6.12.2015

Muokka, kahdeksanvuotiaan näkökulmasta.


Edellisessä kerroin omia fiiliksiä syksystä, jonka on täyttänyt muiden asioiden lisäksi muodostelmaluistelu. Halusin tuoda myös luistelijan näkökannan esiin ja alla sensuroimattomia ajatuksia kahdeksanvuotiaalta, joka ei voinut lakata hihittämästä haastattelun aikana.


Nimi, ikä ja millä luokalla olet?
bella, 8-vuotta ja toisella luokalla.

Mitä harrastat?
Luistelua, voimistelua, pianoa ja tennistä.

Mistä niistä pidät eniten ja miksi?
Luistelusta, koska se on kivaa.

Miksi haluat harrastaa?
Haluan että on harrastuksia, koska muuten ei olisi tekemistä.

Näetkö tarpeeksi kavereitasi?
Joo

Onko ikinä tylsää?
On!

Mikä luistelussa on kivointa?
Mistä sä tiesit, että se on luistelu?!
Kun siellä luistellaan. 

Mikä luistelussa on kurjinta?
Kun on varaluistelija.

Onko harrastuskertoja liikaa tai liian vähän?
Liian vähän.

Haluaisitko että harrastuskertoja olisi enemmän?
Joo

Mitä muuta harjoittelette kuin luistelua?
Jäällä potkuja, sirklausta, saseeta ja ohjelmaa. Maalla leikitään ja tanssitaan.

Mikä luistelussa on mukavinta?
Vapaaluistelu.

Mikä on tyhmintä?
Kun (itse) kaatuu.

Jos et jaksaisi mennä harrastukseen, uskaltaisitko sanoa sen äidille?
Joo

Jos harrastuksessa joku kiusaa, niin mitä pitää tehdä?
Kertoa valmentajalle.

Uskaltaisitko kertoa?
Joo, äidille.

Onko kivempaa harrastaa yksilönä vai joukkueena?
Joukkueena.

Miksi haluat kilpailuihin?
Hyvä kysymys!
Koska siellä on kivaa ja voi voittaa mitallin.

Miltä tuntuu jos ette voita?
Ei miltään.

Mikä on mukavinta joukkuekavereissa?
Että ne leikkii mun kanssa ja ottaa mut mukaan.

Oliko helppoa aloittaa uusien joukkuekavereiden kanssa?
Ei. Koska en tuntenut niitä aikaisemmin.

Miltä se tuntuu, kun osa joukkuekavereista on ekalla luokalla ja osa jo viidennellä luokalla?
Hyvältä.

Mikä on hauskinta mitä treeneissä on tapahtunut?
Ohjelman tekeminen.

Monta valmentajaa teillä on ja muistatko kaikkien nimet?
Jäällä kolme ja muistan.

Minkalaisia valmentajat ovat?
Kivoja.

Mitä mieltä olet joukkuekavereiden vanhemmista?
Ihan kivoja.

Mitä olet oppinut luistelun myötä?
Ottamaan kaikki mukaan leikkeihin.


3 kommenttia:

  1. Hän on kyllä nimensä veroinen, niin kaunis tyttö!
    Meillä lapset harrastaa myös paljon ja olen huomannut, että varsinkin ne äidit, joiden lapset ei syystä tai toisesta harrasta mitään, tuntuvat aika avoimesti arvostelevsn meidän menoa ja sanovat suoraan, että lapset väsyy ja stressaantuu tällaisesta. Koskaan ei tarvi ketään pakottaa treeneihin, vapaapäiviä saa pitää kun siltä tuntuu, mutta ennemmin menee niin päin että varsinkin kyselee että jos iskä ehtis käyttää hallilla potkimassa ja sisarukset käy toistensa jalkapallotreeneissä myös. Varmasti vastaukset menis aika hyvin yksiin yllä olevien kanssa! Ne illat kun treenejä ei ole, porukka tuntuu venyvän tylsistyneenä pitkin poikin. :D
    Iloista joulun odotusta!
    Tanja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *varsinkin poika kyselee

      Poista
    2. Kiitos :)
      Olen huomannut aivan saman asian. Olen myös huomannut, miten joillain on mielipiden muuttunut kun lapsi onkin alkanut harrastamaan. Harastaminen siinä mittakaavassa kun se lapselle sopii, on varmasti postitiivinen juttu. Harrastamisen täytyy olla kivaa ja mielestäni myös esimerkiksi liikuntaharrastuksen terveyspuolia ei parane vähätellä :)

      Poista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥