20.11.2011

Joulukorttikuvia,

olimme tänään ottamassa.
Ei tullut sellaisia kuin ajattelin mutta ei se mitään,
tehdään erilainen.
Kun vielä mietin minkalainen,
ja valitsen ja mietin ja päätän ja sitten,
huomaan ettei mikään kelpaakaan ja aloitan alusta.
Onhan tässä vielä aikaa.
Kävimme myös Uunisaaressa,
ja ei muuten ollutkaan kahvio avoinna.
Ja sitten olimme menossa katsomaan joulukatua Aleksille,
ja juuri kun saimme parkkiruutuun auton Q-Parkissa, nukahti tyttö.
Joten ajoimme ulos ja kotiin päin,
ja otimme Tapiolan miniversion samasta aiheesta.
Ja vihdoin talvikengätkin hankittiin pojalle,
ei ollut mukana mutta
kun otan itselleni numeron pienet, on ne hänelle sopivat.
Kätevää.
Ja kun olin ottamassa toppapostauskuvia,
huomasin että salamassa on jokin vika.
Eli ei, ei tule vieläkään niitä kuvia.
[eikä muitakaan mihin tarvitaan salamaa]
Mutta tässä muita, päivällisiä, matkan varrelta.
Upea sää, mahtava valo,
ja oli muuten tosi kiva päivä.















Valovirralla uuteen viikkoon ->

17 kommenttia:

  1. I-HA-NI-A kuvia taas kerran :)

    VastaaPoista
  2. Vitsi mitä kuvia, olet kyllä taitava!

    Mä kävin eilen Rajalla tutustumassa uusiin kameravaihtoehtoihin. Harmi ettei tätä kuvaustaitoa voi ostaa mukaan siihen pakettiin. :)

    VastaaPoista
  3. Moikka, voi miten oikealla hetkellä olet bongannut joutsenet. Niin söpis. Tännä oli kyllä kirpakka ilma, mekin käytiin neidin kanssa puistossa ja varpaani palellutin. Talvikengät pitäisi löytyä... -Tiina

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana tuo kuva joutsenista...! Mukavaa alkavaa viikkoa sinne suunnalle!

    VastaaPoista
  5. Ensimmäinen ja viimeinen kuva ovat mun lemppareita. Ensimmäisestä tulee halipula :D Viimeisestä tulee "Tartu hetkeen" -fiilis. Ihania <3

    VastaaPoista
  6. Todella kauniita kuvia, taas kerran <3
    Näissä todella silmä lepää

    Terveisin Vera Konkkaronkkalaiset-blogista
    (mikä siinä on kun ei blogger anna aina kommentoida kirjautuneena???)

    VastaaPoista
  7. Tosi kauniita kuvia, noissa on jotenkin talven tuntu läsnä. :) Saisi kyllä tulla jo, talvi, itselleni riittää jo tämä välivaihe kun ei ole enää syksy, mutta ei vielä talvikaan.

    VastaaPoista
  8. Hei!
    Ja kiitokset blogistasi. Käsityöohjeesi ovat inspiroivia, olen tainnut joskus aiemminkin kommentoida asiaa. Tein juuri hiiripipot pojilleni viime joulun ohjeestasi, linkkasin blogiini ohjeesi. Toivottavasti et pahastu.

    VastaaPoista
  9. Aivan mahtavaa taas! Täällä kovasti odotellaan uusia kuvia joulutunnelmista sekä vaatteista ;)

    VastaaPoista
  10. Ihanat kuvat! Talviset ilman lunta! Nyt haluisinkin kysyä että minkälaiset asetukset tuollaisia varten laitat kameraan? Ja onko sinulla jotain lemppariasetuksia mitä käytät? Entäpä olemassa lisäsalama? Ja jos sellainen on, niin minkälainen se on arvoiltaan? Minä kun aattelin että joulukuussa en vietäkään lomaa, vaan otan lomani rahana ja sijoitan ainakin lisäsalamaan :).

    Tänä vuonna minäkin päädyin ajanpuutteen vuoksi ottamaan valokuvan ja muokkaamaan sitä vähän leikkisämmäksi kuvankäsittelyohjelman turvin. Teetin ne sitten korteiksi, mukana seurasi kivasti kuoretkin :). En vaan uskalla sitä vielä paljastaa, kun en tiedä moniko lukee blogiani niistä jotka kortit tulee saamaan. Sen voin paljastaa, kuvassa on meidän koirat pedillään.

    Musta ei tunnu yhtään joululta, mutta kiitos näiden kuvien, alkoi hiukan jopa tuntua!

    VastaaPoista
  11. Kauniita kaikki!

    Kaksi alinta ja toi lasten "oksakuva on mun suosikkeja joulukorttiin.

    VastaaPoista
  12. Tuo ylin olisi mitä loistavin hääkorttikuva. Tulen lainaamaan mikäli joku karanneista ystävistäni lähtee xx:lle kierrokselle:)

    VastaaPoista
  13. Todellisia helmiä nämä kuvat! Voisin katsella niitä vaikka miten pitkään. Kaksi alinta ovat suosikkejani, vaikka kaikki erittäin kauniita.

    Upea valo kyllä!

    Katami

    VastaaPoista
  14. Kiitos hymystä ja hyvästä mielestä jonka saan teitä lukiessanne ♥

    Palaan vielä kysymyksiinnekin hieman myöhemmin.

    VastaaPoista
  15. Heippa,
    on tositositosi mukava lukea hyvästä ja jopa talvisesta fiiliksestä jonka olette täältä napanneet!
    Nyt on niin vähän valoa että on kyllä juhlallista kun sitä on! Saan katsella upeita auringonnousuja mutta siihen se sitten viikolla jääkin, niin kuin varmasti monella. Olen nyt huomannut että meidänlähirannassa taitaa asustaa kaksi joutsenta, ihan mahtavaa saada kuviin näin kauniit rekvisiitat… ja Nina on taas asian ytimessä ;)

    Näistä ei mikään ole joulukorttikuva, itse asiassa revin hiuksia päästä sen asian suhteen. Sillä minulla on täydellinen joulukorttikuva mutta valitettavasti ylivaloittunut… ja nyt mietin teenkö kuitenkin siitä vai toisesta ei niin täydellisestä mutta teknisesti paremmasta.

    Kuvauksesta sen verran että minulla on lisäsalama mutta sisäkäytössä. Ulkona en käytä salamaa ikinä, jos ei valoa ole, en ota kuvia. Kameran omaa salamaa en niin ikään käytä koskaan. Ei ole sellaisia lemppariasetuksia, vähän tilanteen mukaan mennään. Tekniikkaa tärkeämpää minulle on se tunnelam ja kuvakulmat. Vastavalo on haasteellinen ja tuollaisia utuisia kuvia saa esim. niin että ottaa vastavaloon tai osittain vastavaloon mutta laittaa asetukset niin ettei kohteista tule mustat/pimeät. Kokeilujuttuja ja kun tarpeeksi kokeilee, tulee säädöt selkärangasta :) Itsehän olen teknisesti täysin amatööri, pitäisi ihan oikeasti käydä joku kurssi mutta ei tällä ajalla :)

    Yritän saada aikaiseksi sitä neulepostausta, pojan kuorivaatepostausta ja vaatteiden kerroksistakin juttua. Tähän saattaa olla mahdollisuus… kun mies palailee reissuiltaa, joulukorttibisnes on selvä ja olen neulonut hupparin, 4 kauluria ja pari pipoa :) Eli toivottavasti jaksatte odottaa! Niin ja täältä saa ammesntaa neuleideoitaj a ohjeita, toivon ainaostaan että mikäli esittelee töitä esimerkiksi blogissaa, on lähde jossain mainittu :)

    Nyt taas riennän, toivottavasti joku teistä vielä palasi tänne tämänkin ”vastauksen” lukemaan :)

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥