15.2.2012

vko. 7


Eilen pakkasin ja hain muutamat puuttuvat jutut Tahkon reissua varten. Ensin vein miehen duuniin, odotin Bilteman pihalla että se aukeaa ja heti perään Maritimin pihalla samaa asiaa. En usko että olen ikinä ennen ollut passissa kummankaan kaupan pihalla niin malttamattomana. Kotona laitoin kasaan omat ja lasten tavarat, siivosin kämpän ja pakattiin apumiehen kanssa auto. Hieman kummitteli takaraivossa säätiedoitukset, ei mitään herkkukeliä oltu luvattu iltapäiväksi.

Meidän piti alumperin lähteä heti J.n päästyä koulusta mutta puheterapeutti oli päiväkodilla luultua myöhemmin, joten pääsimme starttaamaan vasta 15:25. Ajoimme ennätykselliset 60 minuuttia Jumboon hakemaan isiä kyytiin, oli hieman ruuhkaa matkalla. Eikä matka edistynyt juurikaan nopeammin siitä eteenpäin, Tahkolle saavuimme noin 23:20. Vihdoin turvallisesti perillä kuitenkin.

Apumiehen pipo Cascaden jämälangoista.

Mies on töissä pari päivää ja me olemme lasten kanssa vapaalla, sitten vielä muutama päivä yhteistä lomaa koko porukalla. Hieman olen jännittänyt että miten onnistuu laskettelureissut kokoonpanolla missä ainoa aikuinen on lumilaudalla, toinen lapsista on vasta 4-vuotias aloittelija suksilla ja toinen aloittelija laudalla. Ensimmäinen haaste on pelkästään päästä hissillä ylös, hyvänä kakkosena eteneminen siirtymätaipaleilla, sillä pukkulaskettelija ei laskettele sauvojen kanssa.
Viime viikonloppuna olimme Lahdessa Stars of the Stadium -tapahtumassa sekä opettamassa ankkurihissinousua lapsille. Mukana oli tytön kummitäti, rakas ystäväni. Hän laskettelee suksillä joten vei muutaman kerran molempia lapsia ylös ankkurihissillä, jonka jälkeen uskalsin ottaa laudan kanssa lapsen omaan ankkuriin. Koko homma onnistui yli odotusten ja iso kiitos kuuluu kummitädille, kiitos ♥
Tänään aamupäivä hengailtiin leikkihuoneessa, haastateltiin skimbaputiikin myyjää sekä riekuttiin huoneessa. Lounaan jälkeen rohkeasti haasteita kohti eli rinteeseen. Päivän tavoitteena opettaa tyttö menemään tappihissillä yksin ja saada poika lautailemaan enemmän kylkiedellä eli kunnon käännöksien kanssa.







Siirtymätaipaleet olen ratkaissut tekemällä pienen talutushihnan tytälle. Pari metriä ohutta köyttä, kaksi putken pätkää ja muutama paalusolmu, yhteensä 65 senttiä, voisin valmistaa näitä sarjatuotantona. Mahtuu taskuun ja on kätevä kuin mikä. Aika vähän näkyy rinteessä lautailevia vanhempia mutta uskon että määrä on kasvamassa. Tänään jätin itse laudan pois, juurikin siksi että pystyn auttamaan hississä sekä jotta tyttö oppii että jos kaatuu rinteessä, pitäisi itse päästä ylös ja jatkaa alaspäin. Kun äiti on rinteessä mukana, kummasti tahtoa itsensä keräämiseen löytyy huomattavasti vähemmän.

Alkuviikosta löysin molemmille lapsille sekä itselleni uudet lasit, sekä pojalle kypärän alesta. Poika on laskenut minun laseilla jotka on ehkä 15 vuotta vanhat ja tyttö pojan -jotka ovat uudemmat mutta sitäkin enemmän kärsineet. Pojan lasit ja kypärä löytyivät Stadiumista ja minun sekä tytön lasit TopSportista, koko kasa alle satasella eli nyt kannattaa kyllä kiertää tämänkin alan alet. Minulla on vielä hakusessa villapaita/fleece eli jos joku tietää vinkata Kuopion suunnalta hyviä kauppoja, otan vinkit mieluusti vastaan.








Päivä meni yli odotusten.
Hienosti molemmat oppivat mitä piti ja kahviossa whatsappattiin isille kuulumiset ja syötiin munkkeja. 
Ansaittujen päikäreiden ja ruoan jälkeen elohiiret pääsivät vielä uimaan isin kanssa,
voiko lomalta enää enempää toivoa.


Terkkuja Tahkolta!

15 kommenttia:

  1. Kuulostaa täydelliseltä talvilomalta!♥ Hauskaa että voi matkustaa&harrastaa yhdessä koko perhe.:) Sitä odotellessa..;-)

    VastaaPoista
  2. Minäkin olen lähdossä lasten kanssa "laskettelulomalle". Tosin vain mummulan lähellä olevalle pienelle nyppylälle, mutta on sekin jotain :) Mummu hoitaa pienintä ja minäkin pääsen ainakin muutaman mäen laskemaan.

    VastaaPoista
  3. Viettäkäähän huippu loma! Alku ainakin kuulostaa lupaavalta :)

    Johanna

    VastaaPoista
  4. Ihania reippaita ja inspiroivia lumikuvia - ja reipas äiti!!! Mä just täällä mietin, että vienkö tuota meidän katrasta yksin mäkeen ensi viikolla..

    Pitäkäähän kiva!!!! Riemukasta loppulomaa!!!

    VastaaPoista
  5. Ihania reippaita ja inspiroivia lumikuvia - ja reipas äiti!!! Mä just täällä mietin, että vienkö tuota meidän katrasta yksin mäkeen ensi viikolla..

    Pitäkäähän kiva!!!! Riemukasta loppulomaa!!!

    VastaaPoista
  6. Upealta näyttää ja olet kyllä ihana äiti, kun viet tuon opetuksen noin huippuun! :-D Ala pitämään tunteja laajemmassakin mittakaavassa, tuon meidänkin likan sulle opetukseen!

    Pitäkää hauskaa!

    VastaaPoista
  7. Ihana, kun teidän lapset on jo niin isoja ja reippaita että heidän kanssaan voi jo harrastaa tuollaista vähän vaativampaakin lajia :) Mä haluisin niiiin mäkeen, mutta tällä hetkellä se ei ole mahdollista.
    Mukavaa loppu lomaa :)

    VastaaPoista
  8. Ihanan reippaita talvilomakuvia! Ihan tuli itsellekin hiihtolomafiilis, vaikka meidän talviaktiviteetit jääkin vielä pulkkailuun ja luisteluharjoitteluun. Tosi pirteää ja hauskaa lomaa teille!

    VastaaPoista
  9. Hei!
    Vinkkinä tuohon kylkiedellä laskemaan opetteluun: mäessä pitää olla jo sopivasti kaltevuutta niin, että pääsee kunnolla eteenpän eli ei voi olla liian loiva harjoittelumäki. Hurjaa aluksi, mutta vauhtia pitää olla :)

    T. 14-v nuoremman siskonsa lautailemaan opettanut Alpeilla :) vähän jännitti kun lähdettiin ylös asti

    VastaaPoista
  10. Näyttää huippukivalta ja vielä kun ei ole liian kylmä, homma on paljon mielekkäämpää.
    Padmen lasit on hiukan söpöt!

    VastaaPoista
  11. Mukavaa lomaa teille kaikille:)

    VastaaPoista
  12. Mukavaa lomaa! Niin suloinen toi viimeinen kuva.

    VastaaPoista
  13. Mukavaa lomaa ja niin tahtois noihin maisemiin. Ei onnistunu tällä hiihtolomalla, ehkä ensi vuonna tai joku viikonloppu.

    Ihanat kuvat, magee toi sun narukeksintö:)

    VastaaPoista
  14. Kiitos kaikille lomantoivotuksista ♥, hyvä loma olikin! Oksennustautikin tuli vasta samana aamuna kun pitikin jo lähteä kotiin ;)
    Tai joku sellainen, toistaiseksi vain J:lle.

    VastaaPoista
  15. "Apumiehen pipo Cascaden jämälangoista." Tuossa kuvassa poika on aivan yli ihana<3Ihastuin suuresti! :)

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥