26.9.2010

Arjen säteitä.



Meidänkin syksyssä on lilaa.
Huomaatteko.



Eilen oli megamagee päivä.
Oli lämmin, oli aurinkoa.
Oli koko päivä aikaa
ei mihinkään ja kaikkeen.

Skippasin siivoukset, pyykinpesut,
skippasin nipottamisen ja miettimisen.




Me mentiin ulos.
Mentiin laruun puistoon, pitkästä aikaa.
Pelattiin sählyä ja pesistä.
Syötiin hiekkaruokaa ja hiekkakakkuja.
Käytiin Kaivarissakin,
mutta ne oli vieny meidän jätskikioskit pois.




Haettiin pizzaa, namia ja leffat.
Haettiin litra jädeä.
Ei tehty yhtään mitään asiaa koko päivänä.
Aivan mieletöntä!




Ei ollut kiire.
Mihinkään.
Oli aikaa odotella jos suututti,
oli aikaa odotella aarteita.
Oli aikaa ajan päälle.



♥ Aurinkoista viikkoa ♥

14 kommenttia:

  1. iik mitä kuvia ja muutenkin meno kuulostaa niin kadehdittavalta!

    VastaaPoista
  2. Plääh. Meillä odotellaan viikonloppua, että päästään ulos eikä ole kukaan kuumeessa.

    VastaaPoista
  3. Meilläkin eilinen oli tällainen. Oli vain aikaa. Herkuteltiin myös pizzalla, jätskillä ja karkilla.
    Viikonloppu on aina liian lyhyt. Huomenna koittaa arki! Mukavaa arkista viikkoa teille!

    VastaaPoista
  4. Sä kyllä osaat tuon kuvaamisen! Oletko ihan itseoppinut? : )

    Joskus vain on ihanaa olla tekemättä mitään.. ja varmasti lapset nauttivat vanhempiensa täydellisestä läsnäolosta.

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa ihan mahtavalta. Harmittaa kun omalta osalta suuri osa viikonlopusta tuhraantui kirppistavaroiden hinnoitteluun ja laittamiseen. Ensi viikonloppuna toivottavasti ihan eri meinigillä :) Ihania kuvia täällä ja ne pipot, tosi kivat!

    VastaaPoista
  6. Eilen oli mahtava ulkoilusää, varmaan koko suomessa. Lisää tälläisiä syyspäiviä! :) Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Se onkin mahtavinta jos saa viettää viikonlopun lasten kanssa ilman muita hommia. Ne ehtivät odottaa, lapset kasvavat hujauksessa : )

    VastaaPoista
  8. Eilen oli kyllä mahtava ulkoiluilma! Todella kauniita kuvia *huokaus*

    Sinun blogia lukiessa tulee aina niin hyvä fiilis, näin on hyvä aloittaa uusi viikko!

    VastaaPoista
  9. Oih, miten ihanan kuulonen päivä teillä! <3
    Ihanat kuvat, niistä heijastuu se tunnelma ja kiireettömyys!
    Kiireetöntä ja kaunista uutta viikkoa teille! :)

    -Heini-

    VastaaPoista
  10. Mekin syötiin ulkona viikonloppuna ja herkuteltiin vikat suomisuklaat varastosta :)

    Nyt melkein toivoo ettei kukaan tuttu lähiaikoina matkusta meille päin niin saan pidettyä herkkulakkoa hetken yllä :)


    Voi, kaipaan suomen syksyä kun katselen kuvia puista tippuneista lehdistä. Nauttikaa ♥

    VastaaPoista
  11. Huippuilma oli lauantaina, mekin käytiin iltapäivällä 10 km kävelyllä poiketen myös Lauttasaaressa; haettiin Bobosta villahaalari 17 eurolla! Eksyittekö te ysmyyn?

    Ihana varsinkin toi toka kuva, tyttö jotenkin ihan sinun näköisesi siinä ;)

    T. Vertin äiti

    VastaaPoista
  12. Ihana asenne - voi kun tuon aina muistaisi!

    VastaaPoista
  13. Ihanalta kuulostaa teidän päivä! Ja mukavia syksyisiä kuvia. Tykkään tosi paljon siitä miten kerrot arjesta runoin, mukava lukea <3

    VastaaPoista
  14. Ihania kuvia <3 Ja ihanalta kuulostaa teidän päivä! Joskus on mukava olla tekemättä sen suurempaa :)

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥