6.10.2013

Uudet huudit


Olen edelleen hämmentynyt tunteesta että olen kotona, vaikka olemme asuneet uudessa paikassa vain vähän aikaa. Enkä puhu vain talosta vaan koko seudusta. Olin odottanut koti-ikävää, kaipausta ja jonkinlaista epämukavuuden tunnetta. Missä on se kelluva olo ettei ole varmalla paikallaan, missä on se hakeva hetki ennen kuin palanen loksahtaa kohdalleen. En missään nimessä valita mutta luonteenpiirteelleni on tyypillista kyseenalaistaa tälläinen helppo mukavuuden tunne. Nyt kun pahin hässäkkäkin on ohi, on edelleen arjen pysähtyesä sohvalle kera puikkojen ja langan, hyvä olla.


Lapsetkin ovat viihtyneet. Välillä on tietysti huonoja päiviä, kelläpä ei. Ja meidän tyttärellä on muutenkin niitä huonoja hetkiä noin 6 tunnissa, eli kerran kymmeneen minuuttiin mahtuu aina joku volinan kohde. Se ei todellakaan johdu muutosta vaan joko se on täysin sisäsyntyistä ja puhjennut kukaan vasta täydellisen puhekyvyn saavutettuaan tai sitten kyseessä on todella venynyt esiteini-ikä tai jokin muu neuvolan lanseeraama epämukavuuskausi, anteeksi tarkoitan kehitysaskel. Älkää ymmärtäkö väärin, tyttö on aivan järjettömän mahtava lapsi mutta luonteen ääripäämäisyys on välillä hieman raskassoutuista meille muille. Aika usein joudumme miettimään todella hartaasti miten mm. tulee reagoida tytön tekemiin reklamaatioihin. Tänään hän oli ehtinyt olla ulkona noin viisi minuuttia kun paukutti ulko-ovea ja läpi kuului jo että nyt ei ole Strömsö-tilanteet päällä. Kysyin mikä hätänä ja vastaus oli että "No kun Jii skeittaa-aa-aaa!" Vastasin: Niin? " NOKUN SE SKEITTAA-AAAA-AAAA!" Ok. No näiden täysin hämmentävien reklamaatioiden välissä uuden polkkatukan takaa pilkistää mitä hurmaavin eskarilainen joka ilahduttaa meitä päiväunien lisäksi myös mahtavilla huomioillaan arjesta ja kaikesta sellaisesta mikä aivan liia monelta jää huomaamatta tai nautiskelematta.


En tiedä johtuuko se syksystä vai mistä, mutta tunnen jatkuvaa tarvetta kietoutua asioihin. Haluaisin halailla lapsia läpi päivän ja olisi ihana päästä perheretkille luontoon vaikka joka päivä. Haluaisin neuloa koko maailman ja täyttää kodin lampaantaljojen lisäksi villalla sekä villalla. Se villa taitaa ollakin ainoa osa lampaasta josta meillä muuten nautitaan sillä eskarimatkan lampaat, jotka olemme nimetteet villaksi, pumpuliksi ja hattaraksi, ovat kuulema saanet bellan luopumaan lampaanlihan syönnistä. Viereisillä lehmillä ei ole ollut samaa vaikutusta, tosin niitä emme ole nimenneetkään. Olen päättänyt neuloa nyt ahkerasti lankavarastoja pois ja mietin juuri tänään että montahan villapaitaa on tarpeeksi. Tosin niin kauan kun ovat harrastuksen sivutuotteita niin tokkopa tuolla niin väliä, minä ainakin tarvitsen yhden uuden -heti kun Jiin paita valmistuu.


Kuvissa on viimeisin neule, bellan syysvillis. Aloitin paidan jo minilomalla Savonlinnassa mutta sattuneista syistä sen teko on venynyt aivan uusiin ajallisiin mittasuhteisiin. Minun piti myös tehdä tästä ohje mutta uskokaa täi älkää, se paperi jäi kihlasormukseni kanssa Savonlinnaan.... Korjaan asian nyt Jiin villapaidan kanssa, ohjeen alku keikkuu tuossa vieressä sohvan käsinojalla.

Tosiperusvillapaita kyseessä eli raglan ylhäältä alas ja pisteenä i:n päälle on hihansuissa peukuille reijät.



Nuo kaksi tammenterhonkerääjää osaavat välillä olla niin juuri täydellisiä yhdessä kuin sisarusten kuuluukin. Minulta on kysytty pariinkin otteeseen että pakotanko lapset kulkemaan käsikädessä koska sitä välillä tekevät ja vastaus on että en. Ilahdun itsekin kun niin tekevät, onhan se liikkistä kun tietää miten välillä tuntuu että nirhaavat toisensa ihan mitöttömistä syistä. Ja sitä seuraavassa sekunnissa ehkä ei. On kai vain omattava sellainen luotto että ne rakastavat toisiaan ja tiukan paikan tullen ovat toistensa tukena. Sitä on vain välillä todella vaikea kuvitella mutta koska ovat luonteiltaan toistensa vastakohtia, ei ole ehkä ihme että välillä jyrisee.




Perusvillis
Lanka: Louhittaren Luolan Pohjan Akka, roosa.
Puikot 3.5 ja 4.5
384 g


Me kävimme siis tänään kiireettömällä kävelyllä Porvoossa. Kaupungissa jossa olen käynyt syntymästäni asti joka vuosi mutta silti kaupungissa joka on minulle todella tuntematon muutoin kuin auton ikkunasta. Olen aina pitänyt Porvoosta, sen siloittelemattomasta ulkomuodosta, vanhan kaupungin vinksallaan olevista taloista ja kaikista niistä pastelliväreistä. Meren läheisyys ja etenkin syksyn fiilis ovat täällä niin läsnä. Mies on ollut matkoilla lähes koko viikon ja vaikka lähes aina käymme ulkona perheenä, päätin nyt kerätä itseni, lykätä siivouksia vielä toisenkin päivän (tai ehkä viikon) ja pakata lapsien lisäksi mukaan myös äitini ja ajaa rohkeasti etsimään parkkipaikkaa autolle ihan uusilta huudeilta. Se on mielenkiintoista miten paljon jää muistiin vuosien varrella vaikka sillon ei kiinnitä niihin jutuihin sen kummempaa huomiota. Niinpa laitoin auton parkkiin hautuumaan toiselle puolella lähelle vanhaa Rautakauppaa ja paikkaa missä pappa aikoinaan osti minulle erään hyljetaulun (jonka muuten bella jo varasi itselleen). Ja lähdimme kulkemaan katuja ja nauttimaan syksyn väreistä, pehmeistä auringonsäteistä ja ennen kaikkea toisistamme ja tästä hetkestä. Hyvä päivä.




Mukavaa syysviikkoa teille !

9 kommenttia:

  1. Ihana, lämmin teksti! Sisrukset, huoh ja <3!
    Ja sit mä oon kans aina täpinöissäni, kun kotikaupunki pääsee aiheeksi ja "maailmankartalle". Että tervetuloa huudeille! :-)

    VastaaPoista
  2. Kyllä on kaunis villapaita, ootko suunitellut ohjeen itse?
    Mukavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
  3. Siis apua, mulla on ihan samoja fiiliksiä ja oon miettiny mikä mua vaivaa. Huvittais olla vaan kotona lasten kanssa ja tietysti huvittais koko ajan vaan neuloa. Ehkä tää on siis normaalitunne, jos sitä on muillakin ilmassa? :) Uskotellaan, että kuuluu syksyyn, kun luulin, että olen muuttumassa pirttihirmuksi. Porvoo on muuten ihana, vaikka onkin meiltä 500 km päässä.

    VastaaPoista
  4. Suloista <3 Kovin tuttua sisarustekstiä :)

    Aivan ihanat noi peukun paikat!

    VastaaPoista
  5. Ihana tunnelma :)

    Lueskelin blogiasi jokin aika sitten taaksepäin, ja mieleeni jäi kun joskus kirjoitit tyttösi viivästyneestä puheenkehityksestä (meillä samaa juniorilla..). Nyt siis juttu luistaa? Hienoa, jos näin on! Kehittyikö taito hiljalleen vai tuliko joku "hyppäys"?

    VastaaPoista
  6. Meidän hoodeilla. Asun Porvoossa, mutta käyn tosi tosi harvoin vanhalla puolella. Varmaan kerran kahdessa vuodessa nykyisin, ja silloinkin vain Brunbergillä namia ostamassa :D

    Mun lapsi on jo 14 v., mutta kyllä sitä tässä on koettu sellaisia kausia, ettei olisi ikinä voinut lapsilla tai kellään kuvitella sellaisia olevankaan. Luojan kiitos ne on yleensä melko lyhytkestoisia. Mutta niitä on määrällisesti paljon, tosi paljon.

    VastaaPoista
  7. Upea villapaita! Todella kaunis väri ja tietysti tyttö. Meillä on kinuttu, että lähdettäisiin taas päiväretkelle Porvooseen, kun sieltä on aina tapana ostaa joku pieni juttu nukketaloon :-)

    VastaaPoista
  8. Ihana kun viihdyt(te) kotona ja uusilla huudeilla ja toistenne kanssa ♥
    Kävin kesällä eka kertaa Porvoossa, kylläpä olikin kivaa ja kaunista.

    Villapaitoja ei voi olla liikaa!

    VastaaPoista
  9. Pieni tovi meni mutta täällä taas!
    Ihanaa kun olette ehtineet käväistä ja kirjoitella :)

    Kiitos Laura, ehkä joskus törmäämme huudeilla!

    Willa-Helmi
    Ohje on omasta päästä, teen aikalailla tuolla samalla kaavall aina. Nyt teen ohjetta vastaavaan mutta kiireiden takia olen vasta rintakehän kohdalla.

    Kerttu, taitaa siis olla normitunne tai sitten me ollaan poikkeuksellisen onnekkaita ♥ Teidän pitää tehdä kesäreissu Porvooseen :)

    LPT, kiitos :) Taisin muuten nahdä sut viime viikolla...

    Kiitos piia :)
    Tytön puhe alkaa olla aika hyvällä mallilla, käy kuitenkin edelleen omalla puheterapeutilla. Kaikki kirjaimet ja äänteet jo onnistuvat mutta taivutusten sekä lauserakneteiden kanssa on vielä työskenteltävää kun on niin monta vuotta muita jäljessä. Oikeastaan kesän aikana on tullut hyppäys. Huiman työn on tyttö itse tehnyt ja harjoitellut päättäväisesti, kaikki kunnia menee hänelle itselleen tästä kehityksestä. Toivonmukaan teilläkin lähtee pyhe sujumaan :)

    Anonyymi, se Brunberg on paha :D Just söin viimesen moccapatukan... Teillä on ihanat huudit, voisin kävellä noita vanhoja kapeita kujia vaikka joka päivä.
    Kausia tuntuu olevan, ehkä se kasvu on kautta kauden perään :)

    Kiitos Hanna ja loistava idea! Nyt mars Riimikkoon ostoksille :)

    Miikkis :) Ja vau, ekaa kertaa :o Toivottavasti tulette pien uudestaan, voidaan rehdä treffit jonnekin :)

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥