9.10.2017

Poikkeuksellisia esineitä menneisyydestä

Tuijotan tätä valkoista ruutua ja ...niin mitä. Tuntuu olevan nyt sanat vähissä ja päässä yhtä avaraa kun meillä kotona. Minun piti kirjoittaa yksityiskohdista, koriste-esineistä ja kaikesta muusta siitä romppeesta, josta saa niin kauniita sisustuskuvia blogiin, instaan ja vaikka sinne faceen. Mutta jotenkin kaikki tuntuu itsensä selittelyltä Meillä ei ole ikinä kotona ollut kirjahyllyä ja siellä yleensä viihtyviä koriste-esineitä. Oli minullakin tietenkin teinänä se posliinikissakausi, kun laitoin oman huoneen hyllylle Studiolasista ostettuja lasijoutsenia ja ne posliinikissat. Mutta kaikessa rehellisyydessä, ei sitäkään kestänyt kovin kauaa. Ehkä minut on syntymästä asti ehdollistettu hieman askeettiseen kotiin.




Ehkä meillä siksi ei ole tarvetta kirjahyllylle nytkään. Kirjat luetaan pokkareina ja sen jälkeen ne kierrätetään. Koriste-esineitä meillä ei juurikaan ole. Oikeastaan kaikki esillä oleva on jollain tavalla tarkoituksenmukaista käyttötavaraa tai poikkeuksellisia esineitä menneisyydestä ja elämän varrelta.




Minulla on myös sellainen piirre, ettei minun tarvitse omistaa kaikkea kaunista. Maailmassa on lukuisia kauniita tavaroita, jotka sopisivat meidän kotiin mutta jotenkin minun ei tarvitse niitä silti omistaa. Omistaminen ei jollain tavalla antaisi minulle yhtään sen enempää nautintoa, kuin se, että näen niitä jossain muualla. Minulle ehkä arvostus sekä esineistä fiilistely, on jotenkin enemmän sidoksissa siihen, että niitä kauniita ja tärkeitä esineitä on vähemmän mutta ne ovat merkityksellisempiä tarinansa kautta. Kun kaikki tämä on sanottu, niin pakko silti myöntää, että ei nämä meidän elämän tavarat tässä ole. Haaveita on, mutta myös aikaa niiden toteutumiseen.





Kasvit ovat tainneet salakavalasti vallata kotimme ja ehkäpä ne ovat niitä koriste-esineitä tällä hetkellä. Kuvista ei yleensä näe, miten vihreät tai tällä hetkellä keltaiset, ikkunamme ovat ja pidän siitä, että ulkona näkyvä kasvillisuus jatkuu myös sisälle. Toinen vakio on kissankarvat, jotka veikeästi myodostavat erilaisia lauttoja huonekaluillamme ja villakoiria nurkissa. Että onhan tässä paljon.


Onko meillä sitten tylsää ja kolkkoa?
Minusta ei, vaan tämä on ihan sopivasti.


6 kommenttia:

  1. Ei teillä ole tylsää ja kolkkoa. Vaikka itse tykkään runsaasta ja väreistä niin ei erilainen koti tarkoita automaattisesti kolkkoa. Minä taas kiinnyn esineisiin ja etenkin kirjoihin. Joitain kirjoja haluan omaan hyllyyn vaikka olen myös kirjaston suurkuluttaja. Nytkin on useita uutuuksia varauksessa.
    Kissankarvat on "mukava" sisustuslisä, ehtymätön luonnonvara.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin ehtymätön :D Hyvä kun mainitsit kirjoista, minulla on kasa pokkareita ostoslistalla, ehkä jemmaan rauhallisimpiin kesäpäiviin. Minustakin on paljon kauniita koteja vaikka eivät olisikaan sellaisia jossa minä haluaisin asua, se on rikkaus nähdä kauneutta myös sellaisissa asioissa mitkä ei ole se oma juttu.

      Poista
  2. Koti tehdään asujilleen, ei muille! Mielestäni kotinne on viihtyisä ja kertoo varmastikin asujiistaan. Mukava olisi taas saada kuulumisia.

    Sanna
    ps. Mistä olet tuon ritiläpenkin päällä olevan pöytävalaisimen hankkinut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin! Nyt on kuulumisa, kevyellä viiveellä :D Lamppu on Stockalta ja jostain blogista löytyy nimi ja mallikin, en nyt kuollaksenikaan muista...

      Poista
  3. Onko blogi lopetettu vai tauolla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaus uusimmassa postaksessa, kiitos innoituksesta ♥

      Poista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥