9.9.2012

Syksyyn vasemmalla kädellä.

Nyt mennään vasurilla sillä oikealla kädellä on kolmen viikon käyttökielto. On lopetettu neulominen ja kättä käytetään vain ihan pakon vaatiessa, eli koneella ei ihan kamalasti hengailla. Vastaan myös aiemman postauksen kommentteihin, joita olikin mahtavasti, sitten hieman myöhemmin kun käsivarsi ei enää tunnu palavan iloisella liekillä kirjoittaessa. Olkanivelen tuntumasta käsi on ilmeisesti tulehtunut, hermot solmussa, joku nestepussi maininta ja koko käsivarteen heijastuva kipu. Hoitona lepo ja pistetty kortisoni, fyssarille ensi viikolla. Että semmosta.

***

Ja siltähän nämä syksyn ja kevään ulkovaate "kokonaisuudetkin" alkaa näyttää että vähän vasurilla ollaan laitettu. Tärkein kriteeri päiväkotivaatteille on kesto ja lapsen ikä onkin sopivasti karsinut kaikki ihkupihkudingelidangelihörsöilyt. Niin kyllä tässä nyt mennään tarpeiden ehdoilla ja siitä valikomasta valitaan sitten ne visuaalisesti miellyttävimmät vaihtoehdot. Nyt vielä on onni suosinut ja alesta on kaappiin saatu onnenkantamoisella varsin mukavat setit, tulevaisuus näyttää miten käy seuraavan koon kanssa. Kuten jo aiemmin todettu, ostan nykyään jo testattua Po.p :ia päiväkotiin sillä näissä kesto on ollut erinomainen. Täytyy kuitenkin mainita että pinkkeihin housuihin on ilmestynyt kaksi reikää peppuun, mutta ovat niin siistit että epäilen että tyttö on istunut suoraan naulojen päälle tms. Mysteeri jonka jäljet korjataan vuorin sisäpuolelle kiinnitettävällä paikalla. Olen toki aina avoin muillekin vaihtoehdoille merkkien suhteen mutta pitäisi joku tae kestosta olla tai ainakin varalla sitten jotain tilalle tarpeen vaatiessa. Lasten ulkovaatteille pitäisi saada samanlaiset riippumattomat käyttötestit kuin monille muillekin käyttötavaroille on.

Viime keväänä tytöllä oli harmaat popin housut ja Mikk Linen takki päiväkodissa. Takki on siellä taas ja on ollut päiväkodin alkamisesta lähtien sillä tytöllä ei ole sadetakkia. Takki on todellä hyvässä kunnossa käytöstä huolimatta ja jossain vaiheessa teen vielä tarkemman postauksen Mikk Linen kestoon liittyen. Housutkin on erinomaisessa kunnossa vaikkakin alla olevassa kuvassa autenttisen likaiset. Nyt syksyksi on siis yhteensä kolmet välikausihousut ja takkeja laskentatavasta riippuen 3-X. Päiväkodissa käytössä on allaolevat setit sekä se Mikk Linen takki ja keväiset pinkit housut. Rosa Napapijrin takki lähtee myyntiin ja tilalle on jo samanlainen isommassa koossa kotikäyttöön. Keväinen VdT on sovittamatta mutta sekin on kotikäytössä jos vielä mahtuu.   Eli melkein mitään uutta ei ole tarvinnut ostaa, ehkä mustat Reiman rukkaset haen jossain vaiheessa ja vihdoin löysin myös kengät tytölle. Pipoja hankin jo keväällä syksyä silmällä pitäen.

Musta softis ja mustat housut / Po.P

Harmaat housut, vadelma kuoritakki ja musta fleece / Po.P


Kaikki vaatteet on kokoa 122 cm
ja
lapsen äskeinen tarkastusmittaus tuotti tuloksen 118 cm.

Musta pipo Nopsupopsu ja valkoinen pipo Pikkujekku

Yritän nykyisin vähentää asustemäärää ja myös panostaa kotimaiseen käsityöhön. Neulepipoja teen mielelläni itse mutta brodeerausta vaativat trikoot ja velourit jätän mielelläni heille joilla on hyvät koneet tätä varten. Joten jo keväällä tilasin jälleen Sofialta erinomaista laatua olevan mustan velourpipon vaaleanpaunaisella sydämmellä. Sofialta olen tilannut ennenkin ja aina on tulltu priimaa ja sovitulla aikataululla. Samat kokemukset Pikkujekun Suvin kanssa joka myös tekee tilauksesta pipoja. Pyysinkin Suvia tekemään keväällä sudenkorentopipon oman maun mukaan, värit sovittiint toki etukäteen. Molemmat pipot on kivoja, yksilöllisiä, ensiluokkaista käsityötä sekä suomalaista yrittäjyyttä ja kädentaitoa kannattavia. (Molemmista pipoista on myös maksettu hinnaston mukainen hinta)

On meillä toki muitakin pipoja. Alkaa pään koot olemaan niin lähellä toisiaan että kohta käytetään kaikkia pipoja ristiin. Mini Rodinilta ostin keväällä Zebra pipon sekä Panda pipon tytölle kun vielä tälläiset kivat ja lapselliset kelpaavat.


Tälläinen määrä teknistä ulkovaatetusta riittää mainiostin meillä lapsille syksyksi/kevääksi päiväkotikäyttöön. Tytön seteistä tuo musta softis ei ole vedenpitävä ja ne kohta paikattavat housut on vielä mysteeri. Mutta ainakin siis kaksi vedenpitävää settiä on. Pojalla ei ole tämänkään vertaa vaan yksi vedenpitävä takki ja yhdet jotkut hieman tekniset housut. 11veet ei enää kuorihousuja pidä kuin ehkä perheen metsaretkireissuilla. Kivasti käyttöaikakin pitenee kun lapset kasvavat, tämä toki tuo uuden haasteen vaatteiden kestolle.

Popin vaatteet on käytössä myös loskakautena sillä fleece tekee takista pikkupakkasillakin toimivan ja housujen alle sujahtaa H&M :n fleecehousut.

Tänä vuonna oli kyllä haastetta kenkien kanssa. Olin jo melkein luovuttanut sillä korkeavartisia vedenpitäviä kenkiä ei meinannut löytyä ollenkaan, paitsi lilana. Kiertelimme eilen etsimässä Jiille uusia tenniskenkiä ja ihan sattumalta huomasin Stadiumissa Merrellin kengät. Ja alessa. Nyt päätin olla vielä ennakoiva ja tänään haettiin myös seuraava koko kaappiin, eipä tarvitse keväällä pähkäillä. Hintaa kengillä 42,90 ja löytyy myös mustana.


Vien taas pöydällisen tavaraa @ Nella ja Nuttu muutaman viikon päästä. Myyntiin on myös tulossa mm. VdT:n toppahaalari, VdT:n toppatakki+fleece ja Napapijrin vk-takki sekä todennäköisesti viime vuotisia toppahousuja. Jos näihin on kiinnostusta tätä kautta niin voi laittaa tarjousta sähköpostilla. Haalari on uudenveroinen, toppatakki paljon käytetty mutta erittäin siisti ja Napapijrin takki jäi toissa kesänä hyvin vähälle käytölle lämpimän kesän ja sittemmin ollut kotikäytössä eli varmasti myös erittäin hyväkuntoinen. En ole ehtinyt vielä lajitella ja tarkastaa ja siksi hieman epämäärinen ote tässä nyt, kuvaan toki vaatteet pyydettäessä.

Tarkoituksena on käydä läpi kaikki myytävät vaatteet ja laitta mahdollisesti tänne osa myyntiin. Tämä kuitenkin vaatii käsiä ja blogi/sähköposti/valokuvaaminen jne. on haasteellisempaa koska oikeaa kättä ei voi/saa käyttää... ja mies lähti tänään taas viikoksi reissuun. Eli tehdään mitä voidaan ja kärsivällisyyttä kasvatetaan täälläkin päässä. Katsotaan mitä viikko tuo tullessaan.

Kirpeää syysviikkoa kaikille !

Edit
laitan tähän vähän lisätietoja em. tuotteista sillä useampia kyselyitä on jo tullut
ja käsi hirttää kiinni jo vastaan kaikille erikseen sähköpostitse :)
Meileihin palaan huomenna.
VdT untsikka, koko 6, ei enää saatavilla tätä kaunista mallia.
Karva aito/ kania. Vedenpitävä. Lisää kuvia viime talven kuvissa.
(Hinta uutena noin 200 e)
Vdt fleece, koko 6
(Hinta uutena noin 80 e) 
Takin ja fleecen mukaan mielellään niihin täydellisesti sopivat
Lennen hopeat toppahousut, 116 cm, lumilukot/ pil. 5000
(Hinta uutena noin 40 e) sekä hopeat rukkaset.
Vdt haalari, koko 7 (vastannee takkia koko 6)
Karva aito/ kania, vedenpitävä jne ja kuvia viime talven postauksissa.
(Hinta uutena noin 185 e)
Napapijri takki, koko 6
vedenpitävä, teipatut saumat + huppu
(Hinta uutena noin 100 e)

7 kommenttia:

  1. No voi hurjaa, tosi ikävää :/. Yritähän jaksella!

    Tosi kivat setit, mitä sitä hyviä vaihtamaan. Po.p on sellainen luottojuttu välikauteen, talveen en ole niinkään ostanut.

    PS. Laitoin sulle s-postia.

    VastaaPoista
  2. Voi sua!!! Koitahan parennella!!! POP on kyllä NIIN hyvä, kestää, kestää ja kestää! JA aiban ihania pipoja.

    Mua huvitti, että jätät pipojen ompelun ille, joilla kunnon koneet. Mä jätän niille, jotka osaa ;).

    VastaaPoista
  3. Voi itku, kamalalta kuulostaa - parantele nyt sitä kättä kaikessa rauhassa!!!

    Meillä on ulkovaateongelma..nimittäin ekaluokkalainen tulee joka päivä kotiin ulkohousut ja -takki kainalossa. Argh. Olen yrittänyt sanoa, että ei ole enää kesä ja pitää olla ulkovaatetta päällä. Toista se oli eskarissa, jossa päikkärin tädit huolehti, että kaikilla on kunnon vaatetus päällänsä.

    VastaaPoista
  4. Voi harmi, koitahan parannella kättäsi ja tsemppiä vasenkätisyyteen!

    Meillä on ihan samat luottovaatteet, tosin onpahan tuo meidänkin neitonen saanut juuri samoihin pinkkeihin housuihin reijän lahkeeseen, sain jo po.pilta paikkakangasta siihen, pitää hakea vielä partioaitasta sitä superliimaa mitä po.pista suosittelivatkin tohon. Ovat kuitenkin tytön suosikkihousut ihan värin takia, tosin on nuo harmaatkin nyt kelpuutettu parina päivänä jalkaan. :)

    VastaaPoista
  5. Paranemista käpälään!
    CalGirl

    VastaaPoista
  6. Hei! laittasit blogikirpun pystyyn, kiinnostas kovastikkin molempien lasten pieneksi jääneet vaatteet ja kengät:)

    VastaaPoista
  7. Hyvin on kamppeet kasassa teillä, pipoja ihastelen minäkin ja erityisesti aina niitä omatekemisiäsi =)

    Toivotaan kädelle pikaiset paranemiset!

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥