31.1.2013

Rinteessä ja Laskettelurinteessä


Olettekohan jo vallan kyllästyneet talven ulkovaateasioihin? Ehkä sitten reissun jälkeen saan kyllästyttää teidät tuliaisvaateasioihin mutta nyt kuitenkin ajankohtaisesti kirjoitan vielä asiaa toppavaatteista. Jo aiemmin toivottiin lasketteluvaate-esittelyä mutta kun aloitin kirjoittamisen aiheesta, huomasin ettei sitä kirjoitettavaa nyt niin paljon ollutkaan. Kuviakaan ei ole kuin pulkkamäestä mutta ehkäpä näillä pärjää (pojalla Peakin takki ja Billabongin housut ja tytöllä niin ikään myös Peakin takki ja housut Molo Kids).


Rinnevarusteet ovat todellakin makuasia. Muistan itse laskeneeni osan lapsuudesta haalarissa, osan kaksiosaisilla. Muistan edelleen miten ylpeä olin uudesta taivaansinisestä toppahaalarista jossa oli vyökin, samanlainen haalari oli äidillänikin (Minulla olisi tästä valokuvakin mutta ehkä säästän silmiänne). Muistan myös ensimmäisen fleece-pusakkani sillä materiaali oli aivan uusi ja ennennäkemätön tuohon aikaan. Muistaakseni fleece materiaalina sai hyvin ristiriitaisen vastaanoton mutta nopeasti yleistyi lähes jokaisen vaatekaapin vakiovarusteeksi. Teini-ikäisenä kokeilin myös anorakkimallin takkia rinteessä, snoukkaajien ja hiphoppareiden esimerkin näyttämänä tietysti kaksi numeroa liian isona. Lapsuudesta tuttuja merkkejä muistuu mieleen mm. O’neill, Torstai, Peak Performance ja SOS. Alle 2-kymppisenä ostin itselleni Burtonin snoukkatakin heräteostoksena jämien alerekistä ja samalla takilla lautailen edelleen.

Minulla on ollut jo vuosia aktiivikäytössä Peak Performancen vakosamettihousut ja samanlaiset löytyy myös mieheltä. Olen niin ihastunut housuihin että niiden ostamisen jälkeen en ole kertaakaan laskenut vielä vanhemmilla Peakin tavallisilla skimbahousuilla. Housujen tärkeimpinä ominaisuuksina pidän vedenpitävyyttä, hengittävyyttä, lumilukkoja sekä vetoketjullisia tuuletusaukkoja. Peakin housuissa olen erityisen tykästynyt joustavaan ja pehmeään vyötäröön. (Salaa haaveilen Burtonin housuista mutta ainoastaan siksi että värivaihtelu olisi virkistävää). Sitten on se Burtonin takki josta puuttuu KeyCard tasku mutta kortin saa kätevästi mielestäni maailman parhaisiin Hestran rukkasiin missä on irroitettava vuori, eli kortin saa sujautettua sinne nahkakuoren ja vuorin väliin. Olen lapsesta asti testannut kymmeniä hanskoja sekä rukkasia ja kaikissa on näpit jäätyneet paitsi Hestran rukkasissa. Monesti sujautan alle myös ohuemmat sormikkaat koska rinteessä tarvitsee välillä kaivaa taskusta nenäliinoja ja mitä milloinkin. Ostin tänä vuonna uudet rukkaset Stockalta vaikka nuo liki 20 vuotta vanhat ovat edelleen ehjät. Vuori on kuitenkin menettänyt vuosien saatossa ominaisuuksia joten päätin vähän uudistaa. Uudet ovat täysin samanlaiset kuin vanhat ;)

Rinteessähän vaatteet eivät juurikaan joudu mekaaniselle rasitukselle eli käytännöllisyys sekä eristävyys/kosteudensiirto kyky lienee ne tärkeimmät ominaisuudet.. niin ja se ulkonäkö.




Kovin montaa eri merkkiä en ole lapsilla rinteessä testannut kun tapana on jämähtää niihin hyväksi havaittuihin. Olen huomannut että kun tarpeet mietti etukäteen käyttötilanteen mukaan, niin monesti pääsee paljon pienemmällä vaivalla. Pojalla on ollut rinteessä käymässä Popin, Peakin ja Billabongin housut ja tytöllä T2H:n sekä Peakin housut. Takeista rinteessä on käynyt Ver de Terre, Po.p. sekä Peak. Eli ihan kauhean kattavaa otantaa ei rinnevaatteista löydy. Sitä vastoin kaupoista löytyy nykyään aivan järjetön määrä erilaista rinnevaatetta eli omakohtainen tarvekartoitus on todellakin paikallaan ennen kun hyppää valikoiman pariin. Tällä hetkellä Top Sport myy jopa -50% alella ja Intersportissakin on valtava määrä lasten sekä aikuisten ulkovaatetta alessa.




Lasten vaatteissa saattaakin olla enemmän haastetta kun ulkonäön pitäisi miellyttää sekä vanhempaa että lasta ja käytännöllisyyden ja hinnan oltava sopivassa suhteessa ensimmäisen kanssa. Nyt kun sormet hellänä olen repinyt kahden lapsen housujen lumilukkoja lautailukenkien päälle, olen palannut mielipiteeseeni että myös lumilukot pitäisi olla avattavat, ainakin lapsilla. Peakin housut ovat muuten todella hyvät, nätit saa takin lumilukkoonkin kiinni… mutta ne todella tiukat lahkeiden lumilukot, aarGh! Kuulin tosin jo syksyllä huhun että Peak lopettaa lastenvaatesarjat eli tämäkin ”ongelma” saattaa kadota ihan itsekseen.

Muita hiljattain kokeiltuja housuja ovat olleet Billabongin sekä Molo Kidsin housut. Molempiin olen ollut tyytyväinen. Billabongin housut ovat järjettömän halvat (Hullareilla alle 40 e) ja kangas notkeaa ja baggie-malliset housut pysyvät hyvin hoikkiksenkin päällä. Väristä ja ulkonäöstä myös pisteet. Tytön Molo Kidsin housuissa on avattavat lahkeet mutta rinteessä housut eivät ole olleet, joten en osaa ottaa vielä kantaa miten lumilukot venyvät lautailukenkien päälle. Tytöllä oli vielä viime vuonna henkselit lasketteluhousuissa mutta ei enää tänä vuonna, eikä näytä olevan ongelma kun housut eivät ole liian löysät.

Molemmilla lapsilla Peakin takit ovat osoittautuneet erinomaisiksi rinteessä ja kapeasta mitoitus mahdollistaa takin käytön useampana vuotena peräkkäin. Hiihtolipputasku ja housuihin kiinnitettävä lumilukko ovat tuiki tarpeen ja ainoa miinus tulee täydellisestä heijastimien puutteesta. Tämähän ei haittaa niin kauan kun lapsi pysyy rinteessä, mutta monesti takkeja tulee kuitenkin käytettyä muuallakin, jolloin heijastimet olisivat tarpeen.

Rukkaset ovat rinteessä olleet sitäsuntätä ja toistaiseksi ei ole vielä vakiintunut kuin se, että rukkasten alla on yleensä ohuemmat lapaset. Aluslapaset siirtävät kosteuden pois iholta sekä lämmittävät kun rukkaset eivät jostain syystä ole kädessä. Poika sai tahtonsa läpi tänä vuonna ja ostin hänelle kahdet hanskat (Burton ja Scott) sillä seurauksella että näpit ovat jäässä. Olimme klassisessa ”Enkö mä sanonut…” –tilanteessa. Oletan että poika palailee rukkasmalliin ja haetaan vaikka hänelle omat Hestrat Top Sportista. Reiman hanskoja pitää vielä kokeilla rinteessä sillä ne eivät ole muistaakseni kertaakaan sinne sattuneet ja näpit ovat niissä muuten lämpimänä pysyneet.

Pipoja emme rinteessä käytä vaan kypärän alla on pelkkä Buff eli tuubihuivi. Näitä on useampaa materiaalia, oma lemppari on viskoosilyramikälie-malli missä alareuna on fleeceä.

Toppakerroksen alla on pääsääntöisesti villaa sisältävä kerrasto. Reima, Molo Kids ja Cupcake ovat kaikki toimineet ihan yhtä hyvin. Pojalla taannoin olleet Popin pitkät villikset olivat sen sijaan aivan liian leveät ja lörpät. Jos pakkasta on vähemmän kuin kymmenen astetta riittää tämän päälle pelkät toppahousut sekä takin ja kerraston väliin T-paita tai pitkähihainen trikoopaita.
Kun pakkasta on -10-20 astetta, sujahtaa väliin Reiman tekninen väliasu (joka on lasten ehdoton lemppari) tai vaihtoehtoisesti korkeakauluksellinen villaneule ja fleecepökät.

Sukissa tunnustan olevani järkähtämätön; koko poppoo laskee Bridgedalen sukilla. Olen itse varsinainen jäävarvas ja nuo osoittautuivat jo vuosia sitten ensimmäisiksi sukiksi missä ei varpaat jäädy joten pysytään niissä. Lumilautakengässä ei lyhytkään sukanvarsi paina yhtä pahasti kuin laskettelumonossa mutta silti ostan rinteeseen ainoastaan sukkia jotka yltävät polvitaipeeseen asti. (Ensin laitetaan sukat ja sitten kerrastohousut jolloin väliin ei jää ruttuja) Sukkia riittää 2 paria per henkilö ja sukat menevät useamman vuoden… näin perustelin sukkaostosta hintaa kauhistelevalle miehelleni ;)


Toistaiseksi lasketaan siis pääosin Peak Performancen vaatteilla mutta tulevaisuudessa saattaa hyvinkin tulla luottomerkiksi Burton, Billabong tai Roxy. Edellä mainitut miellyttävät rennolla tyylillään ja erityisesti Burtonin laadusta minulla on toistaiseksi vain hyvää sanottavaa. Jiillä on kaapissa joskus alesta jemmatut Haltin ja DG:n housut ja myös nuo pääsevät ensi talvena testiin. Rukkasissa kärkisijaa pitää Hestra, tosin Burtonin ja Scottin hanskoissa ei muuta vikaa ole kuin se että sormet jäätyy, sopivat siis leudommille keleille hyvin. Bridgedalen sukat ja Buff –huivit ovat vakio ja aluskerrastona saattaa hyvinkin jatkaa Reima koska on todella slimmi ja hyvin istuva lapsille.

Tämä setitys toimii meille tosi hyvin rinnerientoihin. Rinteessä on sopivasti päällä, kahvilassa on sopivasti päällä ja pukeminen sekä riisuminen on nopeaa. Kaappiin alusasuja riittää yksi mutta voi olla kaksikin, kahdet sukat, yksi väliasu ja yksi setti sitä toppaa –ei liikaa eikä liian vähän.

Jossain kohtaa varmasti tulee käymään niin että muna opettaa kanaa ja saan kuulla olevani ihan out-of-date sekä vanhanaikainen. Todennäköisesti lapset pyytävät minut kauppaan ainoastaan maksamaan ostoksensa, siihen asti, näillä mennään…


 RENNOSTI VIIKONLOPPUA  KOHTI !

13 kommenttia:

  1. Mukava kirjoitus ja samoja suosikkeja löytyi:) Mulla on n. 6 vuotta vanha Peakin takki ja edelleen toimii rinteessä hyvin. Onhan se toki jo väärän värinen etc. mutta so what:)

    Bridgedalen sukat on täällä kanssa suosikit, kerrastoista mulla on nyt käytössä Reiman ja lapsilla Everest ja sitten hullareilta ostetut Catmandoot. Samalla tavalla täällä kerrospukeudutaan, paitsi mä palelen aina ja mulla on ton kerraston päällä aina fleece-kerrasto:) ja niin on kyllä ollut lapsillakin. Ei ole liian kuuma, mutta ei myöskään kylmä. Just sopivat.

    Ja kiitos muistutuksesta, mulla on 6-7 vuotta vanhat Hestran rukkaset ja ne alkaa olla jo kylmät eli pitäisi käydä hakemassa uudet samalaiset:)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Katri :) Tosiaan unohtui mainita että meidän lapset on lämpöpattereita eli kerroksia on aina ollut yksi vähemmän kuin monella muulla. Mies menee samaan kategoriaan, minä tasapainotan ja olen aina jäässä. Eli mulla on aina useampi kerros, ihan missä vaan :)
    Kaapista löytyy myös n. 10 vuotta sitten ostettu Peakin takki, mutta palaan aina tuohon Burtoniin =D
    Ja ole hyvä, ne rukkasetoli muuten kantisalessa pari kuukautta sitten ... Nyt yhdistelet ostoksia ja käytät kupongit pois...

    VastaaPoista
  3. Hei,

    kyselin sulta aikasemmin kokemuksia Roxyn ja Quiksilverin lasten talvi(laskettelu)asuista. Nyt on tehty lyhyt mutta intensiivinen testi Suomen talvessa. Lapset pysyi kuivina ja lämpiminä, käyttömukavuus oli hyvä, ulkonäkö miellytti kaikkia eli kaikin puolin hyvä kokemus.

    Koska lähdette Floridaan? Oliko se Florida?
    CalGirl

    VastaaPoista
  4. Moikka CalGirl :)
    Me lähdetään Floridaan huhtikuussa, alempana pidempi juttu aiheesta. Nyt aloin miettimään niin en muistakaan että mistäs päin itse kirjoittelet?

    Ja kiva kuulla näinkin päin käyttötestistä. Nuohan ovat käsittääkseni "samaa merkkiä" mutta QS poikien ja Roxy tyttöjen mallisto. (Ainakin Pirjo korjannee jos olen väärässä).
    Mulla on sisävaatepuoella tosi hyviä kokemuksia molemmista mutta tosiaan ulkovaatepuoellata ei (vielä). Kiva kuulla positiivista eli pysynee vaihtoehtolistalla!

    VastaaPoista
  5. Olisit nyt vain laittanut sen haalarikuvan.. ;)

    VastaaPoista
  6. Pieni Lintu :D Se kuva on äidilläni jossain, katsotaan jos tulee vastaan joskus ;)

    VastaaPoista
  7. Tämä oli ihan huippu postaus. :)
    Kiitos vinkeistä eli meille hommataan ensi talveksi hestran rukkasia ja poitsulle lasketteluun burtonin takki. Niitä olikin katsellut mutta ei ole löytynyt vielä mieleistä väriä joten kiva oli kuulla että on hyvä sijoitus. Mistähän burtonin takkeja löytäisi alesta? Uudet toppahousutkin tarvittaisiin mutta niitä ei tunnu löytyvän joten kiitos billabongin vinkistä. Harmi ettei niitä taida enää löytyä mistään. burtonin omat housut näyttävät leveiltä vyötäröstä. Onkohan ne vai huijaako kuvat? Livenä niitä en ole nähnyt.
    Mistä bridgesalen sukkia voi ostaa? Voisin ostaa niitäkin.

    VastaaPoista
  8. Kiitos Sadie, huippua kuulla että löysi maaliin :) Burtonin vaatteiden saatavuus on mysteeri. Niihin vain törmää jossain, tai sitten en. Hiljattain olen nähnyt junior Burtoneita Sinneworld ssä(myös nettiksuppa), Suomenojan Intersportissa ja Burton Storessa. Ja nyt en ole varma oliko missään alessa, ei ainakaan storessa.

    En ehtinyt tutkia tarkemmin Burtonin housuja mutta olen käsityksessä että on aika normilevyiset. Kun pääsen storeen taas niin hiplasn tarkemmin junnumallistoa. Laitappa Sinneworldiin Paulukselle kyselyä tai Burton Storeen, osaavat varmasti antaa ihan mittojakin sähköpostilla. Molemmistä liikkeistä olen saanut tosi hyvää palvelua meililläkin :)

    Bridgedalen sukkia on ainakin Stockalla ja Varuste.netissä. Vaikka missä muuallakin mutta nuo voin taata tältä talvelta :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos sukkavinkistä! Nimim. aina varpaat jäässä rinteessä.

    Meillä lapsille tulossa ensi talveksi pojalle (n. 128 cm, koko S) Burtonin takki ja housut. Housut ostettiin Intersportista (Tampereelta), takki Warehouse.de, tuli alle viikossa. Poika on tosi hoikkis, mutta hyvin näytti housut pysyvän jalassa, vyötäröllä on hyvät säädöt.

    Tytölle tilattiin samaan pakettiin Roxyn takki (myös n. 128 cm), housut vielä hakusessa. Takki oli aika kapeaa mitoitusta, pieni ongelma välillä meidän raamikkaan tytön kanssa. Meillä siis hoikka poika ja lihaksikas tyttö, vastoin standardeja ja aiheuttaa välillä päänsärkyä :)

    P

    VastaaPoista
  10. Hei!
    Meillä on luotettu jo vuosia Haltin skimbavaatteisiin: meillä rinnepäiviä tulee vuodessa paljon ja nuo ovat olleet loistavia kaikin puolin. Junnumallisto taitaa vain loppua 160cm (isompia en ole nähnyt) eli sen jälkeen täytyy katsastaa tilanne uudestaan.

    VastaaPoista
  11. Moikka P. ja kiitos mitoitusvinkeistä sekä ostopaikkavinkistä.
    Meillä on lapset samoin päin, eli juuri värinpäin vaatevalmistajien mitotuksiin nähden :) Tytöllä on muutamia Roxyn sisävaatteita ja niissä jo huomaa että mitoitus on kapeahko.

    Ja kiitos Anonyymille myös :) Meillä tosiaan yhdet Haltin housut on kaapisa, juurikin tuossa koossa 160 cm. Ensi talvena testaillaan. Haltin imago on voimakkaasti muuttunut viimevuosina eli ihan totta, kannttaa nekin mallistot tutkia.

    VastaaPoista
  12. Kiitos taas loistavasta postauksesta! Piti kommentoida jo aikaisemmin, mutta nyt vasta löytyi sopiva väli. ;)

    Erityiskiitos kommenteista Hestran rukkasien suhteen. Mä olen sellainen hikikäsi, että voin laskea millä rukkasilla vaan, mutta meillä isäntä on jo vähän aikaa etsinyt riittävän lämpöisiä rukkasia itselleen. Kun luin sun kirjoitusta, niin se totesi, että on miettinyt jo pitkään Hestroja, mutta ei oo raaskinut ostaa, kun ei ole varma niiden käyttöiästä. Nyt meinasi kirjoituksesi innoittamana uskaltautua ne hankkimaan!

    Bridgedalen sukkien nimeen mekin vannotaan. Vaikka olisi ei-niin-lämpöiset kengätkin, Bridgedalen sukilla pärjää tosi hyvin, ja monoissahan ne on ehdottomat. Kiitos muuten sivistämisestä, mä olen miettinytkin miksi myydään erikseen pitkävartisia laskettelu- ja lautailusukkia... ;)

    Mä ostin tälle talvelle itselleni uudet Haltin housut ja takin ja oon ollut tosi tyytyväinen, paras setti mitä mulla on koskaan ollut. Ei voi kuin suositella!

    VastaaPoista
  13. Moikka Johanna :) Eipä täsä itsekään aina löydä sopivia välejä vastaamiseen eli ymmärräm hyvin :)
    On aina niin mikava kuulla että bloggaamisestaon han komkreettista hyötyäkin. Itse tykkään lukea toisten kokemuksia aiheesta kun aiheesta aina tarpeen mukaan, joten kiva toimia itsekin kertojana. Ja sukkamusteerikin selvisi, loistavaa!
    Olen kuullutHaltista paljon hyvää, pitää pitää vaihtoehtojen listalla sekin siis :)

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥