27.1.2013

Matkalle perheen kanssa

Esipuhe

Seuraavassa kerrontaa perheemme lomamatkan suunnittelusta; kaikesta sellaisesta mistä yritin itse etsiä tietoa matkaamme varten. Juttu etenee kronologisesti ja koostuu omista kokemuksista sekä mielipiteistä, ystävien ja sukulaisten kokemuksista sekä tietty netistä tarttuneista tiedonjyväsistä. Sellaisia asioita mitä mielestäni on hyvä ottaa huomioon matkaa suunnitellessa. Kunhan mutuilen.



Edellinen lentokoneellinen reissumme suuntautui Maltalle reilu viisi vuotta sitten tytön ollessa 4 kk. Sen jälkeen pidemmät ulkomaanreissut on lähinnä olleet mietinnässä sekä haaveissa ja olemme vain pistäytyneet Ruotsissa, Virossa ja toki autoilleet ympäri Suomea. Ulkomaanreissua on mietitty Jiin koulutyön suhteen ja vanhempien lomien suhteen ja mietitty mikä paikka olisi kiva kaikille ja minne ei olisi liian pitkää lentomatkaa. Äiti rakastaa aurinkoa ja shoppailukin paheeksi luettakoon, isi ei juurikaan välitä lämmöstä, lapset haluavat sitä mitä lapset yleensä haluavat eli kulkea alasti lämpimässä ja uida kaikki päivät. Jokaiselle jotakin. Mietin pari vuotta Barcelonaa mutta jotenkin en jaksanut siitä innostua lipuille asti. Kunnes eräs päivä tuntui aivan selvältä minne me lähdetään (kun unohdettiin kriteereistä se lyhyt lentomatka).

Karrikoiden: äitille ostari, lapsille vettä, isille ilmastointi ja tietty Sun Shine Statessa on aurinko vakiona. Alkuperäiseen suunnitelmaan kuului menomatka New York visiitin kautta mutta lapset eivät innostuneet asiasta yhtään ja pitstop olisi teettänyt lisää töitä meille vanhemmille, joten jätettiin nykki toiseen kertaan. Silti lentomatka on niin pitkä että yksi stoppi välille tulee, tosin nyt vain koneenvaihdon ajaksi.

Edelliset matkani jenkkeihin ovat olleet ennen WTC-iskuja ja paljon on muuttunut sen jälkeen. Tein kyselykierroksen ja kävi ilmi että ne lukuisat lennot joita tarjotaan jenkkeihin JFK:n tuntiviiskytminuuttia –vaihdolla, eivät käytännössä välttämättä onnistu maahantulomuodollisuuksien takia. Se että lentoyhtiö maksaa korvaavan lennon jos jatkoyhteydeltä myöhästyy, ei paljoa paina vaakakupissa kun on lasten kanssa liikenteessä ja kiire määränpäähän kova. Aloin etsiä riskittömämpiä vaihtoehtoja eli lentoja jossa vaihto on Englannissa. Lopulta jäi enää mietittäväksi päivät, millon me mennään Miamiin?

Tässä kohtaa kerroimme lapsille että nyt on mussukat sellainen juttu että tämä poppoo lähtee Amerikkaan Floridaan. Jee me mennään vobilaan! –totesi rakas ja eläinrakas tyttäremme.


Hurrikaanikauden ulkopuolella, ennen kuumimpia kesäkuukausia mutta kuitenkin niin että on varmasti tarpeeksi lämmin -kriteereillä muokattiin ajanjaksoksi 27.4.13-13.5.13; 17 päivää reissussa ja 18. päivä takaisin kotona. Lennot valikoituivat reitille Helsinki-Lontoo-Miami ja lentoyhtiönä välillä toimii British Airways ja Virgin Atlantic. Lennot ostettiin Travellinkin kautta ja se että sain paketin tähän asti, vaati reippaasti taustatyötä niin netissä kuin apuna perheeltä ja ystäviltä, eli kiitos teille kaikille!
Liput ostettiin jo viime vuoden lopulla koska hinnassa/saatavuudessa voi olla useiden satasien ero, riippuen siitä miten aikaisin liput ostaa. Tunnustan myös olevani informaatio-friikki eli olen tietty googlettanut kaiken mahdollisen, koneen kaavakuvasta lähtien. Vaikka vaihtoaikaa Heathrowllakin on alle kaksi tuntia, on sen arveltu riittävän koska siinä ajassa ei tarvitse tehdä jenkkien maahantulotarkastusta joka voi nykyään sormenjälkien ja valokuvien -oton kanssa kestää pahimmassa tapauksessa useamman tunnin. Luulen että myös lapset arvostavat kun pitkän lentoajan päättyessä olemme vihdoin itse kohteessa eikä tarvitse enää kammeta uuteen koneeseen niin kuin nykissä olevan vaihdon kanssa olisi käynyt.

Pitkät lennot ennakoimme jo joululahjahankintojen yhteydessä. Alun perin ajattelimme että Jii ottaa mukaan PSP:n ja hankimme tytölle oma pelikoneen sekä molemmille uudet pelit. Pikaisen laskutoimituksen jälkeen tulin tulokseen että on paljon järkevämpää ostaa kaksi tabletti-tietokonetta koska niillä on paljon muutakin käyttöä kuin pelaaminen ja pelit niihin ovat huomattavasti edullisempia kuin PSP:n tai DS:n pelit. Jii sai joululahjaksi Nexus7:n ja Padmé iPad Minin.
Olen käyttänyt miniä nyt todella aktiivisesti mm. matkasuunnittelussa ja en voi kun kehua, olen aivan koukussa pädiin. Molemmat tabletit ovat mallia Wi-Fi eli saamme ne myös reissussa langattomaan verkkoon tarvittaessa. Jii muisti että viimeksi sai purkkatuubin lentokoneeseen eli tuubeja mukaan ja joku kirja/kynät/tehtäväpelihommeli niin eiköhän se aika joutuisasti mene. Puiset ja muovisen kutimet saa myös viedä koneeseen eli ehkäpä otan pienen projektin mukaan itselleni.

Tässä kohtaa on nyt tarkastettu matkavakuutukset, passit ja ostettu liput. Sitten tuli joulu.

Joulun aikaan päätin että samalla uusitaan perheen matkalaukut: jokaiselle ostetaan oma laukku ja mahdollisuuksien mukaan otetaan huomioon loppukäyttäjän toiveet esimerkiksi värin suhteen. Lasten toiveiden puolesta tämä voi toimia hyvinkin, mitä erikoisemman värinen laukku, sitä helpompi se on löytää matkatavarahihnalta. Minun vaatimukseni laukuille on että ne ovat matkakasseja pyörillä eli ns. ”Rolling duffel bag” –mallisia. Duffel (=duffle) -laukku on kuin iso urheilukassi mutta vaihtoehtona on valita malli jossa on pyörät toisessa päässä ja vetokeppi/hihna toisessa. Tämän mallisia kasseja tuntuu löytyvän mm. jenkeistä enemmän kuin riittävästi mutta kotikulmilta kyseisten kassien etsiminen osoittautui hieman haasteellisemmaksi. Duffel- mallisessa kassissa pitää kiinnittää enemmän huomiota särkyvän tavaran pakkaamiseen mutta kassit on helpompi säilyttää ja esimerkiksi tunkea autoon silloinkin kun uhkaa tilanpuute. Toinen vaatimukseni oli että laukku on tunnetulta valmistajalta eli siinä on takuu ja siihen on saatavilla varaosia tarvittaessa.

Laukkuja kävimme lopulta katsomassa mm. Stockalta, Beliziasta, Kampin laukkuliikkeestä sekä Cittarista. Cittarista siksi että se myy Suomessa American Tourister –laukkuja joka on Samsoniten sisarmerkki. Lopulta kalkkiviivoilla oli Samsonite ja Delcey ja päätin että vain yksi kassi ostetaan täältä ja loput jenkeistä. Itiksen Beliziassa on hyvän laukkuvalikoiman lisäksi myös todella hyvä palvelu ja siellä vertailimme vielä Samsoniten ParadiverDuffle sekä Delseyn Cross trip 74 –kasseja keskenään. Kotiin lähti Delseyn-kassi.

Delsey  Cross trip 74 on minun mielestäni täydellinen matkakassi ja toivon että osoittautuu myös kestäväksi sellaiseksi. Laukun tilavuus on 93 litraa mutta laajennettavissa 2 vatoketjua avaamalla 113 litraan. Siinä on omat hihnat vetoketjujen lisäksi, pyörät, vetokeppi sekä olkahihna. Kassiin mahtuu yksi 5-vuotias lapsi tilavasti ja se on edelleen kevyt vetää perässä 26 kilon painosta huolimatta. Jenkeistä yritämme vaivattomasti löytää ainakin kaksi vastaavaa kassia lisää.

Tyttö olisi halunnut Samsoniten Jätski-vetolaukun (cabin size) mutta hinnaltaan aika suolainen (95 euroa) laukku on mielestäni meille epäkäytännöllinen. Jii laittaa omat ja siskonsa tavarat reppuun ja lupasin että määränpäästä ostetaan tytölle uusi reppu/vetolaukku joka sitten ajaa asiansa myös eskari-reppuna. Citymarketin American Tourister –valikoima ei päätä huimannut mutta ostin miehelle cabin-kokoisen lentolaukun tarjouksesta työreissuille. Laukku vaikuttaa jämäkältä ja laadukkaalta mutta alhainen hinta (40 e) hieman epäilyttää. Pidän kuitenkin hyvin mahdollisena että esimerkiksi lapsille ostetaan reissusta AT:n kassit.

Matkatalaukkuihin kannattaa hankkia TSA-lukot. Kenttähenkilökunta saa tarvittaessa TSA-lukon auki rikkomatta lukkoa käyttökelvottomaksi. Ts. jos heille tulee syystä x tarve tarkastaa laukku, he tekevät sen ja lukitsevat laukun uudestaan. Delseyn ja Samsoniten laukuissa TSA-lukot tulevat mukana (ainakin osassa malleissa) mutta lukkoja saa ostaa myös erikseen.

Tammikuu: Vakuutukset, passit, liput, kassi… ainiin ESTA.

Amerikkaan matkustaessa pitää olla voimassa oleva hyväksytty matkustuslupa ESTA. Lupa oikeuttaa matkustamaan Yhdysvaltoihin enintään 90 päiväksi ja lupa tulee hakea jokaiselle perheenjäsenelle. Lupa antaa lentoyhtiölle luvan kuljettaa matkustaja Yhdysvaltoihin ja vasta rajaviranomaiset päättävät matkustajan päästämisestä mahaan. ESTA hakemuksen voi täyttää netissä, se maksaa 14 dollaria ja on voimassa kaksi vuotta  passin voimassa olo ajan sisällä

Vakuutukset, passit, liput, kassi, ESTA... ja A niinkuin auto.

Autonvuokraus on likimain pakollinen juttu, mikäli aikoo liikkua Miamin ydinkeskustan ulkopuolelle ja mehän aiomme. Kilometrejä tai pitäisikö sanoa maileja, tullee ainakin tuhat joten annoin miehelle aika vapaat kädet auton valinnassa. Auton voi vuokrata isomman sivuston kautta joka etsii edullisemman yhdistelmän oman matkan ajaksi tai suoraan tietystä vuokraamosta. Yleensä mitä aikaisemmin auton varaa, sitä edullisemmin sen saa. Me saamme alennusta Sixtiltä joten auto vuokrattiin sieltä.

Autonvuokraus on jenkeissä edullista kuten bensakin, mutta vakuutukset maksavat. Vuokraamon tiskillä alkaa varsinainen myynti; vakuutuksia ja lisäpalveluita on vaikka mitä. Kannattaa tarkastaa omien matkavakuutusten korvaavuus ja valita sitten päälle tarpeelliset vakuutukset. Sinänsä vakuutussuoja on jenkeissä tarpeellinen että en usko että vahingon sattuessa kukaan haluaa joutua paikallisen oikeuslaitoksen pyörteisiin eli better safe than sorry..

Määränpäässä on hyvät opasteet ja kaupunkien pohjakuvat on kuin viivottimella vedettyjä eli siellä on mahdollista liikkua ilman navigaattoriakin. Navigaattorin vuokraus on yllättävän hintavaa joten yksi vaihtoehto on ostaa marketista oma navigaattori joka pidemmällä reissulla tullee edullisemmaksi. Puhelinratkaisuista riippuen, on myös saatavilla erilaisia kartta karttaApseja puhelimeen. Ennen matkaa kannattaa lukaista hieman paikallisesta liikenteestä joka on ruuhkista huolimatta sujuvaa mutta myös hidasta. Välimatkojen pituus voi yllättää ja perille pääsy voi kestää kauemmin kuin oli ajatellut. Suomen liikennesääntöihin tuo vaihtelua mm. risteykset joissa kaikilla on STOP-merkki ja risteyksestä mennään tulojärjestyksessä, punaisia päin saa kääntyä oikealle jos sitä ei ole erikseen kielletty ja se on turvallista ja motareilla on omia kaistoja (Car Pool) autoille joissa on useampi kuin yksi matkustaja jnejne...

Mies valitsi meille lopulta SUV:n joka on kokoluokaltaan Ford Expedition eli maasturi kahdella takapenkkirivillä, miehet... Ilmastointi ja automaatti on ”vakio” ja lisäksi vakuutusten omavastuu 0 dollaria. Luonnollisesti toinen kuljettaja maksaisi ekstraa, joten mies ajaa, ellei satu jotain odottamatonta. Meidän auton hinnaksi muodostui 35 euroa/ vuorokausi joka tuntuu lähes ilmaiselta kun vertaa Suomen vuokrahintoihin. Lisäkustannuksia tulee bensasta sekä tietulleista.

Kansainvälinen ajokortti eli IDP ei ole pakollinen mutta jälleen asia millä voi varmentaa ettei odottamattomia vaikeuksia tule. Kortti hankitaan Autoliiton kautta, sitä varten tarvitsee valokopiot ajokortista sekä passikuvan. Kansainvälisen ajokortin hinta on 36-54 euroa, korttityypistä ja toimitusnopeudesta riippuen.

Vakuutukset, passit, liput, kassi, ESTA, vuokra-auto, IDP…

Siinäpä kaikki mitä oikeasti tarvitsee kun matkustaa Amerikkaan.
Nyt odotellaan ja hiotaan suunnitelmia ja otetaan mielellään vinkkejä vastaan...


Meidän matkasuunnitelma pähkinänkuoressa

Miamissa on tarkoitus olla kolme yötä ja sitten ajetaan Orlandoon. Orlandon alueella sijaitsee Walt Disney huvipuistot ja tarkoituksenamme on käydä niistä yhdessä,  Magic Kindomissa. Orlandossa ollaan siis yksi tai kaksi yötä ja siitä jatketaan Tampaan josta matka käy edelleen Meksikonlahden rannikolle jossa tarkoitus on viettää noin 7 päivää. Suunnitelman mukaan takaisin Miamiin päin tullessa käymme Evergladesillä sekä Key Largossa. Ja suunnitelma elää...

Minuuttiaikataulua ei ole tarkoitus tehdä vaan mennään vähän fiiliksen mukaan. Hyvin suunniteltu on kuitenkin puoliksi tehty joten äiti suunnittelee ja lukee jotta perillä ei tarvitse miettiä ja pähkäillä vaan voi rentoilla kun on selkeä kuva valmiina ajanvietteistä sekä rajoitteista. Floridassa on niin paljon erilaisia teemapuistoja, nähtävää ja tehtävää että on todellakin saanut miettiä ja karsia niitä jo viikkojen ajan. Matkan aikana tullaan Walt Disneyn lisäksi käymään ainakin Miami Seaquariumissa, Tampan Lowry Park Zoo:ssa, Air-Boat ajelulla Evergladesillä ja snorklaamassa Key Largossa.

Rentoilun ja rantailun välissä jokaisen toiveet pyritään toteuttamaan ja pääpainona on yhdessä olo kiireettömästi. Jii pyysi että mennään South Beachille ja tyttöä kiinnostaa eläimet, oikeat ja pehmot. Isi on jo kiikaroinut jonkun vanhojen jenkkiautojen museon ja minä, kröhöm, olen hieman silmäillyt shoppailupaikkoja. Käymme myös katsomassa perheeni vanhaa taloa joka on kuulemma kokenut pienoisen muodonmuutoksen sittemmin. Matkan aikana on tarkoitus pitää päiväkirjaa ja reissublogia mikäli teknologia suo joten varmasti yksityiskohtaisempaa juttua on tulossa.

To be continued…


Katja/Pink Dreams sekä Pia/Susikulma sattuivat onnettaren suosikeiksi arvonnassa eli laittakaahan meiliä niin katsotaan miten palkinnot sopivat :)
Alligaattorikuva on otettu valtatien Miami-Naples välistä ja kyseessä on siis täysin villi gaattori.

27 kommenttia:

  1. oih, Orlandon outlet alue, miami zoo ja miami beachin art deco alue ja pinkit talot. <3 pure love!
    -mira

    VastaaPoista
  2. Unelmien matka! Olen käynyt Miamissa vuonna 2000, oltiin häämatkalla. Auto vuokrattiin pariksi päiväksi (loppuloma oltiin Karibian risteilyllä), eipä siellä muuten olisi voinut liikkua.
    Amerikkaan kun mennään, luulen että ei voi koskaan varmistella asioita liikaa, eikä hankkia liikaa vakuutuksia ja dokumetteja. Asiat lienee sen suhteen nykyään vielä vaativampaa kuin vuonna 2000. Everglades on upeaa seutua alligaattoreineen.
    Innolla odotan jo matkaraportteja!

    VastaaPoista
  3. Moikka, sain hehkuteltua koneen auki niin pitää käydä vastaamassa kommentteihin mahdollisimman pikaisesti :)

    mira, just näitä ja olen miettinyt että melkein ekalla kauppareissulla tutkailen jos saisin uuden objektiivin kameraab, kuvaaminen reissussa nimittäin polttelee jo nyt :)

    Katja, toivotaan näin :D Tosiaan reippumatkaillutkin olen mutta kokemusta sen verran että tiedän että hyvin valmistautuneena säästää monet hampaiden kiristykset ja itkut, etenkin lasten kansa reissatessa :)
    Teillä on ollut upea häämatka ♥ Olen itse purjehtinyt lapsena Karibialla muutaman viikon ja valmiina uuteen reissuun milloin tahansa ;)

    Mukava kuulla että raporteille on lukijoita. Itse tykkään lukea tulevasta matkapaikasta mahdollisimman paljon juurikin muilta matkaajilta ja siitä sain inspiksen reissubloggauksiinkin...

    Ja ihanaa että täällä vielä lukijat on hereillä vaikka taas "tauko" venähti, kiitos ♥

    VastaaPoista
  4. Hei!

    Kuulostaa mahtavalta! Navigaattoriasiaan kommentti. Kiersimme Kaliforniaa autolla toissa kesänä. Otimme oman navigaattorin mukaan, johon mies latasi jo kotona Kalifornian kartan/kartat. Oli meidän mielestämme helpompi, kun rouva kertoi suomeksi, mihin mennä :)

    Matkaraporttia haluan lukea myös.

    -Elina

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa upealta reissulta! Valtavan työn olet tehnyt jo etukäteen. Itsellä loppuisi usko jo varmaan noissa alkuselvityksissä :) Varmasti tulen seuraamaan matkaraporttia.

    VastaaPoista
  6. Hei Elina, tosiaan navinhan voi ottaa täältäkin mukaan jos on sellainen "autosta irroitettava"-malli. Meillä on kiinteä joten ei tullut edes mieleen, eli kiitoss vinkkauksesta!

    Mulla on kova halu myös länsirannikolle mutta nyt vielä hemmotellaan lapsia hieman lyhyemmällä lentoajalla. Olisi eniten mahtavaa tehdä klassinen road trip itärannikolta länsirannikolle.

    Mammis, kiitos :) Tosiaan muutamat illat on pädin ääressä vietetty mutta eiköhän tuo maksa itsensä takaisin kun ei tarvitse paikan päällä pähkäillä tai tule odottamattomia yllätyksiä -ainakaan montaa. Valmiin pakettimatkan ollessa kyseessä pääsee tietysti paljon helpommalla mutta nyt räätälöidään neljälle yksilölle niin taustatyö on ihan paikallaan. Ja tykkään tehdä sitä joten win-win :)

    VastaaPoista
  7. Hei, pakko oli kommentoida... Me matkustimme samaa reittiä samoilla lentoyhtiöillä muutama vuosi sitten. Vaihtoaika riitti oikein hyvin, ei tarvinnut turhaa kuluttaa aikaa kentällä. Lentoyhtiönä Virgin Atlantic jäi positiivisena mieleen, ainoa kone missä meille on tarjottu lennolla jäätelöä. Ja lapsetkin huomioitiin hyvin.

    VastaaPoista
  8. Hei!

    Ihana matka teillä tiedossa, odotan matkaraporttia mielenkiinnolla :) Meillä oli jenkeissä navigaattorina Lumia puhelimet. Hommattiin vain liittymät puhelimiin paikan päältä. Toimi hienosti.

    -Emilia-

    VastaaPoista
  9. Tervetuloa tänne lämpöön, silloin onkin jo hellettä kunnolla, nyt on toisinaan ollut lämpöä alle 24, joten me paikallisethan ollaan paleltu täällä...:)
    Ihan kivalta kuullosti tuo suunnitelma ja täällä on todellakin niin helppo suunnistaa, ei voi eksyä.
    Terkuin Anna läheltä Miamia

    VastaaPoista
  10. Kuulostaa ihanalta! Ja mielelläni luen postauksia reissusta, koska lasten kanssa ei olla koskaan oltu Jenkeissä ja reissu jo ajatuksen asteella. 99,07, 11 oltu itärannikolla. 07 Floridassa, meno HKI-LHR-MIAMI, paluu MIAMI-CDG-HKI. Ei ongelmia koneenvaihdossa, hyvin ehtii tuossa kertomassasi ajassa. Eikä se muodollisuus vienyt kauaa jenkkien päässäkään - jonot oli se ajanvienyt juttu. Isä hoiti autovuokrauksen jostain firmasta, jotta sai kentältä, toimi hyvin, kun bussi vei sinne vuokrausalueelle sitten. Navina meillä oli Nokia, johon isä oli ladannut kartat sieltä. 2011 navigoitiin myös kännyllä Nykissä ja Autoliitosta oli se käännösosa ajokorttiin. Floridassahan on niitä maksuteitä, ja siellä kerran ajaettiin pimeällä vahingossa SunPass portista, sakko 25$ tuli kotiluukkuun ;) SInne Key Largoon asti mekin ajettiin. Matkalla Miamista sinne, on Florida Keys-outlet, se löytyy ihan googlemapsista. Ja siellä Key Largosta eteenpäin Islamoradalla on Theater of the sea, jossa eläimiä ja näytöksiä. Voisi tyttö tykätä ;) Sekin löytyy ihan googlemapsista. Me on monet outletit löydetty juuri samaisesta osoitteesta maassa kuin maassa... Nauti matkan suunnittelusta, se on puolet koko hommasta!

    VastaaPoista
  11. No jee, hommahan alkaa siis olla paketissa! Huomaa kyllä, että olet uppoutunut asiaan intohimoisesti ;-)

    Nyt sitten jäädään vaan ihania reissukuvia ja kertomuksia odottamaan!

    VastaaPoista
  12. Kivaa ;D

    Vaikka kartat kuinka tuntuisi suoraviivaisilta ja helposti ymmärettäviltä, suosittelen silti sitä Navia. Kun kaistoja on 8 ja kaikki täynnä autoja oman liittymän löytyminen voi tuntua haasteelta, mutta toisaalta lomallahan on aikaa.
    Itse ostettiin kaupasta muksulle turvaistuin kun oli huomattavasti edullisempi kuin vuokrattuna (maksoi melkein auton verran vuorokausi) jätettiin se sitten sukulaisille kirpparilla myytäväksi.

    v 2009, oltiin 3mukulan kanssa ja ympättiin reissuun tuo NY...mentiin finskillä suoraan ja oltiin pari päivää...suosittelen lämpimästi ja lapset tykkäsivät todella paljon, vaikka aluksi mietitytti miten suurkaupunki jaksaa kiinnostaa. Mutta siellä on jokaiselle jotakin.

    Varaa sitten siihen shoppailuun aikaa ja laukkuun tilaa, me mentiin kolmen laukun kanssa ja tultiin 8 kanssa takaisin... Mieti vaan lentoketällä kun oli 4isoa matkalaukkua, 5pikku laukkua, golfbägi (kun se oli niin kauhaan edullinen) rattaat, kolme mukulaa. Päästiin kaikista jonoista ohi ja joka laukussa oli HEAVY tarra. Mutta mukavaa oli ja suositella voi.

    Johanna

    VastaaPoista
  13. Toivottavasti saadaan kunnon reissuraporttia jo paikanpäältä! Oma kokemus jenkeistä on "vaan" New Yorkista, olimme siellä lasten ollessa 3,5v ja 6,5v. Olimme 10 päivää, eikä käynyt kenelläkään aika pitkäksi. Ikuinen nykki- kuume vaan jäi mulle päälle.. =)

    Mukavaa matkan odotusta!

    Mimma

    VastaaPoista
  14. Huhhuh :D Ihanaa matkaa teille!!! Olen haaveillut matkasta jenkkilään, mutta taidan haaveilla vielä aika kauan... En nyt ihan heti ole valmis vastaavaan operaatioon :)

    VastaaPoista
  15. Jippii!! ..ikinä en mitään voita, ja nyt onnetar oli puolellani :)

    Mukava lukea matkapostauksia,jenkkeihin meno on monen mutkan takana ;-)
    Me olimme joulun jenkeissä, west palm beachilla. Maahantulotarkastus meni jouheasti, vaikka jonoa olikin. Lensimme sinne päin Lontoon kautta, ja paluu oli Nykin kautta.

    Orlandossa voisin suositella tuota Universal Studio puistoa, meillä lapset tykkäsivät siitä. Käytiin myös Lion Country safarilla, sekin oli lasten mieleen. Ja toki meidän aikuistenkin.

    Jään siis muiden tapaan odottamaan lisää matkapostauksia :)

    VastaaPoista
  16. Tosi kiva kuulla Anonyymi! Minulla ei muistaakseni ole kokemusta Virgin Atlanticista joten mukava kuulla että pelittää hyvin ja jädetarjoilu Economyssa kuulostaa todella luksukselta :) Vaihtoajan riittävyyskin on mukava kuulla… olen varovaisen toiveikas että pitäisi riittää.

    -Emilia-, kiitos ja eiköhän sitä raporttia tule kun opettelen hieman tabin ja kameran käyttöä yhdessä :) Olen ottamassa oman puhelimen mukaan ja tarkoituksena hankia siihen prepaid. Mies saa sitten päättää riittääkö puhelimeen asennettava navi vai ei … Ja olen empinyt että toimiiko oma puhelin reissussa mutta ilmeisesti mitkään iPhonetkaan ei enää ole sim-lukittuja eli toivottavasti toimii.

    Hello Anna ja kiva lukea sieltä paikanpäältä terkkuja =) Vähän pelkään että miehelle lämpöä on toukokuussa jo liikaa mutta onhan ilmastointi keksitty :D Viimeksi vietin joulua ja uutta vuotta siellä ja ei sillonkaan kylmä tullut, nyt kuitenkin halusin että ajankohta on lähempänä kesää. Jos sinulla on hyviä vinkkejä ihan mistään vaan, kuuntelen mielelläni :)

    Minäkään en varsinaisesti lasten kanssa jenkkien-reissua ole tehty, ellei pikkusisaruksia lasketa. Tosin tällöin matkaa on vetäneet vanhemmat joten sain etuoikeuden olla yksi lapsista :D Itse olen lentänyt aiemmin muistaakseni gatwikin ja Frankfurtin kautta ja aina ollaan koneisiin ehditty. Tosin 14-vuotiaana yksin matkatessa meinasi tulla hoppu mutta kiidettiin sellaisella golfkärryllä halki terminaalien. Miamin Int. kentällä pitäisi olla nykyään oma terminaali missä on kaikki autovuokraamot yhdessä ja oletettavasti jossain varsin kätevästi käsillä, katsotaan perillä :)

    Tietullisysteemi on nyt siellä muuttunut kun yrittävät automatisoida kaikki toll-tiet. Olen hieman ulalla mutta jahka isäni tulee reisussa (on siis siellä nyt) niin saanen viimeisimmän tiedon asiasta.

    Tuosta Florida keys Outletista kuulen nyt ensimmäistä kertaa, pitää laittaa muistiin! Hieman auki vielä otetaanko joku eläinkohtaamis-tapahtuma mutta perehdyn tuohon Theater of the Sea –juttuun myös.

    Suunnittelu on tosiaan ihanaa ja olen nimenomaan aika paljon käyttänyt googlemapsia kun olen seikkaillut mm. varattujen majoituspaikkojen ympäristössä street viewllä :)
    Kiitos vinkeistä!

    -Jassu-, olenko ikinä maininnut että minusta piti tulla tapahtumasuunnittelija että tämä on kuin tehty mulle :D Ja voit uskoa että kuvia tulee…

    VastaaPoista
  17. Moikka Johanna :) Jep, olen ulkoistanut kaikki autoon liittyvät asiat miehelle joten tekee niinkun haluaa. On kyllä kova käyttämään navia joten luulen että ostaa kaupasta paikanpäältä sellaisen, we’ll see. Huomasin myös että ”booster seat” oli järjettömän hintainen vuokraamosta joten sellainenkin haetaan kaupasta jos turvavyö jää tytölle liian ylös.

    Ja tosiaan tarkoitus on että yhdellä kassilla lähdetään ja neljällä tullaan takaisin. Etenkin kun taas eilen pussillisen tyhjensin tytön kaapista pieniä pois, kerrankin kasvupyrähdys on odotettu asia :D Tyttö odottaa myös kovasti pääsyä Sketchersille sekä uutta delfiini-pehmokaveria :)

    Repesin totaaalisesti tolle golf-bägille XD Paletti kuulostaa tosiaan melkoisen haasteelliselta! Onneksi meillä ei sellaisesta ole pelkoa… kunhan mies ei saa päähänsä ostaa sieltä jotain vanhaa jenkkiautoa…

    Kuulostaa kivalta reissulta Mimma. Meidän tenavat on niin vesi-orientoituneita että kaupunkiloma kuulostaa heistä ehkä siksi tylsältä, en kuitenkaan epäile yhtään etteivätkö nykissä viihtyisi. Minulla on ikuinen ny-kuume koska olen käynyt vain kentällä siellä mutta eiköhän sinnekin päästä jossain vaiheessa, vaikka sitten aikuisten kesken ;)
    Kiitos ♥

    Kiitos Vesseli ja vekara, eikä tuo nyt niin valtava homma ole mutta kun sen ”kirjoittaa auki” niin kyllähän siitä pitkä juttu syntyy :) Haaveilla kannattaa ja onhan tässä meilläkin kestänyt useampi vuosi aktivoitua.

    Ole hyvä piia, palaan sun meiliin illemmalla tai viimeistään huomenna. Aika pitkää päivää töissä ja vielä uimis illalla :) Meillä on kerran tullut erittäin mielenkiintoihin matka jenkkeihin kun kentällä kävi ilmi että meiltä lapsilta puuttuu viisumit :D Pientä hässkkää sillon joten ehkä siksi otan itse vähän varman päälle järjestelyissä.

    Joulu jenkeissä kuulostaa hyvältä ja ainakin Naplesissa laittavat tosi kauniisti jouluvaloja ♥ Mulla oli mietinnässä tuon Lion Country myös, vielä ei päästöstä suuntaan tai toiseen ole tehty eli kiva kuulla että lapset tykkäsivät. Paneudun vielä noihin Orlandon aktiviteetteihin myöhemmin ja pitääkin nyt katsoa uudemman kerran Universal Studios.


    Kiitos kaikille kommentoijille ♥ Monta hyvää vinkkiä olen tästäkin kerännyt ylös. Lisääkin saa kertoilla matkakokemuksia, luen mielelläni. Palaillaan!

    VastaaPoista
  18. Hei,

    En olekkaan tainnut aikaisemmin jättää kommenttia, mutta nyt oli pakko. Odotan jo NIIN innolla jatkoa tuohon reissutarinaan, sillä meillä on suunnitteilla vuoden päähän samanlainen reissu. Meillä silloin lapset 8 ja 2v. Onkohan tyhmää lähteä 2 vuotiaan uhmiksen kanssa sinne? Reissattu ollaan esikoisen kanssa paljonkin ja aina on kaikki mennyt hyvin, mutta Jenkkilässä ei olla käyty...

    VastaaPoista
  19. Hyvää huomenta Kuvitelmia,

    Hauska kuulla että samantapainen reissu tulossa ja voin samaistua tuohon "tiedonnälkään" hyvin :)

    Luulen että reissun päällä on niin monta uutta asiaa että uhmiksenkaan kanssa ei haasteita ole, ainakaan enempää kuin kotonakaan olisi. Molemmille lapsille varmasti mielettömn kiva reissu tulossa.
    Kun tiedostaa itse etukäteen ne haasteet ja mahdolliset tilanteet ja hieman ennakoi niin uskon että reissu menee oikein hyvin :)
    Oman kokemukseni mukaan amerikkalaiset ovat niin sydämellisiä ihmisiä että vaikka kuopus saisi keskellä kauppakeskusta uhmakohtauksen huudon kanssa, tuskin saisitte yhtään mulkaisua vaan päin vastoin ymmärtäväisiä katseita ja jopa lohduttavia sanoja. Eli reissuun vaan ;)

    VastaaPoista
  20. Mukavan kuuloiset suunnitelmat teillä! :) Itsekin tykkään suunnitella ja vielä kerran suunnitella reissua, ilman suunnittelua ei reissu tunnu miltään ;)

    Jenkkeihin meno ei kuitenkaan oikeasti vaadi yhtään sen enempää suunnittelua kuin mikään muukaan reissu :) Esta toki täytyy täytellä, mutta se on pikkujuttu.

    Liikenne on tosi sujuvaa ja kaikki huomioi kanssa-autoilijat huomattavasti paremmin kuin Suomessa. Kansainvälinen ajokortti on kyllä oikeastaan ihan turha, mutta toki sellanen kannattaa oman mielenrauhan kannalta ehkä ottaa mukaan :)

    Tuosta navista sen verran, että vuokraamoissa sen hinta on tosiaan järjetön. Meille olisi viimeksi tullut hinnaksi sille yli 100 taalaa ja päätimme olla sitä ottamatta. No sitten kuitenkin kävi niin, että hakiessamme autoa, autossa olikin navi, jota siis saimme käyttää ihan ilmaiseksi. Ei siis kannata ainakaan navia ostaa ennen kun olette nähneet auton, jos vaikka käy yhtä hyvin kuin meille :)

    Itse olen viime vuosien aikana ollut Jenkeissä vissiin... 7 kertaa, niin idässä, lännessä kuin alempanakin, joista pisin reissu oli puoli vuotta. Ikinä ei ole mitään ongelmia ollut ja maahantulotarkastuksessakaan en ole koskaan joutunut tuntikaupalla odottamaan. Yleensä se menee tosi nopeasti. Ja yleensä lasten kanssa matkustavat pääsevät ns. "jonon ohi", myös Lontoossa. Yleensä myös Lontoossa olen kuullut kyseltävän, jos jollakin koneen lähtö lähestyy, niin pääsee myös menemään jonon ohi, että kerkiää koneeseen, joten ei huolta.

    Yksi asia mikä muuten kannattaa huomioida (etenkin lasten kanssa matkustaessa) on, että kaikki mahdolliset ruokatavarat tulee merkitä koneessa jaettavaan paperiin. Siis kaikki karkista ja suklaasta lähtien. Ns. kuivat ruokatavarat saa kyllä viedä maahan, mutta jos tavarat tutkitaan, etkä ole merkinnyt ruokatavaroita, voit saada isot sakot, jos oikein huonosti käy :/

    Miehelle tiedoksi, että hän pärjää varmasti kuumuuden kanssa, koska JOKA paikassa on ilmastointi :) Oma mieheni, jolla on AINA kuuma, pärjää Jenkeissä hyvin ja jaksaa jopa kierrellä kauppoja, kun on niin viileää :D

    Vielä sellainen vinkki, että nuo matkalaukut on tosiaan todella paljon edullisempia siellä, joten hyvän valinnan teit, ettette täältä ostaneet kaikille uusia laukkuja. Itse ostimme viime keväänä uudet laukut 80 taalaa/laukku, jotka olisivat Suomessa maksaneet n. 300 € kpl.

    Lapset jaksavat lentomatkat varmasti todella hyvin, koska ovat niin innoissaan ja kuitenkin jo ihan "hyvän" ikäisiä, eli jaksavat istua jo paikallaankin.. Viimeksi matkustimme siskoni ja hänen (silloin) 6 kk ja 3 v. lastensa kanssa Los Angelesista Helsinkiin, eikä ongelmia ollut :)

    Huh, tulipas tästä nyt pitkä kommentti.. Sattuu vaan tuo Jenkkehin matkustaminen olemaan lähellä sydäntä :D Ihanaa matkan odotusta ja suunnittelua! :)

    VastaaPoista
  21. Kiitos Marjo todella kattavasta kommentista ♥

    Suunnittelu on tosiaan puoli ruokaa a kun edellisestä reissusta on pitkälti niin puhtia riittää. Matkana ei tosiaan jenkkeihin meno eroa, jokaisessa matkakohteessa on kuitenkin ne omat juttunsa -etenkin jos ei pakettimatkalla lähde. Nyt tosiaan hieman enemmän vastuuta niskassa kun aikaisemmilla reisuilla, kun olen ainoa meidän perheestä joka Atlantin tuolla puolen on ollut :)

    Hyvä että mainitsit tuosta että autossa voi olla navi vakionakin, pitää ehdottomasti tarkastaa ennen kun ostopäätöksiä tehdään. Ja luin myös tuosta "jonojen ohituksesta" eli jos tulee tilanne päälle niin pitää vaan avata suunsa niin eiköhän me jatkoyhteydelle keretä. Maahantulotarkastuksessa ei ole minullakaan ollut ikinä ongelmaa paitsi että viimeksi pikkubroidin laukussa ollut mittanauha meinasi aiheutta isommankin hälyn :D Siitäkin onneksi selvittiin nopeasti. Tosiaan WTC-iskujen jälkeen en ole maassa käynyt vaan ainoastaan lukenut muutoksista.

    Meinasin pelata varmanpäälle ja olla ottamatta ruokaa mukaan mutta tosiaan, ne purkatkin pitää muistaa sitten merkata, kiitos jälleen!

    Olen myös varautunut samaan jujuun eli kaupoilla on ilmastointi, sinne siis :D Pikkusysteri oli pienempänä aika usein flunssassa koska lämpötilaerot on niin isoja kaupassa ja ulkona -ja samasta syystä otetaan lapsille hupparit mukaan joka saa kulkea auton takapenkillä...

    Matkalaukkujuttu oli selviö, kun vielä katsottiin ettei matkamessuilla tullut megatarjouksia vastaan -oletan että tarvitaan se neljä kun tullaan takaisin ;) Minkä merkkiset laukut teillä muuten on?

    Lentomatkan oletan menevän sinnepäion hyvin... veikkaan kun tullaan taksin niin lapset eivät halua nähdäkään lentokonetta vähään aikaan -voi myös olla että olen täysin väärässä :D

    Kiitos vielä kommentista, monta hyvää juttua nappasin mukaan!

    VastaaPoista
  22. Kiva jos tuosta megakommentistani oli jotain hyötyäkin :D

    Veikkaan myös, että tarvitsette ne neljä laukkua takasinpäin tullessa. Sen verran paljon sieltä yleensä tavaraa mukaan tarttuu ;)

    Meidän laukut on Samsoniten ja hyvin ovat pelittäneet.

    Täytyy varmaan jälleen itsekin ruveta suunnittelemaan reissua sinnepäin, sen verran pahasti on maa sydämeni vienyt :)

    VastaaPoista
  23. Hyvältä kuulostaa marjo, suunnitelmia kehiin vain ja sitten raporttia tänne :)

    Ja oli hyötyä, kuten todettu, rakasta lukea ja suunnitella -ihanparasta. Ja nimenomaan näitä "omakohtaisia kokemuksia ja ajatuksia", ovat mielestäni kivempia kuin sellainen kliininen matkaopastieto.

    Toin muuten edellisellä reissulla wc:n tapetit sekä mätsäävät pyyhkeet ja saippuakipot sieltä mukana -jees, neljä laukkua on varmasti ihan tarpeen :DD

    VastaaPoista
  24. Palasimme maanantaina 2,5 viikon Floridan reissulta ja tässä tuoreet vinkit:
    -pärjäsimme hyvin ilman navigaattoria, Miamiassa käytimme välillä miehen kännykkään hotellissa ladattua google.mapsin karttaa. Mut toki navigaattorilla helpompaa. Mihinkään ei pääse ilman 10-15 min ajomatkaa, ainakaan meidän majoituksista
    -vietimme n. viikon Meksikonlahden puolella ja siellä oli ihanaa. Suosittelen Sanibel-saarta, upea paikka! Meillä oli hotelli heti mantereen puolella (Residence inn), koska oli halvempi ja tykkäsimme hotellista tosi paljon. Suosittelen ehdottomasti delfiiniristeilyä Sanibel Thrillerillä, parhaimmillaan veneen takana ui 8-9 delfiiniä samaan aikaan: http://www.sanibelthriller.com/destination.html
    -outleteissa kannattaa käydä: Orlandossa Premium Outlet-ketjun kaksi outletia olivat hyviä ja halvempi kuin esim. Sawgrass mills Miamin tuntumassa. Sanibelin lähellä oli myös pieni hyvä outlet, ihan meidän hotellia vastapäätä :) http://www.tangeroutlet.com/fortmyers
    -jos olette pizzan ystäviä suosittelen Miamissa todella herkullista pizzaa Piolassa, kävimme kolmesti downtownin ravintolassa ja kerran South beachin ravintolassa :)
    http://www.piola.it/
    -Orlandossa ehkä kantsii olla kaksi yötä, jotta jaksaa viettää koko päivän Disneyssä, sillä liput on kalliit ja kannattaa nauttia koko rahan edestä. Reissun halvin majoitus oli Orlandossa, seuraava huoneistohotelli, joka oli hyvä:
    http://www.booking.com/hotel/us/kissimmee-3070-secret-lake-drive.fi.html?aid=304142;label=postbooking_confemail;sid=cd93779a034cd7d3699aeae39efa470c;dcid=1
    Mut hintaan lisätään 90 dollarin siivousmaksu riippumatta vietettyjen öiden määrästä.

    Siinä tuoreimmat vinkit :) Ihanaa reissua!

    VastaaPoista
  25. Kiitos tuhannesti vinkeistä aamusauna! Täydellistä tekemistä saikkupäiväksi, menen heti tutustumaan antamiisi vinkkeihin. Reissunne kuulostaa tosi kivalta, tässähän alkaa matkakuume nousta ...

    VastaaPoista
  26. Ihanaa kun voi auttaa toisia, joilla vielä mahtava reissu edessä :) Ja piti vielä sanoa, että Lion Country safari ei meidän mielestä ollut kummoinen ja jättäisin ens kerralla kyllä väliin. Leijonat oli aitojen takana, vaikka antiloopit yms. toki vapaana. Ollaan tosin oltu safarilla Afrikassa ennen lapsia, joten ehkä siksi tämä tuntui todella halvalla kopiolta :D Maisemointiin ei myöskään oltu kummoisesti panostettu ja paikka oli kaikin puolin kulahtaneen oloinen. Jos päädytte kuitenkin menemään, niin tulostakaa alekuponki heidän kotisivuilta ja muutenkin ottakaa lentokentiltä ja hotelleista alekupongit käyttöön. Jenkit on kuponkien luvattu maa. Lisäksi kaikissa ostoskeskuksissa saa kuponkivihon käyttöönsä, kun ensin tulostaa (kantsii tehdä jo kotona) kupongin kuponkivihkoa varten ostoskeskuksen kotisivulta (ainakin Premium outlet-ketjussa näin) tai sit kuponki löytyy niistä mainoslehtisistä joita saa ainakin lentokentän autovuokraamojen odotustilasta ja hotelleista. Esim. Carter's lastenvaateketjun outleteissa oli kaikkialla 20% pois 40 dollarin ostoksista ja tämä siis normialennusten päälle. Hilfigeriin ja vastaaviin oli myös tuollaisia kuponkeja. Suosittelen myös lämpimästi Stride Rite nimistä lastenkenkäkauppaa (tais siellä aikuisillekin jotain olla), sinne oli myös ainakin Orlandon premium outleteissä 25 dollaria pois 75 dollarin ostoksista.

    Miami Seaquarium oli ylihintainen, mutta kyllä se miekkavalas-show oli niin upea ettei jäänyt harmittamaan kuitenkaan :) Ruoka alueella oli vaan luokattoman huonoa, joten kannattaa varautua eväslounaalla jos jaksaa. Me jätimme Disneyn tosiaan käymättä ja kävimme Legolandissä, joka on avattu viime vuonna. Hieno paikka ja oikein sopiva meidän lapsille, kun ikää on vasta 1- ja 3-vee. Toki isommillekin kiva :)

    Me kävimme katsomassa manaatteja Homosassa Wildlife State Parkissa ja Weekii Wachee Springissä, mutta teidän matka-ajankohta ei taida enää olla manaattien parasta katselukautta. Mutta Homosassassa on pari kyllä näytillä ja Miami Seaquriumissa myös. Weekii Wacheessa oli merenneitoshow, joka oli hieno ja erikoinen elämys :) Sellaista vanhanaikaista taikaa!
    http://weekiwachee.com/
    En tiedä kiinnostaisiko tyttöäsi tuo?! Meidän 3-vuotias neiti oli aivan hurmaantunut ja siis matkakohteeksi valikoituivatkin tuo Sanibel-simpukkasaari ja merenneitoshow pohjoisempana, kun neiti (ja äiti) niihin Lonely Planetin oppaan kuvissa ihastui :)

    Hauskaa reissusuunnittelua!

    VastaaPoista
  27. Tsiljoona kiitosta aamisauna <3 Mun täytyy nyt ajan kanssa käydä kaikki vinkit läpi ja googletella lisää :) porukat sano kans tuosta kuponkiasiasta, eli pitää nut vähän katella mihin kauppakeskuksiin mennään ja tutkia mitä kautta mihinkin kupongit saa.

    Toi disney ei ole meillekään pakollinen kun ei lapsetkaan ole niin dw faneja mutta jotenkin sellainen olo että kuuluu asiaan. Itse olen Magic Kindomissa käynyt aiemminkin. Mutta katsotaan muuttuuko suunnitelmat. Kiitos muös tuosta Lion Country tiedostasillä se on ollut harkintalistalla...

    Stide Riteja en muuten muistanut ollenkaan vaikka merkin kenkiä on tutöllä ollutkin! Hän on niin sketsujen lumoissa mutta katsastetaan stridetkin :)

    Sanibelissa halusisin muös käydä mutta katsotaan ajetaanko päiväksi Sarasotasta vai mikä on meininki.

    Mietin muuten Lonely Planet Floridan ostamista, suositteletko?

    Ja kiitos jälleen!

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥