25.2.2011

Haaste lukijoille.


1. MILLOIN ALOITIT BLOGISI ?
Starttasin 14.1.2009.
"Joskus on jotain sanottavaa.
Kerron sen täällä.
Pieniä asioita arjesta."

2. MISTÄ KIRJOITAT BLOGISSASI,
MITÄ KAIKKEA SE KÄSITTELEE ?
Kirjoitan mistä vain, missä vain.
Kuvat ovat blogin sydän, muu tulee yleensä niiden ympärille.
Blogissa on mitä vain mikä kuuluu minun elämääni,
mutta ei kaikkea mitä elämässäni on.
Pääosin täältä löytää lapsia, lastenvaatteita ja valokuvia.
Joskus myös aikuisten vaatteita ja sisustusta, valokuvin.

3. MIKÄ SEIKKA TEKEE BLOGISTASI ERITYISEN ?
Minulle blogista tekee erityisen se että se on minun.
En usko että blogini on millään lailla erikoinen muihin blogeihin verrattuna,
jos ei lukuisia lu-ki:sta johtuvia kirjoitusvirheitä lasketa.
Tyylilleen uskollinen se varmasti on, täältä tietää mitä löytää.
Olen urautuva.

4. MIKÄ SAI SINUT ALOITTAMAAN BLOGIN "KIRJOITTAMISEN" ?
Olin jo pidempään miettinyt blogia.
Ajatus lähti siitä että joskus kuvat vaativat muutaman sanan tuekseen.
Lopullinen tönäisy tuli NuxieMade arvonnasta ja inspiksen lähteenä toimi myös Elohiiri. 
Alun perin täällä ei pitänyt olla  l ä h e s k ä ä n  näin paljon sanoja.

5. MITÄ HALUAISIT MUUTTAA BLOGISSASI ?
En mitään, blogi on juuri sellainen minkälaiseksi sen teen.
Ja koska minulla on uskomaton määrä mitä ystävällisimpiä, mukavimpia ja parhaimpia lukijoita,
on tämä minulle ja toivottavati myös teille,  juurikin täydellinen.
(Joskus tekniikka rajoittaa, mutta sen kanssa eletään)

Poikkeuksellisesti en laita tunnustusta eteenpäin muihin blogeihin vaan haluaisin kysyä vuorostani teiltä Lukijat:

1. MITEN KAUAN OLET LUKENUT BLOGEJA ?
2. MIKSI LUET BLOGEJA ?
3. MILLÄ PERUSTEELLA OLET VALINNUT LUETTAVAT BLOGIT ?
4. MISTÄ OLET LÖYTÄNYT MINUN BLOGIINI ?
5. MINKÄLAISIA ASIOITA TOIVOTLÖYTÄVÄSI TULEVAISUUDESS TÄÄLTÄ,
MINUN BLOGISTANI?

Kiitos -M- tunnustuksesta,
kiitos muille bloggaajille hyvästä seurasta,
kiitos lukijoille, no, lukemisesta tietenkin ♥ 


Koska olen kuvilleni uskollinen
ja tyylilleni.
Laitan vielä oman kuvan.


Kauan aikaa sitten kysyin lukijoilta toiveita,
sillon toivottiin mm. lisää lastenvaatepostauksia.
Tässä osa meidän kevättä
ja kiitos myös Viivi&Victor :lle
nopeasta ja ystävällisestä palvelusta.
Kiitän taas vaikka toistoksi menee
ja toivon teille kaikille lauhaa ja mukavaa viikonloppua !
Pst. Huutikseen tulossa lisäyksiä
ja selkä on diagnosoitu.

7 kommenttia:

  1. Kiitos ihanasta blogistasi! Se on ihan täydellinen!

    Minkä merkkinen on tuo valkoinen neulepusero alimmassa kuvassa? Mistä hankittu? Se on todella hieno.

    VastaaPoista
  2. Moikka ♥
    Neulepaita on Marc O´Polon ja se on tilattu Viivi&Victorista, oli kyllä siellä viimeinen kappale.
    Minun piti tehdä itse vastaava mutta en olisi edes saanut lankoja samaan hintaan (ja aikakin loppuu kesken) ja viehätti ajatus luomupuuvillasta yhdistettynä villaan :)

    VastaaPoista
  3. Vastaanpas esittämiin kysymyksiisi.. :) Olen lukenut blogeja säännöllisesti viime kesästä. Luen blogeja koska ne ovat niin kivoja, on mukava nähdä mitä muille blogisteille kuuluu. Jos joku blogissa on iskenyt niin se on päätynyt listalleni. Löysin sinun blogiisi jonkun toisen blogin kautta, ihastuin kuviin joten päätyi listalleni! Näitä ihania kuvia edelleenkin! :))

    VastaaPoista
  4. Hei!

    Vastailen heittämääsi haasteeseen:

    1. MITEN KAUAN OLET LUKENUT BLOGEJA ?

    Olen lueskellut ja seuraillut blogeja ehkä vuoden verran.

    2. MIKSI LUET BLOGEJA ?

    Ensin aloin lukea tuttavani blogia, ja sen kautta löysin aina vain uusiin ja niiden kautta uusiin blogeihin - ja jäin koukkuun.

    Katselen blogeista kauniita kuvia ja seuraan blogistien kuulumisia ja mielenkiintoisia ajatuksia.

    3. MILLÄ PERUSTEELLA OLET VALINNUT LUETTAVAT BLOGIT ?

    Seuraamiani blogeja yhdistää se, että ne kaikki käsittelevät lapsiperheiden arkea, vähän käsitöitä, vähän sisustamista ja vähän muotia. Ja niissä kaikissa on kauniita kuvia.Asioita, jotka ovat lähellä sydäntäni. Seuraamani blogit ovat löytyneet toistensa kautta. Niiden seurassa viihtyy.

    4. MISTÄ OLET LÖYTÄNYT MINUN BLOGIINI ?

    JOnkin toisen blogin kautta. Olisiko ollut Saariston lapset?

    5. MINKÄLAISIA ASIOITA TOIVOTLÖYTÄVÄSI TULEVAISUUDESS TÄÄLTÄ,
    MINUN BLOGISTANI?

    Jatka samaan malliin! Tänne on aina ilo tulla. :)

    Aurinkoisin terveisin, Laura

    VastaaPoista
  5. Vastaan kans:

    1. MITEN KAUAN OLET LUKENUT BLOGEJA ?

    Monta vuotta jo. Ensin vuosikaupalla vain sisustusblogeja - jotka löysin juurikin Elohiiren kautta, kun googlesta etsin tietoa silmän elohiirestä ;) Niin pienestä asiasta löytyi suuri ihana maailma! Lastenvaateblogit löysin (tai kiinnostivat) vasta viime kesänä.

    2. MIKSI LUET BLOGEJA ?

    Koska niissä on minua tällä hetkellä kiinnostavia asioita. Lastenvaatteita ja muitten(kin) perhearkea. Sisustusjuttuja. Vähän niinkuin lukisi aikakausilehteä, joka on Sinulle räätälöity ;)

    3. MILLÄ PERUSTEELLA OLET VALINNUT LUETTAVAT BLOGIT ?

    Vähän miten milloinkin. Jos on näkynyt kiva kuva toisen blogin listassa, kiinnostavan otsikon takia, jonkun suosittelun takia... jos blogi on näyttänyt/vaikuttanut/kuulostanut kivalta kun sinne on mennyt sisään ekan kerran niin jään seuraamaan.

    4. MISTÄ OLET LÖYTÄNYT MINUN BLOGIINI ?
    Jonkun toisen blogilistasta tai suosittelusta, en valitettavasti muista. Olisinko n. vuoden tätä seuraillut, vaihtelevasti :)

    5. MINKÄLAISIA ASIOITA TOIVOTLÖYTÄVÄSI TULEVAISUUDESS TÄÄLTÄ,
    MINUN BLOGISTANI?
    Ihan sellaisia, kuin itse haluat kirjoittaa :)

    VastaaPoista
  6. 1. MITEN KAUAN OLET LUKENUT BLOGEJA ?
    Pari vuotta.

    2. MIKSI LUET BLOGEJA ?
    Inspiraation lähteeksi. Ajan kuluksi. Mukava lueskella samanhenkisten (pääsääntöisesti lastenvaatteita ja sisustusta käsitteleviä) blogeja.

    3. MILLÄ PERUSTEELLA OLET VALINNUT LUETTAVAT BLOGIT ?
    Minua kiehtoo pääasiassa hyvät kuvat.

    4. MISTÄ OLET LÖYTÄNYT MINUN BLOGIINI ?
    En muista kenen, mutta jonkun toisen blogin sivupalkissa olevasta blogilistasta. Niistä yleensäkin hypin blogista toiseen.

    5. MINKÄLAISIA ASIOITA TOIVOTLÖYTÄVÄSI TULEVAISUUDESS TÄÄLTÄ,
    MINUN BLOGISTANI?
    En tahtoisi minkään muuttuvan. Vaan ihan samanlaisia asioita ja ennen kaikkea kauniita kuvia, kuten tähänkin asti.

    Sinulla on ehdottomasti minun lukemistani blogeista parhaat kuvat. Niitä on joka kerta ilo katsella :)

    Oikein hyvää kevään odotusta teidän koko perheelle :) Toivottelee täältä Keski-Suomesta kolmen pienen lapsen kotiäiti.

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥