11.8.2012

Update / Ihan itte

Tiedän että pro-neulojilla on aina useampi työ puikoilla sekä kasa valmistuneita töitä odottamasa lankojen päättelyä. En ole yhtään sellainen. Teen aina työn alusta loppuun valmiiksi ja aloitan vasta sitten uuden. Paitsi nyt. Aloitin Padmélle ihan simppelin pikku villatakin mutta tökkii. Tökkii niin paljon että teen väliin pipoja. Pipojahan nyt aina tarvitseekin joten samapa se. Tein ensin äidilleni erittäin odotetun pipon, sitten sain inspiksen nurjapiposta ja heti perään aina oikein -piposta. Se villatakki on edelleen kesken.




Cascade 220 / puikot nro 4
120 silmukkaa
65 g




Tee Tee Primavera / Puikot nro. 3 ja 4
120 silmukkaa
90 g


Cascade 220 / Puikot nro. 3, 3,5 ja 4
110 silmukkaa
65 g







Tuo Primavera on aivan upea lanka, 75% merinovillaa ja 25% silkkiä.
Pehmeä ja hieman kiiltävä. Ihana neuloa ja tuntuu niin hyvälle että ei voi kun suositella.
Valkoinen pipo muistuttaa hyvin paljon Rikke -pipoa mutta olen vähän oikonut ohjeessa.
Piposta tuli aika reilu ja vaikka olen tehnyt sen ChillNorwayn takkiin, saattaa se päätyä minun käyttööni.

Yritän huomenna kirjoittaa Kotikutosten ohjeen sekä Hanko-hupparin ohjeen. Hupparin muistilappua en tunnu löytävän mistään joten katsotaan mitä siitä tulee. Sillä välin suosittelen pipojen neulojia tutustumaan tähän
 German Twisted Cast On silmukoiden luomis -tekniikkaan.



9 kommenttia:

  1. Ihania pipoja... usein mulle käy myös noin kun joku käsityö tökkii, aloittaa mielellään siinä rinnalla sitten uuden työn ajatellen että kun teen tämän tässä välissä ja hups huomaan muutaman kuukauden kuluttua että edelleen se ensimmäinen on kesken ja monta muuta valmistunut... joskus taas muutaman viikon päästä ensin tökkinyt työ sujuukin kuin rasvattu... mukavia neulomis hetkiä sinulle:)

    VastaaPoista
  2. Ups, osui ja upposi ;P

    Kauniita pipoja kyllä, niitä tarvii aina!
    Pitäisköhän aloittaa (tas) uusi neule?! :D

    VastaaPoista
  3. voi kun ihania. Mun tilanne on justiin kun ensin mainitsemallasi ihmistyypillä. Saatan aloittaa useankin työn viikon aikana, kun uuden aloittaminen on niin ihanaa. Sitten noita kesken eräisiä ja päättelyä odottavia on joka puolella. Kertoo varmaan vähän luonteestakin:)

    VastaaPoista
  4. memmi, niinpä. Pelkääm että jos jätän kesken niin me jää kesken iäksi ja toisaalta koska teen kaiken ilman ohjeita niin parasta tehdä laakista loppuun asti ettei unohda mitä oli mielessä :)

    siina*k, no arvaappa mistä tuli mieleen :) Mutta kyllähän se olisi hauska rinnakkain niitä töitä tehdä.. Jos vain luottaisi että kaikki myös valmistuu. Mutta kun luonne on hetitässänyt... Ei ehkä toivoa ole. Sulla on kyllä niin kauniita neuleita että taas vesikielellä odotan päivityksiä ❤

    Jessika, no kertoo luonteesta että osaa viedä nekin asiat loppuun jotka on kesken jonkun aikaan. Jokaisella on varmasti ne omat juttunsa ja prosessinsa neiulomisessa. Kädentyöt on kuitennin niin fiiilisjittu että taustalla on aina enemmän kun se valmis työ :)

    Mun tekis nyt mieli ottaa uudet merinot ja neuloa mutta pakko tehdä jottain muuta, höh. Ehpä illemmalla!
    Rattoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  5. Ihanat pipot taas. Ja tuota silmukoiden luontia on kokeiltava, kiitos vinkistä!

    Minullakin on yksi tökkivä villatakki puikoilla. Mutta muutenkin saatan tehdä useampaa työtä samaan aikaan. Joku helppo telkkarin katsomiseen soveltuva työ on hyvä olla aina puikoilla. Usein se on pipo.

    Voi olla että on pakko apinoida ja tehdä tuon vaaleanpunaisen tyylinen pipa tytölle.

    VastaaPoista
  6. Ole hyvä PikkuSanna :) Mulla kaikki työt pitää olla sellasia aivot vapaalla töitä kun aina jompikumpi lapsista roikkuu hihassa :D Ja Apinoi vaan :) 25 krs/ puikot 3, 5 krs puikot 3,5 ja kaksi kertaa lyhennetyt kierrokset. Sitten puikoille 4 ja lyhennettyjä kierroksia vielä ehkä 5 kertaa, ei voi muistaa ja sitten kun korkeutta on tarpeeksi niin kavennukset. Ja olen lyhennettyjen kierrosten kohdalta ommellut vekin taaske ja pujottanut lettinauhan välistä ja solminut rusetille :)

    VastaaPoista
  7. Uijh mitä pipoja. Ihania. Olet taitava, muuta en voi sanoa! =)

    VastaaPoista
  8. Anana hyvä, mitä tarkoittaa lyhennetty kierros? Muuten kuvittelen vaaleanpunaisen pipon osaavani, lankakin on ostettuna. Oletko millä tyylillä kaventanut päältä, näyttää tosi kauniille. Ja vielä jos sais summittaisen arvion silmukkamäärästä niin olen jo kovasti kiitollisuudenvelassa :)
    Riutta

    VastaaPoista
  9. Moikka :) Ei tarvitse olla kiitollisuuden velassa, päinvastoin on ihanaa että näistä saa ideoita ja inspistä!

    Silmukoita tuossa on 110 ja tosiaan pienimmillä puikoilla alotettu.
    Lyhennetty kierros meinaa sitä että lähdetään tekemään kierrosta mutta tässä noin 5-10 silmukkaa ennen kierroksen loppua, käännytäänkin takasin päion ja neulotaan kunnes on taas sama määärä sen kierroksen loppuun, käännetään ympäri ja neulotaan kierros loppuun normaalisti. Ts. pipon taakse keskikohtaan tulee n. 10-20 silmukan matkalle uksi kierros vähemmän kuin etupuolelle.

    Tässä vielä Käspaikan linkki aiheeseen: http://www.kaspaikka.fi/neulonta/tekniikka-ja-rakenne/lyhennetyt_kerrokset.html

    Muistaakseni tuossa on tasavälein kavettu joka toisella kierroksella tavanomaisesti kaksi yhteen neuloen.
    Hmm, tarkastulaskennan jälkeen tulin tulokseen että ensin on kavennett 5 s pois eli aina kierroksen 21. ja 22. silmukka. Sitten kun on 105 s jäljellä on kavennttu seitsemässä kohdassa eli ekalla kierroksella 15. ja 14. silmukka, sitten 14. ja 13., sitteb 13. ja 12. jne kunnes silmukoita on jäljellä todenäköisesti 4-8.. Ja luulen tosiaan että joka toinen kierros mutten ole varma, aloita niin ja jos ei näytä kapenevan tarpeksi nopeasti niin jatka kavennuksia joka kierros :)

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥