ikävää...
ja lapsistamme toivottavasti kasvaa eheitä,
tuntevia aikuisia.
Mukavaa viikkoa sinulle ja lapsille!
Viisaita syviä sanoja!
VastaaPoistaJuuri näin.
VastaaPoistaIkävä kertoo, että rakastaa. On tärkeä antaa tilaa kaikille lapsen tunteille, lohduttaa ja tukea, mutta ei mennä täysillä itse mukaan, osoittaa rajat ikävälle, ettei lapsi huku siihen. Onni on kaksi vanhempaa, joista kumpikin rakastaa lasta - ja toisiaan. Mitkä ovat omat keinosi jaksaa arjessa? Voimia tärkeään tehtävääsi äitinä ja halivoimaa viikkoonne!
Sama mieltä sinun sekä muiden edellä kommentoivien kanssa!! Moni lähityötä tekevä isä voi olla lapselle paljon etäisempi kuin reissutyötä tekevä. Ja tosiaan entäpä eroperheiden lapset tai lapset ketkä joutuvat elämään pelossa tappelevien tai ryyppäävien vanhempien kotona. Teillä on rakastava perhe ja isä kuka antaa lapsille aikaa sekä huomiota. On hienoa, että kymmenen vuotias poikaa on noin tuoda tunteet esille sanoina. Paljon pahempi tilanne olisi, jos ei osaisi. Sekin kertoo lapsen turvallisesta kasvualustasta.
VastaaPoistaKyllä läsnäolo on se kaikki: myös meillä isi matkustaa - ja me asutaan ulkomailla s.e ei ole edes niitä mummeja ja ukkeja ja tätejä ja serkkuja ja enoja jakamassa arkea. Lapset ovat (poika 9v, tyttö 7v) ovat tottuneet, minä olen tottunut (niin on ollut "aina"), mutta kyllä se aina tuntuu, se ikävä ja odotus. Minä pyöritän arkea, perheen yhteinen aika on juhlaa. Mutta uskon, että niin kauan kun odotus palkitaan, että niin kauan kun on isin ihana tulla kotiin ja meidän muiden ihana saada hänet kotiin, niin kauan kuin ne vähäisetkin yhteiset hetket ovat niitä parhaimpia, niin kauan kaikki on kuitenkin hyvin!
VastaaPoistaVOimahalaus Englannistakin!
Kirjoitat todella kauniisti, samoin edellinen postauksesi oli niin liikuttava että pala nousi kurkkuun. Olen kanssasi samaa mieltä tuosta läsnäolosta, se ei todellakaan aina ole sama asia kuin olla paikalla. Lapsesi ovat todella onnekkaita, sillä sen lisäksi että heillä on kaksi rakastavaa vanhempaa, on heillä myös onni kasvaa ympäristössä, jossa he saavat näyttää tunteensa, niin hyvät kuin ne pahatkin. Mielestäni se on myös osaltaan vanhemman tehtävä, että toimii puskurina lapsen ja lapsen näkökulmasta epätäydellisen maailman välillä ja sinä onnistut tässä tehtävässä ilmeisen hienosti. En epäile hetkeäkään etteikö se silti olisi raskasta. Kaikkea hyvää, minusta tuli kertaheitolla blogisi vakkarilukija :)
VastaaPoistaKirjoitat todella kauniisti! Edellinen postaus poikasi ikävästä nostatti kyyneleet silmiini.
VastaaPoistaTsemppiä koko perheelle ikävän sietämiseen!
Meillä tämä isä on poissa puolet viikosta on edessä ensi syksystä alkaen. Tippa linssissä luin sitä eilistä ja tämän päiväistä juttua.
VastaaPoistaSinä vaikutat niin upealta äidiltä, että hieman pelottaa osaanko minä olla yhtä viisas vastaavissa tilanteissa.
Mukavaa viikkoa sinne teille!
Just näin.
VastaaPoistaOnpa vielä surullisempaa että joudut tällästä vielä puimaan.
Voi hyvänen aika sentään.
Jo kirjoituksesi perusteella, ei sinun tarvitsi.
Pakko vielä kommentoida ihmettelijälle.
Kysehän on ammatista, ei mistään iskän herlumhej-reissuista.
Just näin.
VastaaPoistaOnpa vielä surullisempaa että joudut tällästä vielä puimaan.
Voi hyvänen aika sentään.
Jo kirjoituksesi perusteella, ei sinun tarvitsi.
Pakko vielä kommentoida ihmettelijälle.
Kysehän on ammatista, ei mistään iskän herlumhej-reissuista.
Läsnäolo on tosiaan tärkeintä. Äitini, lasteni mummi, tekee töitä kotitoimistossaan, ja olen itse saanut kokea+nyt lapsilleni tulee tutuksi se, kuinka mummi on paljon paikalla, mutta vähemmän läsnä. Työt ovat niin lähellä, että niitä tulee tehtyä vähän joka lomassa. Välillä äitini puuhaa lasten kanssa, mutta se kestää vain hetken ja pian lapset taas odottelevat mummia työhuoneen oven takana, kun siellä kyläilemme.
VastaaPoistaMeillekin tullessaan mummi tarttuu ensimmäisenä tiskirättiin ja alkaa puhdistamaan kaapinovia tms. jotain ihan järjetöntä, ja usein joudun pyytämään lopettamaan sellaiset ja keskittymään lapsiin. Vaikka hyväähän äitini aina tarkoittaa, mutta läsnäolo on varmaan jotenkin tylsän ja tehottoman tuntuista :)
Voimia arkeesi! Miehelläni on 200km päässä asuva tytär, joka on meillä joka toinen viikko 3pv ja tämä kirjoitus pisti ajattelemaan...
Luin noita edellisen postauksen kommentteja, enkä käsitä ollenkaan miten joku tuntematon/anonyymi voi arvioida/kritoisoida toisten ihmisten ja perheiden valintoja! En käsitä ollenkaan.. Joskus rakkauteen kuuluu ikävöiminen. Toivotan Sinulle ja perheellesi voimia arkeen ja elämäänne ♥ Olet aivan oikeassa kirjoituksessa.
VastaaPoistaps. edellisen postauksen kuvat aivan todella hienoja!
Eipä tuohon ole paljon lisättävää, noinhan se menee ♥. Ihanat kirjoitukset kummassakin postauksessa.
VastaaPoistaOot niin oikeassa. Vanhemmat jotka eivät ole koskaan tai juuri koskaan aidosti läsnä ovat varmasti vahingollisempia kuin minkäänlaiset työmatkustamiset ja poissaolot, jos niiden vastapainoksi on täysillä tai vielä enemmän kuin täysillä läsnä lapsukaisille :).
VastaaPoistaTeidän perheestä välittyy se, että rakastatte täysillä toisianne ja lapsianne ♥.
Tykkään tästä blogistasi monen muun asian ohessa juuri siksi, että jaamme samankaltaisen elämäntilanteen. Minä käyn töissä ja mies matkustaa p-a-l-j-o-n.
VastaaPoistaTuntuu että perhe on vaan tottunut ja sopeutunut siihen, lapset pienestä pitäen. Suru ja ikävä on joskus kova, joskus viikko menee suitsait ilman suurempaa ihmettelyä ja "isi tulee jo huomenna!"
Itse uskon ja luotan perheeseemme kokonaisuutena, juuri kuten kirjoitit, lapsilla on hyvä olla minun kanssani, isinsä kanssa, meidän kaikkien yhdessä, koska me olemme perheenä olemassa riippumatta siitä ovatko kaikki aina paikalla!
Tsemppiä teille!
Vaikka pojan isänikävä on kova ja raastava,perheen perusturvallisuus tuntuu olevan niin hyvällä tolalla,että hän siitä selviää,varmasti.
VastaaPoistaKuten muutkin ovat sanoneet,ei se määrä vaan laatu!
Hieman erikoisia kommentteja anoilta viime postauksessa,eihän se elämä ihan niin mene.Välillä on harmia ja surua,mutta niistä selvitään,vanhempien tuella ja rakkaudella.
Olette onnekkaat vanhemmat,teillä on ihanat lapset,ja teillä on onnekkaat lapset,heillä on ihanat vanhemmat!
Kaikkea hyvää,
Fiona
IKyllä olet kauniisti ja osuvasti (TAAS!) sannut kirjoittaa! Valitettavasti en ollut tuota sinun edellistä postaust avielä ehtinyt lukemaan. Nyt luin sen ja itketti. Tunnen nuo tilanteet niin hyvin, ja vaikka niistäon kauan aikaa, tuli tunne pinnalle. Kauniisti kirjoitit siitä surustakin. Onneliset lapsesi, kun heillä on noin ihana äiti. Ja isi.
VastaaPoistaIhania kuvia ja kauniita sanoja! Lapset kyllä selviävät surusta ja ikävästä kun vanhemmat sen noin hyvin huomioivat. Puhuminen on tärkeää.
VastaaPoistaTsemppiä teille!
Näin se kääntyy.
VastaaPoistaNyt on minulla tippa linssissä, aivan ihanista ja kannustavista kommenteistanne ♥
Miten voikin tuntemattomat tehdä näin hyvän mielen, kasvattaa onnistumisen tunnetta ja herkistää.
Joskus pelottaa raapaista pintaa syvemmälle, julkisesti.
Niin monet ryöpytykset nähneenä, ei voi kun arvostaa heitä jotka uskaltautuvat tänne blogistaniaankin kirjoittamaan niistä vaietummista aiheista, arjen nurjista puolista.
Vaikka jokaisellahan ne on, enemmän tai vähemmän.
Ja jokaiselle löytyy se oma aihe, josta mielellään lukisi enemmän.
Aihe josta mielellään kuulisi selviytymistarinoita ja saisi vertaistukea, ettei ole yksin tilanteessa.
Kiitos Teille.
Tiedän että te tiedätte arvonne, olette erityisiä ♥
Ps. seuraavaksi vaihdetaan kevyempään viihteeseen ;)
Ihan pakko vielä näin "jälkijunassa" kommentoida aihetta...
VastaaPoistaSamaa mieltä, suru ja ikävä ovat osa elämää, eivätkä lapsenne varmastikaan mene tilanteessanne rikki.
Edellisessä liitossani elin samanlaista arkea, mies paljon pois työn takia. Meidän isä ei kyllä ollut samanlainen supermies kuin teidän, kotona ollessa läsnäolo oli 100% eikä 150% kuten teillä ;)
Hyvin meni arki ja juhla, välillä ikävöitiin enemmän välillä vähemmän. Ei se lähteminen ollut isällekään helppoa. Ei ne soitot ja kotona vietetyt ajat kuitenkaan vastaa/korvaa sitä poissaoloa. Näin vuosien päästä mies sanoo, että jos jotain tekisi toisin, niin tämän asian. Ei olisi niin paljon pois lastensa elämästä.
Lapsilla on isäänsä syvä kiintymys-suhde, mutta uskallan kyllä väittää, että erilainen kuin minuun. Lapsemme muistavat lapsuutensa onnellisena, isäkin on tiiviisti muistoissa mukana.
Tästä huolimatta lasten isä tekisi toisin...
Kaikkea hyvää teille
Kikka
Kylla, luultavasti niin se on
VastaaPoistaowdy! I could have sworn I’ve visited your blog before but after browsing through some of the posts I realized it’s new to me.Regardless, I’m certainly delighted I came across it and I’ll be book-marking it and checking back regularly! genotropin
VastaaPoista