25.3.2015

Matkailufilosofiaa


Minulle matkailu koostuu ehkäpä kolmesta kokonaisuudesta: valmistautuminen, matkalla olo ja jälkimainingit, eli se kun tulee takaisin siistiin kotiin ja kamat on niissä kasseissa kaksi viikkoa pitkin kämppää ennen kun jaksaa käydä läpi ja pestä. Kaikki kolme ovat yhtä mielekkäitä vaikka Australian Master Chef :iä lainatakseni hero of the dish on tietenkin itse matka. Silti minusta on ihana suunnitella matkaa ennakkoon. Etsiä netistä tietoa, miettiä miten matkalla mikäkin toimii, mitä siellä tehdään ja lukea muiden kokemuksia kohteesta. Ennen nettiä taidettiin olla aika pitkälle matkaoppaiden ja jopa kirjastosta löytyvien sellaisten varassa ja siksi ehkä edelleen osa matkaajista tekee niin että, ostaa matkan, matkustaa kohteeseen ja that’s it. Mutta olen varma että pelkän pääruoan sijaan myös meitä koko menun ottajia, jotka herkuttelevat alkupalalla lähes yhtä paljon kuin pääruoalla, on monia. Ja onhan tähän nykyisin kaikki mahdollisuudet kun kotisohvalla voi surffata jopa lähikatuja myöten matkakohteen nurkilla.

Vaikka helposti ajattelisi että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, niin minulla se ei ainakaan toimi niin että matkasta menisi maku makustellessa. Päinvastoin, kun tuntematonta tai tutumpaakin kohdetta pöyhii netissä tarpeeksi, niin lähes aina tulee vastaan jotain uutta tai jotain sellaista minkä näkee uudella tavalla. Eikä sen tutkimisen tarvitse olla mitään stressaamista vaan siinä missä tarttuisi neulepuikkoihin tai Decoon, voi tarttua padiin ja vähän googletella menemään kahvikupposen kera. Floridan loman kanssa kävi viimeksi niin että, vaikka olin ollut kohteessa useamman kerran, niin matka muuttui ihan erilaiseksi pöyhimisen tuloksena. Ja matkan päällä oli helppo tehdä lisää päätöksiä ja muutoksia, kun oli jo kokonaisuus vaihtoehdoista päässä valmiina. Valmistautuminen luo mahdollisuuden muutoksille. Meidän perhe elää minuuttiaikatauluja ainoastaan arjessa pakollisten menojen suhteen eli työn, koulun ja harrastusten ja muuten ollaan aikalailla kuin Ellun kanat. Meidän meininki on vähintäänkin casual bohemian eli mennään vaan, sovelletaan mennessä ja kaikki mukautuu: lapset nukkuvat ja syö aikalailla missä vain ja äkkinäiset kurssinmuutokset ei aiheuta ongelmaa tai paniikkia, stressistä puhumattakaan.

Emme ole matkustaneet kovin usein (jos kotimaata ei siis lasketa) mutta viime Floridan matkan jälkeen päätin että alamme matkustamaan säännöllisemmin. Matkustamisen haasteellisuus johtuu monesta syystä mutta muutamia mainitakseni; miehen reissutyö, lasten harrastukset ja se että, itse näen viikon reissun enemmän plus-miinus-nolla kuin että, pidennetään väliä ja otetaan enemmän reissattavaa kerralla. Meillä lomatkin pidetään vähän miten sattuu ja koulun, harrastuksien, työmatkojen ja töiden kannalta on ehkä helpompi ottaa 2-3 viikkoa sivuun vaikka joka kolmas vuosi, kun miettiä joka vuosi sellaista yhtä viikkoa jossa täsmää kaikki: matkakohde, lomat, muut aikataulut ja +- x päivää ennen ja jälkeen että saa kämpän ja kamat kuntoon, kissanhoitajista puhumattakaan. Meillä ei käy olo tylsäksi kotona, joten ei ole vuosittain sellaista tunnetta että nyt pitää päästä jonnekin.

Mieheni on enemmän viileän ilmanalan ihminen kun me loput kolme ollaan ehdottomasti aurinkomagneetteja. Ensimmäistä kertaa ikinä kuulin lasten sanovan että on liian kuuma, muutama vuosi sitten Floridassa loman lopulla kun alkoi jo matkaväsymys painaa ja lämpötila kohosi yli 35 asteen jo aamutuimaan. Lähtökohtaisesti me viihdytään aina kun paistaa ja on vettä lähellä. Me siis mielellämme matkustamme vaikka Floridaan – joka onkin sitten niitä harvoja ”aurinkokohteita” joihin miehen saa mukaan. Mieheni joka sai, ironista kyllä, lämpöhalvauksen viime reissussa kolmantena matkapäivänämme, matkustaisi mielellään vaikka Alaskaan, joten olisi helppo vetää johtopäätös että meidän perhe käy skimbamatkoilla sitäkin enemmän -mutta jotenkin ne pidemmät lämpimät lomat on kuitenkin enemmän meidän juttu. Silti J on esittänyt jo useamman kerran toiveen skimbareissusta.

Ulkomaanmatkasuunnitelmat ovat taas käynnissä ja jo kerran vaihtunut kohdekin jo selvillä. Ennen sitä matkaa me kuitenkin tehdään pienempi matka kotimaassa, sillä joskus asiat vain loksahtavat paikalleen kuin itsestään ja nyt kävi juuri niin. Ystäväni soitti minulle joskus viime vuoden lopulla ja sanoi:

- Lähtekää Lappiin!
- Sorry mutta mä en lähde pohjoseen talvella, siellä on liian kylmä.
- No kävisikö viikko 14? Me mennään silloin.
- Sehän on maalis-huhtikuussa… joo kyllä se käy, eli lähdetään me!
Meidän pitää eka vaan tsiigata majoitus ja kulut.
- Loistavaa, meille tulee huippumatka!

Ja niin tutkimme majoitukset ja varasimme sopivat päivät ja löimme lomat kiinni viikossa. Lapset, te pääsette Leville! J on käynyt Pyhällä kolmen vanhana mutta tavallaan tämä on nyt ensimmäinen matka Siilinjärveä pohjoisemmaksi meidän lapsille. Olen itse pienenä kahlannut Rukan läpikotaisin ja käynyt mm. Pallaksella, Sallassa ja Pyhällä, joten tiedän että lapsille on varmasti tulossa ikimuistoinen elämys. Onhan tämä meille vanhemmillekin ensimmäinen Lapinmatka yhdessä ja jollain tavalla tunnen tyytyväisyyttä siitä että välillä tehdään matkaa myös enemmän miehen suosimaan ilmanalaan.

Minä tietenkin olen hieman pöyhinyt ja fiilistellyt ja yrittänyt varmistaa että perillä voidaan olla miettimättä ja stressaamatta. Koska mukana on pelkkiä lautailijoita, tuo se mukanaan omat pikku haasteet mäkeen ja etenkin siirtymätaipaleisiin ja pienimmän laskija hissiboikotti ei ainakaan helpota asioita. Mutta eiköhän tässä kaikki lutviudu pikkuhiljaa paikalleen ja saadaan loma maistumaan lomalle. Yritän tehdä huomioita paikan päällä ja saada raporttia Levistä lautailija-näkökulmasta. Nyt jos jollain on matkasuunnitelmia samaan paikkaan, niin kannattaa heittää kysymyksiä kommenttiboksiin niin osaan etsiä niihin paikan päällä vastauksia.

8 kommenttia:

  1. me tultiin ma-iltana islannista, ensikerralla mä valitsen kohteen eikä mies :D sää oli aika samanlainen, vettä ja lunta riitti. mutta suunnilleen kaikki kamat on sentään purettu ja huomenna arki taas jatkuu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Islanti olisi mielenkiintoista kokea! Epäilen vain että veri vetää aina lämpimämmille rannoille :D

      Poista
    2. Joo, en tiedä tuleeko tuonne enää ikinä mentyä. Isoimmat nähtävyydet katsottu+kierretty auton kanssa, enkä ole toisaalta mikään vaeltajatyyppi että lähtisin sinne eräretkeilemäänkään.

      Poista
  2. Levin itärinteistä (kaakkoisrinteistä) kannattaa aloittaa. Tosi pitkä, loivat ja ihanat, helppo ankkurihissi ja paljon metsäreittejä, jos niitä haluaa laskea. Ja ko. rinteet ovat myös tosi suojaiset, vaikka muualla tuulisikin...Olimme Levilla (koko perhe lautailee) vko 11 ensimmäistä kertaa ja ihastuimme paikkaan. Lapset (7 ja 13v) rakastivat laskea metsäreittejä laudoillansa, vaikka itseäni asia vähän hirvitti...

    Gondoli ja etelärinteiden uusi tuolihissi ovat tosi kivat(ei jalat väsy hissimatkalla) ja helppokäyttöiset perheen pienimmillekin, niitä olisi voinut käyttää useamminkin, mutta tuulen vuoksi ovat usein suljetut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti vinkeistä! Juuri tällaisia tietoja on kiva saada niin ei ole ihan kuutamolla perillä :) hurjalta kuulostaa tuo lautailu metsäreiteillä mutta niin aikoinaan äitini mielestä kuulosti laskettelukin metsässä :D

      Poista
  3. Juuri kotiuduimme Leviltä. Oli jo varmaan kuudes tai seitsemäs vuosi putkeen keväthangilla.
    Etelärinteen tuolihissi ja melkein 2km pitkä loiva "perhe"rinne on parasta antia. Ankkurihissejä ei käytetty kuin tunturikierroksella. Meillä oli autokin siellä koko ajan, eturinteillä käytiin vain kun kierrettiin tunturi ja syömässä. Ruoka kun on etelärinteen Sivakassa kallista ja huonoa. En suosittele.
    Tunturin kierto laudalla on TUSKAA. Varsinkin iltapäivällä, kun matka on aikamoista loskapöperöä. Mutta jos vain aikaa on (sitä menee isommalla porukalla) kannattaa se tehdä. Jo pelkästään maisemien takia.
    Gondolin rinne on haastava alkupäästä, ja sieltä pääsee myös mustaan kisarinteeseen, jos haluaa haastetta.
    Rinteet oli huippukunnossa, iltapäivisin aurinkosimmilla kohdilla alkoi tosin jo kivet nousemaan esiin, varsinkin tunturin päältä.
    Hauskaa matkaa!

    VastaaPoista
  4. Leville matkaamme mekin viikolla 15. Nyt jo viides kerta, olemme aivan rakastuneita paikkaan. Lapissa on kierretty yli 20 vuotta keskuksia, poikien ollessa pieniä olimme useimmiten Pyhällä. Nyt kuopus 12 v ja naapurin tyttö mukaan. Tyttöjen suosikki on juurikin nuo mainitut itä (kaakkois) rinteet. Tytöt laskevat sekä laudalla, että suksilla ja riemua riittää. Neidit ovat nyt yhdessä neljättä kertaa Levillä ja aina on löytynyt sopivan tasoisia rinteitä. Meidän perheessä kuopuksen ja keskimmäisen ikäero on 6 vuotta, joten Levi on palvellut meidän eri-ikäisiä laskijoita loistavasti tarjonnallaan ja kaikilla on ollut hauskaa. En voi kuin kehua. Meillä matka taittuu omalla autolla ja autolla olemme liikkuneet rinteisiin päivittäin.
    Ihanaa Levin lomaa teille!

    SanniKaarina

    VastaaPoista
  5. Me vietettiin helmikuussa taas pari viikkoa Floridassa ja oli kiva lukea ennen reissua ne sun Floridan-postaukset. Löytyi meille kokeneille kävijöillekin muutama uusi juttu vielä... Thanks!

    Ja arvaa että mä alan jo säästämään seuraavaa reissua varten. Kun vain malttais oottaa nyt sen pari vuotta...

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥