2.2.2011

Kevyesti, pilkettä silmäkulmassa, pinnallisesti.






















Minusta on järjetöntä. Että keskellä talvea tilataan ja sovitellaan kesävaatteita. Minusta on järjetöntä, että odotetaan aina seuraavaa vuoden aikaa, malttamattomana, eikä nautita siitä vuoden ajasta jota odotetaan vajaan vuoden päästä malttamattomana. Siitä vuodenajasta, jota eletään nyt. Minusta on vähintäänkin järjetöntä tuijottaa lapsen kasvukäyriä jotta osaan päätellä minkä pituinen hän on neljän kuukauden päästä. Ohimennen naputtelen netistä mitoitus-tietoja. "Ahaa, tässä onkin tosi pieni mitoitus, otetaankin kolmea kokoa isompi. Jos ei osu tänä kesänä niin seuraavana". Voisin tietty sovittaa ensin, mutta kun nämä ennakkovarataan loppuun jo ennen kun ovat kaupoissa sovitettavana.

Ja kyllä minä tiedän. Tiedän että useilla valmistajilla on neljä mallistoa, jopa kuusi tai kahdeksan. Tiedän että markkinatalous ohjaa. Tiedän että seuraavan talven sisäänostot tehdään liki vuotta aikaisemmin. Tiedän senkin, että jos et tähän oravanpyörään hyppää, jäät ilman.

Hiljattain Ellas Mirakel bloggasi, kun jäi ilman housuja. Onkin tavan hassu ajatus että tammikuussa menisi kauppaan ostamaan toppahousut. Siis  n a u r e t t a v a a  kerrassaan. Keskellä talvea toppahousut - Mitä oikein ajattelit! Olisit ostanut uutuusmekot ja tennarit sen sijaan. Nyt olet ilman niitäkin kesällä, jos sinne asti odottelet. Todellakin, itse liki samassa tilanteessa viime syksynä, kohteena uudet välikausihousut rikkoutuneiden tilalle, onneksi sain viimeiset. Mutta ei näin pysty elämään, kärjistetysti. Kyllä kuluttajan pitää saada kaupasta sen aikakauden vaatteita -eikö? Myös sen tiedostavan, valikoivan kuluttajan. Sen, jolle ei kelpaa, ihan mikä vain.

Jokuhan tämän on joskus aloittanut? Kuka päätti että tammikuussa aloitetaan kevät/kesäkausi ja kuka päätti että juhannuksena aloitetaan talvivarastojen täydentäminen. Kyllä minä ymmärrän että takana on vaateteollisuus, suunnittelijat, tuotantoputket ja RAHA. Ymmärrän että välivarastot maksaa, seisova varasto maksaa, pitää tyhjentää kauppaan että tuotannossa oleva seuraava kausi mahtuu varastoon. Mutta tammikuussa shortsit? Hankkikaa hyvät yritykset isommat varastot!

Ei mikään ihme että kesä kyllästyttää juhannuksena kun sitä on alettu katselemaan jo helmikuun ensimmäinen päivä. Toki, onhan elämässä muutakin kun vaatteet -mutta se on se yksi asia, joka meille kaikille on yhteistä; toisille pakko, toisille harrastus. Ero lienee vasta siinä kohtaa mitä haluaa. Minä haluan kivoja vaatteita, minä haluan laatua, minä haluan valinnanvaraa, minä olen valikoiva ja vaativa. Minä olen oravanpyörässä, valinnaisesta pakosta. Ja olen jokseenkin varma, etten ole ainoa.

Olisi fantastista kävellä kauppaan ensimmäisenä pakkaspäivänä farkuissa, ostamaan ne tarvittavat topat. Eikö olisikin? Ei pysty, ne on loppu. Ei kaikki, mutta se oikea koko tai väri. Saat noi housut mutta sitten sun pitää ottaa tää takki kun nää myytiin loppuun jo 2 kk sitten. Anteeksi, myitte todellakin untuvatakit loppuun elokuussa? Tässä tilanteessa lienee helpointa, mennä sinne kauppaan kun ne vaatteet sinne tulevat, sovittaa oikea koko ja ostaa -vuodenajasta viis.

On meillä jo kesävaatteet. Meillä on välikausivaatteet. Jotain kenkiäkin laatikoissa on, olen aika varma siitä. Ennen töitä minä vielä ehdin. Etsiskellä, aletella, harrastaa. Luulen että pärjäämme aivan mainosti, vaikka en ostaisi yhtäkään välikausi/kesävaattetta kaupasta. Eli on. Ne on laatikoissa, kaapissa ylhäällä minne en melkein yletä. Sujautan ne sinne nopeasti, mahdollisen kokotestauksen jälkeen, pois silmistä. En kyllästy. Joskus sinne lisään satunnaisen löydön. Piiloon, odottamaan kesää Nyt on talvi, me lasketaan mäkeä ja tehdään lumilinnoja. 

Silti, on tämä minusta järjetöntä.
Ja tässä nyt hamsteroidut välikausivaatteet, käyttöaikana ehkä kevät, varsinaisesti kai syksy 2011.




Eikä tämä nyt niin vakavaa ole.
Aamuruuhkassa on vaan  hyvä ajatella...
(Pipot ja housut Po.p, takki Kapp Ahl)


Hyvää viikkoa
ja
onnea valikausihankintoihin!
(Ja kiitos vielä, edellisistä ♥ )

53 kommenttia:

  1. Kuinkas osuvaa! Juuri miehelle sanoin, että pitääkö meidän rynnätä viikonloppuna ostamaan välikausihaalari, jos se meidän haluama loppuukin kaupasta... Ei jotenkin näin laskettelu- hiihto-luisteluputkessa ollessa ensimmäisenä tule mieleen, että ostanpa kevätpuvun. No, niin se on joka vuosi pitänyt tehdä, jotta saa sitä mitä tahtoo. Ärsyttävää, kun tietää, että tuskaa tulee, jos pitää metsästää toisesta kaupungistakin tms. Ja kun on töissä, ei oikein iltaisin tule täältä maalta lähdettyä käväisemään missään vaan elettävä tuurilla, jos viikonloppuna saisi. Onneksi on jotain jemmassa, että ei lapsen tarvitse kulkea toppahaalarissa kesälomaan asti :) Nätti, tytölle niin sopiva kokonaisuus - pidän itsekin tuollaisista yksinkertaisista, helposti muunneltavissa olevista seteistä.

    VastaaPoista
  2. On kyllä niin totta....Sain tovin kierrellä ja soitella että löysin koululaiselle uudet toppahousut rikkoutuneiden tilalle ;) Nämäkin löytyneet olivat hieman ohuempaa mallia, mutta vedenpitävät. Pakko oli tyytyä!

    VastaaPoista
  3. Siis jälleen niin osuva kirjoitus!! Blogisi on suosikkini, kauniiden vaatteiden joukossa upeita syvempiä kirjoituksia ja ihania kuvia, kiitos, aidosti!! t. Susu

    VastaaPoista
  4. Nii just, ei ehkä niin vakavaa. Mä en oo kertaakaan ostanu lapselleni ennakkoon vaatteita, eikä se ole vielä koskaan ilman kamoja jäänyt. Ja kulkee vielä kivoissakin vaatteissa :) Joten äläpä stressaa!

    VastaaPoista
  5. Puit kyllä ajatukseni sanoiksi :) Meillekin käytiin hakemassa viime viikolla 50km päästä mieluinen haalari kevääksi ettei ne vaan lopu, ihan hullua! Ja tänään huomasin kappiksella katsellessani tuota samaista ihanaa vaaleanpunaista takkia että uskaltaisko odottaa sitä -25% kantisviestiä vai viedäänkö nämäkin käsistä. Hassua kyllä se kantisviesti tulikin jo tänään joten saa nähdä löydänkö itseni jo huomenna uudestaan samaisesta putiikista! Ja pakko vielä sanoa että nuo popin harmaat housut sopii ihan mielettömän hyvin tuon vaaleanpunaisen kanssa :)

    VastaaPoista
  6. Joo en mä jaksa ajatella kovin pitkälle..ja siitä saa kärsiä usein..viime talvena esim. olin ostamassa pitkiä kalsareita lapsille niin eipä ollu enää missään..huh..

    Jaa, pitäs vissiin miettiä mahtuuko kevätvaatteet päälle. Luulen että mahtuu ja en jaksaa murehtia.

    VastaaPoista
  7. Pääsen siis tässäkin asiassa helpommalla :D Meillä myydään vain kausituotteita oikeaan aikaan. Turha etsiä väärään vuodenaikaan :)) Vaan mulla on kyllä tapana kesälomilla suomesta ostaa syys-talvi-kevät vaatteet koko vuodeksi kerralla koko katraalle. Vaan kun meillä mennään sillä samalla mallistolla koko syys-kevät farkkuja, hameita, mekkoja, sukkiksia, neuletakkeja, paitapuseroita, trikoopaitoja... välikausitakkeja ei tarvitse mutta edes yhdet toppatakit on tarpeen tai edes liivit. Pipot, hanskat, villavaatteet tarpeettomia.

    Mä olisin NIIN hukassa, jos joutuisin suomen sääoloissa lapsia vaatettamaan :D :D Onneksi olisi edes näitä blogeja mistä vinkkejä saada!!

    VastaaPoista
  8. Kiva harmaiden pöksyjen kanssa tuo takki =) Meillä on nyt vaan vaaleanpunaista kevääksi, ehkä apinoin ja käyn hakemassa harmaat housut seuraksi.

    Ja niin, kyllä on pöhköä että kaupasta ei saa sitä seasonia, mikä ulkona on. Just mietin, että neule pitäisi saada tytölle. Juu ei saa mistään. Eikä itse jaksa tehdä...

    VastaaPoista
  9. Kun isoin muksu oli pienin, sain karvaasti kokea ettei keväthaalaria keväällä saa! Olisi pitänyt ostaa syksyllä! Olin ihan hemmetin pöyristynyt ja järkyttynyt. No,en ole enää mutta enpäs ota enää riskiä että jään ilmankaan.

    Tosi kauniit kuvat taas kerran. Tuota takkia kuolaan meillekin, mutta enpä tiedä onko tarvetta.

    VastaaPoista
  10. Tuo on niin totta! Kaikki pitäisi ymmärtää ostaa varastoon kun mallistot tulee ja aivan väärään aikaan. Huoh! Kiitos todella kauniista blogistasi! Olen aivan myyty kuviesi, tekstisi ja kauniiden lastesi edessä! Niin kaunista kaikki!

    VastaaPoista
  11. Mitä mä oikein kuvittelin, toppahousut tammikuussa ;o) Mutta yrittänyttä ei laiteta. Ilman jäätiin kuitenkin. Ja tällä kertaa ei ollu kyse mun nirppanokkaisuudesta, ihan vaan "eioota" myivät jokaisessa kaupassa :o( Höh.

    Ratkaisu löyty eilen illalla meijän Blocketista, hyväkuntoiset käytetyt takki & housut on tulossa meijän postilaatikkoon loppuviikosta :o) Nillä mennään lopputalvi (jota on aika paljon jäljellä).

    VastaaPoista
  12. Muuten fiksu kirjoitus, mutta jokainen blogiasi pidempään lukenut muistaa, kuinka SINÄKIN hamstrasit alennusmyynneistä seuraavaan kauteen. Toisinsanoen mietit syksyllä jo seuravaa kesää. Kevättalvella seuraavaa talvea jne. Eikä siinä mitään, se on taloudellista.

    Eli muuten hyvät huomiot ja totuus, mutta ikävä kyllä mulla tuli vähän viisasteleva kuva. Kun et myöntänyt, että olet itse tehnyt ihan samaa aiemmin.

    Tammi-helmikuussa voisin suuren osan jo odottavan kevättä ja kesää kuumeisesti. Etkö sinä ikinä?

    VastaaPoista
  13. Niin totta... Kun poika oli pieni, niin ei tullut mieleenikään tällainen hamstraaminen. Mutta nyt oikeastaan ekaa kertaa mulla on kaikki valmiina kevättä varten, hullun hommaa mutta pakko oli toimia. Meillä on tuo sama takki, ja nuo harmaat housut sopivat kyllä tosi hyvin sen kanssa. :) Ja nuo pipot. Täytyy varmaan itsekin käydä hakemassa takin kaveriksi tuollainen pinkki pipo. :)

    VastaaPoista
  14. Heippa ja iltaa vielä :)
    Ja kiitos, kauniit sanat saavat minut hämillee, mutta hyvällä tavalla, hyvällä mielellä ♥

    Niin se menee, näin se menee. Tosiasia. Eletään sen kanssa :)

    Olen itse vakuuttunut että haluaisin asua yhden vuodenajan maassa. Niin, nyt tuntuu sille kun sellaisessa ei asu. Mulla ei tosiaan kyllä ole mitään varsinaista tarvetta ostaa neljäksi kaudeksi, siis muuta tarvetta kuin se pakko. Ja siis onhan tässä vaihtelua ja se piristää, mutta silti :)

    Ja en ole IKINÄ kieltänyt etten hamsteroisi. Edelleen, seuraan blogeja, käyn joskus tiettyjen kauppojen sivuilla katsomassa, onko siellä jotain kivaa. Yritän painaa mieleen jos on jotain sellaista mitä voi katsoa sitten alesta. Kaikki jotka lukevat blogiani, tietävät että meillä on kaapissa laatikot, missä on sellaista mitä olen halunut ja ostanut varastoon (niin kuin tuossa ylempänä lukikin). Mutta on ainakin minulle on sula mahdottomuus löytää kaikkea ennakkoon, ja välillä tulee eteen se että jotain puuttuu -ja jos sillon myöhästyy taas kauden aloituksesta, voi olla että jää ilman. Ja se minusta on kerrassaan järjetöntä :)

    Ja ISO kiitos niille blogisteille joilla on ennakkotietoa ja kuvia. Jotka jaksavat ja ehtivät etsiä! Osa meistä, minä mukaanlukien, menemme free-ridereina, helpolla napsimaan omamme :)

    Ja kevään ja kesän odotuksesta... hetkeksi jo luovutin sillä ikkunoiden skrabaus rupesi käymään työstä. Nyt on sisälämppäri autossa ja elämä hymyilee jälleen. Odotan niitä kirkkaita lopputalven päiviä kun lumi on vielä maassa mutta aurinko lämmittää kasvoja. Kesä tulee kyllä, enemmin tai myöhemmin :) (ja kysy uudelleen maaliskuun lopussa jos on vielä pakkasta, vastaus saattaa muuttua siihen mennessä =D)

    Ja seteistä. Vaaleanharmaat housut eivät liene kaikkein käytännöllisemmät mutta on se lika niissä tummissakin ;) Mustat housut likalla ovat aina tökkineet, Po.p:n uusi takki ei innostanut mutta tämä setti on just eikä melkein kiva. Ihan kiva mix'n'match:tä :)

    Jatkan vielä hetken tässä neulomista...

    VastaaPoista
  15. Jokakeväinen "Cupcake-ilmiö" on hauskin. Jätetään ennakkovarauksia jo joulukuussa ja tammikuun lopussa kaikki suosituimmat koot on jo menneet. Pakko on siihen itsekin lähteä, jos meinaa omansa saada, vaikka ihan älytöntä onkin :).

    Mä kyllä kieltämättä hössötän tulevia vuodenaikoja etukäteen ihan reippaasti, tosin jo ihan budjettisyistäkin.

    Tuo Kappiksen takki harmailla housuilla ja asusteilla on kyllä tosi nätti, ja värit sopii loistavasti teidän neidille.

    VastaaPoista
  16. Ihan samaa mieltä olen vaikken mistään cupcakeista tai muista muotivillityksistä ollenkaan innostu. On aika pöyristyttävää ettei perustoppahanskaa tai -housua ole kaupan silloin kun niitä tarvitaan! Milloin on menty tällaiseen malliin että kuluttaja on se joka varastoi tuotteen valmistuksen ja käyttöönoton välisenä aikana?

    VastaaPoista
  17. Ilman blogimaailmaa olisi mullakin jäänyt moni höhhötys hössöttämättä...Mutta valtavan hyvä teksti, jälleen kerran.

    Ja mahdottoman kaunis setti tytöllä kevääseen!

    VastaaPoista
  18. Ihan samaa olen ihmetellyt! Kun vertaan aikaa siihen kun esikoinen oli pieni (n. 15v sitten) ja nyt kun kuopus on pieni niin ihan pielessä on nämä vaatehommat. Ei nykyään voi laskea sen varaan, että jos syksyllä sopivat toppikset on tammikuussa pienet, niin uudet löytyy tammikuussa. Ehei, ne on ostettava syksyllä.

    Joskus tekeisi mieli kapinoida vastaan, mutta siitähän kärsii vain vaatettomat lapset :)

    VastaaPoista
  19. Osuvaa kyllä!
    Meidän neidillä kun nyt hajosi ne toiset Minymo toppahousut. Ja voit kuvitella miten hyvin tähän aikaan vuodesta on tarjolla toppahousuja 134cm. Ei ole.
    Tytöllä on sitten veljensä, n. 10cm liian lyhyet toppahousut koulussa. Nyt onneksi sataa ja on plussaa, eli voikin alkaa käyttämään välikausihousuja.
    Mutta JOS ja KUN tulee vielä pakkasta, tyttö vain menee noissa lyhyissä. Ei kivaa ei. Mutta kun ei mitään mistään saa.
    Ja minua pännii se, että MINYMO voisi tehdä hitusen parempaa laatua, ettei yhden talven aikana tartteis kolmia toppahousuja hankkia kun hajoavat palasiksi!

    VastaaPoista
  20. Kiva kirjoitus, samoja asioita olen itsekkin miettinyt. Olen aika uusi tässä blogielämässä (reilun vuoden seuraillut) ja ihmetyttää kyllä että elokuussa ruvetaan puhumaan joulusta ja tammikuussa jo kesästä, ei siis millään pahalla, mutta...
    Muuten blogeista saa kyllä kivoja vinkkejä yms : )
    Mutta eletään vielä talvea! Ymmärrän kyllä jos "pakosta" vaatteita hamstrataan. Ittekki tilasin Cuppiksen takin, sen pilkullisen, ja mietin onkohan koko oikea : )

    VastaaPoista
  21. Aivan mielettömän osuva kirjoitus. Tätä samaa mä olen miettinyt että miksi ne kesävaatteet ilmestyy tammikuussa ja onhan ne pakko ostaa, että saa mitä haluaa! Ja sekin tuntuu typerältä että uimapuvun mä olen saanut ostettua, mutta välikausihanskoja en löydä vielä mistään nettikaupasta.. Siis niitä mitä etsin!
    Miksi se kesä on ilmestynyt, mutta välikausi ei! No ehkä tässä on syynä että välikausi taitaa olla vain meillä pohjoisemmissa maissa ;) Jossain muualla siirrytään suoraan kesään :)
    No nyt olen ainakin tietoisesti vaihdellut tytölle joka ulkoiluun niitä heinä/elokuussa tarkkaan pohtimiani ja ostamiani lukuisia toppapukuja, talvimyssyjä yms. Mikä vaiva ja raha niiden OIKEIDEN vaatteiden hankintaan meni silloin KESÄLLÄ, niin pitäähän niitä sitten "ulkoiluttaakin" monta kertaa päivässä!
    Mutta oikeasti kyllähän mä nautin ulkoilusta lapsen, en vaatteiden takia :)

    VastaaPoista
  22. Juurikin näin asia on! Itse en ruukaa pahemmin muotia ja muuta tällaista seurata, ostan silloin kun siltä tuntuu. Ja se että edes viitsin lähtä kaupungille tarvitsee aikamoisen PAKON lähtä.
    Ja vuodenajoista, minä olen huomannut saman kuin sinä, että jo juhannuksena ruvetaan valittamaan "ois jo syksy" jne. Ja itse olen oppinut olemaan tyytyväinen siihen, kun sitten kun joku vuodenaika jo alkaa minua kyllästyttämään, seuraava kolkuttelee jo ovella. Mietin vain sitä että miten ihmiset sitten kestäisivät jos ei olisikaan kuin yksi tai korkeintaan kaksi vuodenaikaa. Kiitos blogistasi!

    VastaaPoista
  23. Musta olisi hauska tietää kuinka iso osa suomalaisista äideistä elää oikeasti näin kuin monet blogistit. Oman lapsen myötä olen alkanut seurata erinäisiä lapsiaiheisia blogeja ja tämä lastenvaatevarustelu tuli minulle täytenä yllätyksenä, vaikka työssäni olen ollut lasten kanssa tekemisissä 10 vuotta (harvalla lapsella päiväkodissa on kalliita merkkivaatteita ainakaan meilläpäin). Ettäkö ihan oikeasti revitään ressiä siitä että on 5 erilaista asukokonaisuutta ulkovaatteita joka vuodenaikaan ja niihin kymmeniä asusteita päälle. Ja sitten on jotain ihan must -juttuja, jotka on kaikkien pakko saada esim. tämän kevään Cupcake-asut.
    Minäkin kyllä pidän kauniista vaatteista, mutta tämä kilpavarustelu näyttää päivä päivältä naurettavammalta. Samat vaatteet esitellään joka blogissa, koska ilmeisesti tarpeeksi hienoja merkkejä on vain muutama tai sitten kaikkien on vaan pakko saada samanlaiset. Oiskohan tässä tulevaisuuden luokkayhteiskunnan jako valmiina... Cupcake-Pop-Tickettoheaven-Molo-yms.- luokka ja sitten ne surulliset tavislapset, jotka kulkee markettivaatteissa. Mutta tämä lähti nyt aikalailla asian vierestä eikä tarkoitukseni ollut mitenkään arvostella sinun blogiasi, joka on kaunis ja usein koskettavakin. Tulipahan vaan mieleeni että useimmat eivät varmaan koe tätä niin suureksi ongelmaksi, koska kaupoista löytyy kyllä "tavis-vaatteita" ihan meneillä olevaankin vuodenaikaan... Ja alennusmyynneistä voi ostaa valmiiksi seuraavaa vuotta varten kunhan ei halua niitä kaikkein suosituimpia malleja, jotka on tietysti myyty jo ajat sitten loppuun. Semmoinenkin ajatus on käynyt mielessä että tämä tiettyjen merkkivaatteiden hankala saatavuus on varmaan ihan kauppiaan kehittämä "juoni"... onhan niiden pakko olla tavoittelemisen arvoisia, kun "kaikki" niitä jahtaa, onhan? Blogistien hypetys ei varmaan ainakaan tee hallaa näille brändeille...

    VastaaPoista
  24. Samaa olen itsekin kironnut, sama homma on välikausikamppeiden kanssa, koska eikös ne ole VAIN keväällä myynnissä. Etsippä syksyllä sitten välikausikamppeita kaupasta - et löydä.

    Eilen kaupassa näin jotakin, joka pisti myös kiehumaan. Mämmi ja pääsiäismunat. JO NYT! Sama laskiaispullien kanssa. Hyvä syödä laskiaispullia 2kk ennen laskiaista. Miltä ne sitten maistuvat laskijaisena? Eivät miltään.

    VastaaPoista
  25. Tuo viimeisen anonyymin kirjoitus on myös loistava! Tuo on tosiaan murto-osa äideistä jotka toimivat niin kuin lastenvaate blogistit ja lastenvaatteita harrastavat. Minullakin suurin osa ystävistä ihmettelee, että mistäs ihmeestä olet noin kivat haalarit lapsille ostanut? Puolitutut eivät ole koskaan edes Ticket to heaven merkkiä kuulleet...lähimmät ystävänikin ostavat vaatteet juuri silloin kun tarvitsevat ja juuri sen mikä ensimmäisenä kävelee vastaan ja on sopiva. He eivät ole ollenkaan tietoisia merkkivaatteista tai tredeistä, eikä heitä voisi se vähempää kiinnostaa.

    Kukin tyylillään ja kyllä tämä tiettyjen vaatteiden hehkutus ja pakko saada meininki tulee yhteisestä hypetyksestä lastenvaateista kiinnostuneiden äitien yhteisöissä. Suurimmalle osalle äideistä Cupcake tai Cecilie Westh eivät sano yhtään mitään. Tuohon vielä sanottava, että itse olin aivan myyty CW:n aikaisiin mallistoihin, nykyään materiaalit ja värit eivät hirveästi miellytä. Etenkin ulkovaatteiden materiaalit ovat huonontuneet ja mitä nähnyt käytettynä noita myynnissä, niin eivät ole kestäneet käyttöä hyvin. Resorit nyppääntyneet yms.

    Kiitos edelleen ihanasta blogista ja minä edelleen jatkan säntäilyä omien must juttujeni perässä :)

    VastaaPoista
  26. Ihan mahdottoman hyvä kirjoitus! Minäkin olen miettinyt monesti, että mitä järkeä tässä kaikessa oikein on? Miksi tammikuussa pitää alkaa miettimään kevätvaatetusta, sehän on aivan järjetöntä!? Mutta jos tahdon saada on pakko toimia. Hieno kirjoitus ei voi muuta sanoa!! :) Osuit niin sanotusti asian ytimeen ;)

    VastaaPoista
  27. Pakko kommentoida tuohon yhteen viestiin että vain "merkkituotteet" ovat usein loppu ennen käyttökautta...ainakin pääkaupunkiseudulla olen usein juossut hikipäässä kaikki kauppakeskuksen kaupat läpi ja "ei oota" myydään ihan Cittaria ja Prismaa jne myöten. Varsinkin poikien vaatteet ja kengät ovat välillä ihan mahdottomia löytää oikeassa koossa. Ja mikä aika ja vaiva tuhlaantuu etsimiseen!
    PS. Kiitos kauniista blogista, todella hienoja kuvia aina sinulla täällä! :-)

    VastaaPoista
  28. Meillä hajosi kuukauden käytössä ollut Reimatecin haalari. Sitten nousikin hiki pintaan. Reimaa oli kaupat pullollaan(uutta en kahden hajonneen tilalle halunnut), mutta mitää muuta en löytänyt. Ja tämä tammikuun puolivälissä. Onneksi sitten löysin poikien ticketin ja sillä mennään väristä huolimatta.
    Ihan järjetöntä. Ei riitä, että on vaate, pitää olla varavaatekin. Meillä on siis siistimmät takki ja housut ja nollakeleille ohuempi haalari ja sitten tämä varsinainen lämmin haalari. Ei yhdellä vaatteella kuitenkaan mennä.

    Keski-Euroopan mallin mukaan mennään. Siellä alkavat olemaan jo kohta välikausitamineet käytössä. Mutta ei sielläkään toppavaatteita Juhannuksen jälkeen tarvita:)

    En ihan ymmärrä tuon anonyymin ajatusta. Miten tämä juttusi liittyi siihen,että hamstraa etukäteen? Kyllä minäkin ostan etukäteen, mutta ei se tarkoita sitä, etten haluaisi ostaa myös silloin, kun tavaraa tarvitaan. Ihmeellinen kirjoitus.

    Sirkku

    VastaaPoista
  29. Jaa, onko taas se aika kuukaudesta, että anonyymihyökkäys alkaa...

    Olen kirjoittanut lasten(vaate)blogia ja vähemmän aikaa kirjablogia. Ero on kuin yöllä ja päivällä. Kirjablogeissa saa rauhassa hypettää jotain kirjaa ja siellä oikein toivotaan, että kaikki, jotka postauksen lukisivat, ryntäisivät lukemaan ja ostamaan kirjan. Kukaan ei koskaan hyökkää (varsinkaan anonyymisti) huutelemaan, että etkö tee muuta kuin luet, paljonko sinulla menee rahaa kirjoihin, eikö muu elämäsi kärsi lukemisesta/bloggaamisesta jne.

    Tässä näkyy tietenkin meidän ihmisten arvostukset: lukeminen on arvostettua, ja ne jotka eivät lue, vaikenevat visusti. Latenvaatteet ovat liibalaabaa, koska niitä harrastavat ja niistä ovat kiinnostuneita lähinnä höyrähtäneet äidit. Äitejä saa joka asiasta ja tapauksessa arvostella, joten tässä on taas yksi pätemisen paikka sekä blogisteille että kommemtoijille.

    Itse näen molemman tyylin ja aiheen blogit ihan samasta näkökulmasta: niissä asiasta kiinnostuneet jakavat löytöjään, kokemksiaan jne. Erona se, että lastenvaatteista pitää kirjoittaa puolisalaa ja puolinolona.

    Koska itse olen kiinnostunut sekä lastenvaatteista että kirjoista, luen mielelläni ja innoissani vinkkejä molemmista asioista ja kyllä, toivon, että molemmista on samanlaista hyötyä toisille. Joku voi löytää hyvää luettavaa ja joku toinen taas mukavan takin lapselleen. Ja ei minusta ole pahasta, jos joku lukaisee minun blogini perusteella jonkun hyvän ja mielenkiintoisen kirjan, eikä myöskään se, että joku alkaisi katsoa kiinnostuneena lastenvaatteita.

    Musta on ihan yhtä mukavaa metsästää cuppiksen takkia kuin hyvää luettavaa. En jaksa miettiä, että minusta tulisi tyhmempi/fiksumpi, jos mätsäilen välikausitakkeja ja -housuja.

    Enkä tiedä, tekeekö lasten markettivaatteet toisista äideistä paremman. Musta taistelu paremmuudesta on joka tapauksessa ihan typerää. Mieluummin lukisi sellaista tekstejä, jossa tuettaisiin toisiamme, eikä aina solvattaisi ja paheksuttaisi toisiamme milloin minkäkin asian perusteella.

    Luulen, että kaikki kuitenkin ovat niin hyviä tahoillaan kuin vain osaavat.

    VastaaPoista
  30. Mietin juuri, että missäköhän ne äidit jotka saavat ostettua kausivaatteet kauden alussa tai aikana asuvat, eivät varmaan pääkaupunkiseudulla, koska täällä on ihan mahdotonta löytää esim. ensimmäsiten syyskylmien aamujen alettua kaupoista siihen sopivaa lasten ulkovaatetusta ihan marketitikin mukaanlukien. Tottakai niissä kaupoissa jotain kausihaalareita roikkuu, mutta se, että löytyisi oikeaa kokoa ja vedenpitävyyttä on todella onnenkauppaa.
    Muutaman ensimmäisen vuoden kun kaupoissa tämän totesin (ja hulluna niitä vaatteita sitten metsästin kaupoista ja kirppareilta) opin, että kausiulkovaatteet pitää joko ostaa edellisen kauden aleista (koon arvionti pirun vaikeaa) tai täyteen hintaan heti kun uudet mallit tulevat myyntiin vaikka kauden alkuun olisi vielä kuinka aikaa.

    Anni A.

    VastaaPoista
  31. Osuvaa & uppoavaa asiaa :) Ja varmasti markkinamiesten ja -naisten keksintöjä pitää tietyt varastot "pieninä" ja pistää ehkä itsekin vähän hypetystä liikkeelle. Ja minähän sorrun ja iloitsen! :D

    Tuosta merkkivaateasiasta sen verran, että meilläpäin päiväkodeissa näkee kyllä paljonkin Tickettiä ym. lasten päällä. Täällä maalaispikkukaupungissa kun sijaitsee iso lasten merkkivaateliike, josta moni tekee ihan perusvaatehankinnat - markettien ja henkkamaukan tilauksen lisäksi.

    VastaaPoista
  32. Hei! Just ihan äsken hyppäsin tänne tuolta Marjan vaaleanpunaisesta hirsitalosta. Ihan ensimmäisenä ihastuin tuohon bannerin kuvaan, vaikka se on hurjan moderni minun makuun ja seuraavaksi tuohon tytön ihanaan kevätvaatetukseen! Myyty! :)

    Ja argh, tuota vaateasiaa olen miettiny miljoonat kerrat! Ku minä oon aina se, joka jää ilman tai ostaa sen mitä on jäljellä. Enkä haluais. En vaan osaa/jaksa/uskalla veikkailla puolta vuotta etukäteen et mitä kokoa lapsille ostaa. Mutta tänä vuonna mulla on lista. Enää tarvii ottaa lista ja mennä kauppaan.

    VastaaPoista
  33. Tsihii, noinhan se juuri menee.
    Minä syytän kaikesta tätä kamalaa blogimaailmaa, jonne olen ymmärtämättömyttäni päästänyt itseni vajoamaan. Enhän minä ennen tiennyt sesongin vaatteista mitään, ennenkuin näin ne kaupan tangossa ;)
    Viime kausina minäkin olen hamsteroinut vähemmän ja nyt sitten pelkään, etten löydäkään esikoiselle sitä ihanaa kevätpukua ja joudun ostamaan jonkun ruman.
    Voi meitä. ;) Paitsi sinähän löysit jo kivan. Kuinka ollakaan sinä tulitkin ensimmäisenä mieleen, kun näin kuvat tuosta takista jossain toisessa blogissa :)

    Kauniit kirjoitukset tuolla edellä. Ja hei, huomenna on jo perjantai!

    VastaaPoista
  34. Olen täysin samaa mieltä. :) Ennen lastenvaateblogeja (olen seurannut n. 2v) ostimme kevätvermeet huhtikuun puolessa välissä eli silloin kun niitä alettiin tarvitsemaan. Ostettiin silloin 1v. tytölle Remun suloinen pinkki-vaal.pun haalari citymarketista. Aivan ihana ja ajoi asiansa paremmin kuin hyvin. Kun "tietämys" merkeistä ja vaatteista lisääntyi, tulivat nettikaupat ja laajempi valikoima. Nyt olen jo täysin mukana tässä kummallisessa oravapyörässä seuraavan kauden hankintoineen... :D Mutta kuten muutkin jo miettivät, loppujen lopuksi murto-osa menee tällä "rytmillä". Haluan myös sanoa että minusta siinä ei ole mitään pahaa että huomaa blogissa jonkun ihanan vaatteen ja käy katsomassa josko löytäisi saman omalle lapselleen/itselleen. Eikö se ole vähän tarkoituskin, jakaa vinkkejä? :)Hyvä kirjoitus!

    t. Emmi

    VastaaPoista
  35. Osuvasti kirjoitettu!

    Muistuipa mieleen kun se kevät kun esikoiseni oli päiväkodissa 1. vuotta ja huhti-toukokuun vaihteessa tuli helleaalto ja tietysti meillä ei ollut sopivankokoista vaatetta kun poika oli ollut edellisenä kesänä vauva! No minäpä marssin kauppaan ja MISSÄÄN EI OLLUT MITÄÄN!!! Ja silloin mä en ollut edes kovin vaativa ; ) Kantapään kautta siis opin aleostot edellisenä kautena ja "pakkosaada" tuotteet heti kun kauppaan tulevat. Eipä siihen blogeja silloin tarvittu :D

    VastaaPoista
  36. ..ja TAASKAAN tää ei osaa kirjoittaa suomea...anteeksi!

    VastaaPoista
  37. Hyvin kirjoitettu ja mm. MariA. hyvä kommentointi, itse en osaa sanoiksi/kirjoituksesksi pukea ajatuksiani, mutta samaa mieltä olen. Mutta jos jotain haluaa, niin pakko itse myös lähteä siihen, että tammikuussa on ostettava. Onneksi itse olen päässyt siitä yli että harmittelisin monta päivää jos en sitä ja sitä vaatetta kerennyt ostaakaan. Aina tulee jotain kivempaa!

    Matkin sinua ja ostin samat housut tuolle takille kaveriksi! Ihastelin sitä po.p:in samanväristä haalaria, mutta jotenkin sitä en ehkä osaisi tytölle laittaa, joten tässäpä oli vastaus "ongelmaan". Et varmaan pahastu. :) Kiitos tästä, ja aivan ihana yhdistelmä on luonnossakin.

    VastaaPoista
  38. Blogissasi taas tauon jalkeen - kiitos viela kivan paivan ilta-postauksesta. Koskettava juttu ja kuvat ja tekstit toimi niin hyvin (etenkin eka ja vika). Lapsen suru ja kaipaus on vanhemmallekin rankkaa. Onneks on taas kohta viikonloppu!

    Vaatekausien jarjettomyydesta - taitaa olla yleismaailmallista. Asumme paikassa jossa on oikeastaan yks vuodenaika. Tammikuussa on sateisempaa ja kylmempaa kuin muulloin, ja milloinkas tulee uudet uimapuvut kauppoihin jollei just tammikuussa! Ainut kuukausi jolloin kukaan ei taatusti mee rannalle, ainakaan bikineissa. Hamstrailen siis uikkareita ja uv-paitoja ja tyonnan laatikkoon odottelemaan sateiden loppua.

    CalGirl

    VastaaPoista
  39. Mä en edes ole mitenkään merkkiuskollinen ja yleensä mulle kelpaa useampikin malli ja väri, mutta silti olen huomannut kyllä ihan tän saman!

    Viime syksynä, siinä joskus syyskuussa, yritin etsiä tytölleni vedenpitäviä välikausisormikkaita - mistään, ei mistään löytynyt enää (siis noin 50 km säteellä meiltä tai netistä) välikausihanskoja, vaan kaikkialla oli jo talven mallistoja tyrkyllä. Ei auttanut kuin mennä loppusyksy sormikkailla ja talvihanskoilla.

    Sama juttu kävi yksi syksy välikausihousujen kanssa - missään ei enää ollut sopivaa kokoa. Mallilla tai merkilläkään ei olisi ollut niin väliä, kunhan olisivat olleet kunnolla vedenpitävät, mutta ei niin ei. Koululaiselle kun ei kurahousutkaan kelpaa... Muistaakseni jostain käytettynä sitten löysin tuurilla jotkut ja maksoin ihan törkyhinnan!

    Mun mielestä tää on kaupoissa nyt lähivuosina oikein korostunut, että kun esim. talvi alkaa, ei enää saa talvivaatteita sitä oikeaa kokoa/väriä tms, ja kun kevät koittaa, parhaat mallit on jo menneet. Ei mun mielestä ollut näin vielä kun esikoinen oli pieni? Asuttiin silloin kyllä toisaalla, että ehkä silläkin on merkitystä.

    VastaaPoista
  40. Osui ja upposi, niin kirjoitus kuin asukin!Popin laatuun luotan eniten, nappasin nuo harmaat housut vielä mustien vastaavien kaveriksi. Meillä olisi vaaleanpunainen ver de terren takki, joka menisi kivasti. Millaistahan mitoistusta tuo kappiksen takki on mielestäsi?

    Ja muistan aina sen kun olin etsimässä ekaa välikausihaalaria Eeville. Siis sellaista jonka piti jo pitää vettäkin. Menin siis elokuussa niitä katsomaan ja kiersin kaikki lähistön kaupat cittarit, prismat, lastenvaateliikkeet. Ei ollut. Sitten taisin tehdä ekan ostokseni Tanskan maalta (ja ei muuten ollutkaan viimeinen..)

    Mutta siis tosiaan yllätyin, että eihän niitä välikausivaatteita enää syksyllä myydä vaan olisi pitänyt tajuta ostaa jo keväällä. Tai nykyään jo ties kuinka ajoissa.

    Sen jälkeen minusta tulikin hamsteri :)

    VastaaPoista
  41. Hei,

    Ihanan valoisia kuvia taas tyttärestäsi. Blogissasi on parasta kuvat, mutta tämä vaateasia. Kiva kun joku ottaa kantaa, mutta vähän tuntuu turhalta jutulta jotenkin. Markkinavoimat, niin no jospa sitten pidättäytyisi. Sinäkin olet niin taitava, osaat tehdä itse. Olen vähentänyt tuota lastenvaatepuolta, yrittänyt löytää kaunista ja kestävää. Tai yrittää on väärä sana, ostanut tarpeellista kun tulee vastaan, ilman stressiä. Enää ei ole pakko saada sitä tiettyä, valinnanvaraa on paljon.

    Joskus olen myös vilkaissut sitä tyttäreni tarhassa olevan köyhän maahanmuutajaperheen lokeroa. Vanha kevytvanuhaalari. On tehnyt mieli ottaa se meidän tarpeeton kakkonen ja laittaa tuohon lokeroon.

    VastaaPoista
  42. "Hyökkäävä anonyymi" jatkaa...

    Tarkoitus ei ollut siis hyökätä ketään vastaan vaan tuoda esiin toinen näkökulma asiaan. Ehkä olen sitten vielä kokematon näissä vaateasioissa, mutta olen onnistunut lapseni vaatettamaan kauniisiin ja käytännöllisiin vaatteisiin ilman suurta stressiä. Asun siis Turussa ja täältä olen kyllä löytänyt lapselleni sopivaa vaatetta ihan kauden lopussakin. Lapsi on tosin vasta pieni 1,5-vuotias. Ensi talveksi on valmiina Jonathanin toppavaatteet (alessa -50%) ja Huutiksesta hankittu Kappahlin Proxtec-puku. Jesper juniorissa on mielestäni ainakin hyvin vaatetta vielä alennusmyyntiaikaankin. Ja en siis missään nimessä vastusta hamsterointia vaan nimenomaan harrastan sitä itsekin. Siis jos hamsteroinnilla tarkoitetaan alennusmyyntien hyödyntämistä ja "varastoon" ostamista. Käytän myös kirppareita ja kierrätän ystävien kanssa lastenvaatteita.

    Olen vaan ihan rehellisesti sitä mieltä että juuri tietyn merkkisen vaatteen saaminen on aika marginaalinen ongelma. On oikeasti perheitä, joissa lapsille ei ole varaa ostaa sopivia ja tarpeeksi lämpimiä vaatteita...

    Mutta jos on oikeasti mahdotonta jossain päin Suomea löytää kesken kautta uutta vaatetta rikkoutuneen tilalle niin onhan se ikävää. En vaan ole sitten sellaista itse vielä havainnut.

    Mukavaa Viikonloppua kaikille!

    VastaaPoista
  43. Mihin kokoon noita harmaita Po.p housuja valmistetaan, katsoitko? Olis vaan sikatäydelliset meidän neidin kevääseen. Meillä kun ei ole Poppia lähellä (200km taajuudella)mutta ihan superihanat. Meili tekisi mutta en varmaan raaski pyytää sinua hakemaan niitä ja kaikki kulut toki maksaisin ja muutaman euron "hakuvaivan" myös...? Teidän neiti on aivan uskomattoman suloinen ja sinun kuvasi vievät sydämen mennessään!

    VastaaPoista
  44. Hauska! Vaikkakin täyttä asiaahan siun postaus olikin. Tästä hyvä mieli <3

    VastaaPoista
  45. Kiitos kivasta blogista, hienoista valokuvista ja hyvästä keskustelunavauksesta.
    Tuo välikausisetti on tosi kivan näköinen. Onko pipo vaaleanpunainen vai pinkki? Sopii tosi hyvin asuun.

    VastaaPoista
  46. Ihan olen samaa mieltä. Raivostuttaa katsella itselleen kesäkamppeita kovassa pakkasessa.

    VastaaPoista
  47. Työssäkäyvänä 2:n pojan äitinä olen jo liki 10 v. toteuttanut seuraavaa hankintalogiikkaa:
    talvikamat ostetaan syksyllä heti kun tulvat kauppoihin - samoin kevätkamat heti helmikuussa.

    Näin saa vielä valita ja homma hoidettu alta.

    Tosin sitten on piru merrassa, jos polvet menee kesken kauden rikki. Varminta on mennä Stockan paikkaosastolle ja liimata lähinnä ap väriä olevat paikat polviin. Turha hukata aikaa uusien etsimiseen.

    Kauden jälkeen kamat saakin kantaa roskikseen - ei niitä kukaan enää halua.

    VastaaPoista
  48. mahtavaa keskustelua! Olen lukenut kommentteja monta kertaa mutta nyt vasta tuli sellianen rako että oli aikaa kirjottaa taksiin. Tämän päivän olin kotona migreenissä joka onneksi helpotti iltapäiväksi ja huomenna taas arjenkiireisiin.
    Todellakin olen hyvällä mielelläni että tästä näin paljon keskustelua ja ajatuksenvaihtoa tuli ja näin sopuisasti - KIITOS TEILLE !

    Marika, samaa olen seurannut. Viimeisimmät CC.n mallistot eivät ole ollenkaan minun makuuni ja sivusta vain tosiaan seurannut "hysteriaa". Onneksi näin, eipä tarvitse pettyä jos jäisi ilman ;) Meidän vanha cc on menossa ehkä myyntiin kun ehdin startat taas myyntitouhut.

    stine, no naulan kantaan! Näinhän se on toki yrityksille edullisempaa ja tuotteista pääsee nopeasti eroon -ainakin niistä hiteistä.

    Kiitos Unelma S. Tää blogistania on kyllä paha, liian helposti näkee kaiken :D

    Katja, saman muistan pojan vauva-ajoilta. Ei ollut tälläistä määrää valinnanvaraa eikä suomessa ollut tälläistä vaatesceneä lapsille. Ja tosiaan, vaatteet ostettiin tarpeeseen oikeaan vuodenaikaan.

    anrinko, luin housuista, super kurjaa! JA hämmästyin M:n laadunheikkoutta; meillä oli 2 vuotta sitten pallohaalari ja se oli uudenveroinen vielä myytäessä eteenpäin.

    Geisha, Itse yritän pitäytyä aina siinä kaudessa mitä eletään. Siksi olenkin yleensä bloggauksieni kanssa mattimyöhäsenä ;) Nyt otin erikseen ihan ttä tekstiä varten kuvat likasta, kesken lastenohjelmien ja pullansyönnnin :D Mutta vaikka blogissa ei näykään, on ne vaatteet valitettavasti monesti ennakkoon kaappiin ostettava.

    Anonyymi, näin se menee :) Muistan monet kerrat kun olen etsinyt uimapukuja, välikausihousuja, toppahanskoja, mitä milloinkin ja kaupat myy ei-oota. Paras oli kun etsin aurinkolaseja talvella niin optikkoliikkeestä sanottiin ettei nyt ole kun on talvi -totesin lakonisesti että paistaahan aurinko talvellakin, eihän ne mitkään kesälasit ole.

    Elle, ole hyvä :) Joo, kyllä tänään katselin haikeudella viime kesän kuvia -mutta mielessä vain että sitten kun se taas on niin olisipa LÄMMIN! Edelleen odottelen kirkkaita talvipäiviä.

    Anonyymi, olen samaa mieltä että blogit antavat mieletöntä markkina-arvoa useille merkeillä, tästäkin on pitänyt joskus kirjoittaa. En itse koe tätä blogihommaa niinkään kilpavarusteluna vaan enemmänkin sellaisena että kun yksi ylistää niin aika moni siihen yhtyy. Täällä myös hyvin näkee koko tarjonnan ja on varmasti alttiimpi vaikutuksille, eli ostamiselle. Itse olen aika oman makuni orja, en ikinä osta mitään siksi että saisin sen blogiin (pahoin pelkään että tälläistäkin voi kaiken realistisuuden nimissä olla) ja monesti tieädn jo ennakkoon mitä halusin ja sitten vain toivon että jollain valmistajalla on samanlainen visio :) Oma blogi on mulle harrastus, visuaalinen ja välillä vähän syvempikin. Se mitä kaupoista löytyy kellekin on tosi paljon mausta kiinni, itse olen kasvanut tiettyyn makuun ja myönnän että etenkin pojan ollessa pieni oli suurelta osin lastenvaatetarjonta aika kaukana siitä. Ja tämä vaatehomma erityisesti on kuin kuuma kekäle, vastaavia asioita on satoja ja mikään ei varmasti näin kiistanalainen.

    huuuhtala, joo, ton opin jo muutama vuosi sitten -osta välikausihaalari keväällä! Tämä on tosi yleinen kompastuskivi monelle ekan lapsen äidille :D Ihan kummallista, mutta näin varmasti valmistajat säästävät kustannuksissa. Ja tämä kausihomma muuten pätee myös mm. laskiaispulliin!

    Fivesome, samaa mieltä CC:stä :) Ainahan joka alueella on niitä kiinnostuneita ja vähemmän kiinnostuneita. Yksi tykkää ruoanlaitosta, toinen postimerkeistä ja kolmas vaatteista. Ei se niin vakavaa ole. Itsellle vaatteet ovat kiva arjen lisä, kun ne on kuitenkin pakko hankkia niin satsaan mielelläni niissä ulkonäköön ja laatuun. Tässä ei todellakaan aina merkki tarkoita laatua -se on huomattu monet kerrat.

    Kiitos Nanna ♥

    VastaaPoista
  49. Nella! Sun kommentti oli jäänyt jostaisn syystä välistä, anteeksi. Po.pin sivuilta varmaan selviää mihin kokoon asti housuja on, luulisin että jonnekin 122... mutta en tiedä. Voin hakea housut jos niitä on sellaisessa Po.pissa mikä osuu matkan varrelle, siis jos et ole vielä ehtinyt hankkia.
    Laita meiliä exanana (ät) gmail.com

    VastaaPoista
  50. Olen lukenut keskestelua moneen kertaan kuitenkaan kommentoimatta.

    Niin totta joka sana mitä sanot.

    VastaaPoista
  51. Eksyin tänne ekaa kertaa. Ihania kuvia!

    Ymmärrän, että joillekin lastenvaatteet on harrastus siinä missä kodinsisustus ja kauniit asiat ylipäätään. Kadehdin ihmisiä, joilla on aina vaatteet ojennuksessa, koti siistinä ja seuraavan kauden lastenvaatteet siististi jemmassa.

    Itse en valitettavasti kuulu heihin, mutta lapsillamme on silti ainakin toistaiseksi ollut aina säähänsopivaa siistiä päällepantavaa. Mikä on salaisuuteni? Kirppikset! Huutonetti! Ystäviltä ja sukulaisilta perityt vaatteet!
    Haluaisin muistuttaa, että kierrätys on ekologista, edullista ja helppoa. Hyväkuntoisia ulkovaatteita on kieltämättä vaikeampi löytää käytettynä kuin sisävaatteita, mutta ainakin tähän asti olen niitäkin onnistunut löytämään (ehkä juuri siksi, että monet vanhemmat haluavat ostaa lapsilleen joka kaudeksi uutta hyvännäköistä, tai koska lapsi venähtää esim. kesän aikana haalarista ulos tms.)

    Mussa on muutenkin sellainen eriskummallinen piirre, että en ymmärrä yhtään merkkien päälle. En osaa arvostaa tietynmerkkistä autoa, vaatetta, kelloa tai laukkua yhtään. Laatu on tietysti arvokas asia ja kulkee usein käsi kädessä hyvän merkin kanssa, mutta lastenvaatteiden osalta olen huomannut, että 3-vuotias poikani ei ole ainakaan vielä kertaakaan kylmettynyt/kastunut/hionnut tai mitään muutakaan epätoivottavaa "huonolaatuisen" vaatteen vuoksi. En siis mitenkään paheksu merkkitietoisia ystäviäni, mutta olen vain todennut itsessäni tämän piirteen.

    Jaaritteluksi meni, mutta pointtini oli siis KIERRÄTYS!

    Kiitos upeasta blogista, palaan varmasti!

    VastaaPoista
  52. Hejssan taas tänne. Popin sivuilla en tuota mallia nähnyt, olisin toki tilannut verkkokaupasta, mutta eihän siellä niitä ole. Me tarvittaisiin housut yli kokoa 128, ei taideta valmistaa? Taidan päästä ensi viikolla Po.pille, kiitos kuitenkin tuhannesti anana <3

    VastaaPoista
  53. Tosi kivan yhdistelmän olet löytänyt. Kaunis ja herkkä tuo vaaleanpunainen yhdistettynä harmaaseen. :)

    Ja blogikirjoituksesi oli kyllä täyttä asiaa ja hyvin kirjoitettu.

    Äh, pitääkö munkin nyt ostaa se syksyksi aiottu puku jo keväällä... :D Ilmeisesti, plaah.

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥