RAG a 21 - sinitabbbynaamio colourpoint

Diego on sopeutunut uuteen kotiin tosi hyvin. Hieman jännitin miten meidän lellivauva ottaa uuden kaverin vastaan kun nietos on aika sellainen... omistautuva. Mutta kertaakaan ei ole noussut karvat pystyyn eikä hännät pörhistyneet vaan kisut ovat hiljalleen ja raiuhaksilteen totutelleet toisiinsa. Nyt nuo jo nukkuvat yhdessä ja painivat, eli taitaa olla jo arkirutiinia.

Nietoksellehan kaveri on hankittu, ei me ihmiset varsinaista vauvakuumetta podettu. Kissan paras kaveri on toinen kissa ja siitä syystä teimme jo pitkän aikaa sitten päätöksen että kun kissa tulee niin kaverikin sitten jossain vaiheessa. Nietos ei viihdy yleensä sylissä yhtäään ja kun hiihtolomalla lapset olivat mökillä, mies työmatkalla ja allekirjoittanut itse teki 10 tuntisia päiviä töissä, alkoi sylikin kelvata nietokselle ihan uudella tavalla. Se vain voimisti tunnetta että kaveri tarvitaan.

Alunperin olimme hankkimassa toista rotua mutta valitettavasti jatkuvasti tuli pieniä epäonnisia sattumuksia vastaan emmekä saaneet pentua. Lopulta kuulin että rodun pentujen hinnatkin olivat karanneet yli sen mitä itse olimme valmiita maksamaan ja päätimme lopullisesti kääntää katseet toiseen rotuun. Tämäkin rotu on ollut harkinnassa jo ennen nietoksen hankintaa eli emme varsinaisesti joutuneet "tyytymään" vaan ihan yhtä mieluisa rotu tämäkin -minkäs teet kun maailmassa on niin monta kivaa kissarotua ja kaikki tekisi mieli kokea.

Kävi tosiaan niin onnekas sattuma että kun tutkin eräs ilta pentulistoja ja muutaman kyselynkin olin laittanut, niin törmäsin Porvoolaisen kissalan  omilla sivuilla olevaan pentu-ilmoitukseen ja toden totta, yhden pennun vielä arveltiin olevan sen värinen kun olimme toivoneet. Varasin pennun heti ja jäimme jännityksellä odottamaan minkä väriseksi pentu osoittautuu. Olisimme pennun ottaneet vaikka väri olisikin osoittauttunut toiseksi mutta näin ei käynyt ja tällä hetkellä päiviämme ihastuttaa diego eli JewelDoll's Prince of Snow, sinitabbbynaamio colourpoint Ragdoll.

Väriltään diego on siis tavallaan sama kuin nietos mutta se ei tarkoita että kissat olisivat samanvärisiä tai näköisiä. No ehkä pikaisella silmäyksellä ovatkin mutta nietoksen silmät ovat pyöreät ja hieman huolestuneet kun taas diegolla on selkeästi enemmän mantelinmuotoiset ja uteliaat silmät. diegon nenä on lähes kokonaan musta ja nietoksen vaaleanpunainen. Diegolla on savunharmaat tassut ja nietoksella ne on tietysti valkoisilla lapasilla niinkuin kaikilla Birmoilla. Molempia yhdistää hieman raidoittuva siniharmaa tabbynaamioväri sekä valkoiset viirut silmien alla. Diegon jalat ovat superpitkät verrattuna Nietoksen jalkoihin mutta karvapeitekin on vielä ihan olematon verrattuna Nietoksen aikuisen kissan turkkiin. Nietoksen turkki on selänpäältä hieman kermanvärinen ja diegon, ainakin pentukarva, on valkoinen. Isoin ero kissoilla on luonne; diego rakastaa olla sylissä.

Olimme todella onnekkaita että löysimme kasvattajan meidän läheltä, juuri silloin kuin etsimme ja että vielä pentukin oli sen toivevärin mukainen. Olin myös vilpittömästi ilahtunut että tulemme kasvattajan kanssa hyvin toimeen ja löysimme heti yhteisen sävelen. Kävimme katsomassa pentuja noin kuusi viikkoisina ja olo oli heti mutkatonta. Diegolla on myös sama eläinlääkäri ollut pennusta asti kuin millä nietoskin käy, seuraavalla kerralla pojat taitavatkin mennä yhdessä. Nyt taitaa meidän nappulaluku olla täynnä ...vaikkakin sanotaan että kun otat yhden räggärin niin se ei ikinä jää siihen yhteen.

Olin muuten ottamassa edellisen postauksen kuvia mutta eksyin taas yllätys yllätys aivan aiheesta kun nämä tulivat jalkoihin pyörimään. Kuvista näkee myöshyvin mitä tapahtuu kaikille mustille huonekaluille ja matoille vaaleiden kissojen perheessä, arvatkaapa miltä näyttää vierashuoneessa tuo samainen matto jossa raidat ovat valkoiset ja perusväri musta!

LEPPOSAA SUNNUNTAITA!

Mittatilaus rullaverhot ja hieman apua kiitos!

Ruokatila, kesä ja aurinko on sellainen yhtälö joka ei toimi. Ruokatilan pitkä seinä on etelään joka tarkoittaa että aurinko paistaa suoraan sisään ikkunoista jotka alkavat lattiasta ja yltävät reilu parin metrin korkeuteen. Toinen juttu, joka on enemmän minun juttu kuin mieheni, on se että siitä lyhyemmältä ikkunaseinältä näkyy naapurin talo. Jostain kumman syystä puustossa on juuri ikkunoiden kohdalla aukko, vaikka muuten puut ovat niin tiivisti että toisesta kohtaa taloa ei näkyisi. Naapurin talo on keltainen kuten meidänkin, mutta minun ei tarvitse katsoa meidän taloa kun olen sisällä joten keltainen väri ei haittaa. Enkä nyt mitenkään vihaa keltaista, en vaan halua katsoa keltaista taloa ikkunasta, jos ei ole pakko.

Joten nyt tässä kohta kaksi vuotta asiaa narskuteltuani tulin siihen tulokseen että hankitaan verhot ja ne tulevat olemaan rullaverhot. Osa lukijoista ehkä muistaa etten oikein välitä verhoista ja rullaverhoja meillä ei ole ollut ikinä, paitsi nyt tässä kodissa. Hidas lämpeneminen rullaverhoihin alkoi kun tajusin ettei ne olekaan kaikki sellaisia kuviollisia joista roikkuu naru missä on puuhelmi, vaan ne voivat olla hyvinkin eleettömät ja jopa pimentävät. Lastenhuoneissa sekä alakerran vieras- ja leffahuoneessa onkin valkoiset pimentävät rullikset. Sittemmin rullaverhot löysivät tiensä myös vilpolaan jonne tarvittiin "hengetöntä näköestettä". Toisin sanoen halusin että tilan valoisuus säilyy mutta mahdollisimman näkymättämästi tilaan ei näkisi aivan suoraan sisään. Niinpä ostimme vilpolan kaikkiin ikkunoihin hieman valoverhon tapaiset rullaverhot.

Ruokatilaan mietin pitkään lamelleja ja leikittelin jopa ajatuksella että vain lyhyemmälle seinälle hankittaisiin valkoinen naruverho mutta hylkäsin ajatuksen aika nopeasti kuin muistin karvaiset asukkimme. Lopulta päätös oli aika helppo: rullaverho on ainoa vaihtoehto. Verhot hankitaan vain yläkuvassa näkyvään vasemmanpuolimmaiselle seinälle sekä suoraan edessä olevalle pitkälle seinälle, oikealla oleva ikkunseinä jää ilman verhoa.

Etsin aluksi netistä valmiita rulliksia mutta jos kapeamman ikkunaseinän 207 sentin leveydessä ei ole haastetta tarpeeksi niin viimeistään pidempi, 298 senttinen pitkä ikkunaseinä lopetti haaveet valmiiden verhojen löytämisestä. Aloin siis googletella mittatilauslafkoja ja laitoin tarjouspyynnön muutamaan eri paikkaan josta valitsinkin jo sen missä verhot teetetään. Lopullinen hinta on tiedossa vasta kun olemme päättäneet kankaan mutta sanotaanko näin, että mittatilauksenakin rullaverhot tulevat edullisemmiksi kuin olin osannut odottaa.

Nyt onkin se vaikein osuus, eli päättää oikea kangas. Haluan että kankaasta näkee läpi mutta ei liikaa. Kankaan pitää olla valkoinen mutta ei liian valkoinen, eikä ainakaan liian keltainen. Pinta voisi olla hieman eläväkin, mutta ei liian selkeästi. Että joo... apua?

Ruokatilan seinät ovat paperinvalkoiset mutta lattialla oleva matto enemmän luonnonvalkoinen. Koska muu lattia on tumma kuten pöytäkin, ei tila ole mitenkään supersteriilinvalkoinen. Ikkunoista tuleva valon väri on ttietysti täysin vuodenajasta ja kelistä riippuvainen.

Nyt tekisi mieli valita se "ei ihan kirkkaan valkoinen" mutta näyttääkö se sitten isona pintana liian kellertävältä tai näyttääkö se vitivalkoinen isona pintana liian sinertävältä? Onko kellään kokemuksia vastaavasta asiasta, kaikki vinkit otan mielelläni vastaan! Ja ei ole kiire, vasta huomenna pitää päättää ;)

Potat & panssarit eli pohdintaa lumilautailun suojavarusteista

Viime aikaiset uutisoinnit ovat muistuttaneet rinnevarusteiden ja etenkin suojavarusteiden tärkeydestä.  Oli kyse sitten työstä tai harrastuksesta niin välineet pitää olla oikeat sillä se vaikuttaa tekemisen mielekkyyden lisäksi myös lopputulokseen ja pahimmassa tapauksessa saattaa pelastaa hengen. Se ei tarkoita että esimerkiksi harrastuksissa kaikki pitäisi olla kalleinta, hientointa tai uutta, vaan se tarkoittaa sitä että hankitaan asianmukaiset ja oikein istuvat tai oikeankokoiset varusteet. Vaikka päällä olisi kaikki oikeat varusteet niin ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu, mutta varmasti omien lasten kohdalla sitä ainakin haluaa maksimoida turvallisuuden, tai ainakin tunteen siitä.

Kun itse aloitin laskettelun pari vuotiaana oli minulla kypärä jota käytin ne laskettelun alkuvuodet mutta ainakaan enää kouluikäisenä ei kypärä ollut käytössä. Samaan aikaan kuitenkin viiletin entistä kovemmalla vauhdilla pitkin Rukan metsäreittejä ja näin jälkeenpäin ajateltuna on ollut suorastaan ihme että minulta ei ole ikinä murtunut yksikään luu eikä mitään muutakaan vakavaa ole sattunut niissä jättimäisissä ilmalennoissa hyppyreistäkään. Kun vaihdoin sukset lumilautaan 14-vuotiaana hankin kypärän, sillä lumilautailun puolella se tuntui olevan lähes itsestäänselvyys. Ja kypärää on tarvittu. Olen vähintään kerran talvessa vetänyt sellaiset pannut että pää on kolissut rinteeseen ja huolella.

Lapsilla on myös kypärät (myös teinillä) ja jotenkin lasten kohdalla se tuntuu ilmeiseltä, oli kyseessä sitten sukset tai lumilautalauta. Se millainen kypärä on, vaikuttaa varmasti lapsen halukkuuteen pitää kypärää joten meillä otetaan toiveet huomioon ja ihan niin kuin aikuisillakin niin myös lapsilla eri kypärät tuntuvat erilaiselta päässä. Kypäriä on ollut meidän perheessä käytössä, Carreralta, Rossingolilta, K2:lta, Girolta, Red:ltä ja Anonilta. Osa on ollut koko kuorella (kova kuori tulee korville asti) ja osa on ollut pehmeillä korvaläpillä –joka monesti tekee kypärästä vähän kevyemmän.

Tällä hetkellä molemmat lapset laskevat Anonin kypärät päässä: Jiillä on Raider ja bellalla Rime. Värit ovat lapset itse valinneet ja lisänä bellan kypärässä on korvat, ne samat jotka oli jo edellisessä kypärässä. Jiin kypärä mahtuu minunkin päähän ja täytyy sanoa että on mukavan tuntuinen kypärä, tosin ei ole huono oma Redinkään potta. Anonin lastenkypärissä (ainakin Ridessä) on todella hyvä leukaremmin lukitusmekanismi joka on helppo avata ja sulkea ilman että on ne leukanahat siellä välissä. Kypärän alla meillä on yleensä ohut Buff -huivi. Olen muuten ollut huomaavinani että lumilautailussa sekä heillä jotka laskevat suksilla parkissa, on lähes poikkuksetta kypärät päässä mutta ilmeisesti monet ”peruslaskettelijat” edelleen laskevat ilman.

Kypärän lisäksi meillä on junnuilla käytössä kypärää varmasti vielä harvinaisempi varuste eli selkäpanssari. Viime vuonna Jii kävi iltaisin lautailemassa Kokonniemessä ja samalla laskuun alkoi tulla mukaan hyppyreitä sekä reilejä ja päätin että parempi hankkia selkäpanssari kuin katua myöhemmin. Nykyään panssareita löytyy aika hyvin snow-puoleltakin vaikkakin aiemmin meillekin on hankittu yleisemmin käytössä oleva  motocross selkäpanssari (ja siis se hankittiin juurikin siihen motocrossiin). Pienemmillekin lapsille alkaa olla vuosi vuodelta paremmin valikoimaa ja viime kauden lopussa kun bella meni reilejä Tahkolla, oli selkeää että myös hänelle hankitaan selkäpanssari.

Malleja on erilaisia mutta juttelimme viime vuonna pitkät pätkät muutaman eri myyjän kanssa ja tulimme tulokseen että lapsille ostetaan taipuvaa materiaalia oleva panssari,  joka sitten kovettuu iskusta. Näin panssarin ei pitäisi ”haitata” peruslaskua koska mukautuu hyvin kehon liikkeisiin mutta laskijan kaatuessa suojaa kuitenkin sitä pään jälkeen toiseksi tärkeintä eli selkää. Tärkeää on myös että liivi ei tunnu päällä huonolta tai hankaa mistään, koska silloin se jää käyttämättä ja on täysin turha hankinta.

Jiin panssari valikoitui viime vuonna useamman kokeillun panssarin jälkeen Everestin panssariin. Tässä panssarissa on olkahihnat sekä leveä vyö vyötärön ympäri sekä kiinnitys rinnan päältä. Kaikki hihnat ovat säädettäviä eli panssarin saa istuvaksi päälle, oli alla sitten paksumpaa tai ohuempaa vaatetta. Jii on noin 165cm ja panssari on kokoM/L /164-178cm.

bella laskee tästä eteenpäin Scottin selkäpanssarilla. Koska tyttö on vähän pienempi etsin ensisijaisesti sellaista mallia joka olisi ikäänkuin paita jolloin se on helpompi lapsen pukea ja pysyy paikallaan hyvin. Kuvissä ei näy liivissä oleva leveä vyö joka tulee vyötärön ympäri tarralla. Kokeilimme liikkeessä XS sekä S kokoja ja vaikka pituuden puolesta koko S olisi ollut oikea, oli se niin nafti ja tiukka vartalon ympäriltä että päädyimme isompaan kokoon joka senttimetreissä on 140-155cm/ 9-11 vuotta. Tytön mukaan panssari tuntuu hyvältä päällä ja kun löysin panssarin netistä vielä tyttövärissä niin mikäpä voisi olla mukavampaa pikkulaskijalle.

Kypärien ja selkäpanssarien lisäksi kaupasta löytyy suojaa joka lähtöön mutta toistaiseksi rannesuojat, säärisuojat ja kyynärsuojat on jätetty hankkimatta, jota voi sitten viisastella jälkeen päin jos se ranne vaikka sattuukin murtumaa. Sellaista kompromissien tekemistähän tämä on, etsitään se polku joka tuntuu miinusten ja plussien suhteen tasapinoisimmalta. Ja muuten ihan samaan tahtiin vaihtuu suosituksetkin. Olen ihan varma että, kypärien määrä rinteessä on lisääntynyt valtavasti viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana joten mistä sen tietää jos vaikka 10 vuoden päästä jokaisella on selkäpanssari ja osa laskee jo hammassuojat suussa.

Se että hankkii tarpeelliset suojavarusteet on vain puolet suojauksesta. Vähintään yhtä tärkeää on muistaa rinnesäännöt ja se miten toimitaan jos vaikka vauhtia tulee liikaa. Liian monet itse opettelevat laskijat unohtavat sen, mistä hiihtokoulussa monesti aloitetaan eli oikein kaatumisen -opettelun. Katson joka vuosi kauhulla pieniä lapsia ja aikuisiakin joiden vauhti on karannut liian kovaksi ja he eivät saa enää pysähdyttyä tai hiljennettyä vauhtia. Muutama vuosi sitten arviolta 3-5 vuotias lapsi syöksyi vieressämme Tahkolla hissijonoon jonka seurauksena ainakin kaksi lähti ensiapumiesten mukaan. Tästä syystä meidän lapset joutuvat kuuntelemaan varmasti aivan kyllästymiseen sitä jankkausta miten rinteessä ollaan ja jos vauhti käy liian suuureksi, heittäytykää!