4.11.2012

122/128 ja 158/164

Elämässä kun asiat on todella hyvin ja osaa olla kiitollinen siitä kaikesta mitä on saanut, on aikaa miettiä välillä maallisempiakin asioita. Elämä voi olla kevyttä olematta pinnallista, kuten joku asian jossain täydellisesti joskus tiivisti. Kaiken kiireisyyden keskellä olen priorisoinut ajankäyttöä joka käytännössä tarkoittaa sitä etten avaa tietokonetta viikolla, tai ainakaan ole avannut viimeisiin viikkoihin. Nyt kun hehkutin hp:n käyntiin, alkoi verenpaine nousta jo alkumetreillä sillä kone toimii todella hitaasti ja huonosti. Ei se mitään, vielä toimii eli voin lykätä suurta päätöstä... siirtyäkö mackin käyttäjäksi vai nou.


Todella moni lukija tulee tänne neulomiseen liittyvillä hauilla, olen huomannu. Vaikka viime aikoina neulominen onkin ehkä ollut isommassa roolissa blogissa, on silti lasten pukeutuminenkin vielä kiinnostuksen kohteena. Mutta koska lapset ovat jo isompia niin he saavat itse päättää "panostuksensa" blogin ollessa kyseessä. Eli kuvamateriaali mitä tuotan tänne lapsiin liittyen on heidän päätettävissään ja heidän tahtotilastaan kiinni. Tällä hetkellä ykstoistaveellä on omat kuviot ja hän oleskelee kotona vähemmän ja meidän viisvee-esiteini-vaiheessa olevan maailman ihanin tuittuprinsessa on hyvinkin selektiivinen mitä tulee äidin ehdotuksiin. Ja pidempään mukana olleet varmasti muistavat että minusta vaatteet pitäisi aina kuvata kantajansa yllä, näin kuvat ovat paljon informatiivisempia ja kauniimpia. Joten tässä syy, miksi täällä on niin hiljaista ollut tämän asian tiimoilta.


tytöllä bby/8 ja pojalla housut vingino 11 ja paita bby 14

Mitä vaatteisiin, tai niinkuin itse monesti viittaan: lumppuihin ja ryijyihin, tulee on Jii ja padmé kokojen välissä. Kuka on edes keksinyt nämä tuplakoot joiden väliin jää aina yksi noin vuoden aukko kasvukäyrästä? Todella monet vaatteiden kokoluokitus menee tuplakoko-merkinnällä tai parillisella ikämerkinnällä (6, 8, 10....) ja meidän molemmat lapset ovat nyt jotenkin ihan siellä välissä. Koska vaatteiden mitoitus on muutenkin niin täydellistä astrofysiikkaa niin nyt kyllä mennään niin randomilla hankintojen suhteen ettei ikinä. Onneni on että vaatteet tuntuvan kasvavan kaapissa lasten mukana ja mahtuvat, mahtuvat, mahtuvat vaan.

Padmé on 120cm ja Jii 152cm. Välissä. Toplakokojen välissä ja ikäkokojen välissä. Pääsääntöisesti tyttö käyttää kokoa 8 ja se on aika sopiva suurimmassa osassa vatteita. Poika käyttää kokoa 12 housuissa ja 12 ja 14 paidoissa. Pienemmät yläosat ovat just tai nafteja ja isommat roikkuu päällä. Lisää mausteita soppaan saadaan sillä että Jii on sorja ja kundien vaatteet on yleensä vähemmän sorjia. Tyttöjen vaatteet sen sijaan noudattelevat enenevissä määrin slim-mitoitusta kun osastolta siirrytään seuraavalle ja meidän voimistelijatyttö ei ole enää pyöreä mutta raameiltaan sellainen että monet vaatteet ovat auttamatta liian slimmejä. Sinne jonnekin lauseuden väliin katoaa motivaatio tehdä uusia hankintoja arjen kiireissä tai kokeilla uusia merkkejä, on paljon helpompaa pysyä tutussa ja turvallisessa.

Pääsin loppukesästä tai alkusyksystä Tanjan Pomp de Lux kutsuille ja samalla hieman laajentamaan niitä tuttuja ja turvallisia piirejä. Koska Tanjan tyttö on raameiltaan saman tyyppinen kun Padmé, uskalsin tilata pompilta farkut testiin. Arvoin kokoa todella pitkään sillä lähes kaikki tytön housut ovat 128 cm, eivät toki pituuden vaan leveyden tähden. Tanja arvioi että koko 122 cm olisi pompin farkuissa oikea ja niin olikin. Farkut ovat pehmeät, joustavat (todella joustavat sillä sain vedettyä toisen lahkeen oman sääreni ympärille) ja ensimmäiset jotka peittävät koko takapuolen myös tytön kyyristyessä. Saman merkin raitapaita on slimmi mutta joustava ja hihojen ja helman mitoitus todella pitkä, varmasti vastaa sitä 128 cm:ä. Saman merkin edellinen koko (110/116) on kuitenkin jo liki liian nafti.

kaik' on pomp de lux 122/128

Tanjalla ei ollut poikien isoimpia kokoja malleista mukana joten uskaliaasti tilasin yhden paidan merkin isommassa koossa testiin. Koko 152 pitäisi logiikan mukaan olla just eikä melkein sopiva saman pituiselle pojalle... Tässä kohtaa voi ehkä todeta että koot ovat reiluja? Hihoissa riittää pituutta oletettavasti ainakin 158 senttiselle, ellei jopa 164:lle, asti ja meidän iloksemme paita on oikeasti slimmi, näitä lisää kiitos. Ja kiitos Jiille sovituskuvista!

pomp de lux / 152 cm
Samoihin aikoihin kävimme minun mielestäni ehdottomasti Suomen kivimmassa ja parhaassa lastenvaateliikkeessä Lilliksessä. Haimme lasketteluvaatteita tytölle ja samalla reissulla vihdoin muistin katsoa Molo Kidsin trikoopaitoja, niitähän saa myös isommissa ko'oissa. Nappasin mukaan oranssin sekä mustan ja ilmeisest paidat ovat eri kausien mallistoista sillä ovat aivan eri kokoisia niinkuin kokolapun mukaan pitääkin, mutta väärinpäin! Saimme kuitenkin mitä halusimme, eli kapealla mitoituksella olevia peruspaitoja.

Hihojen pituusero on hämmentävä ottaen huomioon kokomerkinnät

molo kids 152 cm
Tälläisiä mitoitusjuttuja tällä kertaa. Olen vakaasti päättänyt reima-esittelyn lisäksi tehdä skimbavaatteista esittelyn mutta molemmat odottavat nyt pakkaskeliä. Lapsetkin ovat jo lupautuneet toimimaan malleina, epäilen että pähkäilevat kyllä itselleen tuntipalkan keikasta ;) Nyt me lähdetään SkiExpoon eli

reipasta sunnuntaita lukijoille !

23 kommenttia:

  1. Olen myös pomp de lux-fani. Vaatteet ovat tosiaan reilua mitoitusta, mutta eivät liian leveitä. Meidän 7v. neiti on sellainen liitupiippu, että on vaikea löytää istuvia vaatteita. Pdl on pelastus, kun en halua mitään teinivaatteita 135 senttiselle ekaluokkalaiselle.

    VastaaPoista
  2. Sama ongelma täälläkin, eli meilläkin niin kohta 7v. kuin 4v. kokojen välissä. Tuplakoot on ihan hanurista, ne tuntuu melkein aina olevan joko liian isoja tai liian pieniä. Meidän ikäisekseen pitkä (n.120cm) ja tosi hoikka neiti menee koossa 122/128 ja useimmat koon vaatteet on reiluja ja leveitä-vastaavasti 110/116 on jo jäänyt pieneksi. Sama juttu esikoisen kanssa, joka on myös hoikka, mutta kuitenkin siskoaan jykevämpi-134/140 on monessa vaatteessa vielä mallia kuuden hengen teltta n.128cm pojalle, mut minkäs tekee kun edellinen koko ei mahdu. Pompit on todettu ihan loistaviksi meilläkin, kestäviä ja kauniita ja tosiaan kerrankin slimmejä, myös hihoissa tarpeeksi pituutta meidän pitkäkätisille. :-)

    VastaaPoista
  3. Macica kannatan ja aina..jopa mäkin osaan..

    VastaaPoista
  4. Kaikkien muiden lapset on niin isoja :D. Meidän tirpukka ekaluokkalainen on noin 120cm. Nyt käytössä 122/128cm ja mm th:lta 8, mutta seuraavan koon hamstraaminen tuottaa hankaluuksia just sen vuoksi, että 134/140cm ja koko 10 on järkyttävän isoja.

    Meillä on Pomp de luxin kevään mallistosta 134cm farkut, ne ei mun mielestä ollut mitkään älyttömän reilut, onkohan koot nyt syksyllä reilumpia...?

    VastaaPoista
  5. Minä tutustuin nyt vasta syksyllä Pompdeluxiin kun pidin kotonani kutsut ja ihastuin kyllä heti näihin, meillä on 110/116 koko vielä Pompeissa käytössä ja on juuri sopiva vielä reilu 110cm tytölle. Farkkuja meillä ei olekkaan merkiltä ollut, mutta legginsejä on aika kasa. :)

    VastaaPoista
  6. Pompia meilläkin suositaan, nimenomaan niiden kapeiden housujen takia. Koot ovat tosiaan meidänkin kokemukseen mukaan reiluja, varsinkin juuri noissa hihoissa.

    Eri merkkien koot vaihtelevat tosi paljon ja muutamia vaatteita onkin jäänyt kaappiin odottelemaan kasvua. Esim. Zaran pitkähihaisista osa on todella pitkähihaisia ja ovat koossa 118cm ennemminkin ainakin 122cm kokoa.

    VastaaPoista
  7. On jännä, miten ipanat on niin erikokoisia. Siis ihan ylipäätänsä.

    Nopsteri oli kouluuntulotarkastuksessa just tasan sen satakakskyt ja noh, Tirpasta ei aavistustakaan. Pitäis ehkä mittailla. Käytössä sillä on kuitenkin vielä jopa 98cm vaatetta, kiitos tuplakokojen, jotka todela tuntuvat olevan äärimmäisen outoja.
    Ja riippuuhan se toki mittasuhteistakin, sillä housut 122cm on tosi naftit, mutta paidat vielä jopa isoja. Ei tuu kehonrakentajaa, ei..

    Me muuten tultiin just messuilta!
    Talma olis jo auki jos viittis vesisateessa lähteä skimbaamaan :D Pakkasia odotellessa!!

    Ihanaa viikkoa sinne <3

    VastaaPoista
  8. Mammis, ihan sama juttu pojan kanssa, mallia pujottelukeppi :D harmi että näistäkin just loppuu koot kesken.

    sufee, aivan. Moent vaatteet mahtuisivat meidän pojalle mutta raajat on liian pitkät. Tytöllä toisin päin, eli pitää leveyden takia ostaa vaatetta misä on sitten lahkeissä ja hihoissa extraa :D

    Riikka, harkinnassa on. Kuten on myös vaio -bondillakin on sellainen :)

    Mari, ei musta noi pompitkaan ole reiluja vaan vastaavat juuri sitä mittaa -siis housuissa :) Ja ostin muuten hulliksilta TH:n paitoja tytälle ja huomasin että 7 ja 8 on samankokoiset muuten mutta hihoissa on pituuseroa se muutama sentti :)

    Meeri, totta, kivoja on :) Padmén kaapista löytyy muutama keväinen pompin vaate koossa 110/116 ja ajattelin vielä nyt talven ne siellä pitää, sen verran pitkää mitoitusta ne hihat on :)

    -Jassu-, Zaran paidat on minunkin mielestä aika pitkähihaisia. Nyt vasta vaihdoin tytölle kokoon 128 ja niisä on reiluutta mutta edellinen koko on liian nafti, selkeästi. Ihan järjettömiä kokoeroja myös yhden merkin sisällä -peräänkuulutan standardisoitua laaduntarkkailua :)

    La petite Princesse, joo niin on Talma auki muttei kuulema välttämättä ensi viikolla. Se rinne on mennyt ihan jääkentäksi ateista ja nyt kai katsovat miten voi pitää auki.
    Mutta me lähdetään heti mäkeen kun sade lakkaa ja hissi toimii, tulkaahan messiin :) Laitan tytän varmasti yhdelle yksärille ensin että muistuu perusjutut ja hissillä meno mieleen ...kun mun on laudan kanssa vaikeampi mennä hänen kanssa jos ei hanskaa itseään :)

    VastaaPoista
  9. Lähtipä ennen aikaisesti..

    Ja joo, pakkaia todella odotellessa ja erittäin mahtavaa talvenodotusviikkoa myös sinne!

    Ja kaikille muillekin kommenttiboksin puolelle eksyneille!

    VastaaPoista
  10. Kiva, että ostokset osuivat nappiin. Ja se sun visualisoima oranssi-sininen yhdistelmä todella toimii! Varsinkin tummilla lapsilla!

    Molon trikoot pitääkin pistää korvan taakse!

    VastaaPoista
  11. Tanja, osuivat ja kiitän jälleen :) Ja varaan Idan vastaavat farkut kun jäävät pieneksi, nehän olivat seuraavaa kokoa?
    Tehdään joku kerta treffit Tammisaareen niin saat trikoot samalla ;)

    VastaaPoista
  12. Pistetään varaukseen ;)! Onko Lilliksellä siis myös fyysinen kauppa..? Koitin etsiä sivuilta, mutta en löytänyt! Jep, seuraavat treffit Tammisaaressa!

    VastaaPoista
  13. Kiitti :)
    Ja on ihan oikea kauppa joka muutti juuri toiseen osoitteeseen, olisikohan ollut jonkun torin laidalle? Tammisaaressa siis :) Eli mars käymään!

    VastaaPoista
  14. Ihanilta näyttää pomp de luxin vaatteet. :) Meillä ei ole vielä yhtiäkään niitä mutta voisin tämän perusteella ostaakin. Meillä kun kaikki lapset ovat mallia hoikka. Etenkin ekaluokkalaiselle n. 126cm pitkälle, 22kg painavalle tytölle on nyt vaikea löytää kivoja vaatteita kun on niin laiha. Kahden koon välissä hänkin kun 122/128cm alkaa olla pieniä ja 134/140cm ihan jätti isoja, etenkin vaatteiden leveyden osalta.
    Meilläkin on myös isommat (10v tyttö= n. 151cm ja 12v poika= n. 153cm), kumpikin just kahden koon välissä niin paidoissa joutuu ottamaan sen isomman koon niin ovat aika reiluja, pienemmässä koossa hihat on liian lyhyet. Housut kummallakin on 158cm.

    VastaaPoista
  15. Kuulostaa Sadie erittäin tutulta! Pompia tosiaan suisittelen hoikkiksille, tuntuu toimivan loistavasti. Laadullisestikin ovat kelpoja, ainakaan niistä muutamista mitä meillä on, ei ole mitään naristavaa :)
    Odotan kyllä että lapset kasvavat sen reilu 5 cm lisää ja ollaan jossain "oikeassa koossa" :D

    VastaaPoista
  16. Minkä niminen on tuo Reiman valkoinen haalari??? Aiempi postaus. Tahtoo tahtoo. Kiitos avusta. Linnea

    VastaaPoista
  17. No ehdottomasti lähdetään yhdessä!
    Nopsterin ilmoitan lauta/suksikouluun, en ole ihan varma vielä ja Tirppa suksikouluun. Itse menen suksilla, lauta on ydinfysiikkaa, tai siis viimeksi kun viistoistavuotta (!) sitten kokeilin, niin oli :)

    VastaaPoista
  18. Mä kanssa inhoan noita välikokoja, meillä nyt käytössä 98/104 ja 134/140. Ja kiitos slimmipaitavinkeistä, niitä meillä kaivataan!


    Pom de luxin paidoista on täällä tullut suosikkeja, sopivan slimmejä Nikelle. Ja niitä merkin farkkuja ei saisi pestä. ei.

    ps. ja mä varaan ton oranssin paidan, kun se jää teillä pieneksi:) ihan suosikkiväri (ainakin tällä hetkellä).

    VastaaPoista
  19. Tää postaus on niin mun elämästä , tykkään myös kovasti kaikista käsityö- jutuistasi. Ajankohtainen aihe, meillä tuntuu että kaikki kolme lasta on tällä hetkellä välikoossa... esim vanhin 11v on pitkä poika, mutta hoikka joten kaikki paidat on isoja, mutta kun ottaa pienemmän koon, on hihat liian lyhkäset...
    Kaunis tuo väri tuossa oranssi paidassa. Mukavaa viikkoa sinne:)

    VastaaPoista
  20. Mikä tuon Pompin farkkumallin nimi on? Kivat nuo pojankin paidat!

    VastaaPoista
  21. Kiitos Tanja! En ehtinyt etsiä vielä mallia :)

    VastaaPoista
  22. Ihania kuvia ja mä tykkäilen kanssa kovasti pompin vaatteista ja meillä neiti päättää nykyisin suurimmaksi osaksi, mitä tahtoisi päällensa laittaa ja näin ollen äidillä ostattaa :)

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥