1.9.2010

Eniten syksy.

Huomasin että kaikki syksyvaatteet,
toppavaatteet,
uudet mallistot,
kaikki.
Kaikki on esitelty
ja näytetty.

Olen myöhässä, kai?
Mutta vastahan alkoi SYKSY!



No kukkuu!
Ei meillä niin kamalasti uutta olekaan.
Toppapuku likalle ja topat pojalle.
Jotain sisävaatetta,
p a l j o n  olen skipannut.
Ei ole sitä hetkeä eikä tee mieli,
kun kaapeissa jo on.




Meille ehdoton syysvaruste on fleece.
Ympäri vuoden me niitä käytetään,
mutta syksyllä eniten.
Nyt likalla kaapissa taitaa olla 4,
yksi niistä Unq:n pupu ♥




pompulle mahtuu vielä hyvin kevään tiksut.
Kaapissa vaihtokertana sininen Po.P:n liituraitatakki
ja siihen siniset tiksun housut.
Molempiin setteihin poooopista fleecet, turkoosi ja keltainen,
pikkupakkasille.




Musta H&M:n softis lähti pienenä uuteen kotiin.
Tilalle tuli paljon puhuttu ja parjattukin Molo Kidsin softis.
Väri oli eri kuin odotin, mutta tykkään.
Koko on 116cm, tämä menee keväänkin.
Viikkarin goret toi ystävä pohjoisesta,
29 e paikallisella Halosella.




Taannoin Tanja kyseli minulta vinkkiä tähtitakin asusteeksi.
Meillä tähän on myös keltainen fleece ja pipo,
mutta jos se on "liikaa",
sopii tähän vaikka Pieces Accessories:n raitapipo.
Me käytetään pompun kanssa pipoja ristiin.




Äitilläkin on fleece, Pelle P.
Ostan yleensä uuden fleecen noin 4:n vuoden välein,
vanhat käytetään loppuun.
Tässä erityisesti arvostan korkeaa ja tuulisuojattua kaulusta sekä taskuja.
Sateella päälle lisätään H. Lloyd:n kuoritakki
ja jalassa kävelyllä on aina Lowan vaelluskengät.



Kiikutaan kohti syksyä, sateita
ja kirpeää ilmaa.
Toivottavasti auringossa.

Niin, ja teille uteliaille.

21 kommenttia:

  1. Jee, mä arvasin oikein. Onnea ja menestystä huutokauppablogille.

    VastaaPoista
  2. Ihan pakko oli käydä kurkkimassa. Kiva idea :)

    VastaaPoista
  3. Tosi kaunis tuo Molon fleece. Ja jälleen ihania kuvia. Ja nyt sitten odotellaan tuonne tuotteita:)

    VastaaPoista
  4. Meilläkin tykätään tuosta Molo Kidsin softshellista :)
    Jeij, löytyisköhän meillekin huutisblogista jotain, jään innolla odottelemaan :)

    VastaaPoista
  5. Tosi hyvä idea tuo huutkauppablogi!, huutis on tosiaan välilillä aikas jostain. ;)

    Kauniit syksyn ulkovaatteet molemmilla, meilläkin tuo Ticketin tähtitakki odottaa 9v:n kaapissa.

    VastaaPoista
  6. Hyvä idea, odotan innolla mitä tulee myyntiin:)

    VastaaPoista
  7. Jippii, jään kytistelemään mitä kivaa ilmestyy myyntiin!

    VastaaPoista
  8. Kiva kiva - paitsi että teidän neidin vanhat on kyllä liian pieniä meidän neidille.

    Kauhulla katselen, että ne topat muuten menee vauhdilla. Jos ei ala elää talvea heinäkuussa, niin voi olla kesämekoissa tammikuussa...

    VastaaPoista
  9. Ihania kuvia jälleen kerran! Sinä se osaat vangita niihin aina niin kivan tunnelman. Olen seurannut blogiasi jo pitkään, mutta vasta nyt kun sain perustettua oman blogin tänne blogspotiin, niin tulin jättäneeksi kommenttiakin. Lupaan jatkossa parantaa tapani tällä saralla =)

    VastaaPoista
  10. Meilläkin on paljon fleecet käytössä, windstopperilla ja ilman. Ja musta noi UNQ:t on pienillä vaan niin suloisia! Kaunis toi beige Padmella! Ja Molon soft shell on magee!!!!

    Kiitos pipovinkistä. Mä tilasin keltaiset saappaat (ja jos jollain on keltaisia Crocseja kaupan koossa 10-11 saa tarjota!) - fleece on toistaiseksi musta:).

    Äitikin näyttää olevan hyvin varustautunut. Onko sun Lowat korkeat vai matalat? Mä tarvisin vanhojen Salomonien tilalle uudet matalat, korkea Hanwagit on puistoon vähän turhan jytkyt. Mistä muuten ostat Pelle P:tä? Lauttasaaresta?

    Aivan loistavan nimen olet keksinyt uudelle projektille - ja oikein hyvä idea, teidän vaatteet varmasti löytävät uuteen kotiin alta aikayksikön!

    VastaaPoista
  11. Fleecet on tosiaan in, niiden neuletakkejen ohella. Toivottavasti pitelis kauan näitä ilmoja. Pois loskamoska. Meillä ei vielä toppaa kaikille olekkaan.

    VastaaPoista
  12. Mukava idea ja varmasti menestyy! Teidän lapsilla niin upeita vaatteita. Taidan itsekkin jäädä kyttäilemään mitä kaikkea kivaa tulossa jos meidänkin tytöille jotain löytyisi. :)

    VastaaPoista
  13. Tuo keltaisen ja harmaan yhdistelmä on vaan niin kaunis! Tosi hyvän näköinen tuo Pelle P:n fleece, lasten vaatteista nyt puhumattakaan :)

    VastaaPoista
  14. Hei arvaasiin arvaasiin!!! Blogikirppis, arvasin! Arvaa 10 kertaa oonko innoissani ja arvaa kuinka paljon teiltä lähtee meille! Mä niin tykkään blogikirppiksistä, ainoa vika on se että esim jassun kirppisblogissa rupesin laskeskelemaan että joo tää maksaa parikymppiä, sit näköjään nää postarit on vitosen... Onneksi suomen sisällä postarit ei murhaa ketään :)

    VastaaPoista
  15. Uusia kommentoijia, vanhoja kommentoijia, ihania lukijoita -arjessa mukana ja piristämässä -Kiitos.

    Myyntipaikalle tulee tosiaan uutta ja vanhaa, mutta määrällisesti ei ehkä paljoa. Katsotaan, toivottavasti sieltä jokainen löytää jotain.

    Mari A, eipä! Mielestäni aivan älytöntä että nykyään seuraavan kauden vaatteet "pitää" ostaa eellisen kauden puolessa välissä. Ei sen näin kyllä ennen ollut.

    Tanja, arvaappa onko se beige "rennompi" ulkoillessa, itse en ainakaan saa millään vaaleita fleecejä puhdistettua jos tulee pinttymää. Ja Lowat on matalat, käytän vuoden ympäri, ne ja Pelle on molemmat Stockalta. Laruun en ole vielä ehtinyt, olen kyllä menossa :P

    VastaaPoista
  16. Löysin vasta tänään blogisi ja oi miten ihastuin teidän lapsiin niin hurmaavia :) ! Ja todella kauniisti puet lapsesi. Mukavaa syksyä teille! :)

    VastaaPoista
  17. Kiva kiva, poikienvaate puolta odotellaan siis. :)

    Ja vielä tuohon postauksen kuvaan äipästä..voi ei..siis sä olet vaalea...mulla on susta niin ihan erilainen kuva muodostunut päähän, jotenkin että oot tosi lyhyt ja tummatukkainen, suora tukka, semmonen aika lyhyt kampaus. Mutta että vaalea ja kihara tukka!! Hauskaa miten ihmisistä muodostuu joku kuva vaikkei ole nähnyt eikä tunne. :)

    VastaaPoista
  18. Muuten kun alat blogikirppistä päivittämän niin laittaisitko mittoja vaatteista? Paremmalla omatunnolla voisi ostaam niin tietäis että okei tää on sopiva, ostan tän.

    VastaaPoista
  19. Kiitos Laurell ♥

    Hih, minulla on nykyään tumma tukka luonnostaan, nuorempana oli ihan blondi -siksi raidoitankin ;) Suoraksi tätä ei saa millään, niin luonnonkihara kun olla voi. Hiukset eivät myöskään ole olleet näin lyhyet sitten ala-asteen.

    Ansku, kyllä. Tarkoituksena on suoraan laittaa mahdollismman tarkat mitat vaatteista :) Olet asian ytimessä ;)

    VastaaPoista
  20. Luonnonkihara mullakin, tai laineinen. Mutta kauan saa aikaa käyttää suoristusraudan kanssa jos haluaa suoran tukan.

    VastaaPoista
  21. Mistä Padmen ihanuuspipo on? Tykkään kovasti! Meille taitaa tulla koko kolmikolle unqin uutta hertta-sarjaa beige-vaaleanpunaisena.

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥