20.12.2011

Pojan toppaa,

pojalle joka ei kuulema käytä toppaa. Olen vakuuttunut että ääni kellossa muuttuu kun pakastaa. Nyt on mennyt 10-vuotias farkuilla ja pysynyt yllättävän kuivana -olen positiiviesti yllättynyt. Pakkasessa ei kuitenkaan mielestäni farkut ja pitkät kalsitkaan riitä, joten todella toivon että ne toppahousut löytää jalkaan kun aika tulee. Kaapissa oli ja on viime vuodelta Po.pin harmaat housut jotka todennäköisesti mahtuvat jalkaa. Lisäksi siellä on Haltin ja DC:n housut, jotka ovat liian pitkät. Pojalla on pituutta päälle 150 senttiä mutta ruumiinrakenne tekee sen ettei pituutta mene leveyteen. Jätän suosiolla Haltit ja DC:t seuraavalle vuodelle, repaleiset lahkeet on jo liiankin tuttu näky tässä kokoonpanossa. Olin ajatellut että mennään niillä Po.peilla ja katsotaan jos alesta hyppää jotain kivaa eteen. Ja hyppäsihän sieltä, suorastaan tipahti syliin (lue: sähköpostiin) tosin jo ennen aleaikaa.


Lilliksen joulukalenteri-alesta nappasin Peakin housut sekä takin. Housut on 150 senttiset ja merkkinsä omaisesti kaposet vyötäröltä. Takki koossa 160 cm, ajatuksena että menee tämän vuoden näiden housujen kanssa ja seuraavan vuoden keltaisten Haltin housujen kanssa. Takki on Gore-Tex ja housut muistaakseni Peakin oma Hipe -molemmat palvelevat myös laskettelurinteessä. Viime vuoden keltainen Po.pin takki toimii varatakkina ja pihatakkina tarpeen mukaan. Jos näin kosteissa olosuhteissa mennään, ei kaksi kosteussuojattua takkia taida olla yhtään liioiteltua...


Tilauksen aikana sain vision piposta ja salamana kävin Villavyyhdin sivuilla katsastamassa lankavärit Cascade 220 :stä. Löytyihän sieltä sopiva ja kotiin lankakaupan kautta neulomaan pipoa. Ihastuin samalla niin täysin Cascade 220 Heathers -murrettuihin sävyihin, että hain sittemmin useamman vyyhdin lisää joulun pyhäpäivien ratoksi. Vietän muuten aikaa enemmän Villavyyhdin sivuilla kuin vaatekauppojen sivuilla,  selkeästi keski-ikä tulossa. Tuon vehnän värisen raidan suhteen minulla oli jo suunnitelmat valmiina.


Mietin vielä nimeä myssylle. Koska minulta on kyselty paljon Cascaden kutittavuudesta, päätin pitää itse pipoa päivän. On muuten tosi hyvän tuntuinen päässä! Ei kutittanut ja vaikka en herkimmästä päästä olekaan niin kyllä minuakin osa villapiposta kutittaa, tämä ei.


Tälläisellä nipulla mennään. Tässä perheessä takkeja toki käytetään tarpeen mukaan, mutta meidät kyllä näkee todella usein fleecehupparissa, villapaidassa, windstopperissa -melkein missä vain paitsi takissa, jos sää sallii. Siksi tähän otin nyt villikset jotka mielestäni värinsä puolesta sopivat erinomaisesti housuihin sekä myssyihin, jotka on tehty/hankittu yksinomaan housujen innoittamana.  Takki on ihan perus musta toppis, kaikki varmasti voivat kuvitella miltä se näyttää päällä. Minä muuten kokeilin ja voin jopa tarvittaessa ehkä lainata sitä ;) Sain suostuteltua pojan pariin kuvaan, vaikka nämä sisällä otetut ulkovaatekuvat ei nyt niitä lemppareita olekaan, niin kyllähän vaate näyttää ihan erilaiselta päällä kuin roikkumassa hengarissa. Talven mittaan sitten action-kuvia mahsollisesti tulossa.


Pipo Scotch&Shrunk, villapaita tehty Novitan Kelosta
ja housut Peak Performance.


Pipo se toistaiseksi nimetön Cascade Heathers,
villapaita Gant ja samat byysat.

Kengät haki isi Stokalta kun sopivasti sielläkin oli -20%. Pohdin pitkään hankitaanko koululaiselle tennarimalliset kouluviipottimet mutta kevyt kenttätukimus paljasti että talvitennarihypetys on suurimmaksi osaksi silkkaa huijausta. Lähes joka tennarissa se karva on vain nilkkaosassa ja varpaiden kohdalla ei ole sen kummempaa vuorta kuin kesämalleissakaan. Tretorn taisi olla ainoa läpivuoritettu kenkä, mutta niin ohuella pohjalla etten usko että varpaat pysyvät lämpimänä. Syksy on osoittanut Tretornin tenskujen pitävän varpaat hyvin kuivana, tätä välikausimallia nähtänee meillä siis jatkossakin. Nyt kuitenkin  talvi-koulukengiksi Timberlandin perusbootsit, viimevuotiset Sorelit löytyy myös kaapista. Bootseihin hain Etolasta vielä lampaanvillakarvapohjalliset, on muuten iiiiiiiihanan pehmeät.

 
Sellaiset sutinat tällä kertaa.
Ajattelein oikeasti pientä kalsaripostausta vielä tehdä,
[kuulostaa nyt ehkä hieman eriltä mitä oikeasti on mielessä],
mutta ajankohta vielä avoin. 

Reipasta joulun odotusta
elekää panikoiko !

19 kommenttia:

  1. Oi, ompa tyylikäs kokonaisuus!Tykkään tosi paljon noista housuista, onko pinta sellaista farkkumaista kuten esim niissä popin harmaissa välikausihousuissa?Ei sillä, että mulla olisi ketään kenelle tuota ostaa, mutta utelias kun olen ;) Mukavaa joulua!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sini, vaivannäöttä onnistumiseen -teemalla mentiin ;) Pinta on sellaista ei liukasta mutta ei mielestäni iha niin huokoista kun popin harmaat vk-housut jotka tytöllä on. Mutta ehdottomasti enemmän kankaanomaista kuin "ulkovaatekangasta".

    VastaaPoista
  3. Hienoja kuvia, kuin catwalkilta suoraan :) Kiva värimaailma ja koululaisen vaatetusvinkit kiinnostaa aina, vaikka meillä vain tyttöjä onkin.

    VastaaPoista
  4. Kiitos tästä postauksesta, sattuneesta syystä näitä ison pojan vaatteet-postauksia meillä odotetaan kuin kuuta nousevaa;)
    Pari hyvää vinkkiä tulikin, varsinkin kenkien suhteen...
    Tytölle(12vee)ostettiinkin jo numeroa isommat maiharit talvikäyttöön(siis tähän valloilla olevaan kevytversioon)mutta pojan kengät on ihan hakusessa vielä,syyskengillä ollaan menty kun ei pakkasta ole ollut nimeksikään...

    VastaaPoista
  5. Aina jaksan ihastella sun kauniita kuvia, loistavaa makua ja niin kauniita/komeita lapsia. Niin kaunista! Ihanaa joulun odotusta koko perheellesi!

    VastaaPoista
  6. Kyllä pojan kelpaa! Kivat setit pipoja myöden. Kalsareita kehiin seuraavaksi :D

    VastaaPoista
  7. Kiitos tästä, sain kovasti vinkkejä pojan talvivarustukseen. Vielä kun itsekin osaisi kutoa noin täydellisiä pipoja :)
    Ja meiltäkin löytyy tuo edellisen postauksen kastematohaalari, tosin vaaleanpunaisena. Onneksi vasta ensi talveen, josta toivonkin superlumista :D On se vaan ihana haalari.

    VastaaPoista
  8. Ihana tuo villa paita Kelosta!

    Joko puikot on viuhuneet :-)?

    VastaaPoista
  9. Ihana pipo! Onnea ulkohousuja pitävästä pojasta; meillä mentiin kollareilla koko syksy. Pari viikkoa sitten tiukan väännön jälkeen sain suostuteltua (Kaisastiinan G:ssä mainittuihin)'ulko'housuihin, jotka on noin puolet farkkuja ohuemmat. Ei kuulemma palele... kengissä tehtiin täsmälleen sama havainto.

    Kudoksellista joulunaikaa! :)

    VastaaPoista
  10. Hei, sulla on selvästi pieni ripaus aussi-asennetta tuossa pukemisessa - aussit nimittäin ei sitten millään laittaisi takkia päälleen vaan mieluummin vaikka vähän hytistään neuletakissa, collegehupparissa tms. Tästä sitten seurasi talvella muutama totaalinen sisäpäivä lapsen kerhossa, kun lämpötila oli poikkeuksellisen kylmä (noin +10) ja osa lapsista ei ihan oikeasti vain omista takkeja ollenkaan...
    (Ja siis ne pitkähihaisetkin oli lähinna trikoopaitatasoa joillain.)

    Aivan mahtava kokonaisuus tuossa kuvassa, jossa pojallasi on tuo keltainen neule, tykkään!!!

    Hymyilytti muuten tuo 'keski-ikäistymisen' merkki eli neulominen voittaa lastenvaateshoppailun - juurikin tänään itse mietin onkohan tämä vanhenemisen merkki kun itse olen hiljalleen alkanut nauttia ruoanlaitosta eikä se olekaan enää (ainakaan joka kerta) täysin pakkopullaa. :)

    VastaaPoista
  11. Tykkään, ottaisin kauhean mieluusti itselle tuon Pompun setin! Muistan teininä kun harmitti kun mun äiti lainasi jotain mun vaatteita - nyt jo mietin et sit mäkin voin joskus, ehkä :)

    VastaaPoista
  12. Teillä on nuo ruutuhousut. Samaa ruutua ehdottelin meilläkin, mutta ei kelvannut. Jätettiin sitten kauppaan. Mitä sitä kaappiin ostamaan.

    VastaaPoista
  13. Kiitti Terhi :) Itsekin katselen vaikak minkalaisia kuvia vaikka ei aina opmaan elämään liitykkään -se on se visualisti ihmisen sisällä ;)

    Niinu, kiva kuulla että näille on tilaustakin :)) J. myös menee nyt vielä Timben goreilla ja Tretornin ...mutta kun heilahtaa nollan alapuolelle, otetaan bootsit käyttöön :)

    Kiitos Anonyymi, nyt tuli niin kaunista kommenttia että häkellyin ♥ Oikein hyvää Joulua ja sen odotusta myös teille ♥

    Miikkis, niin mä ajattelin -kun vaan pääsen valoisalla kameran päähän ;)

    Nanne, no se vaaleanpunainen on kuin vaahtokarkki -aivan ihana! Jos olisin tiennyt edellisten talvien lumitilanteen, olisi sellainen meilläkin jo ollut ;) Toivottavasti teillä pääsee nimenomaan hangille se haalari käyttöön :) Ja neulomisesta, kuule puikot käteen, kaiken oppii jos haluaa :)

    -Minna-, kiitos :) Siellä on muuten pöllö niskassa ;) Ja ei muuten ole ainakaan viikkoon viuhuneet puikot kun ei vain ehdi :D "Onneksi" on 2 keskeneräistä työtä ja lankaa vielä muihin suunniteltuihin. Onhan tässä niin ruhtinaalliset Joulun pyhät tulossa ;) (not)

    Miia, teini-ikä tulossa... näköjään se tuossa yleensä 9/10 -vuotiaana ainakin pääkaupunkiseudulla alkaa "fiksut ulkoiluvaatteet" karisemaan lasten niskasta pois. Joulua sinnekin :)

    Sarita, olen aina sanonut että minussa on lähetysosoite mennyt väärin syntyessä. Vaikkakin ulkoilemme paljon ja pidän kaikista vuodenajoista -ei minulle tuottaisi mitään tuskaa asua maassa missä ei tarvitse takkeja ja lipilapit riittää ainakin suurimman osan vuodesta jalkineiksi ;) No, näillä mennään mitä on annettu -mutta ehkä tosiaan pukeutumisemme perheessä muistuttaa sellaista pohjoismaista versiota surffityylistä :) Olen silti siitä tarkka että lapsilla on riittävästi päällä, eli esim. jos on villapaita, niin joko ei tuule, tai alla on windstopperi :) Hurjalta se näyttää täälläkin kun joskus pikkupakkasella saattaa jollain lapsella tosiaan olla trikoopaita ja päällä vain toppaliivi...

    Kiitän kehuistakin, itse myös pidän tuosta keltainen villis-housut yhdistelmästä hurjasta. Pitää vielä tarkistaa mahtuuko popin windfleece tuon villapaidan alle ;)
    ...vanhuus ei näköjään tule yksin ;)

    -Anni-, arvaa odotanko että pojalle tulee vielä se 5-10 senttiä lisää... Tuo takki tosiaan mahtuu hyvin minulle, mutta hihat jäävät hitusen lyhyeksi eli lähellä jo ollaan. Olenkin vitsaillut että kohta minulla kasvaa vaatekaappi ;) Kengän kokohan pojalla on 38 ja minulla 39, eli kenkiä voin ostaa hänelle kun sovitan vain sellaiset joka menee minulle jalkaa mutta on numeron pienet :P

    PikkuSanna, J. sovitti Lilliksessä takkia taannoin ja sanoi ettei tykkää/halua. No, se koko tilanne oli sellainen että lapsilla oli ajatukset muualla joten ajattelin että ehkä johtui siitä. Nyt en edes kysellyt, tilasin vain ja kelpasi heti. On nuo minusta niin hänen tyylisetkin että olisin ihmetellyt mikäli olisi kieltäytynyt käyttämästä. Tosin, hänellä on tainnut aina olla yksivärinen takkia joten ehkä johtui myös siitä, ruutuhousuja jne. on sen sijaan ollut aiemminkin.
    kaappin ei tosiaan kannata ostaa mitään mikä ei kelpaa, mitäpä sitä pakottamaan lasta sellaisiin vaatteisin jotka ei miellytä -onhan pukeutuminen iso osa lapsenkin identiteettiä.

    Kiitos kaikille runsaslukuisista ja asiasisällöllisistä kommenteista, ihan huisin mukava lukea ja vastailla! Päivän jatkoa kaikille :)

    VastaaPoista
  14. Tykkään! Sun neulomat jutut kyllä kruunaa kaiken :).

    Millaista mitoitusta Peakin lasten takit on? Hupparit on meillä todettu pieniksi, mutta takkeja on vaan aikuisilla.

    VastaaPoista
  15. Minäkin kiitän tästä poika-postauksesta. Hyviä vinkkejä!

    VastaaPoista
  16. Tosi kiva nähdä isomman pojan vaatetusta :)

    Aivan ihana tuo villapaita!

    VastaaPoista
  17. Kiitos Marika :) Minun mielestäni Peakin takit ovat kaposia (ei mitään slimmejä muttei säkkejäkään) ja siksi sopivatkin hyvin J:lle. Olen itse 161,5 cm ja tuo musta takki mahtuu minulle, kun venytän kädet eteen niin sillon näkyy ranteet, ts. voisin kyllä käyttää mutta itselelni jos ostaisin niin aikuisten s olisi sopivampi vielä. ELi sanoisin että vastaavat sitä senttikokoa mitä lapussa sanotaan.

    Kiitos Anonyymi ja Poitsujen äiti, yleensä kun laitabn pojan vaatetusta, ei tunnu oikein kysyttävää/kommentoitavaa olevan, joten kiva kuulla että lukijoita näillekin kuitenkin on :)

    VastaaPoista
  18. Kiitti Anana, mä kun en ole edes niissä aikuisten vaatteissa S-kokoa (ja pituuttakin 170cm, joten eipä hihanpituuskaan riittäisi) :). Tilasin tässä meidän Epalle ensi talveen Peakin untsikan ja jännitin sitä kokoa. Tänään se sitten tuli, ja näyttäisi oikein hyvältä vuoden päähän. Täytyy enää toivoa ensi talvelle sellaisia kelejä, että ko. takkia voi edes käyttää. Ja hei, kiitos mitä ihanimmasta blogista, täällä silmä lepää aina :). Mukavaa joulunaikaa teidän perheelle!

    VastaaPoista
  19. Kivat kuvat,ja ennenkaikkiaan sulonen poika!!:)

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥