7.9.2015

Nurmikon laajennus

En ole ihan varma itsekään miten menee mutta näillä mennään. Meillä on sellainen kokeellinen puutarha ja viikonloppuna tajusin että jos olisimme Australiassa ja pihan sijasta tekisimme kotia niin tämä olisi suoraan Remontilla rahaksi –ohjelmasta!


Viimeisenä isona projektina oli alapihan nurmialueen laajentaminen. Aikaisemmin nurmialue oli 380cm * 710 cm. Nurmialueen toisessa reunassa on liki kaksi metriä levä kukkapenkki (kyllä, se on päälle 7 metriä pitkä...) ja toisessa päässä 450 cm pitkälti hiekka-aluetta josta on jo aiemmin purettu kiipeilyteline. Päätimme laajentaa nurmikkoa niin että kukkapenkin reunaa siirretään noin metri ja hiekka-alue tehdään niin ikään nurmikoksi.

Keskellä nurmikkoa ollut vaahtera kaadettiin jo viime vuonna mutta sen kanto kaivettiin ylös vasta nyt. Sellainen homma etten suosittele kenellekään puun istuttamista keskelle nurmikkoaluetta, ihan varmuuden vuokssi. Vaahteran vieressä olleet Pionit siirrettiin kukkapenkkiin ja koska juuret olivat täysin sotkeutuneet toisiinsa, saa nähdä tuleeko pioneista enää mitään. Samalla tämä outo vaahtera-pioni-hernepuu-perennapenkki pienennettiin minimiin ja uutta reunakivetystä jatkettiin samalla linjalla niin että bellalle jäi pieni pihakeittiöhiekka-alue.




Nurmikkoreunan kukkapenkin elossa olevat ja säilytettävät kukat siirrettiin noin metri taaksepäin. Osa ruusuista jouduttiin siirtämään kesken kukinnan mutta pitänee leikata ne alas jossain vaiheessa ja toivoa että vielä tuosta lähtevät. Myös kolme marjapensasta siirrettiin taaemmaksi. Tämän jälkeen maa käännettiin ja näkyvät rikkaruohot juurineet nypittiin pois. Kivet siirretiin linjalangan mukaiseen paikkaan mutta todennäköisesti ne naputellaan kunnolla paikalleen vasta ensi kesänä ja sen tekee joku joka sen osaa tehdä kunnolla. Koska koko vanhan kukkapenkin alue on niin täynnä juurta ja ties mitä, päätimme kattaa alueen varmuuden vuoksi, ettei ensi kesänä meitä odota nurmikon sijasta rikkaruohopelto. Katekankaan sijasta käytimme sanomalehtiä. Sanomalehtiä levitettiin noin 6 sivun paksuinen kerros kaikkiin kohtiin missä aiemmin on kasvanut jotain, ei siis hiekka-alueelle. Tämän jälkeen lehdet kasteltiin.






Käytimme GreenCaren puutarhamultaa ja sitä taisi mennä 30-40 säkkiä yhteensä. Ensin levitimme kaistale kerralla multaa ja tasoitimme harvalla haravalla mullan hivenen korkeamaksi kuin vanha nurmi ja mies lanasi jyrällä mullan kiinteäksi. Puutarhajyrä me muuten vuokrattiin Ramirentistä ja se mahtuu hyvin farmariautoon. Yritimme tasoittaa hieman alueen keskellä ollutta kuoppaa jonka takia osa mullasta tuli myös vanhan nurmikon päällä. Kun koko alue oli mullitettu ja tasoitettu, levitettiin vähän apilan siemeniä ja nurmikon siemenet, miksi niissä ohjeissa ei muuten voi olla kuvaa että paljon niitä pitää laittaa! Sen jälkeen haravoin alueen vielä kerran sekoittaen siemenet multan ja jyrällä taas perässä.


Nyt me ollaan ihan ”Ooooooh! vähänkö meillä on iso nurmialue!” ja venaillaan ensi  kesän kroketti cup:ia. Muutos ala pihalla on todella iso ja nyt alueella voi oikeasti tehdä vaikka mitä. Vaikka alunperin koko hiekka-alue piti poistaa, olen todella tyytyväinen että päätimme säästää pienen alueen vielä tytölle. Alue jää kivasti pienen puun taakse ja kesällä puun allakin kasvaa Kevätkaihonkukkaa ja Kultatyräkkiä niin tiheästi että alue näyttää lähes suunnitellulta. Nurmen toisessa päässä oleva rikkaruohorytökasa muutetaan ensi kesänä bellan hyötypuutarhaksi ja puukasakin pitäiis tehdä takkapuiksi.





2 kommenttia:

  1. Ihan mieletön muutos :) Ootta työ kyllä kovasti painaneet hommia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että muutos näkyy ja välittyy näin kuvienkin välutyksellä :)
      Olemme itse vallan tyytyväisiä ja on toki töitäkin tehty.

      Poista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥