23.3.2015

...mennä siitä mistä äidin aita on matalin.

Huh huh. Hihkuin lauantaina yhden aikaan jäähallissa kun hetkeä aikaisemmin bellan käteen oli jäällä annettu valkoinen paperi. Ensimmäinen tunne oli silkka ilo, oma sekä jaettu ja heti perään helpotus. Helpotus siitä että minun ei tarvitse enää jännittää osaanko sanoa juuri ne oikeat asiat, ne sanat mitä sanotaan kun toinen pettyy ja ei saavuta sitä mitä tavoitteli. Samalla tajusin kristallin kirkkaasti että vaikka olen aina ajatellut että minä kasvatan lapsia niin kyllä me tässä kasvetaan yhdessä. Ei mikään ole minua voinut etukäteen valmistaa kaikkiin niihin uusiin tilanteisiin mihin joudumme yhdessä ja missä minun roolini on olla vanhempi, tietää paremmin ja osata löytää juurikin ne oikeat sanat jolla noustaan uudelleen ylös.


Vaikka olen nuorempana harrastanut ja urheillut todella aktiivisesti, en ole ikinä kilpaurheillut. Mistä ihmeestä tietäisin mitä sanoa lapselle joka haluaa kilparyhmään jos hän ei sinne pääsekään. En minä tiedä miltä se tuntuu tai mikä siinä tilanteessa auttaa, olen täysin arvailujen varassa. Helpointahan olisi kun ei antaisi edes yrittää, mutta onko se sitten kasvattamista mennä siitä mistä äidin aita on matalin.

bella on halunnut mitalin ainakin neljä vuotta. Niin kuin aika moni tämän ikäinen haluaa. Jossain vaiheessa hän tajusi että kun kilpailee niin saattaa saada mitaleja. Hän on melkein kaksi vuotta puhunut siitä että haluaisi kilparyhmään ja me olemme jutelleet mitä se tarkoittaa. Hän tietää että jotain harrastuksia täytyy jättää pois ja hän tietää että kilparyhmässä ei automaattisesti anneta mitaleja. Hän oli kaksi viikkoa sitten mitalityttönä ja katsoi vierestä miten oman seuran tulokasjoukkue, omat seurakaverit, seisoi palkintojen jaossa jääden ilman mitaleja. Minä tiedän että että pettymyksiä tulee, ihan niin kuin hänkin ja ensimmäinen niistä saattaa tulla jo ennen kun hän edes on kilpajoukkueessa. Kilpajoukkueeseen ei pääse ilmoittautumalla, sinne pääsee vain testiluistelun kautta, jos pääsee.

Mitäs jos sä bella et pääsekään tällä kerralla joukkueeseen?

”Sitten mulla tulee kyllä varmasti itku”

No itkun jälkeen luuletko että haluat vielä jatkaa luistelua?

”Joo, ja yritän sitten uudestaan joukkueeseen seuraavalla kerralla."

Miksi sä bella luistelet?

”Koska se on kivaa!”

Sillä hetkellä kun päätin päästään bellan testiluisteluun, aloin miettiä mitä sanon jos tuleekin se itku. Kyse ei ole siitä etten uskoisi omaan lapseeni vaan siitä että on vain realistista huomioida kaikki vaihtoehdot. Me ei päästy ikinä itkuihin eli en tiedä vieläkään. Olen aika varma että ne oikeat sanat olisivat lopulta löytyneet ja olimmehan puhuneet etukäteen niin paljon asiasta, että se omalta osaltaan varmasti myös valmensi pahimpaan skenaarioon. Nyt meillä kuitenkin alkaa uudenlaiset haasteet; kilpavalmennuksessa oleminen ja muiden harrastusten yhteen sovittaminen. Tavoitteellisessa harrastuksessa on kuitenkin aina eri meininki kuin harrasteryhmässä, mutta onneksi bella on suhtautunut harrastuksiinsa tähänkin asti sellaisella vakavuudella ja omistautumisella että ei varmasti tule yllätyksenä ettei treeneistä olla pois. Ei olla oltu tähänkään asti. Toivon että tyttö pääsee hyvin joukkueeseen mukaan ja into luisteluun pysyy. Tärkeintä loppujen lopuksi on kuitenkin se, että se on kivaa!

15 kommenttia:

  1. Onnea Bellalle! Ja onnea äidille. :) Noita samanlaisia ajatuksia oon pyöritellyt mielessäni itsekin jo nyt.. Lähinnä siis sitä, että yhdessähän tässä kasvetaan eikä koskaan olla oikeasti valmiita :) Hyvä kirjoitus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! Näin se on ja monesti huomaa että ilman lasten huomioita tai vaikutusta moni asia olisi jäänyt kokematta tai oppimatta.

      Poista
  2. Onnittelut! Muodostelmassa on ihanaa! Luistelin muokkaa kymmenen vuotta ja ne oli elämäni parhaita vuosia. Lasten kummit ja parhaat ystävät ovat niitä ihmisiä, joiden kanssa vietin lähes kaiken vapaa ja harjoitusajan 😄 Valmensin myös pieniä ja meillä oli huisin hauskaa kisareissuilla juurikin Bellan ikäisten kanssa. Oma neitini , nyt juuri 7vee ajautui luistelukoulusta yksäripuolelle ja kyllä sitä kisakatsomossa jännätään miten sujuu. Kummasti nämä pienet käsittelee asioita fiksusti ja pienet pyllähdyksetkään ei maailmaa kaada. oikeastaan olen oppinut paljon ja ehkä kasvanutkin vähän, kun oma lapsi harraastaa kilpaurheilua ja laji ei ole ihan se oma lajini 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi miten mukava kuulla Suvi! Olisi ihanaa jos tässä kohtaa jo syntyisi elinikäisiä ystävyyssuhteita, kyllä se tuo sellasta pysyvyyttä ja tasapainoa elämään. Samaan olen kiinnittänyt huomiota että lapset ei ajattele niinkään epäonnitumistä vaan onnitumista. Eli jos pyllähtää niin asia sivuutetaan helposti mutta jos tulee joku iso onnistuminen niin siitä osataan iloita isosti.

      Poista
  3. Voi, tervetuloa muokkamutsiksi! Ihana laji, mahtava yhdistelmä taitoa ja tyyliä. Tuosta se lähtee…

    VastaaPoista
  4. Onnea! Oma tyttäreni on luistellut tulokkaissa nyt yhden kauden. Se määrä taitoa ja tunteita laji tuo, on aivan ihanaa! Toki myös todella paljon harjoittelua, kuskausta ja kustantamista :-). Nyt jännitetään viikonlopun loppukisoja. Siellä (Tikkurilassa) voi nähdä, kun 32 tulokasjoukkuetta ympäri Suomen kisaa ihanilla ohjelmillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samoin teille! meilläkin mieshellä nousi kulmakarvat kun katsoi hintalappua mutta menee saman verran nytkin harrastuksiin kun niitä on useita. Nyt kuitenkin on pakko jättää jotain pois, luulen. Tsemppiä loppukisoihin!

      Poista
  5. Onnea!! Itsekin muokkaäiti. Minusta loistava joukkuelaji! Kilpailuissa ei buuata vaan kaikkia kannustetaan tasosta riippumatta.

    Pienemmän paikkakunnan silmillä katseltuna kuulostaa oudolta testit ennen joukkueeseen pääsyä. Syksyllä seurassamme saimme haalittua 16 luistelijaa tulokasjoukkueeseen, kaikki halukkaat pääsi mukaan. Junnujoukkue taas jouduttiin lopettamaan, riittävän tasoisia luistelijoita ei vain löytynyt mistään paikkakunnalta muualle opiskelemaan lähtevien tilalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää "muokkaäiti" on ihan uusi termi minulle, olen nyt siis sellainen(kin) :D Olen todella ilahtnut että yksilölajien lisäksi bella löysi tämän mieluisan joukkueläjin. Siinä tosiaan harjoittuu se tiimipelaaminen ja saa ihan uuden katraan ystäviä.

      Luulen että tuo meidän luisteluseura on aika iso, en oikein tiedä vielä näistä asioista niin seuratasolla. bella on luistellut nyt kevään tulokasjoukkueen treeneissä kerran viikossa ja päässyt sillä tavalla etukäteen tutustumaan kilpaharjoitteluun. Nyt joukkuetta täydennettiin ja katselmuksessa oli useampi kymmen luistelija joista sitten osa valikoitui joukkueeseen. Eiköhän jossain vaiheessa taas perusteta lisää joukkueita. Kuulin juuri että esimerkiksi Tampereella olisi vain yksi joukkue muokassa, vaikka iso kaupunki onkin, eli ehkä joka paikassa ei ole tarpeeksi luistelijoita tai esimerkiksi jääaikaa.

      Poista
    2. Tampereella on kyllä useita muodostelmajoukkueita, ihan pienistä luistelijoista isoihin asti. Joka sarjassa taitaaa olla vain yksi joukkue :) Pääkaupunkiseudulla joukkueita riittää varmasti melko hyvin kaikille, on mukava että nykyään on eritasoisia joukkueita ja harrastepuolikin alkaa olla vahva, eikä kaikkien tarvitse tähdätä huipulle.

      Muodostelmaluistelu on kyllä upea laji, itse olen sitä pienestä pitäen harrastanut ja saanut lajin parista niin paljon ystäviä ja oppinut joukkueena toimimista. Lajin parissa olen oppinut treenaamaan täysillä, antamaan kaikkeni joukkuuen eteen, nauttimaan onnistumisista, sietämään epäonnistumisia ja pettymyksiä ja kokenut elämäni parhaita hetkiä. Todella monipuolinen laji, jota voin kyllä suositella kaikille joita luistelu ja joukkueurheilu kiinnostavat!

      Poista
    3. Hmm, oikeasti? Siis kuulin tuon Tampereeseen liittyvän asian ystävältäni joka asuu kaupungissä :D Ehkäpä välitän hänelle tietoa :)
      Juuri kuvailemiasi asioita odotankin että tulee eteen ja näen tämän hyvin positiivisena asiana, en kuitenkaan odota wttä pelkkää ruusuilla tanssimista on edessä :)

      Poista
    4. Piti oikein luntata Tampereen muokkareiden sivuilta, että heillä on kahdeksan joukkuetta ja tulokasjoukkueitakin on kaksi :) Koko Suomessahan joukkueita on noin 150 eli monessa kaupungissa löytyy kyllä itselle sopiva joukkue. Hieman harmillisesti huippujoukkueita on vain pääkaupunkiseudulla, mutta junioritasolle asti todella hyviä joukkueita on kyllä eripuolilla Suomea :)

      Poista
    5. Juttelin tänään ystäväni kanssa ja varmaan joku väärinkäsitys tullut jossain vaiheessa :) ihmettelimme kyllä molemmat alunperinkin sitä että olisi vain yksi joukkue niin isossa kaupungissa.

      Poista
  6. Meillä tyttö harrastaa joukkuevoimistelua ja näillä "pienillä" alle 10v se mitalin saaminen on vähän turhan helppoa, kun ei vielä kisata, mutta esiinnytään asema-tapahtumissa niin kaikki palkitaan mitalein. En tiedä kuinka karvas pettymys on kilpasarjaan siirryttäessä kun mitaleita ei ropisekaan ehkä lainkaan. Tytön toiveena olisi päästä kisaamaan, ja onhan hän nyt 9-vuotiaana jo päättänyt mennä myös Mäkelänrinteen urheilulukioon, mutta itse tiedän tytön olevan liian laiska kilpaurheiluun, kun pelkkä harrastaminenkin ajoittain tuntuu raskaalta ja epämieluisalta. Mä vaadin harrastamaan, lajin saa päättää itse. Toistaiseksi on aina uudelleen ja uudelleen päätynyt voimisteluun. Kesken kauden tulee kyllä monia vaihtoehtoja, tällä hetkellä taitoluistelu ja jalkapallo. Aika lajinvaihdolle alkaa vaan olemaan ehkä jo myöhäistä.

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥