28.8.2016

Terassin verkko-ovet


Muutamat kesät ovat jo menneet harmitellessa, kun terassin ovia ei pysty pitämään auki. Ongelma ei ole niinkään lentävät pörriäisit kuin karkaavat kissat. Tai pystyyhän niitä ovia pitämään auki, jos kissat lukitsee makkariin ja omalle terassille. On kuitenkin varma, että jossain vaiheessa kaksi karvaturria yrittää rytmikkäästi murtautua makkarin oven läpi vapauteen. Aluksi ajattelimme tehdä ovet itse mutta sitten kuulimme, että Lidl myy ovia varsin sopivaan hintaan, ilmeisesti joka kesä. Niinpä jäimme odottamaan seuraavaa kesää ja toivoimme ovien tulevan taas valikoimiin.

Koska terassille johtaa pariovet, oli verkko-oviakin ostettava kaksi. Ensimmäinen kesä meni niin siivillä, ettei ovia edes ehditty asentaa mutta tänä kesänä olin ajoissa nalkuttamassa mainitsemassa. En aio sanoa, että ovien kasaus on ihan helppo tai nopea juttu, sillä kyllähän siinä hetki vierähti. Oman haasteen toi tuplaovien sovittaminen suoraan, kun mikään muu kohta ei tunnukaan olevan suoraan. Lopulta tuli kuitenkin valmista ja wau - hyvät tuli! Koska ovien tarkoitus on pitää kissat sisällä, haimme vielä Clasulta kaksi voimakasta keittiökaapin magneettiä, jotta ovat pysyvät tiukasti kiinni.


Tänä kesänä onkin ollut mahtava istua sisällä iltaa ja samalla kuunnella ulkoa lintujen laulua tai sateen ropinaa. Avoimet ovet on kesällä kyllä samanlainen tunnelman tuoja kuin takka talvella.



8 kommenttia:

  1. Moikka,
    Kiitos tästä postauksesta! Ehkä me saadaan vihdoin ensi kesäksi meidän paketissa oleva ovi kasattua..
    Näyttää tosi hyvältä ja toimivalta.
    -Mia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saatte. Kyllä nämä ovat olleet niin hyvät meillä, en osaisi enää olla ilman :)

      Poista
  2. Onpahan hyvännäköiset ovet. Toivottavasti kisut eivät tajua missään vaiheessa, että tuostahan taitaa päästä helposti läpi raapimalla reiän :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna :) Kyllä Nietos monesti nojailee takatassusillaan verkkoja vasten mutta ainakaan vielä eivät ole läpi menneet. Olemme miettineet aivan samaa, että mitäs jos mokomat murtautuvat läpi mutta toistaiseksi toimii!

      Poista
  3. Vaikuttaa kyllä tosi kivalta tuommoset ovet. Mitenhän, mahtaiskohan ne pitää kaksi keskikokoista koiraakin sisäpuolella, jos laittaa jotkut vahvemmat magneetit niinkuin tekin teitte?
    Taikka toisaalta niin, sehän on oikeastaan koirien kanssa koulutuskysymys, kissat on siinä mielessä hankalampia. Eiköhän ne nuokin oppis :) Taidanpa alkaa pehmittelemään miestä aiheeseen jo nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisin että koirat pysyisivät näillä sisällä vielä paremmin kuin kissat. Koska koirat kuitenkin on koulutettavissa. Kyllä Nietos ja Diegokin tietää, ettei ovia saa raapia mutta oikeassti, jos haluavat raapia niin jättävät kyllä tottelematta käskyjä vaikka yleensä varsin tottelevaisia ovatkin :) Kannattaa ehdottomasti pehmittää, me nautimme ovista todella paljon vaikka hölmölle kuulostaakin :)

      Poista
  4. Minäkin olen pitkään miettinyt ratkaisua, joka pitäisi kissat sisällä ja samalla itikat ulkona. Mietin itsekin tuollaista Lidlin ovea, mutta luovuin ajatuksesta, koska meillä kissat ovat kiipeilleet mm. tuuletusikkunoiden ritilöiden taustan jämäkkään muoviverkkoon tuloksena isot repeämät. Taitaa olla vielä hieman kepoisempaa verkkoa noissa ovissa. Jos ei kissat harrasta seinäkiipeilyä niin mikäpä jottei kestäisikin, mutta meidän riiviöillä ei kestäisi. Päädyin suunnittelemaan lautojen väliin pingotetusta metallisesta tiuhasilmäisestä seulaverkosta oven (perinteisen peilioven mallisen) jonka käytännön toimivuuden näemme vasta ensi kesänä. Mielenkiinnolla odotan, pysyykö ulkoelukat ulkona ja sisäelukat sisällä. :)

    VastaaPoista
  5. Jos verkko-ovista haluaa hifistellä lemmikinkestävämmät, kannattaa vaihtaa ja askarrella kevyt alumiiniverkko tuon hyttysverkon tilalle. Metalliverkon voi myös maalata. Tosin kookkammat, vahvimmat ja/tai omapäisimmät otukset menee tällaisestakin halutessaan läpi eli näitä tapauksia varten tarvitaan järeämmät kehykset ja tukiristikkoa keskellekin.

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥