Rakkaudesta jälkipolven harrastamiseen

Kirjoitin taas pöytälaatikkoon sellaisen kantaa ottavamman harrastuspostauksen. Se keskittyi ehkä enemmän ihmettelemään meidän aikuisten käytöstä kuin hekumoimaan lasten ja nuorison harrastamista. Jätetään se sinne pöytälaatikkoon ja mietitään mielummin, mitä kilpaharrastus on tuonut meidän perheeseen viimeisen kolmen vuoden aikana.

Nuoriso edelleen luistelee, J lätkää ja bella muodostelmaa. Ja minusta se on ihanaa. Harrastamisen hyviä puolia on lukuisia ja vastakohtana on sitten niitä ei niin ihania puolia. Niistä mainittakoon satunnaiset loukkaantumiset tai rasitusvammat … ja vanhempien kutistuva oma aika ja aamuheräämiset. Onneksi loukkaantumisia on ollut vähän, rasitusvammoja siedettävissä määrin, omaa aikaa ei nimeksikään ja herään nykyisin ilman kelloakin kuuden aikaan, eli ei paljoa haittaa aamutreenitkään.

Olemme myös saaneet seurata vieressä, kuina teini-ikäisten mielenkiinto harrastamiseen ehtyy. Ei niinkään Jiin suhteen vaan niin, että joukkueen pitäminen kasassa tuossa ikäluokassa tuottaa selkeästi seuralle vaikeuksia. Onneksi joukkue kuitenkin löytyy ja sieltä löytyy toistaiskesi myös riittävästi motivoituneita pelaajia. Olen myös suunnattoman iloinen siitä, että J käy treeneissä ja elämäntavat ovat ainakin meidän vanhempien silmään vähintäänkin kunnolliset. Tänä vuonna kundille tulee 17 vuotta täyteen, eli ihan pienestä miehestä ei tässä kohtaa enää ole kyse. Kun minä aloitin bloggaamiseen, oli tilanne vallan eri.

bellan luistelu-harrastushan lähti viattomasti luistelukoulusta. Mietin joskus, että olisinko vienyt hänet kuusivuotiaana luistelukouluun, jos olisin tiennyt, että muutama vuosi myöhemmin olemme tässä. Leikkimielisesti sanoisin, että no en hitossa mutta oikeasti, olisin. Hän ei ole ainoastaan oppinut luistelemaan mutta saanut myös uusia ystäviä. Jo valmiiksi erittäin oma-aloitteinen ja itsenäinen pikkutyttö, on muuttunut vaativaksi ja oman arvonsa tuntemaksi nuoruusikää aloittavaksi päättäväiseksi neidiksi. Luistelun kurinalaisuus sekä onnistumiset ja pettymykset ovat varmasti antaneet osansa luonteeseen ja kenties siksi, tyttö huolehtii erinomaisesti mm. koulustaan eikä korviini ole kantautunut juurikaan esimerkiksi erimielisyyksiä kavereiden kanssa. Toistaiseksi tyytyväisyyttä tuntien ja teini-ikää kauhulla odottaen.

Allekirjoittanut on itse ollut nyt tämän kauden bellan joukkueen jojona. Uusi aluevaltaus sekin ja aika on mennyt nopeasti. Meitä on jojo-tiimissä useampi henkilö jonka ansiosta työkuorma ei ole ollut kohtuuton vaan jokainen on kantanut kortensa kekoon. Valitettavasti kun olet toisen harrastuksessa enemmän mukana, tarkoittaa se sitä, että toisen harrastus jää väkisinkin vähemmälle huomiolle. Katsonkin ensi kauden alussa mitkä tehtävät istuvat omaan aikatauluihin, sillä nyt jo kolme vuotta on menty bellan luistelun toimihenkilötehtävien ehdoilla. Tällä kaudella jää taakse myös minorisarja ja bellan joukkue jatkaa lähes nykyisessä koonpanossa noviiseihin kaudelle 2018-2019.

Vaihtaisinko päivääkään pois? En vaihtaisi. Toivon, että niin bella kun Jiikin muistavat miksi aloittivat harrastamisen ja jatkavat luistelua mahdollisimman pitkään. Ei välttämättä kilpaillen mutta edes vapaa-ajalla arkea tasapainottamassa. Ja luulen, että nyt olisi jo aika kalenteroida äidillekin aikaa omaan harrastukseen, taidankin laittaa keväällä kyselyä paikalliseen tennisseuraan.