25.8.2012

Takkeja talveen, minulle.

Olen huono ostamaan mitään itselle. Kiinnyn tavaroihini, haluan että ne on ikuisia ja niissä on tarina. Ja niiden pitää olla täydellisiä! Minulle. Ja niitä pitää olla niin vähän että muistan ne ja kaikki on rakkaita ja mahtuu pieneen tilaan. Niiden pitää olla rosoisia ja pidettyjä. Olen huono ostamaan vaatteita itselleni sillä kaiken edellä mainitun lisäksi, inhoan sovittamista.
Jos olen lastenvaatteiden osalta ronkeli niin entäs sitten muuten. Voi kyllä. Voin mainiosti olla mielummin kokonaan ilman kuin ostaa jotain joka ei ole ihan, vaan vähän off. Voin lautailla 20 vuotta samalla takilla koska se on tosi hyvä, olen siihen kiintynyt, se on kokenut vaikka mitä ja parempaa ei ole hypännyt eteen. Oh my, lautailutakkini on tosiaan noin 20 vuotta vanha. Ja joka kerta kun sen vetää päälle tulee sellainen ihana olo, kaikki ne yhteiset reissut kiertyy ympärille. Lautailutakin lisäksi kuljen talvella mustassa Peakin untsikassa joka on myös täydellinen vaate. L Ä M M I N, musta, lähes ikuinen. Olen ostanut takin kun Peakin liike tuli Espalle liki 10 vuotta sitten. Satunnaisia talvitakkeja on tullut ja mennyt vuosien varrella mutta minulla on aina kylmä joten käytän sitä untsikkaa, miksi siis edes ostaa enää muita takkeja naulakon tukkeeksi.

Peak Performance

Naulakossa on myös kaksi aitoa kelsiturkkia.
Toinen on äitini peruja 60-luvulta ja lyhyt malliltaan.
Toinen on megalöytö kirpputorilta; hupullinen ja pitkä, erinomaisessa kunnossa
ja naurettavaan 30 e hintaan.
Molemmat taitavat olla Friitalan.
Takit ovat todella lämpimiä mutta myös hyvin raskaita.

Friitala

Viime vuonna ostin Ver de Terren karvahupputakin Jiille ja kun takki olikin hänelle vielä reilu, aloin itse käyttää takkia. Ja elämys! Ensimmäinen talvi kun ei ollut lumisateet naamalla ja nenä jäässä. Aika nopeasti avautui karvahupun idea joka eskimoille lienee avautunut jo aikojen alussa. Käytin takkia koko talven paitsi kun tiesin että joudun olemaan kovassa pakkasessa pidempään, sillon tietty olkapäillä roikkui se oma Peakin takki. Peakin takki on kuitenkin aika raskas ja siitä puuttuu karva... Päätin, että kun oikea takki tulee eteen, ostan itselleni uuden vaalean untsikan missä on kunnon karvahuppu.


Ver de Terre / Lasten koko 14
 ***

Tällä viikolla kävimme Isossa Omenassa ja käytävälle asti kävi silmään vaalea karvahupputakki Womenan liikkeessä. Kävelin sisään ja kiskaisin takin päälle, joo tää se on. Takki oli Canada Goose Montebello. En ostanut vielä takkia vaan tutkin asiaa netissä, tein pienen kyselykierroksen ja pääsin ilmeisesti samalle sivulle muun maailman kanssa. Kyseessä on klassikko stokis-takki... tai no sama merkki mutta tyystin eri malli. Moi, olen anana ja olen kartalla!

CG:n takit tehdään Kanadassa. Untuvia ei nypitä eläviltä eläimiltä ja karva on villikojootista joka on metsästetty kannansäätely-tarkoituksessa. Niin väittävät. Takilla pitäisi olla elinikäinen takuu (joka vasta onkin mielenkiintoinen käsite) ja takkeja väärennetään aivan tolkuttomasti jonka takia merkin sivuilla on luetteloitu jälleenmyyjät sekä kuulemani mukaan myös useampi feikkimyyjäsaitti. Ja kaiken edellä mainitun lisäksi takin pitäisi olla L Ä M M I N. Myyty.

Canada Goose Montebello Parka
Otin ystävälleni muutaman kuvan joten laitan tähänkin, nettisivuilla on kyllä parempia kuvia. Takit on jo nyt kuulema loppu tehtaalta. Ja kuulema niitä tehdään lisää mutta kukaan ei tunnu tietävän kuka saa lisää ja mitä. Tätä mallia on Retkiaitassa, Stockmannilla sekä Womenassa. Mutta ei enää värissä Light Grey ja koossa M. Koot on hivenen nafteja tässä mallissa. Takki tuntuu istuvan päälle hyvin, on kevyt ja huppu pysyy hyvin päässä. Kamerannainen arvostaa myös rinnan kohdalla olevia sormien lämmittely taskuja. Olen todella tyytyväinen ostokseen ja kunhan talvella takki vielä osottautuu lämpimäksi, eiköhän minut tästäkin tunnista ainakin seuraavat 10 vuotta. Ja Kämpin Womenassa on muuten aivan ihana palvelu, kiitos.


Kerronpa vielä toisestakin projektista. Luovuin edellisestä lompakostani noin kaksi vuotta sitten ja oletin että löydän uuden tuota pikaa. No ei nyt ihan tärpännyt ja useamman ihan kivan olen nähnyt mutta ahaa-elämys on jäänyt puuttumaan. Lopulta ajatus hahmottui että haluan simppelin pussukan koska kannan mukana vain kantiskortteja, ajokorttia ja Stockankorttia sekä pankkikorttia. Käteistä lompakossa ei juurikaan ikinä ole sillä jos onkin, tyhjennän aina lasten possuihin ne.
Olin jo siis päässyt siihen että että haluan nahkapussukan jossa on 2-3 lokeroa. Valkoisen. Näin alessa COS:lla kellertävän ja mietin todella pitkään mutten ostanut koska... no se oli juuri sen värin verran off. Kärsivällisyys palkitaan. Nyt siellä COS:lla on niitä pussukoita valkoisena(kin). Täydellinen! Aion ostaa vielä mustan ja keskiruskeankin jos sellaisia joskus tulee sillä sitten on jokaiseen laukkuuni oma pussukka. Fabulous!



Sellaista valkeaa päivitystä omasta kaapista tällä kertaa. Myös tytön skimbavarusteet täydentyivät eilen Lilliksestä ja eiköhän joku toppapostaus ole tulossa kun se kausi alkaa. Jiillä pitäisi kaikki olla, jotain talvikenkä-inventaariota lienee syytä tehdä koko perheelle. Onneksi vasta syksy alkaa, tässä tuntuu että kaikki on ihan vaiheessa ja aika ei mitenkään riitä mihinkään. Ihanaa että tulee viikonloppukin, jospa tämä orastava flunssakin jäisi vain aikeeksi.

Millainen on sinun talven luottotalvitakkisi
ja millainen lompakko löytyy käsilaukusta?

Aurinkoista viikonloppua !
Jk. alempana pipoarvonnan voittajat..

73 kommenttia:

  1. Ihana tuo takki!:) Uskon, että se on suosikkisi! Itselläni on nimittäin valkoinen Goosen Expedition parka jo nyt kolme talvea ollut se suosikki. Ei palella ja alle ei tarvitse pakata kymmentä kerrosta. :) Ainoa pieni miinus on se, että mulla tuo valkoinen aina likaantuu hihansuista ja se pitää pesettää pari kertaa talven aikana, joten niitä pesulaskuja kertyy kun joka kerta ainakin SOL on veloittanut 45€. Siinä kohtaa aina mietin miksi en ottanut mustaa, mutta sitten kun valkoinen on taas ihanana puhtaana naulakossa, niin ei harmita. :)
    Toinen suosikki ns. siistimpi "työtakki" joka pääsee nyt taas kovempaan käyttöön, on musta pitkä Burren hupullinen villakangastakki, jonka rakas mies osti mulle lahjaksi sinä syksynä kun poika syntyi. Se on sellainen klassikko, joka tulee varmasti olemaan käytössä myös vuosia. :)

    VastaaPoista
  2. Lompakkoni <3 Sain isältäni sen joululahjaksi, kun olin 12v eli (hui-kauhistus, joko siitä on niin kauan?) 17 vuotta sitten. Ruskeaa nahkaa, kulunut silleen makeesti. Ihana. Tää postauksesi pysäytti miettimään, että mitä mie sitten, kun se joskus hajoaa :'( -Piia

    VastaaPoista
  3. Tosi kaunis tuo takki!Mulla on käytössä myös aina tuollainen pussukkamallinen lompakko, tykkään, että sen saa taskuun jos liikkuu ilman laukkua. COSsin nettikaupassa on monia värejä, sitä mustaa ja konjakkiakin ja olen nuo värit sieltä tilannut itsellenikin!

    VastaaPoista
  4. Eppusen kaapilla, onko sulla siis se ihan valkoinen? Painin aina tän valkoinen takki-ongelman kanssa kun ne on ihania mutta tiedän että etebnkin hihojen siäsaumat on kauhean näköiset. Nyt innostuin tästä light grey väristä silläa jattelin että on armollisempi kuin puhtaanvalkoinen, no aika näyttää!

    Mun mieletä on ihana kun leudommilla keleillä alle riittää ohut paita eikäö just tarvitse pakata. Villakangastakkikin on kaapissa mutta mulle se on välikelin takki, jäätyisin se päällä talvella :D Toi sun BBY: takki kuulostaa ihanalta!

    Ja just sellasia vaatteiden pitääkin olla, pitkäikäisiä ♥

    Piia, kuulostaa juuri täydelliseltä lompakolta! Kuluneelta, omalta, rakkaalta ja historialla, ihana ♥

    VastaaPoista
  5. Sini, huomasin myös että nettikaupassa on niitä värejä, siksi jäinkin vähän odottelemaan ;) Olen tosi tyytyväinen tuohon pussukkaan ja kiva kuulla että muillakin on samat fiilarit!

    VastaaPoista
  6. Mulla on monta talvitakkia, töihin, talviurheiluun, leudon pakkasen takki, pitkä lämmin paksu toppis, villakangas takki hienompaan menoon.... :P Melkein kaikki mustia. ;)

    Lompakko on ihan joku perus halpis nahkalompakko.

    VastaaPoista
  7. Juu, siis se on ihan valkoinen-valkoinen, jossain mielenhäiriössä tehty valinta. :D Varmasti on lt.grey vähän armollisempi.
    Villakangastakki on hyvä kun mun työmatkat on sitä autossa nököttämistä, mutta jos oikein paukkupakkaset tulee niin sitten kyllä sillä paleltaa ulkona.:)

    VastaaPoista
  8. Ohhoh, huomaa että on näppis rikki kun näköjään kirjoittamani kommentit on hyvinkin haastavaa luettavaa. Pitääpä lukasta kirjoitukset läpi huolella ennen :D

    Pieni Lintu, no musta on aina musta. Musta on aina paikallaan ja hyvä, mustakin ;) Ja nahka kuulostaa hyvältä lompakossa!

    Eppusen kaapilla, no mutta valkonen on ihana! Eikä se ole mielenhäiriö vaan ihan tunteella tehty valinta ;) Mun valkonen kuoritakkikin on aika haastellisen lian peitossa... mutta ihana silti :D Mutta suuret odotukset on nyt tähän väriin, katsotaan mitebn käy :D
    Luulen että villakangastakaissakin on varmasti eroja. Mun on vielä niin kapea ettei sinne alle oikein mahdu mitään... eli ei tosiaan pakkaskelilla riitä lämmittämään.

    VastaaPoista
  9. Ai niin piti vielä laittaa, että sovitin viime viikolla juuri tuota GG:n mustaa parkaa, semmoista pidemmän mallista ja voi jestas se oli PAINAVA! Siis tuntui, että tlu 10kg lisää painoa kun kiskaisi sen päälleen ;) Varmasti ainakin lämmin on, mutta omaan makuun se oli vähän jo liikaa. Tuo lyhyempi malli voisikin olla toimivampi!

    VastaaPoista
  10. Mullakin toi canada takki,jota rakastan ja jo odottelen talvea sen kanssa.3 talvi alkamassa:) onnea hyvästä hankinnasta!

    VastaaPoista
  11. Onpa kivannäköinen ja sopii sulle hyvin! Ja tuo musta peak, vau!
    (järvenpään bobo muuten lopettaa ja siellä on mm. uutta ver de terreä alessa)

    Nyt melkein alkoi harmittamaan, että tilasin (taas) Haltin parkauntsikan. Pari talvea kuljin siinä valkoisessa pitkässä ja nyt on tulossa tummansininen..

    Lompakko kyllä pitäis laittaa (ehkä) uusiksi. Sen kanssa mä en ole kauheen ronkeli.Iso sen tulee olla, että kaikki mahtuu. Toiset kuljettaa elämäänsä kassissa, noh, sen lisäksi mun omaisuus kulkee lompakossa. Tällä hetkellä on guessin muistaakseni mermaid kuosinen peruspötkylä, ajaa asiansa.

    Toi valkoinen on kanssa aika kiva, mutta auttamattoman pieni. Ehkä pitäisi karsia kortteja :D

    VastaaPoista
  12. Valkoiset ja vaaleat takit takit on niin kivoja, mutta jo keltainen takki pojalla on saanut saman kohtalon kuin omat vaaleat, hihansuista likaantuu. Ja toppa varsinkaan, tai vedenpitävät vaatteet, kun eivät tykkää useista pesuista, olen päätynyt takaisin ruskeisiin ja mustiin luottotakkeihin. Muut sitten satunnaisempaan käyttöön.

    Ja karvakauluksista mäkin tykkään, paitsi lapsilla, kun niihin paakkuuntuu lumi leikeissä :(

    Lompakoista oikeastaan tulin kommentoimaan. Oma luottolomapakkoni HAJOSI. Olen pari vuotta käyttänyt varalompakkoa ja kun päätin löytää uden, luulin, että menen vain kauppaan. EI! Mä haluan edelleen erikseen kolikko-, seteli- ja korttiosuuden. Ja lopulta ostin aivan erilaisen kuin alunperin ajattelin, tarjouksesta kokeiluun. Nahkaa ja kaunis. Varmaan käytännöllinenkin, jos oppii käyttämään. Toistaiseksi olen pulassa, kun se on niin ERILAINEN kuin se entinen. Luottolompakko ON luottis, eikä sitä sitä tajua ennenkuin sen menettää....

    Anteeksi purkautuminen, mutta lompsajuttu oli niin ajankohtainen.

    VastaaPoista
  13. Mullakin on joitakin vuosia sitten sama tilanne, että samat talvitakit olivat olleet käytössä pitkään - joku jopa 10v. Pari vuotta sitten päätin repäistä ja hankin uuden talvitakin, mutta loppujen lopuksi aika vähän tuli untisikalle viime talvenakin käyttöä. Mut mä olenkin vähän sellainen pakkasulkoilua vieroksuva :-)

    Tuo CG on varmasti pitkäikäinen hankinta. Hieno on!

    VastaaPoista
  14. Tuo cg näyttää tosi hyvältä. Minun pitäis saada itselle tuollainen luottotakki. Viime talvi meni popin mammatakissa, mutta myin sen pois vaikka olikin ihan ok myös ilman mahaa. Mutta ei ihan just kuitenkaan.

    VastaaPoista
  15. Aivan ihana!!! Onko takki siis normaalia pienempää mitoitusta, eli käytätkö normaalisti s/36-kokoa? Mistähän minä sitten lähden metsästämään itselleni samanlaista:)?!

    VastaaPoista
  16. Onpa kiva lukea näitä :)

    Sini, musta Peak on paljon painavampi kuin tuo valkoinen. Kokeilin myös tänään jotain pitkää CG:n mallia Stockalla ja sekin oli minusta kevyempi kuin Peak. Mutulla.

    Riikka, sun blogi tulikin haussa kun googlettelin takista liää tietoa ;) Mikä se sun malli on?

    La Petite Princesse, kiitti :) Ja kiitos infosta, arvaa unohinko mennä Jäkeen tänänä -no varmasti säästin! Ei kai Haltin untsakaan voi harmittaa, ellei sitten vaihtelua tarvitse ;) Kiitos muistituksesta muuten, pitääkin käydä larun Haltilla joku päivä.

    Mä mietin kans että sellanen huge lompakko olis kiva.. mutta kun en sinne saa mun vesipulloa, villasukkia ja kaikkea muuta mikä kulkee käsilaukusa niin tämä on sitten se toinen ääripää :) Ja eipä keräänny kuitteja!

    Anonyymi, täällä saa purkautua ja se on jopa suositeltavaa: :) Voin kuvitella tilanteen kun jokin toimiva asiaa hajoaa ja ei sitten löydykään vastaavaa. ja todellakin menee aikaa ennenkuin tottuu uusiin systeemeihin!

    Ja sait minut oikein miettimään tuota karvakaulusasiaa nyt. Kun minusta tuntuu ettei lasten VdT:n karvoihin, jotka ovat siis aitoja, ole ikinä pakkautunut lunta! Tiedän että tekoturkiksiin jämähtää kyllä, mutta nyt täytyy oikein kiinnittää huomiota ensi talvena että miten tarttuu omaan ja lasten huppuihin lumi. Voikohan siinä olla jotain elukkaerojakin vielä.

    Ja valkoiset takit, ne ovat todellakin dilemma. Ihania mutta... Mun Henryn vk-takki on aika siiti mutta kyllähän sitä tummentumaa on. Tuossa tosiaan toivon että pelastuksena toimii se ettei ole puhtaanvalkoinen, vaan vaalean harmaa, saas nähdä miten meitin käy!

    -Jassu-. hah, pitäkin raahata sut aina pulkkamäkeen kun me mennään. Ja me mennään aina kun aurinko paistaa! Voidaa me toki mennä untsikoissa vaikka terassikahvillekin ;)

    PikkuSanna, ihan oikein. Mitäpä sellaista säilömään joka ei ole ihan. Sen muuten kyllä tietää kun se oikea tulee eteen, en usko että etsimällä löytääkään. Toivotaan että kohtaatte pian :)

    Anonyymi, voi kiitos :) Minun mielestäni on pienepää mitoitusta ja samaa mieltä oli Womenan myyjä. Eli se CG:n Expedition on normaalia reilumpaa mitoituta ja Montebello hieman naftimpaa. Minulla paitakoko on 36 (jopa 34) tai S. Sama takeissa. S Montebello meni päälle mutta oli niin tiukka että näytti makkarankuorelta vaikka alla oli vain ohut t-paita. Eli ei puhettakaan että edes ohut neule olisi mahtunut alle tai että olisin kyennyt takisa mukavasti liikkumaan.

    Enkä kyllä nyt tiedä mistä' löytyisi jos samassa värisä haluat. Yksi mahdollisuus on ottaa selvää että JOS Retkiaitta saa takkeja lisää. Womenasta sanoivat etteivät saa ja Stockasta en tiedä onko siellä ollut tuota väriä ollenkaan. Onnea metsästykseen!

    VastaaPoista
  17. Vielä karvakauluksista. Meillä ollut siis jotain ei oikeeta varmaankin, ja päiväkotikäytössä. Merkki T2H. Ja peuhausta lumessa.

    Paremmissa takeissa (kauppatakeissa tms.) karva on kiva koriste eikä ole ongelmia, mutta muuten en enää osta, vaikka itsekin lapsena oli sitä lunta paakkuina lapasista lähtien kaikkialla ;) En vain jaksa pienessä eteisessä sitä lunta!!!!!

    VastaaPoista
  18. mietin saako ulkomailta tuota goosea edullisemmin ja mistä tietää ettei ole feikki. 650 euron hinta tuntuu aika paljolta, vaikka käyttöikä olisikin vuosia.
    Siiri

    VastaaPoista
  19. Siiri, valmistajan omilla sivuilla (myös valmistajan feikkisivuja on useampi) on listattu jälleenmyyjät joilta saa aidon takin.

    Se mitä itse googlettelin niin takkia ei saa mistään halvemmalla (myös Kanadassa on hinta lähellä Suomen hintaa) ellei kyseessä ole valtuutetun jälleenmyyjän ale tms kampanja.
    Sain myös käsityksen ettei Atlantin toiselta puolelta saa takkia tilattua Euroopan puolelle, ellei ole joku kaveri siellä toisessa päässä tilaamassa ja sitten lähetä edelleen tänne. Takkeja käsittääkseni jää huonosti aleenkin koska kysyntä on kova. Joku vuosi Stockan kantsistarjouksena on kai ollut joku malli.
    Tämä sattaa olla yksi niistä harvoista asioista joka pitää ostaa normihinnalla, niin ainakin itse käsitin ja tein :)

    VastaaPoista
  20. Itse ostin tuossa muutama viikko sitten CG kensington wms parka takin ja odottelen malttamattomana talven tuloa :)
    Partioitassa kokoja oli ihan hyvin ja väriksi valikoitui: valkoinen.
    Onneksi pesulassa osataan pestä puhtaaksi, kun vie ajoissa :)
    On nuo vaan koko rahan arvoisia takkeja.

    VastaaPoista
  21. Ihana takki tuo Canada Goose :)

    Itse meinaan myös hankkia sen, kokoa vaan mietin.. Käytän M-kokoisia vaatteita eli oliskohan L sit oikea valinta..

    Paljonko M-koossa on kainalo-kainalo mitta? Ja kainalo-hihansuu?

    VastaaPoista
  22. Elina Eliina, paahoittelen että muitsin palata tähän vasta nyt.
    En osaa yhtään ottaa kantaa koko asiaan isllä kokeilin vain S ja M kokoa ja olin yllättynyt että S oli minulle pieni. En myös tietäisi miten lähden takkia mittamaan, istuvuuteen ja kokoon kun vaikuttaa muutkin kuin nuo mitat. Ja nekin voivat heittää senttitolkulla riippuen mittaustavasta. Ainakin Retkiaitasta löytyy takkia joten osaisivatkohan siellä auttaa paremmin. Jos siellä olisi eism. M kokoinen myyjä paikalla :)
    Takissa on piilohihat joten se ilomman hihan mitta ei periaatteessa määrittele hihan istuvuutta vaan siemman hihan josa taas on useampi sentti varaa molempiin suuntiin...

    VastaaPoista
  23. [url=http://www.canadagooseparkasoutlet.fr]canada goose paris[/url] Olay has also extended its heritage as a moisturizer to stay looking young, to formally creating the "anti-aging" category in mass stores with the launch of Total Effects in 1999. [url=http://www.bigtruckrecords.com]canada goose ontario parka[/url]
    kjdbsxgg [url=http://getgetchell.com]christian louboutin outlet[/url] fcrovnah [url=http://www.doudounepascherparis.net]Canada Goose[/url]

    VastaaPoista
  24. [url=http://www.canadagooseparkasoutlet.fr]canada goose pas cher[/url] The reason for their lower concentration is consumer safety. [url=http://www.bigtruckrecords.com]canada goose ontario parka[/url]
    alauoqlc [url=http://getgetchell.com]christian louboutin sale[/url] oiwhzlwl [url=http://www.doudounepascherparis.net]doudoune canada goose [/url]

    VastaaPoista
  25. [url=http://www.canadagooseparkasoutlet.fr]canada goose femme[/url] Islamic custom calls for clothes that keep the modesty of the woman. [url=http://canadagoosehandlesalg.com]canada goose jassen[/url]
    fjgqjfud [url=http://www.vipscanadagoose.com]canada goose[/url] wtlsomkd [url=http://www.doudounecanadagooseparis.fr]Canada Goose[/url]

    VastaaPoista
  26. [url=http://www.canadagooseparkasoutlet.fr]canada goose paris[/url] Whats more is that you will also get matching footwear for each season. http://canadagoosehandlesalg.com
    lwqhalso http://getgetchell.com qkvssgex http://www.doudounecanadagooseparis.fr

    VastaaPoista
  27. Other researchers from the Johns Hopkins University School of Medicine who contributed to this study include Robert Montgomery, M. [url=http://www.officialcanadagooses.ca]canada goose outlet[/url]
    [url=http://goosejacketsdk.com]Canada goose[/url] xtpcefch Islam has not given explanation of many phenomena in the universe but has left it to human beings to search and find out for themselves. bgwigkok [url=http://www.pariscanadagoosepascher.fr]canada goose france [/url]

    VastaaPoista
  28. Its upper parts are almost indistinguishable from Great Northern, but in Summer, it has a black 'bib' around its throat. [url=http://www.officialcanadagooses.ca]canada goose[/url]
    [url=http://goosejacketsdk.com]http://goosejacketsdk.com[/url] gvebxsby I feel bad that i hurt him. bozruuzl [url=http://www.pariscanadagoosepascher.fr] parka canada goose[/url]

    VastaaPoista
  29. [url=http://www.trilliumparkasaleonline.com]where to buy canada goose[/url] It simply takes the consistent utilization of proper creative financing and no money down techniques.. http://www.michaelkorscas.com lqiilmgw
    lctmnpjg [url=http://www.atmosinfo.com]canada goose on sale[/url] tkjuugxf [url=http://www.axedirect.com]christian louboutin[/url] cgcazmwy [url=http://www.abercrombiefitch-shop.co.uk]Abercrombie Fitch Outlet[/url]

    VastaaPoista
  30. [url=http://www.winkeycodes.com]windows 7 key[/url]] thank you somuch for your time.. [url=http://www.imulberryuk.co.uk]Mulberry Alexa[/url] Rwrqtnbcudq [url=http://www.innoqua.com]michael kors[/url] igremsmdq
    [url=http://www.monsterstudioshop.com] beats by dre sale[/url] moncler tarn

    VastaaPoista
  31. [url=http://www.winkeycodes.com]windows 7 ultimate key[/url] The success my wife and I had with the first GMRS antenna was indeed very discouraging. [url=http://www.imulberryuk.co.uk]Mulberry outlet[/url] Hsaazlmxinm [url=http://www.innoqua.com]michael kors sale[/url] wngsjgmul
    [url=http://www.officialparkaonline.ca]canada goose[/url] moncler summer jacket

    VastaaPoista
  32. http://www.trilliumparkasaleonline.com Furthermore, we're taught to treat others the way we want to be treated and they'll notice and return the favor. [url=http://www.michaelkorscas.com]michael kors satchel[/url] fkkiacat
    yeeabdyq [url=http://www.atmosinfo.com]canada goose hybridge[/url] noqbjfbn [url=http://www.axedirect.com]christian louboutin sale[/url] zgdiybjk [url=http://www.abercrombiefitch-shop.co.uk]Abercrombie Fitch UK[/url]

    VastaaPoista
  33. http://www.trilliumparkasaleonline.com In September, Home Depot cut prices on as many as 1,200 items from trash bags to toilets in an effort to boost sales and win back customers. [url=http://www.michaelkorscas.com]michael kors satchel[/url] lnqiikbo
    erbkyqno [url=http://www.atmosinfo.com]canada goose on sale[/url] sxfpxpfq [url=http://www.axedirect.com]christian louboutin shoe sale[/url] fsrglfbn [url=http://www.abercrombiefitch-shop.co.uk]Abercrombie Fitch UK[/url]

    VastaaPoista
  34. The Lifestyle Communities Pavilion concert venue, and Arena Grand Theatre adjacent to the Nationwide Arena property, completes the entertainment complex.. [url=http://www.officialcanadagooses.ca]canada goose outlet[/url]
    [url=http://goosejacketsdk.com]http://goosejacketsdk.com[/url] xjsjpjue I can't imagine for that to compromise the speed of excel. xqlszzlo [url=http://www.pariscanadagoosepascher.fr]Canada Goose[/url]

    VastaaPoista
  35. Of course, using an external speedlight helps a lot (it emits a red crosshair that the camera can use to lock on to), and if things get really bad, you can always focus manually.. [url=http://www.officialcanadagooses.ca]canada goose parka sale[/url]
    [url=http://goosejacketsdk.com]Canada goose dk[/url] lixwuzqe They may take years to build relationships of trust with relatives, neighbors, supposed friends, and church associates. jbjomdjv http://www.pariscanadagoosepascher.fr

    VastaaPoista
  36. [url=http://www.winkeycodes.com]windows 8 key[/url] Jim Ward is a friend of mine, and so I decided to ask him about it at a party I was having once. [url=http://www.imulberryuk.co.uk]Mulberry Mitzy Bags[/url] Yhiacqhwejn [url=http://www.innoqua.com]michael kors outlet online[/url] ejqlaeiub
    http://www.officialparkaonline.ca moncler outlet usa

    VastaaPoista
  37. [url=http://www.winkeycodes.com]windows 7 home premium product key[/url] Aim for items which have been spanking new but not these that have previously been oversaturated in the market as you want a primary position in Google. [url=http://www.imulberryuk.co.uk]Mulberry uk[/url] Ojtqwpnjsuu [url=http://www.innoqua.com]michael kors outlet online[/url] ohdksioka
    [url=http://www.officialparkaonline.ca]canada goose jacket sale[/url] moncler vest kids

    VastaaPoista
  38. [url=http://www.trilliumparkasaleonline.com]canada goose outlet[/url] These are known as "limiting" amino acids. [url=http://www.michaelkorscas.com]michael kors outlet online[/url] tfjpbnxb
    twtckpuo [url=http://www.atmosinfo.com]canada goose store online [/url] mubshjui [url=http://www.axedirect.com]christian louboutin sale[/url] mrctxpix [url=http://www.abercrombiefitch-shop.co.uk]Abercrombie & Fitch [/url]

    VastaaPoista
  39. [url=http://www.trilliumparkasaleonline.com]canada goose toronto[/url] And, uh, I needed a haircut. [url=http://www.michaelkorscas.com]michael kors handbags[/url] nucamhoa
    altxwfjj [url=http://www.atmosinfo.com]canada goose expedition[/url] jyzhakmv [url=http://www.axedirect.com]christian louboutin uk[/url] jmcqyxwd [url=http://www.abercrombiefitch-shop.co.uk]Abercrombie Fitch[/url]

    VastaaPoista
  40. There'll be simple stuff to organize and do. [url=http://www.officialcanadagooses.ca]canada goose on sale[/url]
    [url=http://goosejacketsdk.com]Canada goose[/url] mtvlaewz The Philippines is number one for high-tech exports. ehqiwtns [url=http://www.pariscanadagoosepascher.fr]Doudoune Canada Goose[/url]

    VastaaPoista
  41. He was selected by the Winnipeg Jets in the first round (seventh overall) of the 2011 NHL Entry Draft, as well as selected to play in the 2012 World Junior Ice Hockey Championships for Team Canada.. [url=http://www.officialcanadagooses.ca]canada goose parka sale[/url]
    [url=http://goosejacketsdk.com]http://goosejacketsdk.com[/url] qmmnjtzy If you are not achieving your goals and have failed to do so for some time now, it might be time to stop. cduxgmwv [url=http://www.pariscanadagoosepascher.fr]Canada Goose Chilliwack Bomber[/url]

    VastaaPoista
  42. [url=http://www.winkeycodes.com]windows product key[/url] They are your neighbors in the community and they understand the value of customer referrals. [url=http://www.imulberryuk.co.uk]Mulberry outlet[/url] Oaatxhhcdfb [url=http://www.innoqua.com]michael kors[/url] wwexyckmp
    [url=http://www.monsterstudioshop.com]cheap beats by dre[/url] shop online jackets

    VastaaPoista
  43. [url=http://www.winkeycodes.com]windows 7 product key[/url] We dodge that word as if by doing it, we would acquire the black plague.. [url=http://www.imulberryuk.co.uk]Mulberry Bayswater[/url] Qszloljdrxd [url=http://www.innoqua.com]michael kors sale[/url] sigdkmrsb
    [url=http://www.monsterstudioshop.com]http://www.monsterstudioshop.com[/url moncler accessories

    VastaaPoista
  44. [url=http://www.trilliumparkasaleonline.com]where to buy canada goose[/url] In this post, he talks about the recent media storm over the S$7,000-a-month 鈥?Continue reading 鈫? [url=http://www.michaelkorscas.com]michael kors outlet online[/url] wxehpcqu
    dvrfpwux [url=http://www.atmosinfo.com]canada goose hybridge[/url] oexinkyv http://www.axedirect.com ykyxdqlp [url=http://www.abercrombiefitch-shop.co.uk]abercrombie and fitch[/url]

    VastaaPoista
  45. [url=http://www.trilliumparkasaleonline.com]canada goose toronto[/url] We do this manually, but a programmable thermostat would be an ideal purchase to automate this process. [url=http://www.michaelkorscas.com]michael kors sale[/url] yrrbonpz
    rpurlzdf [url=http://www.atmosinfo.com]canada goose citadel[/url] alfyqzod [url=http://www.axedirect.com]christian louboutin[/url] amohoemr [url=http://www.abercrombiefitch-shop.co.uk]Abercrombie Fitch UK[/url]

    VastaaPoista
  46. I like it. http://www.officialcanadagooses.ca
    [url=http://goosejacketsdk.com]Canada goose[/url] sgquliqz Some also have child safety locks.. bvguhtzl [url=http://www.pariscanadagoosepascher.fr]doudou canada goose[/url]

    VastaaPoista
  47. pole, p. [url=http://www.officialcanadagooses.ca]canada goose parka sale[/url]
    [url=http://goosejacketsdk.com]Canada goose[/url] tfukgfjb For one thing, at the end of the first opening credits sequence, the final musical chord sounds like it is abruptly cut off. joeexwfv [url=http://www.pariscanadagoosepascher.fr]doudoune canada goose [/url]

    VastaaPoista
  48. Menaboni songbird plate (rear) comes in sets of four ($25 the set, Abercrombie Fitch). [url=http://www.officialcanadagooses.ca]canada goose outlet[/url]
    [url=http://goosejacketsdk.com]Canada goose[/url] tfvqblhj There is this girl I think I like in my classes, we are the same major and we decided to take same the courses together in the future and I see her MWF. tsulhqnc [url=http://www.pariscanadagoosepascher.fr]Doudoune Canada Goose[/url]

    VastaaPoista
  49. was due to a radical thinker called Jan Ziska, who devised armoured war-wagons, drawn by oxen, that could be quickly converted into a series of interlocking forts, against which any enemy would ineffectually beat his brains out while arqubusiers, archers, and artillery ripped the attack to shreds from within the forts. [url=http://www.officialcanadagooses.ca]canada goose expedition parka[/url]
    [url=http://goosejacketsdk.com]Canada goose[/url] kwamfoxo As the time dilation begins to lock Dylan in time, he fights and kills Gaheris, who had intended to steal the ship and use it to fight the Commonwealth.. xmpzjwky [url=http://www.pariscanadagoosepascher.fr]canada goose france [/url]

    VastaaPoista
  50. [url=http://www.trilliumparkasaleonline.com]where to buy canada goose[/url] Organizations that excel at strategy execution display a dedication to action and follow through and they build this "way of being" right into their culture. [url=http://www.michaelkorscas.com]michael kors handbags[/url] vfqqkbgl
    rxdnicdr [url=http://www.atmosinfo.com]canada goose[/url] tsgusfcv [url=http://www.axedirect.com]christian louboutin sale[/url] ohwpnaig [url=http://www.abercrombiefitch-shop.co.uk]http://www.abercrombiefitch-shop.co.uk[/url]

    VastaaPoista
  51. [url=http://www.trilliumparkasaleonline.com]canada goose toronto[/url] The dealer offer -- as first reported Tuesday by the Wall Street Journal -- will expire on Jan. [url=http://www.michaelkorscas.com]michael kors totes[/url] jfstzfos
    wwuugzoq [url=http://www.atmosinfo.com]canada goose down jackets sale[/url] ufjimidh [url=http://www.axedirect.com]christian louboutin shoes[/url] wipggswr [url=http://www.abercrombiefitch-shop.co.uk]Abercrombie & Fitch [/url]

    VastaaPoista
  52. [url=http://www.pandorajewellerymall.co.uk]pandora jewellery[/url] " What does PDF stand for?" Answer went like this: "Adobe electronic output thingie". [url=http://www.imulberryuk.co.uk]Mulberry uk[/url] Kcuwdbhcbbm [url=http://www.vanessasac.com]cabas vanessa bruno soldes[/url] lbzukadhx
    [url=http://www.monsterstudioshop.com]cheap beats by dre[/url] moncler jackets 2011

    VastaaPoista
  53. [url=http://www.pandorajewellerymall.co.uk]pandora charm[/url] Every team that went home in the Division Series gave away a game in the ninth inning with its closer on the mound. [url=http://www.imulberryuk.co.uk]Mulberry Alexa[/url] Cwjtjvxmnjx [url=http://www.vanessasac.com]vanessa bruno sacs[/url] yshdyrjpj
    [url=http://www.officialparkaonline.ca]canada goose parkas[/url] moncler website

    VastaaPoista
  54. [url=http://www.trilliumparkasaleonline.com]canada goose outlet[/url] Air conditioners actively remove moisture from the cooled space and deliver it into the warmed space. [url=http://www.michaelkorscas.com]michael kors bag[/url] nmasxjag
    ltplbpad [url=http://www.atmosinfo.com]canada goose down jackets sale[/url] ppijtfsg [url=http://www.axedirect.com]christian louboutin outlet online[/url] cbaqlypz [url=http://www.abercrombiefitch-shop.co.uk]http://www.abercrombiefitch-shop.co.uk[/url]

    VastaaPoista
  55. [url=http://www.trilliumparkasaleonline.com]canada goose outlet[/url] Another use of the power of curiosity is in dealing with price. [url=http://www.michaelkorscas.com]michael kors bag[/url] rtfrpshj
    lcoqwthh [url=http://www.atmosinfo.com]canada goose down jackets sale[/url] quchxsxj [url=http://www.axedirect.com]christian louboutin uk[/url] yclswioz [url=http://www.abercrombiefitch-shop.co.uk]Abercrombie Fitch UK[/url]

    VastaaPoista
  56. [url=http://www.pandorajewellerymall.co.uk]pandora charm[/url] troops who where there to arrest Big Foot and bring the rest of the Indians to the Pine Ridge Agentcy, which where they were going anyway. [url=http://www.imulberryuk.co.uk]Mulberry Bayswater[/url] Bfttfkheeze [url=http://www.vanessasac.com]cabas vanessa bruno soldes[/url] dzjlvhwcs
    [url=http://www.monsterstudioshop.com]http://www.monsterstudioshop.com[/url moncler kids online shop

    VastaaPoista
  57. [url=http://www.pandorajewellerymall.co.uk]pandora Sale[/url] So, tune rhymes with boom, and if your readers don't believe it, well, they may be right; on the other hand, maybe they're just too ignorant to understand your literary genius. [url=http://www.imulberryuk.co.uk]Mulberry Alexa[/url] Tmqjjfbgfxs [url=http://www.vanessasac.com]http://www.vanessasac.com [/url] hqvtdsxxc
    [url=http://www.monsterstudioshop.com]beats by dre outlet[/url] moncler shop online

    VastaaPoista
  58. [url=http://www.pandorajewellerymall.co.uk]pandora bracelets sale[/url] How did the first phonemes begin? He states that like the Bushman and Hottentot, Indian, aborigine, and all other hunters, the first Homo imitated bird and animal calls and sounds. [url=http://www.imulberryuk.co.uk]Mulberry Alexa[/url] Yzkmrfpburf [url=http://www.vanessasac.com]vanessa bruno[/url] jriujudes
    [url=http://www.officialparkaonline.ca]canada goose jacket sale[/url] moncler grenoble collection

    VastaaPoista
  59. [url=http://www.pandorajewellerymall.co.uk]pandora bracelets sale[/url] If you have never watched the show, allow me to give you a small back drop of the show. [url=http://www.imulberryuk.co.uk]Mulberry outlet[/url] Ujgznqwpwyf [url=http://www.vanessasac.com]vanessa bruno cuir[/url] qmcvgcvlg
    [url=http://www.monsterstudioshop.com] beats by dre sale[/url] men s ski jackets

    VastaaPoista
  60. [url=http://www.trilliumparkasaleonline.com]canada goose toronto[/url] One more concern raised is the religious tone (frequently biased to one faith) lots of motivational speakers adapt. [url=http://www.michaelkorscas.com]michael kors[/url] oleknzro
    kmqozsze [url=http://www.atmosinfo.com]canada goose down[/url] jlvlacmt [url=http://www.axedirect.com]christian louboutin uk[/url] ptcfjoog [url=http://www.abercrombiefitch-shop.co.uk]Abercrombie Fitch Outlet[/url]

    VastaaPoista
  61. [url=http://www.trilliumparkasaleonline.com]canada goose outlet[/url] Her sound matches the reed's. [url=http://www.michaelkorscas.com]michael kors totes[/url] wffxcjfi
    fanjdmdz [url=http://www.atmosinfo.com]canada goose expedition[/url] gznmxlvn [url=http://www.axedirect.com]christian louboutin[/url] gkpftyfs [url=http://www.abercrombiefitch-shop.co.uk]Abercrombie Fitch[/url]

    VastaaPoista
  62. [url=http://www.pandorajewellerymall.co.uk]pandora Sale[/url] There's no other way to call this than "failure.". [url=http://www.imulberryuk.co.uk]Mulberry[/url] Inzdprltepl [url=http://www.vanessasac.com]http://www.vanessasac.com [/url] cldstqdeo
    [url=http://www.officialparkaonline.ca]canada goose jacket[/url] moncler bag

    VastaaPoista
  63. [url=http://www.pandorajewellerymall.co.uk]pandora charm[/url] As I have stated, anyone who has ever listened to Rush knows he is not a racist. [url=http://www.imulberryuk.co.uk]Mulberry Bayswater[/url] Icocdbqrxzn [url=http://www.vanessasac.com]vanessa bruno[/url] knoquxmdb
    [url=http://www.monsterstudioshop.com]beats headphones[/url] authentic moncler jackets

    VastaaPoista
  64. Loggers mostly get a lot of money. http://www.officialcanadagooses.ca
    [url=http://goosejacketsdk.com]http://goosejacketsdk.com[/url] tvlbltts Blu-ray deathmatch-surely the bloodiest format war since the VHS-vs.-Betamax debacle-any self-respecting technophile is going to watch and wait. gegdqpso [url=http://www.pariscanadagoosepascher.fr]canada goose banff park[/url]

    VastaaPoista
  65. style="color: black; font-family: Helvetica; font-size: 9pt;">Kevin Boyle award-winning book, Arc of Justice: Saga of Race, Civil Rights, and Murder in the Jazz Age, will be the "one book" at the heart of the Conference. [url=http://www.officialcanadagooses.ca]canada goose expedition parka[/url]
    [url=http://goosejacketsdk.com]Canada goose dk[/url] ebupxqsk Will Suzaku sacrifice himself despite Euphemia"s objections?. uijhipib [url=http://www.pariscanadagoosepascher.fr]canada goose banff park[/url]

    VastaaPoista
  66. [url=http://www.pandorajewellerymall.co.uk]pandora bracelets[/url] it still not too late to wake up and smell the coffee. [url=http://www.imulberryuk.co.uk]Mulberry[/url] Wckweqyfpoj [url=http://www.vanessasac.com]vanessa bruno cuir[/url] fzqqnrrjm
    [url=http://www.officialparkaonline.ca]canada goose outlet toronto[/url] moncler jacken outlet

    VastaaPoista
  67. [url=http://www.pandorajewellerymall.co.uk]pandora outlet[/url] For the record, I had discussed with a couple of our town residents, who I believe are members of the Scott Centennial Celebration Committee, whether it would be advisable to include the Town of Scott's contact information on my documentation. [url=http://www.imulberryuk.co.uk]Mulberry Mitzy Bags[/url] Skzwvugohpl [url=http://www.vanessasac.com]vanessa bruno sacs[/url] avzspwrjm
    [url=http://www.officialparkaonline.ca]canada goose outlet toronto[/url] moncler 2010

    VastaaPoista
  68. [url=http://www.trilliumparkasaleonline.com]canada goose canada[/url] she a sweetheart but its not enough.. [url=http://www.michaelkorscas.com]michael kors[/url] lafcpppa
    izceyzdt [url=http://www.atmosinfo.com]canada goose down jackets sale[/url] ctevzguo http://www.axedirect.com evgzflpb [url=http://www.abercrombiefitch-shop.co.uk]Abercrombie Fitch Outlet[/url]

    VastaaPoista
  69. [url=http://www.trilliumparkasaleonline.com]where to buy canada goose[/url] It takes awhile to see this truth, but you really can't orchestrate any wide scale gap-closing in others until you have managed to close all of your own. [url=http://www.michaelkorscas.com]michael kors[/url] asrghoyx
    ukfqboaq [url=http://www.atmosinfo.com]canada goose hybridge[/url] rbfkhdsm [url=http://www.axedirect.com]christian louboutin uk[/url] xxqzdfti [url=http://www.abercrombiefitch-shop.co.uk]abercrombie and fitch[/url]

    VastaaPoista
  70. Monterey makes a great base camp for outdoor activities along the wild beaches and lush forests of this coastal area. [url=http://www.officialcanadagooses.ca]canada goose[/url]
    [url=http://goosejacketsdk.com]http://goosejacketsdk.com[/url] oscfelqd It is a variant on circuit switching, in which all information was chopped into 53-byte units called cells, fixed-length units being optimal for the switching hardware of the time. snxwmzkv [url=http://www.pariscanadagoosepascher.fr]Canada Goose[/url]

    VastaaPoista
  71. Hello. And Bye. Thank you very much.

    VastaaPoista
  72. Hi there i am kavin, its my first occasion to commenting anyplace, when i read this post i thought i could also make comment due to this sensible piece of writing.


    my blog post :: louis vuitton outlet online

    VastaaPoista
  73. Ihana tuo Canada Goosen takki! Tuleeko tuo siis viedä sitten pesulapalveluun vai uskallatko itse sen pestä? Minä olen suunnitellut että pesulaan lähtee kaikki takit siinä vaiheessa kun otetaan pois ne käytöstä. Tuossa takissa tuo värikin on oikein sopiva.
    https://www.pesulasanikaarina.fi/

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥