Florida 2013 / Sarasota ja Siestä Key Beach etc.

Ajelimme siis torstai aamuna Orlandosta Tampaan ja lopullinen määränpää oli Tampa Lowry Zoo. Meidän lapset ovat aina viihtyneet katselemassa eläimiä ja tämä kerta ei ollut poikkeus. Tampa Zoo on TOSI kiva ja sieltä saa mahtavia kuvia eläimistä koska suurin osa ei ole pleksin tai kaltereiden takana autaukset on rakennettu hieman eri tavoin. Eläintarha on rauhallinen, juuri sopivan kokoinen ja sopivan interaktiivinen. Eläimiä on laidasta laitaan ja monet lajit näimme nyt ensimmäistä kertaa, kuten mm. simpanssit, manaatit sekä orankit. Mielestäni kaikki eläimet näkee Tampan eläintarhassa hyvin ja aniharva eläin on tosiaan esim. lasilevyn takana ja sillonkin lasi oli puhdas sekä hyvässä kunnossa että läpi näki hyvin. Osa eläimistä oli myös koettavissa kosketuksen kautta. Mm. rauskuja sai syöttää (maksua vastaan tietty) rauskualtaalla ja Jii osti mukin nektariinia papukaijoille tms. linnuille jotka samantien lensivät pojan pään päälle ja käsivarsille herkuttelemaan. Tälläisissä kohteissa luonnollisesti myös kuljettiin ”lahjashopin” kautta katsomaan ja kokemaan ja samalla olisi ollut tietenkin tilaisuus ostaa jotain eläimiin liittyvää oheistuotetta. Lahjashopeissa on yleensä töisä vanhempia ihmisä jotka ovat hyvin ystävällisiä sekä puheliaita ja ovat tietenkin tavanneet ihmisiä ympäri maailmaa. Vaikka luulisi, ei tule yhtään sellainen olo että "ostaostaosta" vaan kanssakäyminen on hyvin välitöntä ja mukavaa.  Meillä taisi mennä 3-4 tuntia eläintarhassa ja joka sekunti oli sen arvoinen.

Kerroin aiemmin että lähdimme reissuun yhdellä laukulla eli suurin osa vaatteista ostettiin reissusta. Koska minulta on pyydetty vaatepostauksia, yritän kirjoittaa reissupostauksien joukkoon mistä vaatteita on hankittu. Eli tuhoutuneiden elukkakuvien sijasta fashion-kuva Jiistä. Hattu H&M, paita Tommy Hilfiger, shortsit Gap ja lipilapit Abercrombie.

Matka jatkui  vielä samana päivänä Tampasta Sarasotaan. Sarasota on kaunis, kulttuurikaupungiksikin tituleerattu kaupunki Floridan länsipuolella eli Meksikonlahden rannalla. Tällä puolella Floridan niemeä aallot ovat rannassa hieman maltillisempia ja vesi on hieman lämpimämpää. Rantaa on kilometritolkulla ja hiekka on juuri sitä ihanaa, papukaijakalan kakka-hiekkaa, josta voi muovailla vaikka mitä taideteoksia. Ylipäätään Meksikonlahden puolinen alue Floridasta on ihanteellinen lomapaikka koska ranta on täynnä vanhoja kalastajakyliä ja "pieniä" kaupunkeja omine ominaispiirteineen. Välimatkat ovat lyhyehköjä joten päiväreissut eri kaupunkien välillä onnistuvat helposti.

Sarasotassa vietimme 7 yötä Best Western Plus Gateway Siesta Key –hotellissa. Hotelli oli hyvien liikenneyhteyksien varrella, eli siitä pääsi näppärästi niin rantaan kuin kauppoihin ja isommille teille. Hotelli on luhtitalo-tyyppinen eli huoneisiin mennään suoraan ulkokäytävältä ja auton sai parkkiin talon eteen. Mitään ylimääräistä meteliä ei ollut ja vaikka meidän huoneemme oli parkkipaikan (sekä ison tien) puolella, ei liikenteen melu kuulunut sisälle. Uima-allas alue oli mielestäni todella hyvä, ainakin uimataitoisille lapsille. (Muistaakseni pihalla oli myös lastenallas mutta en nyt mene vannomaan). Allas oli iso ja puhdas, allasalueella saimme monesti olla ihan keskenämme ja lisäksi lapset istuivat 30 asteen lämmössä myös pore-altaassa =D Hotellissa ei omaa ravintolaa ollut mutta vieressä oli Harry's Sport Bar & Grill jossa oli varsin pätevät ruoat meidän nirsolle lapsikaksikollekin. bella rakastui mac&cheese –annoksiin ja allekirjoittanut söi miehensä kanssa yleensä salaattia eri lisukkeilla ja meidän pihvipoika söi tietty lihaa, lihaa sekä lihaa, kaikkea löytyi. Hotellin aamiainen oli minusta ihan hyvä, erilaisia muroja, pannukakkuja, hedelmiä ja leipää, mehua, teetä, kahvia jne jne. Ei ihan suomalaisten hotelliaamiaisten tasoa mutta huomattavasti parempi kuin automaattikahvi ja muoviin pakattu muffinssi.

Rantalelut/ Wings Beachwear (suosittelen), toppi Tommy Hilfiger ja shortsit Abercrombie.

Sarasotassa on maailman parhaimmaksi rannaksi valittu Siestä Key Beach joka on todellakin ranta isolla R:llä. Kävimme rannalla heti samana iltana kun tulimme kaupunkiin katsomassa auringonlaskua ja pitkästä päivästä väsyneet lapset piristyivät kuin salamaniskusta kun näkivät lähes aution kilometrien pituisen hiekkakaistaleen. Kävimme rannalla myös päiväsaikaan uimassa ja pelailemassa vaikkakin lapset tykkäävät enemmän uida uima-altaissa. Mies kuitenkin seisoi useamman tunnin lasten kanssa pitkällä vedessä ja hyppyytti bellaa läpi murtuvien aaltojen. Ostimme myös älyttömän mageen ja Suomessa aikalailla tarpeettoman hiekkalinnasetin ja allekirjoittanut teki bellan kanssa hiekkalinnoja savimaisesta hiekasta. Rannalla on päivisin paljon porukkaa ja lapsia ei voi jättää edes puoleksi sekunniksi silmistä. Kävin yksin kävelemässä rantaviivaa pitkin ja kun kävelin takaisin päin teki aikuisenakin tiukkaa erottaa omia perheenjäseniä vaikka tiesi minkä tornien väliltä etsiä -saatikka että olisi liikkuvaa lasta etsinyt, tai toisinpäin.

Eräs ilta kävimme toisessa päässä rantaa todistamassa järjettömän upeaa auringonlaskua jota joka ilta tulee katsomaan kymmeniä ihmisiä. Nyt oli paikalla myös mm. hääpari ja oli hauska katsoa kun heistä otettiin valokuvia. Jo pelkästään ajelu ympäri rantoja sekä kaupunkia oli antoisaa koska nähtävää oli niin paljon. Tyttö edelleen huokaili takapenkillä Floridan kauneutta ja välillä takapenkki hiljeni kun molemmat lapset nukkuivat tekemistä ja lämpöä pois.

Sarasotasta mies ajoi yhtenä päivänä Punta Gordaan Rick Treworgy´s Muscle Car Cityyn katsomaan autoja ja me sinä päivänä hengailtiin lasten kanssa altaalla ja käytiin syömässä Harrilla. Hotellin vieressä oli muutama rantaromukauppa ja lasten kanssa koluttiin mm. tuliaisia. Hotellilta olisi voinut kävellä rantaankin mutta kun oltiin lomalla ja laiskotti niin mitäpä turhaa itseään rasittamaan. Olimme jo ennen reissua päättäneet että Sarasotasta voimme tehdä vastaavia päiväreissuja autolla  lähistölle ja yhtenä päivänä kävimme myös Ellenton Premium Outles –ostarilla täydentämässä niin tuliaisia kuin omaa vaatevarastoakin.

Myös  Ellenton on ulkoilmakauppakeskus joka tarkoittaa että alue koostuu yksittäisistä liikkeistä joihin käynti tapahtuu yksittäisten liikkeiden ulko-oven kautta. Välissä on katosta tai sitten ei eli jos sataa niin saattaa kastua ja kun on lämmin niin sulaa :D Myös näissä kauppakeskuksissa on ruokapaikka eli food court jossa on perusostarisafkavalikoimat.  Mies teki enemmän hankintoja kun olen ikinä nähnyt vaatesektorilla, johtuen siitä yksinkertaisesta asiasta että olimme maassa missä myös lähes kaksimetriselle ihmiselle löytyy valikoimaa sopivan kokoisissa vaatteissa. Minä tietysti ostin kummityttärelle mm.  Carter’s :ta niin paljon kun uskalsin ja meidän lapset saivat valita suurimman osan vaatteistaan Tommylta. J Crew ja RL  ovat myös vakiokalustoa Outlet ostareilla ja löysin jostain Burrenkin liikkeen mutta en muista oliko se Vinelandilla (Orlando) vai Ellentonissa. Suurin osa outleteista on muuten vaatekauppoja. Sketchersin kauppa löytyy myös lähes aina sekä Samsoniten laukkukauppa. Me ostimme reissusta viisi uutta matkakassia ja kaikkiin kasseihin lukot, vyöt sekä nimitägit. Kaikki kassit on Delseyn tai Samsoniten pyörällisiä duffeleita ja oheishärpäkkeet Samsoniten mallistosta. Bellalle löytyi viimein kauan odotettu vetoreppu JanSportilta. Laukkujen ostaminen ostareilta on kätevää siinäkin mielessä että muut ostokset voi lauttaa vedettävään laukkuun ja näin moni tekeekin. Leluliikkeitä tuntuu olevan todella vaikea löytää ylipäätään ja outleteistakin onnistuimme löytämään vain makeiskauppoja ja Disneyn liikkeitä. Lopulta otimme oikein asiaksi etsiä peruslelukaupan ja viimein sellainen löytyikin jostain päin Sarasotaa muistaakseni. Tai perus jos olettaa että lelukaupassa on lelujen lisäksi, vaatteet, vaunut, teltat, sängyt ja kalusteet ssekä kaikki muu mahdollinen joka lapsiin voi ikinä liittyä –niin ja se on Prisman kokoinen :D

Sarasotan alueella on useampia kauppakeskuksiakin (Westfield Malls) ja näissä tuli käytyä etsimässä niitä lelukauppoja ja minä, köhköh, saatoin ostaa hieman mm. pyyhkeitä. Macy’s :llä on todella outo hinnoittelupolitiikka joka käytännössä todentuu niin että hintalapussa lukee hinta, jonka päällä on alehinta, jonka päälle lasket mielessä vähän lisää verojen takia ja kassalla myyjä ilmoittaa hinnaksi silti päässä laskemastasi hinnasta noin puolet pienemmän hinnan. Mies osti bellalle RL:n mekon ja kysyi minulta hintaa, sanoin että kun siinä lukee alehinnassa 18 dollaria niin lopullinen hinta on varmaan reilu 20 dollaria. Mekko maksoi 8 dollaria. Samalla logiikalla oli hinnoiteltu pyyhkeetkin jotka on jo lähtökohtaisesti jenkeissä järjettömän halpoja kun vertaa suomen hintoihin. Ostin uuteen kotiin kaikki uudet käsipyyhkeet sekä lasten pyyhkeet ja merkkeinä mm. Lacoste ja RL. Pyyhkeet maksoivat viidestä dollarista 15 dollariin jostain kalleimpia oli Lacosten pyyhematot lastenkylppäriin noin 15 dollarin kappalehinnalla. Oli siis vähintäänkin järkevää ostaa yksi ylimääräinen kassi, täyttää se pyyhkeillä ja rullata Suomeen.

Koska tähän aikaan vuodesta lämpötila nousee koko ajan, on mahdotonta viettää koko päivää altaalla tai rannalla. Me yleensä olimme aamupäivän jommassa kummassa, sitten syötiin jotain jos maistui, sitten lähdettiin autolla jotta lapset saivat ottaa päikkärit ja illemmalla syötiin paremmin ja koluttiin esimerkiksi kauppoja tai katsottiin telkkua hotellissa. Poikkeuksena päivät kun lähdimme heti aamusta esimerkiksi Ellentoniin, Veniceen tai St. Petersburgiin. Olisimme voineet buukata erilaisia puistoja ja aktiviteetteja joka toiselle päivälle mutta koska tarkoitus olisi ensi sijaisesti vain olla ja lapset halusivat vain uida ja syödä Pizza Hut:ssa ;), päätimme että otetaan rennosti eikä haalita liikaa tekemistä. Emme myöskään liikkuneet juurikaan auringonlaskun jälkeen missään koska lämmin ilma verotti sen verran että lapset nukahtivat aikaisin. Kun kysyin lapsilta mikä reissussa oli kaikkein  kivointa, vastasivat molemmat että uiminen! Eli siltä pohjalta ei ehkä olisi tarvinnut matkustaa ihan näin montaa kilometriä ….tosin molemmat ovat jo ilmoittaneet että haluavat takaisin Floridaan :D

To be continued...

Camelimen kuvat Floridan reissulta.

eli 17 miinus 5 päivää pähkinänkuoressa.

Camelin, oliskohan se sopiva nimi nykyajan puhelimille jotka myydään kameran ominaisuuksilla? Olen tässäkin asiassa niin old school (lue: mummo) että minulle puhelin on puhelin ja kamera on kamera ja laukusa kulkee paperinen kalenteri sekä lyijykynä. Joko tästä ajatuksesta johtuen tai kädettämyyden takia kaikki puhelimella ottamani kuvat ovat todella huonoja. Puhelin on iPhone4 ja käsitykseni mukaan Nokian ja Samsungin puhelimet pesee tuon valokuvien osalta 6-0, mutta olen silti nähnyt HYVIÄ kuvia jotka on otettu samanlaisella puhelimella, minulta niitä tosin ei löydy. Toki otan nykyään kuvia puhelimellakin koska olen aivan koukussa ig:hen mutta toivon ettei kukaan katso kuvia yli neljän tuuman ruudulta.

Floridan reissullamme en tosiaan juurikaan kantanut puhelinta mukana mutta sillon tällöin se eksyi käteeni ja jonkun kuvan sillä nappasin. Kävin viiimein eilen läpi kaikki olemassa olevat kuvat lomastamme, siis ne jotka on otettu kameralla ja kuvia oli noin 2130 kappaletta. Aloitin kuvien läpikäymisen puoli kolmen aikaan iltapäivällä ja lopetin joskus kymmen-yhdentoista aikaan illalla, yeeeep. Lopulta sain erilliseen kansioon katseltavat noin 350 kuvaa jotka on pienennetty ja that's it.

Nyt ajattelin sortata pikkuhiljaa niistä kuvitusta lopuille matkajutuille tänne mutta siihen asti teidän on tyytyminen kuuteen kollaasiin jotka tein picasalla niistä camelimen kuvista. Puhelimeni kuvat on yleensä jollain tavalla ironisia, tiedotteita ystäville tai perheelle ja sellaisia "tartu hetkeen" -väläyksiä. Yksi lemppareistani on tuo kolmannen kollaasin nopeusrajoitus -kuva. Olemme siinä kävelemässä pois Ellentonin Outlet Mall:lta jonka ostokset eivät meinanneet mahtua takakonttiin, oli ehkä tarpeen vähän hidastaa. Kuvateksteistä saa hieman vinkkiä missä päin olemme ajelleet.

Sarasota - Siestä Key - Ellenton

Sarasota - Siesta Key

Sarasota - Ellenton - Siestä Key - Venice

Sarasota - Ellenton - Venice - Naples

Naples - Everglades - Miami

Naples - Miami - Aventura

[ Veteen piirrettyjä viiivoja ] Puheesta ja sen puutteesta

Se ettei kaikki näy ulospäin, ei tarkoita ettei niitä asioita olisi. Se ettei kaikki näy ulospäin, ei tarkoita että niitä asioita piilotellaan. Ehkä se vain tarkoittaa ettei anna niiden asioiden määritellä itseään.

24.11.2010 (noin 3.5 vuotiaana)

Puketti on ketsuppi, titi on isi, pooppu on pomppu, oma nimi o ya-ya, piipa on leipä, kikkä on vettä ja kaakoo on maitoa, juuju on housut ja joka päivä ”päiväkoti kivaa”. Me luetaan kiijoja, me piietään, omat tavarat on miun ja me mennään juju (ulos) jos on hyvä ilma ja me etenkin tykätään käydä paupassa. Vaikka on hyymä, ei me haluta takkia mutta pipoista me tykätään. Ya-ya lukee jahjakiijasta (lahjakirja) ja sanoo ”ya-ya kykkää kiikä” kun on kiva lelu. ”Ya-ya piipa maami”, silloin on hänen leipä valmis.

Olen täällä aiemmin (http://a-nanan.blogspot.fi/2010/11/normal-0-21-false-false-false-fi-x-none.html ja http://a-nanan.blogspot.fi/2012/07/kun-puhe-viivastyy.html ) kertonut että tytöllä ei puheenkehityksen suhteen ole mennyt kehitys ihan kuin Strömsössä. Puheenkehitys on ollut myöhässä ja koska esikoisellakin pientä viivettä oli, osasin ottaa härkää kiinni sarvista jo varhain. Tyttö oli ensimmäistä kertaa neuvolan lähetteellä kunnan puheterapeutin vastaanotolla noin 1,5 –vuotiaana ja sittemmin on saanut säännöllisesti tukea puheenkehitykseen. Jo alle kolmevuotiaana kävi ilmi ettei lapsen kehityksessä muuta viivästymää ole, ainoastaan puhepuoli sakkaa. Kyse ei ollut puheen epäselvyydestä, vaan siitä ettei puhetta ollut ja kun sitä sitten myöhemmin oli, ei siitä saanut mitään selvää paitsi yksittäisistä äänteistä, kuten kirjaimista, jotka tyttö hämmästyttävästi osasi jo alle kaksivuotiaana. Tästä johtuen hän myös pääsi puheterapiaan sen ehkä tavallisen ”neuvolan lähete-iän” eli alle kolmivuotiaana. Tyttö oli pienenä rauhallinen, keskittyvä, rutinoitunut sekä hyvin hiljainen. Hän nukkui vauvana todella paljon eikä itkenyt oikeastaan ollenkaan. Hän aloitti jokeltelun vasta yli 1-vuotiaana ja ei pienenä ”pitänyt vieraista ihmisistä yhtään”. Hän oli tarkka ja todella taitava mm. palapeleissä sekä legoissa ja kuten mainitsin, osasi aakkoset jo hyvin varhain. Edelleen hämmästelemme hänen tarkkaa muistiaan.

Samaan aikaan puheterapian aloituksen yhteydessä tytön kuulo tarkistettiin korvaklinikalla ja onneksi laitteet ovat kehittyneet huimasti. Mikäli kuulo olisi testattu vain ensimmäisillä testeille, olisi diagnoosina ollut että tyttö ei kuule. Koska hän ei puhunut ja oli vielä tuolloin haasteellinen vieraiden ihmisten seurassa, saatiin kuulon todellinen tila tarkistettua vasta sellaisilla laitteilla johon ei tarvita tytön osallistumista. Samaan aikaan tyttö aloitti foniatrilla käynnit jossa lopulta diagnosoitiin tytölle on vaikea verbaalinen dyspraksia. Hoitomuodoksi määriteltiin intensiivinen puheterapia sekä seurantakäynnit foniatrian poliklinikalla.

Tyttö on ollut todella innostunut puheterapiasta alusta asti ja vaikka joskus vanhemmat tuntuvat vierastavan tai jopa pelkäävän vastaavia tukimuotoja, ovat ne lapselle monesti hyvin mieleisiä ja tärkeitä. Tytöllä on ollut sama puheterapeutti yli kolme vuotta eli siitä asti kun hän aloitti Päiväkoti Valssissa kolmevuotiaana. Puheterapeutti on käynyt päiväkodissa kerran tai kaksi viikossa ja edistyminen on ollut tasaista. Puheterapian intensiivisyys ekä päiväkodin esimerkillinen yhteistyö puheterapeutin kanssa on varmasti ollut roolissa tulosten saavuttamisessa. Kunnan puolella puheterapia joudutaan yleensä toteuttamaan sykäyksittäin ja iso vastuu harjoitteiden tekemisestä jää kodille. Esimerkiksi esikoisemme saattoi käydä neljä kertaa kuukaudessa terkkarissa puheterapeutilla ja sitten pidettiin neljä kuukautta taukoa. Mikäli puhe on vain epäselvää tai kyse on puuttuvista kirjaimista tai äänteistä (esim. diftongit) tämä todennäköisesti riittää mutta en usko että bella olisi millään edistynyt näin huimasti samalla tukiasteella, joten olen tyytyväinen että päätimme tukeutua yksityiseen puheterapiaan.

Puheterapia on edistynyt vaiheittain ja joka kauden aluksi on tehty selkeät tavoitteet ja kun ne on saavutettu, tehty seuraavat tavoitteet. Pieni pala kerrallaan on puhe selkiytynyt, sanavarasto kasvanut ja lauserakenteet ja taivutukset löytäneet paikkansa. Olemme todella kaukana siitä kun jopa tytön päiväkotikaverit tulkkasivat minulle mitä tyttö tarkoittaa kun elimme vielä vaihetta että puhetta oli lähes mahdotonta ymmärtää mikäli ei tiennyt asianyhteyttä. Tässä kohtaa vasta itsekin ymmärsin että siihen asti minä olin ymmärtänyt tyttöä parhaiten koska olin päivät hänen kanssaan ja osasin yhdistellä asioita. Muilla ei tätä etulyöntiasemaa ollut ollut. Tällä hetkellä tyttö puhuu lähestulkoon samalla tavalla kuin muut lapset, vasta pidempi puheen kuuntelu paljastaa lauserakenteiden olevan vailla sitä hienosäätöä joka mikä puuttuu noin kahden tai kolmenvuoden harjoituksen puutteen myötä. Puheterapia jatkuu edelleen ja tyttö odottaa jokaista kertaa kuin kuuta nousevaa. Puheterapia on kivaa.

Vuosia sitten sosiaalisissa tilanteissa välillä tuli tippa linssiin kun huomasin miten toiset lapset pelkäävät tyttöä. Hän on aina ollut isokokoinen ja kun siihen liitetään puhumattomuus, ei pienet lapset ymmärrä mistä on kyse. Takaraivossa oli pelko miten tyttö tulee pärjäämään päiväkodissa, sosiaalisissa tilanteissa, synttäreillä ja koulussa. Puheterapeutin ennuste oli että lukeminen ja kirjoittaminen tulee myöhästymään. Yhdessä vaiheessa tytölle suositeltiin paikkaa erityispäiväkodista jossa koko toiminta on rakennettu tukemaan erityistukea tarvitsevia. Olisimme saaneetkin hänelle sieltä paikan mutta emme halunneet vaihtaa tytön päiväkotia sillä hän oli erinomaisesti sopeutunut pieneen Espoolaiseen musiikkipäiväkotiin jossa oli aloittanut 3-vuotiaana. Minun mielestä meillä sujui hyvin ja välillä tuntui että ympäröivät tahot yrittävät vain lytätä tilannetta alas kiusallaan, vaikka tietenkään tälläisestä ei ollut kyse vaan omaan ajatusmaailmaan heijastuva epävarmuus tulevasta.

En ole ikinä pitänyt tyttö erityislapsena, paitsi meille tietysti erityisenä ihan niin kuin jokainen omaa lastaan pitää. En ole osannut asettaa lasta eriarvoiseen asemaan paitsi kun hän aloitti harrastukset kolme vuotiaana niin toki ohjeistin ohjaajat ettei hän puhu ja jos tunnilla tulee asia, olen ulkopuolella odottamassa. Tyttöä ei voinut jättää yksin minnekään ja vaikka ei muutenkaan ole tapana ollut hävitellä lapsia niin tästä piti pitää erityisen hyvää huolta. Arki oli helpompaa kun oli aika selkeät rutiinit, tyttö tiesi mitä tapahtuu ja kun oli uusia juttuja niin hyvissä ajoin jo kerroimme mitä tulee tapahtumaan. Meidän arki sujui aivan tavallisesti, kun vaan muisti miten asiat kannattaa ja pitää tehdä, mitä pitää ottaa huomioon. Nyt taaksepäin katsoessa jollain tavalla luulen että tytöltä on jopa (tiedostamatta) odotettu enemmän kuin veljeltään koska on osoittanut tietynlaista kypsyyttä ja osaamista monissa tilanteissa jo varhain.

Meidän elämämme olisi varmasti voinut olla vaikeampaa tai työläämpää mutta koska näin on kuitenkin ollut alusta asti, emme osanneet. Meillä oli lapsi jonka kanssa kommunikointiin polvenkorkeudella, joskus viittomalla ja joskus lehdistä kuvia näyttämällä. Silti suurin osa asioista meni ihan yli hilseen, ei vaan ymmärretty. Hän on aina ollut omanlaisensa, erilainen muista niin kuin jokainen meistä. Me yksilöinä otetaan asiat vastaan ja tehdään niistä omia, omalla tavalla. Minä uskon että suurin osa asioista on elettäviä, jos niin päättää. Tottahan toki elämässä tulee eteen sellaisia vaikeuksia mistä on vaikea löytää mitään hyvää ja jotka ovat kaikessa olemassaolossaan vaikeita ja huonoja, meilläkin niitä on ollut. Mutta silti uskon että monien asioiden kanssa elämisen vaikeus on kiinni myös siitä millaisia niistä itse tekee ja miten ympäristö ne silloin näkee. En ala tässä luettelemaan millaisia vaikeuksia arjessa tulee eteen kun lapsi ei osaa puhua, jokaiselle tulee varmasti niitä muutenkin mieleen. Kaikki on vähän hitaampaa, vähän työläämpää ja vähän takaraivossa huolestuttavampaa. Ja kaikilla meillä on omat haasteemme, toisilla näkyvämmät ja toisilla vähemmän näkyvät.

Minä olen luonteeltani sellainen ”vaikka läpi harmaan kiven” ja tyttö on ”mini-me” –tässäkin asiassa. Jotain me tehtiin oikein tai sitten se oli tähdistä kiinni siinä vaiheessa kun tyttö itse ymmärsi että tässä on nyt vähän isompi mäki mikä pitää kiivetä. Sen sijaan että hän olisi heittäytynyt maahan kiukuttelemaan ja itkemään, hän laittoi nelivedon päälle ja päätti että minähän menen. Hänen oma elämäniloinen ja päättäväinen asenteensa on tehnyt sen ettei häntä haittaa ja lannista vaikka joskus joku vähän pilkkaa tai jos ei se sana vielä kolmannellakaan kerralla tule oikein. Hän nauraa päälle ja toteaa etten mä osaa aina oikein puhua mutta mä opin! Hän on ollut niin käsittämättömän reipas tämän asian kanssa että voin vain ottaa oppia miten asiat pitää ottaa vastaan. Olen ollut vain oikeastaan kyytiläisenä tällä matkalla ja se matka jatkuu edelleen koska me ei vielä olla perillä. Mutta koen että ollaan hienosti klaarattu tämä asia, selätetty ja selvitty ensimmäiselle huipulle pystyssä, voittajina. Ja suurin voittaja on tyttö itse sillä hän on ylittänyt meidän vanhempien sekä ympäristön odotukset, omia hänellä tuskin on ollut johtuen siitä että on vasta lapsi.

bella on nyt 6-vuotias ja hän puhuu ja hän lukee ja hän kirjoittaa. Hän ei ole enää sosiaalisesti haasteellinen vaan sosiaalinen ja kaikkien kaveri. Sain ihaninta palautetta eräs päivä kun sähköpostista luin miten tyttö oli ilahduttanut eskarikaverin päivää sekä hänen äitinsä päivää juoksemalla halaamaan ystävää heti aamusta vaikka oli ollut vasta muutaman viikon uudessa eskarissa. Kaikkien niiden ärsyttävien kuusvuotiaiden maneerien lisäksi hän ei enää siis kaihda ihmisiä vaan halaa ystäviään ja vaikka hän välillä voi olla uskomattoman ajattelematon, hän kuitenkin muistaa nauttia niistä kaikista ihanista joka päiväisistä asioista ja muistuttaa myös meitä muita niiden olemassaolosta.

Tällä hetkellä tytön puheterapia siis jatkuu ja hän on edelleen hyksin Foniatrian poliklinikan asiakas. Nyt loppuvuodesta hän tekee kouluvalmiustestejä poliklinikalla (ja diggaa!) mutta jo ensimmäisellä kerralla kävi ilmi että tyttö on edistynyt ennustetta nopeammin. On kuitenkin tärkeä tutkia kattavasti tässä vaiheessa tarvitaanko koulumatkan aloitukselle tukimuotoja sillä ensimmäiset luokat ovat tärkeitä koulumatkan perustan luomiselle. Mikäli asioita aletaan tutkia vasta koulun alettua, saattaa kallisarvoista oppimisaikaa mennä hukkaan kun byrokratian koneisto toimii hitaasti ja selvitellään mistä oppiminen kiikastaa.

Aika moni ensimmäisen lapsen äiti huolestuu jos lapsi ei kehitykään sen kapean neuvolan keskikäyrän mukana. Yhteiskuntamme myös rakentuu niin että jos ei ole siinä keskellä niin asiaan yleensä puututaan. Kunnasta riippuen puututaan heti tai sitten myöhemmin. Joka tapauksessa tilanne on vanhemmalle haastava kun pitäisi nähdä oma lapsi yksilönä ja samaan aikaan tasapäistää yhteiskunnan viitearvojen väliin. On vaikea olla vertaamatta omaa lasta muihin; miksi tuo kävelee jo nyt kun minun lapsi ei edes konttaa ja mites tuo jo osaa pyytää maitoa kun minun lapsi ei edes sano äiti. Ja kyse ei ole kilpailusta.

Kyse on huolesta joka kohdistuu omaan lapseen. Onko kaikki niin kuin pitää, mitä jos siellä taustalla onkin jotain vakavampaa joka pitäisi löytää jo mahdollisimman aikaisin. Pitääkö minun vanhempana olla nyt aktiivinen vai kertookohan ne sieltä neuvolasta sitten? Neuvola määrittelee meille kuitenkin sen keskiarvon ja lisäksi viitekehyksen missä kohtaa toimitaan ja missä ei mutta joskus vanhempi huolineen jää ulkopuolelle. Joskus taas joutuu seurannan piiriin ihan hassulta kuulostavista syistä, niin kuin siitä että lapsi on liian pitkä (niin kuin bella oli ja oli seurannassakin), mutta joskus seurannassa tosiaan löydetään se syy miksi ne keskiarvot ovatkin tarpeen.

Joskus neuvola ei vielä puuttuisi mutta koska vanhempi vaatii ja vaatii niin saadaan tutkimuksia aikaan jossa selviää jotain. Niin kuin vaikka vaikea verbaalinen dyspraksia mistä ei lapsi mitenkään pystyisi selviämään ilman lisätukea ja mikä olisi todennäköisesti koitunut alkukoulutaipaleen tappurapensaaksi sekä vaikuttanut lapsen kehitykseen voimakkaasti, mikäli sitä ei olisi diagnosoitu alussa ja hoidettu jo 4 vuotta ennen koulunalkua. Pitää luottaa itseensä ja osata vaatia jos on tunne ettei nyt ole kaikki kohdallaan. Pitäisi myös muistaa ettei me olla samanlaisia ja jokainen kehittyy omassa tahdissaan. Joskus omaan epäröintiinsä voi löytää selkeyttä ja varmuutta netistä jos vaikka löytää kirjoituksen mistä tunnistaa tuttuja asioita.