13.11.2011

Keskellä silmukoita.


Niin, tässä se aika on mennyt. Töissä ja neuloessa. Mieskin oli  reilu viikon matkoilla ja ensimmäistä kertaa niin että oli viikonlopunkin  pois. Ollaan oltu aika paljon siis kotosalla, eipä sitä töiden jälkeen ihan kamalasti ehdi. Hiekkaa ja mutaa tulee päiväkodista kotiin niin että teillekin olisi, pimeätä on aina ja kaikki ihanan vaiheessa, tuskin ollaan ainoita. Projekti 4192 odottaa edelleen sillä narahdin ihan täysin villapaitojen tekemiseen.  Törmäsin Krista Keltasen blogissa Novitan Kelosta tehtyihin neuleisiin silloin kaksi viikkoa sitten ja hups, kolahti. Siitä se ajatus lähti. Nyt on tuloksena kolme villapaitaa, puolikas neulehuppari ja 1,5 pöllöpipoa. Kun saan sen toisen pipon valmiiksi, laitan ohjeen sillä viilaan sitä vähän vielä. 

Nämäkin on olleet valmiit jo viikon mutta valitettavasti ei ole ollut tilaisuutta saada niitä tänne.  Tänään mentiin rantsun kautta käymään mökillä ja sain muutaman kuvan napattua ennen pimeyttä. Molemmat  neuleet on siis Novitan Kelosta, puikoilla nro. 8. Novitan talvineulelehdessä on muuten yksinkertaiset ohjeet villapaitaan ja näin paksulla langalla sellainen tekee melkein itse itsensä, joten kokeilemaan vain!

Kolmannesta villapaidasta ei ole yhtään julkaisukelpoista kuvaa, vielä. Olin ajatellut kerätä yhteen muutamia mielestäni hyviä vinkkejä neulontaan, olisiko kiinnostusta? Sellaisia ihan perusjuttuja mutta mielestäni jollain tavalla nerokkaita. Mutta takaisin joutseniin ja lapsiin, joista toinen söi joutsenten eväät...












Rattoisaa viikkoa,
olin kuulevinani että talvi olisi jo ovella !

31 kommenttia:

  1. I-H-A-N-A-T-!-!-! Pakko hankkia tuota Keloa testiin. Kiitos inspiksestä TAAS :D P.S. Sain juuri tänään anopilta mielenkiintoista lankaa, tässä sylissä puikoilla...jotain ;D Siitä lisää myöhemmin. Nyt ei YLLÄTYS YLLÄTYS valo riitä kuviin :D

    VastaaPoista
  2. Oiii... mä en kestä. AIVAN UPEITA! Olet kyllä mestari löytämään upeat sävyt ja mikä täydellinen istuvuus. Kateeksi käy! :D
    Neulotko muuten vallan bambupuikoilla?

    -S-

    VastaaPoista
  3. Sä olet neulekone:) Toi pöllöpipo on kyllä mainio. Joo ja se talvi on täällä ihan kohta, huomenna luvassa räntää.

    VastaaPoista
  4. Ihan mielettömän hienot neuleet! Olispa ihana osata neuloa noin. Pitäisköhän taas kerran harjoitella vaikka sukan tekoa :-)

    VastaaPoista
  5. Oi miten kauniita ♥

    Olen ollut tauolla minäkin mutta sain taas kuvausintoa takaisin.

    Mä olisin villasukkia vailla vaan alkaa suvusta olla kutojat vähissä.

    VastaaPoista
  6. Vaude!
    Melkein ylipuit kelo-ostoksille.
    Nerokkaat ideat kelpaa aina.

    VastaaPoista
  7. KIINNOSTAA!!!!
    Voi kun laittaisit jonkun rautalangasta väännetyn villapuseron ohjeen, että uskaltaisin ensimmäistä kertaa kokeilla sellaista!

    Nuo raidalliset ovat (kuinkas muuten) ihan täydellisiä!
    Mukavaa viikkoa teillekin.

    VastaaPoista
  8. Pöllöpipo on ihana! Ohjetta odotellessa siis...

    Kiitos kivasta blogista ja aina niin akuniista kuvista!

    VastaaPoista
  9. Kivat on paidat ja kivat myös pojan housut. Paidat itsetehdyt, mutta mistä housut löytäisi?

    VastaaPoista
  10. Aivan ihanat!
    Mullakin olis kaapissa kerätolkulla keloa ja niistä jo 2 takkiakin virkattuna.
    Seuraavaks vois kokeilla näitä, teitkö sen lehden ohjeen mukaan? Paljonko käytit silmukoita?

    VastaaPoista
  11. Oi, tykkään varsinkin pojan paidasta! Yksinkertaisen tyylikäs. Harmi vaan, ettei meillä mene lapsille noin paksut neuleet... Joten joudun tikuttelemaan iäisyyden ohuilla puikoilla ja langoilla!

    VastaaPoista
  12. Oi, niin ihania taas! <3
    Niin kuvat, lapset kuin neuleetkin. :)
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  13. Kauniita neuleita jälleen kerran! Tuo pöllöpipo on todella kiva ja kauniin värinen.

    VastaaPoista
  14. Kyllä mulle ainankin ohjeet kelpaisi :) sellasiakivoja vinkkejä mitkä ei itele oo koskaan tullut mieleen. Olen opetellut itse neulomisen kantapään kautta koska ohjeita en osaa oikein lukea, ja varmasti monet asiat teen liian vaikeesti kun helpompikin tapa olisi :)

    VastaaPoista
  15. Ihana postaus, kiitos!
    Aivan innostuin ja päätinkin, että nyt ostan neulelangat ja uskaltaudun yrittämään jotain ihanaa tyttärelleni. Takaraivossani vain kummittelee ne kaikki aloitetut ja "hiestäkiristyneet" silmukat, jotka eivät ikinä valmistuneet. Olen joskus jopa kutonut palmikkoa, joten aion uskaltaa kokeilla tuota pöllöpipoa.
    Sait minut innostuksen valtaan, kiitos kaunis siitä!
    T. Vakkarilukijasi Tiia

    VastaaPoista
  16. Vitsi miten ihania neulomuksia. Tuo pöllöpipo on ihan mielettömän suloinen ja lankakin tosi kauniin värinen.

    VastaaPoista
  17. Vielä pitää kysyä, että minkälaista sekoitelankaa käytät pipoissa ettei kutia ja on tarpeeksi pehmää?

    VastaaPoista
  18. Ihana neulepaita! Vinkkejä kehiin vaan, kiitos :)

    VastaaPoista
  19. Todella kauniita neuleita! Tykkään simppeleistä harmoonisista väreistä, jotka olet valinnut. Ja tuo pöllöpipo on ihan uskomattoman söpö!

    VastaaPoista
  20. Voi voi kun näyttää kivalta noi paidat! Mä tykkään myös tuosta kelosta, hieman vaan pelottaa kuinka herkästi se nyppääntyy käytössä?!

    VastaaPoista
  21. Nämä sun versiot on parempia kuin alkuperäiset! Kiitos muuten tuosta pöllölinkistä, ihanaa luettavaa!

    VastaaPoista
  22. Kivat paidat. Ja kivat pojan housut, mistä niitä löytää?

    VastaaPoista
  23. Pikkasen taas kestänyt tämä palaaminen mutta tässä ollaan! Ja kiitos ♥

    Kiitos Lilianna Lehdokki, kannattaa kokeilla Keloa mutta varo, se voi koukuttaa ;)

    -S- Nykyään vain bambuiilla. Huima ero muovi/metallipuikkoihin! Jouduin tuossa vähän tekemään muoveilla ja koko homma tuntui niin tökkivältä että piti keskeyttää kunnes sain oikean kokoiset bambut :)

    Katri, ei tullut räntää ;)

    Amalia, kiitos. Kuule, aloitappas jostain muusta kun sukasta niin voi olla ihan erilainen onnistuminen ja into. EI ole vaikeaa, kun ei aloita siitä sukasta, ihan varmasti osaat :)

    Kiitos mizyéna, huomasin pikaisesti että olit tullut takaisin, vielä kun nappaan jostain sen blogien lukuajan niin tulen käväsemään ;) Ja sukat... minäkin olen niitä vaikka -kukahan tekisi...

    Kiitos Pieni Lintu ♥

    -Anni- melkein? Kokeile ihmeessä ;)

    -Jassu-, yritänpä laittaa :) Mutta oikeasti siinä Novitan lehdessä on simppeli, koska tarkotuksella katsoin sitä ohjetta kun jossain sanottiin että on helppo.

    Kiitos Priska, pipo edelleen vasta ressorissa, tuli tälle viikolle vähän kaikkea muuta mutta tulossa on :)

    Anonyymi, J:n housut on osstettu Gantin ysmystä. Eli Gantin mutta en tiedä onko tuota mallia kaupoissa enää.

    Minna, ooh. En tehnyt ohjeen mukaan, pojan paidassa on silmukoita muistaaksseni 46 per kappale alareunassa ja tytön 40. Siitä on sitten vähennetty 2*2s ja 1*2s kädentien kohdalla. Hihoissa resorissa silmukoita muistaaksseni pojalla 30 ja tytöllä 26...

    siina*k, en ole myös tehnyt aikoihin tälläisellä kombolla ja olin ihan wow kun villapaita syntyi kädenkäänteessä :D Kun monesti kestää viikkoja että saa jonkun likan villapaidan valmiiksi ja nyt saa aikaseksi parissa viikossa 3 villistä joista kaksi on pojan :D

    Kiitos Emmi ja mukavaa viikonloppua sinne!

    susamaria, kiitos. Tuo kelon savi-väri muistaakseni onkin todelal ihana. Tekisi mieli tehdä siitä vaikka mitä :)

    jenninho, yritän saada aikaiseksi ennen joulua!

    Mahtavaa kuulla Tiia että sait inspistä ja rohkeutta! Ei kannata jättää kesken, laittaa vaikka sivuun viikoksi ja sitten tarttua taas :)

    Hanna, minun mielestäni tuo Kelo on tosi pehmeää. Meidän lapsilla ei ole mikään popi kai kutittanut että olen tosi huono vastaavamaan tuohon kutitusasiaan. Mutta lähtökohtaisesti jos haluaa kutittamattoman pipon niin suosittelen merinoa.

    La Petite Princesse ♥

    Kiitos Pampula, oli muuten kerrankin tosi kivoja värejä samassa langassa... vaikka valkoinen ja musta ei nyt varsinaisesti värejä olekaan =D

    MURUHUTTU, varmasti nyppääntyy, tämä on fiilis joka mulle aina tulee Novitan langoista jotka on suhteellisen edullisia :D Mutta tekemisen ilo, tekemisen ilo -tehdään sitten uusi ;)

    Kiitos Miia ♥

    Anonyymi, Gantin ysmystä ovat löytyneet :) En osaa yhtään sanoa onko liikkeissä vielä vastaavia.

    Kiitos vielä kaikille ja olen todella pahoillani etten ole tänne ehtinyt kun vasta nyt.

    VastaaPoista
  24. Upeita!! Kiitos selkokielisista ohjeista!! Naista jopa tajuaa jotain! Iski hirvea neulomisvimma. Uusi aluevaltaus ja taalla ei paljo villavaatteita tarvi, mutta taidan silti kokeilla. Kiitos kun viitsit laittaa tanne ohjeita ja hienoja kuvia meidan lukijoiden inspiraatioksi!

    Koitin jo aiemmin lahettaa sulle aaltoja, mutta lienevat kadonneet jonnekin matkalle.

    CalGirl

    VastaaPoista
  25. HEI!
    Aivan ihania neuleita ja menen tänään ostamaan myös Keloa... Tuohon pöllöpipoon haluaisin niin ohjetta, ainakin tuohon kuvioon :) ja kaikki muutkin neulevinkit ja ohjeet ovat tervetulleita. Kiitos taas inspiraatiosta!

    VastaaPoista
  26. Pakko vielä kysyä, onko mielestäsi nuo Novitan neuleohjeet lapsille mitoitukseltaan pieniä? Minun kireähköllä käsialalla tulee ainakin kokoa pienempi pusero... Onko itselläsi kireä vai löysä käsiala?

    T: -S-

    VastaaPoista
  27. Hienot paidat. Meilläkään ei noin paksuja tulisi pidettyä. Ohuempiakaan en ole pojille viitsinyt tehdä, kun puuvillaiset neuleet toimivat paremmin noilla kuumaveriköillä ja niitä ei kannata tehdä itse, kun tahtovat venyä heti ensimmäisellä pitokerralla.

    VastaaPoista
  28. en ymmärrä kuinka ihmiset esittelee kastensa kuvia näin netissä nykypäivänä........miettikää ihmiset ennenkuin tämmöistä teette

    VastaaPoista
  29. On siinä edellisellä anonyymilla urakkaa muuttaa maailmaa taaksepäin. :D

    Asiaan. Aivan mahtavia neuleita ja pöllöpipo! Innostuin myös Kristan blogin kautta ostamaan puikot ja lankaa ja heitin "hiestäkiristyneet" tekeleeni äidille, joka saattoi pipoprojektit loppuuun.

    Nyt jännätään, miten Kelo alkaa nyppyyntyyn. Toivottavasti ei ala, pipot on meillä kultaakin kalliimpia!

    -Riikka

    VastaaPoista
  30. Hei Riikka :)
    no on tosiaan, en ole edes nyt osaannu kommentoida. Mutta lupan toki miettiä :)

    Ja asiaan, kiitos ja eikö olekin jännä miten hyvät kuvat saa inspiksen. Se juuri etttä jos nuokin neuleet olisivat olleet eri ympäristössä ja esim. tasona kuvattu, tuskin itsekään olisin heittäytynyt täysiä projekteihin :)

    Samapa se kuka ne loppupeleissä tekee, pääasia että olet lähtenyt yrittämään vaikka oletan ettei neulominen ole se "juttusi" yleenä :) Jännitän myös tuloksia nyppyyntymisestä... aika näyttää.

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥