31.1.2011

Kivan päivän ilta.


Kasvukipuja jaloissa, kasvukipuja sydämessä.
Pienen ymmärtämättömyyttä,
kun se vaan juoksee syliin ja halaa
"Moikka isi!" Vilkuttaa hymyillen.
Isomman paniikkia,
isi on poissa ikuisuuden.
Siltä se tuntuu, isosta pienestä lapsesta.
Se seisoo yksin tuulessa,
hauraana,
tunteiden puhaltaessa läpi.



Se sanoi minulle illalla, että hänellä,
hänellä lapsena on vaikeampaa.
Kun sydämessä on enemmän pahaa kuin hyvää.
Suru on suurempi kuin ilo.
Se sanoi, ettei lapsi ymmärrä.
Että vaikka tänään on ollut kiva päivä,
että se olisi kestänyt koko pitkän päivän.
Lapselle se kuulemma tuntuu vain minuutilta.
Mutta kun isi on painanut oven kiinni,
ensimmäinen minuutti tuntuu jo viikolta.

Ja se sanoi että sitä pelottaa,
ettei isi enää välitä hänestä.
Miksi niin ajattelet lapseni?
"Koska se on niin paljon poissa koko ajan,
ja se unohtaa,
eikä enää muista että minusta pitää välittää".

Sanoin ettei isi  i k i n ä  unohda.
Ettei mikään ole isille tärkeämpää.
Ettei isi rakasta mitään enempää.
I K I N Ä


Sydämeen sattuu ja se kipu kasvaa,
se leviää.
Mahaankin sattuu.
Itku yltyy, yskittää.
"Äiti, mikä vie tän pois,
mä en haluu että sattuu"
Ja siitä pojasta näkee että sitä pelottaa,
kipu.
Viereisestä sängystä kuuluu ääni oven tälle puolen:
"älä pomppu enää itke"
Pienikin näkee ja kuulee ison surun,
onneksi ei itse osaa vielä tuntea.

Kasvakaa lapset limittäin,
lohduttakaa toisianne.
Kantakaa toisianne,
jakakaa kasvu, jakakaa kipu.
Kaksin on keveämpää.




Vihdoin se nukahtaa.
Käsissä tiukasti valokuva.
Kuvassa isin hartioilla, juhannuskokon loisteessa.
Korkealla ja turvassa.


Mutta meillä on kiva viikko edessä.
On jo siistiä, ei siivota.
On pyykkiä,
mutta lupasin korkeintaan kone päivässä.
Lupasin että maanataian vaan löhötään ja kutitellaan.
Lupasin että mennään yhdessä tiistaina kirjastoon.
Lupasin että keskiviikoksi keksitään jotain uutta.
Lupasin että annan laskettelureissulle eväsrahaa torstaina.
Lupasin että isi tulee perjantaina.
Nämä lupaukset on tärkeitä.
Ne on suurimpia kaikista.
Ne on tehty hädän hetkellä, ne on tehty.
Niiden pitää kantaa.

***

33 kommenttia:

  1. Kirjoitat niin kauniisti lapsen ikävästä, että sitä lukiessa aikuisenkin silmä kostuu. Lapsesi ovat onnellisia, heillä on äiti joka näkee ja kuulee heidät!

    VastaaPoista
  2. Voi miten kauniisti kirjoitettu! Ihan vedet silmissä luen....

    VastaaPoista
  3. Hei... voi että, ihan alkoi surettamaan hänen puolestaan. -Tiina

    VastaaPoista
  4. Voi miten viisas ja kauniisti kirjoitettu. Kuvatkin niin upeita.

    VastaaPoista
  5. Ihanasti kirjoitettu. Ihan suru tuli lasten puolesta. Miksi isi ei ole heidän kanssaan, onko oikeasti jokin(työ?) niin paljon tärkeämpää kuin läsnäolo? Pojille varsinki isän läheisyys on tosi tärkeää. Tsemppiä lasten kanssa!

    rimpula

    VastaaPoista
  6. Voi pientä ♥ Voin vain kuvitella miltä toisesta tuntuu, niin kauniisti ja riipaisevan koskettavasti kerrot pojan tunteista. Kuinka todellisia ne ovatkaan. Ihanaa kuinka et vähättele sitä yhtään, vaan tuet ja ymmärrät. Ja kuinka suloista kun pienempi koittaa isompaa lohduttaa ♥ Koittakaa viettää ihana viikko niin että aika menisi nopeammin, niin että perjantai olisi jo pian täällä.

    VastaaPoista
  7. Voin täysin kuvitella pojan tunteen. Isäni oli 7 julmetun pitkää vuotta viikot pois kotoa, koska oli 90-lama ja piti valita - työt vai ilman työtä. Olin suunnilleen Pompun ikäinen alkuun, veljeni 2. Kävin murrosiän läpi ilman arki-isää, äiti sai kaiken päälleen. Jätti varmasti jälkensä. Isälle rankkaa. Ja me lapset inhosimme sunnuntai-iltaa! Ja se oli juhlapäivä, kun isi palasi töihin kotipaikkakunnalle! Jaksamista sinulle arjessa ja voimia lasten ikävöidessä. Siun kuvat on niin upeita - miehen kanssa yhdessä niitä ihastelemme täällä. Osaat vangita kaiken niin tarkkaan!

    VastaaPoista
  8. Kauniisti kirjoitettu. Olen elänyt ison osan lapsuutta niin että isä oli pitkiä aikoja työssä toisella puolen maapalloa. Kävi kotona vain kuukausien välein. Ajasta ei kuitenkaan ole jäänyt pahoja muistoja, jos tämä vaikka lohduttaisi :)

    VastaaPoista
  9. Voi miten surulliselta kuulostaa! Pystyisikö isi mitenkään olemaan kotona enemmän? Vaihtamaan työtä tm. Kyllä tuntuu, että pojalle olisi todella tärkeää!

    Meillä isi matkustaa myös melko paljon, mutta lapset 2,8 ja 9v. ovat ihan ok asian kanssa. Varmasti, jos jatkuvasti noin kovasti ikävöisi, isi tekisi jotain asialle... Työ on kuitenkin vain työtä...

    Tsemppiä, voin kuvitella, että äitiin sattuu lapsen tuska! ;(

    VastaaPoista
  10. Palanen tuli kurkkuun tätä lukiessa.

    VastaaPoista
  11. Meillä kanssa isi on aika paljon poissa kotoa, mutta en tiedä, ovatko jo niin pienestä tottuneet, että eivät hirveästi itkeskele perään.
    Joskus väsyneinä pitää kyllä soitella isin perään ja esim. viimeksi, kun isi oli kuukauden poissa yhtäjaksoisesti, olivat lapset jo jossain vaiheessa tosi ikävissään.

    Tsemppiä arkeen! Meillä mennään kanssa noin, luvataan juttuja, joita tehdään, kun näyttää, että lapset surevat. Mun mielestä se mielenkiintoinen tekeminen pitää kuitenkin tasapainossa pienet. En osaa sanoa, onko isän poissaolo hyväksi, mutta ovathan ne hetket sitten, kun isi palaa, taas suurenmoisia hetkiä! Arki ei ehkä ole tasaista, mutta ilotkin ovat sitten suurempia!

    VastaaPoista
  12. Niin tuttu tunne. Just iltapalalla keskusteltiin Ellan kanssa miltä tuntuu kun on ikävä, mummia ja ukkia Suomessa. Ja asiasta tekee vielä vaikeemman sen että mulla on yhtä iso ikävä... Yhdessä tihrustetaan. Toivottavasti teillä on kuitenkin mukava viikko ♥♥♥

    VastaaPoista
  13. Kaunis, koskettava kirjoitus, en selvinnyt lukemisesta ilman kyyneleitä... Voimia sinulle arkeen, olet melkoinen selviytyjä. Jaksat viikot yksin, hoidat kodin ja kaiken kiireen keskellä loihdit upeita käsitöitä! Ja kuvasi pysäyttävät joka ikinen kerta!
    Pomppu on ihana, herkkä poika, jolle varmasti ajoittain tulee paha olo isin ollessa pois. Mutta sinä olet hänen paras lohduttajansa.

    -Johku-

    VastaaPoista
  14. Voi toista pikkusta. Sydäntäni riipaisi lukea, kyyneleet valuu täällä poskia pitkin.. Voin vain kuvitella miten kauhea tuska ja ikävä on kuristanut ja satuttanut pientä. Meillä itketään jo kun isi on yhden yön pois, nukutaan isin t-paidalla ja pitää lähettää tekstaria. Voi isit, te ootte rakkaita ja rakkaita tärkeitä ♥

    VastaaPoista
  15. Tirskahdus, multa pääsi itku! Eikä ole eka kerta blogiasi lukiessasi. Kuvasi ovat NIIN kauniita ja puet sanatkin niin kauniisti, koskettavasti!

    Oma isäni on ollut aina poissa, aamulla lähti töihin ennen kuin heräsimme ja palasi, kun me lapset jo nukuimme. Oikeasti näimme lähes vain viikonloppuisin, se oli rankkaa lapsille ja äidilleni. Onneksi nyt on isukin työtahti jo hiukan hiljentynyt, onhan hän jo liki 6-kymppinen.

    Huominen synttärisankari, esikoiseni 11v. Hänen isänsä muutti Ruotsiin töihin pojan ollessa 1v. Hetken päästä erosimme, vaikka mein piti mennä perässä. Aluksi poika ei kaipaillut isäänsä ja isä kävikin säännöllisesti, kuukauden välein. Nyt tapaamiset ovat hieman harventuneet. Välillä pojalla on tosi paha olla. Sanoo, ettei tunne omaa isäänsä. Ei uskalla sanoa hänelle mitä haluaisi. Purkaa kiukkunsa/ikävänsä minuun ja isäpuoleensa. Uskon, että pojallanikin on rankkaa. Tsemppihalit sinne teille!

    VastaaPoista
  16. Pyyhin täällä kyynelhelmiä poskiltani <3

    VastaaPoista
  17. Ihana ja koskettava kirjoitus. Kauniita sanoja ja niin paljon kaipuuta <3

    VastaaPoista
  18. Ikävä on lapsista kauhea tunne.

    Oma isäni oli paljon pois,kun olin pieni. Saattoi olla 10päivää tai 2 viikkoa kuukaudesta. Meillä ei ole onneksi välit mihinkään siitä kärsineet. Ikävä oli aina kova,mutta niin oli iso se ilokin kun isi tuli taas kotiin.

    Nykyään minun vajaa kaksi vuotias osaa kertoa,että vaari on työmatkalla. Ja hassua on se,että vaari on se kaikista tärkein sukulainen. Onko se sitten siksi,että on aina täysillä läsnä kun on paikalla?

    VastaaPoista
  19. Vähän sanoja, mutta niin suuria tunteita. Täällä pyyhitään lukiessa kyyneleitä.

    VastaaPoista
  20. Kaunis kirjoitus, joka kosketti. Kyyneleet kirposi silmiin.

    Itse olin edellisessä työssäni useasti pois kotoa (noin joka toinen viikko) ja lapsista sen kyllä huomasi. Sain sitten vaihdettua työpaikkaa ja työmatkat loppuivat. Itselleni muutos oli vaikeahko ja kesti parisen vuotta että totuin ihan erilaiseen yritykseen ja toimintatapoihin. Mutta lapset ovat olleet tyytyväisiä, vaikka teinit joskus sanovatkin, että olisi kiva kun olisit joskus vieläkin työmatkoilla...

    Jaksamista arjen pyörittämiseen.

    VastaaPoista
  21. Niin surullinen, kaunis kirjoitus. Siinäpä ne oli sanoiksi puettu meidänkin isin ikävä :( Sinulla on taito kuvaamisen lisäksi myös kirjoittaa. Voi isoa pientä poikaasi.

    Jaksamisia teillekin.
    Meillä on muuten yhden illan ohjelmanumerona ennen perjantaita, isin tuloa, laskiaispullien teko ;) Jos en ehdi taikinaa vatkaamaan niin tehdään paistovalmiista ja täytetään pursotettavalla kermalla ja hillolla, nam! :)

    VastaaPoista
  22. yhdyn täysin edellisiin kirjoituksiin. Ihanan koskettava kirjoitus pojan ikävästä! ♥ Voimia teille, pojalle, tytölle, äitille ja isälle!

    VastaaPoista
  23. Koskettava kirjoitus, voimia teidän arkeen.

    VastaaPoista
  24. Kuinka kauniisti kirjoitatkaan pojan tunteista ja miten pieni poika ikävöikään. Voimia sinulle ja koko perheelle arkeenne. Onneksi on ne viikonloput!

    VastaaPoista
  25. Kaunis kirjoitus, niin surullinen..

    Jaksamista :)

    VastaaPoista
  26. Voi ei, kauniisti kirjoitettu. Itku tuli. Nyt aloin miettiä myös omaa työn tekoa.

    <3 Voimia

    -Tiia

    VastaaPoista
  27. Jaa, kyllä nyt kannattaisi miettiä kahdesti onko pakko reissata nyt noin paljon...se poika tarvii sitä isiä nyt, eikä 10v päästä, oikeesti..

    VastaaPoista
  28. Meillä on myös iskä joka on työreissulla arkisin ja tulee kotiin perjantaisin. Näin on ollut siitä lähtien kun aloimme seurustella. Lapsetkin ovat siihen tottuneet.

    Maanantait on vaikeita kaikille, kiukuttaa.

    Se on suurta luksusta kun iskä pääsee toisinaan lähemmäs töihin ja illaksi kotiin.

    VastaaPoista
  29. Puit sanat samoille tunteille, joita meidänkin perheessä läpikäydään. Tosin tämään perheen isä on poissa 8kk vuodesta, kotona vain kesät. EI tule isi kotiin edes viikonloppuisin. Mutta kesistä sitten nautitaan sitäkin enemmän. Pyrimme näkemään joka kuukausi, ainakin lapset ja isä. Ulkomaille on pitkä matka, mutta senkin saa toimimaan. Kiitos mummien ja ukkien, jotka jaksavat lasten kanssa vielä matkustaa.Ehkäpä se on myös vähän helpompaa, ei tarvitse joka viikko erota. Yhteydenpitokin on nykyaikana tietokoneen ruudun päässä ja pojat itse jo osaavat soitella kun ikävä iskee. Eihän se läheisyyttä korvaa ja äidin syli on joskus kovin täynnä. Mutta näillä mennään ja tehdään niin hyvin kuin osataan. Osaat niin hyvin asettua lapsen ajatusmaailmaan, itseltäni se on joskus aika hukassa. Kauniisti kirjoitit ja sait tämän äidin silmät kostumaan. Sait tämän äidin miettimään miten voisin olla enemmän läsnä kun toinen on poissa. Miten voittaa se kiire ja hötköily ja rauhoittua hetkeen.

    VastaaPoista
  30. Voi miten kauniisti osaat tuoda tunteet, pienenkin, esille. Ihan itketti itseänikin. Varmasti olette hyvät vanhemmat, te molemmat.

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥