12.8.2012

Lomat on lomittu

ja en kyllä käyttänyt viimeistä lomapäivää ohjeiden kirjoitteluun, pahoittelen.
Sen sijaan aamupäivällä hoidettiin asioita ja illemmalla mentiin
jo suorastaan traditionaaliselle Hietsureissulle.

































Kun nyt lomakin loppui, päätin että syksy saa tulla.
Toivon ehdottomasti
aurinkoista
kirpeää
kuulasta
ja kuivaa syksyä, eiks je?
Saa kestää vaikka kuinka kauan kunhan ei tule vaakaräntää.

Ulkona on nyt ihanin valo kuuden jälkeen,
ilma vain punertuu auringonlaskua kohti,
tykkään.









Syksyinspiksenä ostin COS :lta tytölle erittäin vihreän neulehupparin,
mitäs tykkäätte?
Kun poiketaan kaavasta niin poiketaan sitten kunnolla
ja kuten Paanasen Marko on todennut "Jos sitä ei voi häivyttää, kannattaa sitä korostaa".
Päätin löytää oranssit housut hupparin kaveriksi.
Viimeinen kauppa palkitsikin, Stockalta löytyi Espritin oranssit strechit.
Ensimmäiset Espritin housut mitä likalla on (sitten vauva-aikojen) ja täytyy sanoa että tykkään.
pehmeää kangasta ja joustavat.
Huppari 122/128 ja housut 128cm.
Mielestäni niin vihreä kuin oranssikin, käy myös tosi kivasta haalaeanvaaleanpunaisen kanssa,
eli eiköhän huppari ja housut kovaan käyttöön tule.



Laitetaanhan galluppia:
[  ] Tykkään / [  ] En tykkää

Energistä työviikkoa muillekin töihin palaaville
ja
aurinkoisia päiviä kotoilijoille !

19 kommenttia:

  1. Aivan ihanat neule ja housut!!! MIssä on se laatikko, jossa lukee TYKKÄÄN TOSI PALJON!:)
    Hyvää työviikon alkua! Kohta se on edessä itse kullakin..:)

    VastaaPoista
  2. Tykkään tietenkin!!!! :)

    Ai että meillä on pieniä lapsia..meidän tuleva ekaluokkalainenkin käyttää osittain vielä 116cm vaatteita. :D

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanat vaatteet! Tykkään tietysti! :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat vaatteet, eli tykkään! =) Oikeinkin syksyisiä värejä jo.

    VastaaPoista
  5. Todella ihanat. Eli tykkään!!!

    Hyvää alkavaa työviikkoa. Tästä se taas alkaa. Itse olen kerinnyt olemaan töissä 2 viikkoa. =)

    VastaaPoista
  6. Mä En tykkää, molemmat värit mun 'inhokki'värejä, muuten vaatteissa ei ole vikaa :).

    Mun onkin pitkään pitänyt sulta Skechersin kengistä kysyä. Onko koot normaalia pienemmät? Omalla tytöllä Kaikki kengät on kokoa 31, ostin alesta ensi kevääseen Skechersit kokoa 33 ja tyttö väittää niiden olevan sopivat, sisäpohjaa ei saa irti. Vähän epäilen kyseessä olevan vedätys ku kengät on niin hienot ;).

    VastaaPoista
  7. Todellakin syysvärit, ihanat!

    Meillä on kahdella pienimmällä hirrrveästi Espritin housuja, niitä kun saa tosi kapoisina, eli pysyvät jalassa. Esikoiselle on pystynyt vasta 5-6-vuotiaana alkaa käyttää niitä, ts. on vissiin hoikistunut niiden mitoitukseen :). Täytyykin näyttää noita oransseja, olisiko neidi makuun, äiti ainakin tykkäisi.

    VastaaPoista
  8. Ai että, neidin vihreä-oransseista vaatteista huomaa, että syksy on tullut. Näyttävät kivalta, pehmeät täyteläiset värit - samat värit kuin luonnossa kohta.

    VastaaPoista
  9. Tykkään, oikein ihanan syksyiset!Voi, olikos noita sammareita muun värisenä?

    VastaaPoista
  10. Kivat vaatteet! Ajattelin ensin, että huppari on itsetehty, ja ehdin jo miettiä, että mistä on löytynyt ohjeet näin hyvännäköiseen ja -malliseen huppariin.

    VastaaPoista

  11. Eppusen kaapilla, jotenkin ajattelinkin että sinä voisit tykätä, näkisin nimittäin tuon paidan Epunkin päällä.
    Ilmeisesti lomien viimeisiä viedään, nautippa vielä :)

    Pienin Lintu, aivan joo, muistankin että tästyä on ennenkin juteltu :) Kyllä Padmkéllekiin vielä jotain 116 senttisiä mahtuu. Housut olisivat mahtuneet 122 senttisinä mutta olivat liian tiukat ja näissä ei tuo ylimääräinen pituus haittaa.

    Kiitti Jenni, välillä vaihtelu virkistää :)

    Matleena, no sepä! Syksyllä jotenkin silmä sietää rajumpiakin värejä. Odotan kyllä innokkaasti syksyn värejä luontoonkin.

    Kiitos Heidi! Ja eihän tädsä enää ole pitkäli talvilomiin ja jouluun ;)

    Mari, no mietinkin jo että ei voi kaikki tykätä! Molemmat värit kuuluvat minunkin entuisiin nhokkeihin ;) Mutta kuten olen todennut, jokainen väri on kiva jos se on oikeassa kontekstissa ja tämä toimii nyt. Mutta itsestä se on lähdettävä...
    Sketsujen koosta on minulla sellaiset kokemukset että koot ovat enemmän reiluja kuin pieniä. Mutta meillä on ollut niitä leveämpiä malleja eli kapeammissa lenkkareissa voi tilanne toki olla toinen. Padmélla on nyt koon 31 sketsut ja jalka on koko 31. Alkukesän meni vielä koolla 30:kin.

    Marika. Mielenkiintoista. Nämä housut olivat leveimmästä päästä mitä löysin. Kävimme H&M:ssä kokeilemassa eri housuja ja ainoat mitkä mahtuivat tytölle jalkaan oli läpihyppysydänpolvifarkut... Toki näistä Espriteistä olisi koossa 122 riittänyt pituus mutta malli oli liian tiukka ja siksi vaihdoin housut isompaan kokoon. Toki istuvuuteen vaikuttaa myös leikkaus. Oikein hyvät kyllä on eli seuraan jatkossakin merkin housuja.

    Vera ♥

    Maria, sepä se. Tuntuu että luonto inspiroi enenevissä määrin joka vuosi.

    Sini, housut ei ole sammarit vaan joustavaa kangasta. En huomannut että olisi muussa värissä ollut, tosin Stockalla ei Espritin mallisto ole mikään älyttömän laaja.

    Saana, meinasin ensin että teen hupparin itse mutta 29 eurolla ei olisi edes saanut lankoja. Ja jotenkin värikin inspasi joten nyt näin. Tosin saattaapi olla että tuosta mallin vielä itsetehtyybn hupparariin otan :)

    Kiva kun olette ottaneet kantaa! Tosi mielenkiintoista kuulla miten näinkin meille poikkeuskelliset sekä voimakkaat ja etenkin mielipiteitä jakavat värit otetaan vastaan :)

    VastaaPoista
  12. En osaa näin äkkiseltään sanoa. Ihan vieraat värit meille. Mukavaa syksyn aloitusta. Meillä päin on vielä täysi kesä ja koulujen kesälomaakin vielä viisi viikkoa jäljellä. Terkkuja!

    VastaaPoista
  13. Kivat ne on, pidän itse omissa vaatteissani tuon värisestä vihreästä ja oranssi tuo niihin hauskan kontrastin.

    VastaaPoista
  14. Ihan älyihanat on! Voisin jopa itsellekin ottaa tuollaisen setin vaikka kumpaakaan ei todella löydy vaatekaapista nyt:) Ihanaa syksyä! Meillä täällä pohjoisessa jo syksy onkin ja aivan ihana "syksyntuoksu" iltalenkillä:)-mape

    VastaaPoista
  15. Hei,
    Kirjoitit aiemmin jalkavaivoista ja kengistä. Itselläni fyssari sanoo poikittaiskaaren laskeutuneen ja se on aiheuttanut välillä ihan armottomia kipuja varsinkin lomareissuilla kun on koko ajan jalkojen päällä. Pelastukseni oli FinnComfort kengät sekä Joya sandaalit. Ihan parhaita, mutta valitettavasti näitä ei saa Suomesta minun tietooni. Joya on saman suunnittelijan kenkä kuin ns. Masai-sandaalit (MBD tms). Itselleni jalkani ollessa kivuliaimmillaan kokeilin MBD-kenkiä ja ne eivät tuolloin tuntuneet hyviltä, mutta tämä Joya on kuin pilvissä kävelisi. Ulkonäöltään samanmoinen kuin tuo ns. Masai-sandaalikin. Pohja on erittäin joustava (välillä minulla oireilee plantaris faskiittikin), olo on kuin kävelisi pomppien. Näitä kenkiä saa esim. Ruotsista. Itse ostin Dubaista. Hinnaltaan n.200€. Ja niistä FinnComforteista: ovat muistaakseni itävaltalaiset (sanoivatko, että osin käsityönä tehtyä?). Tyyliltään taas pohjiltaan Masai-kenkää muistuttava. Malleja on erilaisia, umpinaisia, sandaalia jne (hinta 180€ Dubaissa). Joya-kenkiä käytän työssäni ja FinnComfortit vapaa-ajalla. Ilman näitä en pärjäisi. Toki minullakin näitä ihania Crockseja on. Viimeksi ostin korkin näköiset kiilapohjaiset Crocs-sandaalit. Itse olen todellakin kärsinyt jalkavaivoista viimeiset pari vuotta ja kengät ovat minulle no. I ja siksi halusin niistä kirjoittaa.

    VastaaPoista
  16. Moikka!

    Hienoja kuvia! Vihreä ja oranssi sopii näihin kuviin ja syksyiseen luontoon.

    Kun nyt kysyt niin noi murretut värit ei ole yhtään mun juttu, mutta mitäs siitä, välillä on hyvä kokeilla uutta. Ehkä asiaan vaikuttaa sekin ettei täällä meillä oo eikä tuu mitään syksyä tai ruskaa, melkein vaan kesää vuoden ympäri. Oon huomannut että eri puolilla maailmaa erilainen valo vaikuttaa siihen minkälaisista väreistä tykkään. Mulle siis raikkaita kesävärejä ympäri vuoden kiitos!
    CalGirl

    VastaaPoista
  17. Tykkään! Kelpaisi itsellenikin, jos vain sopivassa koossa löytyisi:) Espritin nettimyymälässä taisi muuten olla noita samoja housuja myynnnissä, muutamassakin eri värissä. Vinkkinä niille, jotka housujen perään kyselivät :)
    T.Petra

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥