12.4.2011

scenessä

pompulle tuli huppareita eilen,
kaksi NZA:n.
Niitä on taas hukkailtu ja niistä on kasvettu ulos,
joten olen hamsteroinut kesää varten lisää.
Sehän se on, mikä kympin päällä on,
liki aina.

Se sanoi että "nää ei oo äiti DC:n"
No ei ole, sanoin ettei kaikki voi olla.
Voi olla erilaisia, mutta yritän etsiä sellaisia
_ei lasten_.
Se sano että "no on noi ihan okei".
Pieni aavistus minulla on,
ettei tämä jää tähän.
Jossain vaiheessa, epäilen,
tämä on vielä paljon tarkempaa.






Huppareiden lisäksi kenkiä.
Tenskuja, skedekenkiä, lenksuja...
Useat, koska käyttöaste on aivan älytön.
Näitä on helppo äidinkin ostaa,
koska jalkojemme kokoero on,
vain yksi numero.



 ***
Nextin tenskuissa on kätevä vetskari, sillä ihan oikeasti tuo kyllä osaa,
mutta ei sido nauhoja.
Nämä ovat varmasti mieleiset koska on itse löytänyt ja pyytänyt -jos vain vielä mahtuvat.



Converset, koska äiti on optimisti.


Niken tenskuissa äiti ajatteli käytännöllisyyttä,


Quiksilvereissä äiti hyväksyi realiteetit


ja DVS:ien kohdalla äiti on luovuttanut lapsen skeittiteollisuudelle ja
hyväksynyt että lapsen toinen lempiväri on edelleen, vuosien jälkeen, itsepintaisesti
V I H R E Ä.


Näillä mennään,
ja toivotaan että ainakin yhdet pysyvät koko kesän sellaisena,
että ne tunnistaa kengiksi.
Oikeesti, nää kaikki on kyllä tosi kivoja.

Piti marista ilmoista ja mudasta,
mutta maristaan myöhemmin.
Hauskuutta kevät- ja kesähankintoihin!

24 kommenttia:

  1. Hauskat kenkäkuvat (oothan sä kuitenkin päässy toteuttamaan itseäsi, sano pliis että toi on peili eikä teidän lattia:) ja kivat hupparit - kuten kengätkin!

    Mä kaivoin Ellenille tänään Idan vanhat vaaeanpunaiset Converset esiin ja se oli ihan innoissaan:)!!

    VastaaPoista
  2. Työstä ne minusta käy, keväthankinnat.
    Sä olet hyvin onnistunut Pompun kenkien ja hupparien kohdalla :O)

    Mulla etsinnässä mm. turkoosit kumisaappaat mieheni poikaselle. Kymppivee haluais turkoosit, mutta mistä ihmeestä kestävät ja tuon väriset? Katsokaa huviksenne vaikka Brandoksen miesten kumisaappaat: pelkkää mustaa ja armyvihreää...:/ Mielelläni VäRiÄ ostaisin pojalle, nyt kun vielä kelpaa.

    Tyttärien (ja äidin) vaatimuksista en kehtaa edes raportoida B-)

    VastaaPoista
  3. Onhan toi peili, onhan?

    Joo toi vihreä on täälläkin pop. Posti toi tänään harmaat Converset ja tuomio oli tyly, noi ei oo vihreet, en pidä en. Katsotaan jos mieli muuttui.

    Ja voimia tulevaisuuteen - ihan vaan tiedoksi, että noi pojat pitää vielä 16 vee huppareita ja skedekenkiä ja saa ne sekä farkut järkkyyn kuntoon (varsinkin jos taloudesta löytyy moottoriajoneuvoja...) huikean nopeasti.

    VastaaPoista
  4. Muta postausta odotellessa! Meillä on ekaluokkailainen poika tullut päästä varpaisiin mudassa kotiin joten nyt mielelläni kuulisin miten muilla menee muta-aikana :)

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia ja ihania vaatteita.

    Meidän ekaluokkalainen haluaisi varmasti nuo kaikki hupparit ja tennarit. Mutta joutuu tyytymään kaapissa oleviin Adidaksen Superstareihin, Reebokeihin ja DC-tennareihin. Nuo DC-tennarit olivat aivan mieletön hitti :)

    Mutta siis yhä ollaan aika kuraisia koulussa, joten vielä ollaan käsketty laittaa saappaat!

    -Rose

    VastaaPoista
  6. Joooo, hienot kuvat ja kengät ja hupparit kans.

    Hei, kertokaa noista Converseista; kun mulla oli sellaset joskus "edellisessä aallossa" 90-luvulla ja ne pidettiin aivan loppuun tyytyväisenä, mutta nyt kun kokeilin niitä jalkaan, niin olivat ihan kauhean kapeat. Joo, ehkä mun jalka on levinnyt (sukuvika) vai onko lesti muuttunut, mutta mites noi lasten koot, onks nekin kovin kapeita?

    VastaaPoista
  7. Hienoja kenkiä! Tuollaisiin meilläkin varmaan lähiaikoina siirrytään syksyllä yhdeksän-vuotiaan kanssa.

    Kurapostausta odottaen, itse heitin tänään pojan vaalean talvitakin roskiin. En jaksanut enää pestä sitä..

    VastaaPoista
  8. meneekö liian henk.kohtaisuuksiin jos rohkenen kysyä paljonko rahaa kuluu vuodessa lastenvaatteisiin? meillä ei pahemmin, parit lenkkarit 4v:lle, yksi vk-takki ja parit housut ja paitoja/housuja ostetaan jokunen, ihan perus lindex, h&m kamaa. Huimaa vaan kun katsoo (ja ihastelee) näitä vaatebloge, jossa minun kukkarolle kallitta merkkejä ja ostetaan tosi tiheään ja paljon...
    Kauniita kuvia jokatapauksessa ja silmää kauniille vaatteille. Joskus olisi kiva saada kotipostaus. Onko keittiön lattia mustaa kiiltävää laattaa? näkyykö kaikki tahrat. Kuvat näyttävät upeilta.

    Siiri

    VastaaPoista
  9. Kyllä nuo puhtaat kengät ovat inspiroivampia kuin ne mutakuvat :)

    Se muta on niin tuttua omastakin takaa, mutta noin hienoja kenkäkuvia meillä ei ole.

    VastaaPoista
  10. Onneksi kaikki kympit ei vielä vaadi kalliita merkki vaatteita ja kenkiä ja hupparitkaan meillä ei kelpaa ollenkaan.
    Kauniitahan nuo kuitenkin on...

    Iitu

    VastaaPoista
  11. Kivoja vaatteita. Oman 10-vuotiaan lenpiväri on "vaaleen vihku", harmaasta ei tykkää, eikä halua "joukkarikenkiä", joten eteisessä kiiltelee valkoiset Addun All starsit.

    Kesää odotellessa...

    VastaaPoista
  12. Iltaa,

    Tanja, se on keittiön pikkupöytä missä on lasi päällä ;)

    Miikkis, mulla ei kyllä aika riitä siihen että työstä kävis. Yritän napsia sieltä täältä -paikataan sitten sitä mukaan kun tarvitaan :D Hmm, eikös Bungaardilla tms. ole paljon erivärisiä kumpsuja -olikohan niitä PikkuJaloissa?

    Se on se lasi Katri ;) Tosiaan pompulla on tuö vihreä ja pinkki ja tykkää myös punaisesta -ne ovat siis sellaisia mitä helposti itse valitsee. Ja vaatteiden kunto on tuttu juttu, siksi parempi olla sen verta ettei tarvitse kiireessä juosta kauppaan hakemaan kun onkin kaikki rikkipoikkimutaisena :)

    Ansku, me ei olla vielä mudittu tänä vuonna \o/ No kerran vähän- mutta mielestäni on tullut selkeä muutos viime vuosiin.

    Rose, Kiitos :) Tosiaan tuo DC on nyt lyönyt läpi ja ainakin pompusta huomaa että imee isommista vaikutteita kuin sieni. Yritän kengissä katsoa ettei yksittäisen kengänparin hinta olisi kovin korkea, koska niitä on ihan pakko olla usemmat kuin kahdet... Ja niiden käyttöikä voi olla yllättävän lyhyt, jos ne vaikka vahingossa eksyvät ankkalampeen.

    Tea, on Converset tosi kapeita edelleen. Siis ideaalit pompulle mutta en uskalla edes kokeilla Padmélle koska hänellä on leveämpi jalka. Nuo punaiset saatiin tuliaisina jo vuosi sitten mutta olivat silloin vielä liian isot.

    Hedy, uskon että valtaosa sinne siirtyy, tosin varmasti riippuu lapsesta ja kaveripiiristäkin :) Ja toivon ettei kurapostausta tule :D

    Siiri, en osaa vastata tuohon. En osta velaksi vaatteita ja en osta vaatteita joita ei tule käytettyä tai joille ei ole tarvetta. pompulle kestää sama koko pidempää käytössä mutta kulutus on niin kovaa ettei vaatteista aina jää juurikaan mitään jäljelle. Suurin osa säädyllisen kuntoisista vaatteista menee meiltä eteenpäin tuttavaperheille, eli kierrätys kyllä toimii. Ei pompulla kaikki vaatteet ole kalliita merkkivaatteita, enemmän käytän merkkien silmäilyn sijasta aikaa siihen että yritän etsiä kapeita vaatteita koska poika on todella hoikka. Aikasemmassa postauksessa näkyi vähän vihreää hupparia joka on henkasta ja mielestäni todella hyvän tuntuinen. Mutta esim. kaikki henkan housut ovat aivan liian leveitä pojalle. pompulle yleensä ostan kerran pari vuodessa enemmän kerralla, kun kausi vaihtuu ja pienet ja loppuun käytetyt siirtyvät pois kaapista. Nyt innostuin noista NZA:n huppareista koska ovat kaposia, eivätkä roiku pojan päällä kuin hengarissa (ja nekin hupparit olivat yli 50% alessa ;) ).
    Keittiön lattia on mustaa kiiltävää laattaa ja kyllä siinä tahratkin näkyy, mutta ei niin häiritsevästi että joka päivä pitäisi pestä :)

    PikkuSanna, mulla on kuvausangsti. Halusisin todellakin päästä kuvaamaan jotain inspiroivaa pitkästä aikaa. Viikonloppua odotellessa ;)

    Iitu, ei varmasti. Eikä kaikki kalliit merkit ole aina kalliitakaan, kun löytää ne sopivammalla hinnalla. En itse kauheasti innostu ostamaan 10-vuotiaalla täystuholle kalliita vaatteita, siispä maltilla yritän tehdä mieleisiä löytöjä hieman edullisemmin :) Sain hyvän vinkin nyt itse siitä että Union Fivella on alennuspäiviä -joissa varmasti tulemme olemaan tuttu näky tulevaisuudessa :)

    Kiitos kaikille kommentoijille!

    VastaaPoista
  13. Venny, mitkä on joukkarikengät :D Onks ne just skeittikengät?
    Ne Addutkin kävsi varmasti pompulle kun ovat kaposet, vielä kun ne tulee vastaan alle 30 eurolla niin ostetaan kokeiluun ;)

    VastaaPoista
  14. Meillä taitaa olla tosi varhaiskypsä lapsi. 4-vuotiaasta asti vaatinut hupparin päälleen ja nyt 6-vuotiaana kelpaa vaan nuo h..tin skedekengät.

    Me tahdottais nuo värilliset nauhat. "Äiti koska sä käyt ostamassa eri värisiä nauhoja?". "Äiti ei nyt ehdi, eikä edes tiedä mistä niitä saa. Mutta äiti tietää kivan tädin, joka varmasti kertoo?";)

    Tuohon merkkiasiaan. Kaikki lapset eivät tosiaankaan vaadi kalliita merkkivaatteita. Meillä asuu yksi sellainen. Merkkivaatteita löytyy, mutta loppukäyttäjä on autuaan tietämätön niiden merkityksestä. Tai on ollut viimeiseen vuoteen asti. Nyt ymmärtää, mutta ei silti erityisesti vaadi niitä, kun Onlyn vaatteet on niin ihquja. Suurin osa isommista lapsista kuitenkin on hyvinkin merkkitietoisia, kuuluu ihan ikäänkin, halutaan sitä mikä muidenkin mielestä on mageeta. Enkä itse ainakaan näe, että siinä mitään pahaa olisi.

    VastaaPoista
  15. Nina menee nyt sinne unkkafemmaan, siellä on nauhoja kaikissa sateenkaaren väreissä, muistaakseni 2,90 e pari tms.

    Ja siis joo, ei toi merkkihomma pompullakaan liity siihen merkkiin tai hintaan. Vaan siihen että se pitää olla se mitä niillä isommilla kundeilla on päällä siellä koulussa ja kartsalla. Ihan sama vaikka niillä lukisi PIRKKA siinä hupparissa, ni se on sitten se magee ja sellanen olis kiva :D
    Ja ainoa asia mitä tuo poika _vaatii_, on pizza-perjantain, että helpolla päästään ;)

    VastaaPoista
  16. Hehhee, mielenkiinnolla luen postauksia poikalapsien vaatetuksesta ja mieltymyksistä! :) Mullakin on poikia, peräti kaksi kappaletta, mutta kun iät ovat 3 v ja 3 kk, niin vielä voi pukea ne miten itse tahtoo. On siis vielä aikaa opiskella mm. termejä, esim. skede oli itselleni outo sana ennen viime aikoja :)

    VastaaPoista
  17. Niin kiva lukea vähän isompien poikien vaatejuttuja! Nää kymppi+ pojat alkaa olemaan hankalia tapauksia ja tarjontakin on ainakin täällä syrjäkylillä heikohko. Iso ns. lastenkokoihin ja nuorisopuolella vielä pieni.

    Mistä nuo hupparit hommasit? Uppois meilläkin...

    Molly

    VastaaPoista
  18. Tuo on niin totta, että sitä mitä isommilla niin sitä pitää olla, vaikka siinä hupparissa lukisi se PIRKKA :D

    Rose

    VastaaPoista
  19. piitu, pikkuhiljaa tunnelmaan ;) Tässä iässä se tosiaan on enemmän sitä että ne toiveet lähtevät käyttäjästä ja palloillaan sellaisessa funktionaalisuuden sekä estetiikan kompromisseissa.

    Molly, siis todella toivon ettei pojalle tule sellaisia superpakkomielteitä, nyt on vielä aika iisiä :) Kuvassa olevat hupparit on järjetyksessä vasemmalta oikealle: ylärivi: NZA/ www.rosaogridderen.com, Tommy Hilfiger/www.lillis.fi, Mini Boden/ www.boden.co.uk, ja alarivi: Scotch&Shrunk/Stockmann, NZA/ www.rosaogridderen.com, S&S/Stockmann. Nuo S&S oli Hullut Päivät tarjouksia, ovat liian suolaisen hintaisia ovh-hinnalla, toinen paikkka mistä niitä saa on Babyshop mutta siellä ei riitä meille asti koot.

    Rose, no sepä se! Ja kun se pätee vähän kaikkeen, ei vain vaatteisiin... Mutta lienee tuttua jokaiselle omasta lapsuudesta ja nuoruudesta, nyt me ollaan vaan saavutettu se ikä pojan kanssa :)

    VastaaPoista
  20. Kiitos nettikauppavinkeistä! Tää lähtis kohta naputtelemaan tilauksia....

    Saako vielä udella, millaiset koot noissa NZA:n huppareissa on? Merkkien välillä kun tuntuu olevan aikamoisia kokoeroja, vaikka on ns. sama kokonumero;)

    Molly

    VastaaPoista
  21. Tilasin pojalle koon 12/152 cm. Ne ovat nyt sopivia, pienellä kasvuvaralla -eli ns. "oikean kokoisia". Poika on noin 146 cm ehkä pitkä. Eli sanoisin että nämä vastaavat sinänsä kokoaan, että ei voi sanoa että olisivat reiluja tai pieniä. Kapeita hupparit ovat, ihan eri kaliiberia kuin esim. H&M. Poika käyttää nyt kokoa 152 aika laajalla skaalalla, erona moniin muihin vaatteisiin näissä on se etteivät roiku päällä vaan istuvat nätisti :)
    Kiva kun vinkeistä oli hyötyä -saa aina hyvälle mielelle, kiitos :)

    VastaaPoista
  22. KIITOS:))
    Samalla koolla mennään täälläkin. Jotkut 152cm vaatteet on vaan tosi reilulla mitotuksella hoikille pojille ja näyttää sit sellaisilta lainapeitteiltä;)

    Molly

    VastaaPoista
  23. Nämä isompien poikien vaatepostaukset on mielenkiintoisia.

    Mulla 4 11-17 vuotiasta poikaa. Esikoinen vähät välitti tai oikeastaan vieläkään välittää mitä pukee päälle. merkeillä ym. ei mitään väliä.

    15 ja 13-vuotiaat ovat taas hevareita, farkut, t-paidat ja hupparit ehdottomasti mustia tai bändipaitoja. Kaikki emrkit ovat frittareiden vaatteita, en eivät kelpaa (okei nyt 15 jopa toivoi converseja, jotka tähän asti eivät ole kelvanneet.)

    ja 11-v kelpaa vielä oikeastaan kaikki mitä äiti ostaa, jos itse saisi valita kulkisi joka paikassa verkkareissa, mutta vetää muksiematta farkut kouluun ja juhlahousutkin juhliin.

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥