Ulko-oven maalaus - Tikkurila Unica Akva

Kuvien jälkeen olette ehkä samaa mieltä että meillä on, jos ei maailman, niin ainakin Etelä-Suomen rumin ovi. Se on ihmetyttänyt meitä ja herättänyt kummastusta myös naapureissa sekä tuttavissamme. Sellanen persikka, wtf. Jos minä olisin ostanut taloon oven, olisi se puun värinen, sileä ja siinä olisi vaakaan kapeita ikkunoita ja vieressä olisi korkea ikkuna, mutta näillä mennään mitä on annettu. Oven maalaus ei ole silti ollut korkealla prioriteetilla tekemislistassa  koska on tässä sitä sun tätä muutakin ollut. Ovi kyllä hiottiin jo kolme vuotta sitten ja se piti maalata perään mutta kas kas, homma on vähän jäänyt. Nyt sisuunnuin ja sanoin miehelle että maalaan oven vaikka itse.

Päätin maalata oven Tikkurilan Unica Akvalla, joka on vesiliukoinen maali ja sopii niin ulos kuin sisällekin. Maalit ostettiin Prismasta, bonarit juu nou. Väriksi valikoituu Takorauta, harmaalla ei voi mennä pieleen ja talon sokkelirappaus on samaa sävyä kuin myös ulkoportaat eli oven edusta. Ovi oli tarkoitus maalata aluksi vain sisäpuolelta, koska en enää kertakaikkiaan kestänyt katsoa olohuoneesta keltaista kajoa tuulikaapin oven läpi.

Ensin pesin oven maalipesulla ja niin kuin aina, mies tuli auttamaan minua ja teipattiin reunat ja ARGH! kaikki kamalat pikku-ikkunat. Sen jälkeen maalattiin pokat ja oven sisäpuoli kerran ja vaikka ovi oli vielä ihan kirjava, hihkuin innosta.

Niinhän siinä sitten kävi että kun oven sisäpuoli oli maalattu toisen kerran, päätimme maalata oven samantien myös ulkopuolelta. Lopullisesta pinnasta ei tullut ihan niin sileä kun olimme ajatelleet mutta ovi oli silti niin hyvä että tartuimme pensseleihin. Oven kaikki urat ja nuo uritetut ikkunat tekivät maalaamisesti todella haasteellista, eli siihen nähden olemme erittäin tyytyväisiä lopputuloksseen, harvemmin sitä ulko-ovea tulee niin tarkkaan syynättyä.

Kun ovea maalattiin päältä, selvisi samalla tarina kamalan värin takaa -ovi oli alunperin maalautettu tämän väriseksi! Laitoimme lapun talteen sillä haluan muistaa mitä väriä ei ikinä haluta minnekään. Olin myös tähän asti luullut että ikkunat ovat jotenkin viallisia mutta ne onkin tarkoituksella sellaisia veikeitä... selvä. Nyt kun ovi on harmaa, saimme kiitosta myös naapureilta.... ja taisipa yksi bellan ystävän äiti maalata oman ovensa perässä. Inspistä jakoon!

Tuulikaapin seinä on tarkoituksella maalattu vaaleanharmaaksi jotta likaiset ulkovaatteet eivät tee valkoista seinää niin ruman näköiseksi. Pari kohtaa seinästä pitäisi paikkamaalata kun edelliset naulakot repi maalin mukana... missähän se harmaan maalin jämä on. Ja en siivonnut, tälläistä meillä on eli mitäpä sitä aina siloittelemaan. Onnea on tuulikaappi jonne saa näppärät naulakot ja jonka oven saa kiinni - en ymmärrä miten monissa lapsiperheissä on niin siistit eteiset ja vaatteetkin menevät hengareille, ihan utopiaa meille. Inhoan muuten meidän eteisen lattiaa mutta sen vaihtaminen on niin kallis ja iso juttu ettei olla ainakaan hetkeen sille mitään tekemässä. Miksi täällä on kaikki persikan väristä...

Käärme puutarhassa.

Näin viime kesänä meidän kadulla valtavan, korostan valtavan, kärmeen. Se sujahti aika vauhdilla naapurin pihalle ja vaikka yritettiin kuikuilla, niin ei löydetty sitä enää. Mies tietenkin etsi sitä lapio olalla koska oletimme että se on kyy. Ei se ihan täsmännyt kyyn tunnusmerkkeihin mutta ajattelin että joku vähän poikkeava yksilö varmasti, sillä mikä muukaan käärme se voisi olla?

No hei haloo kaupunkilainen, olisko vaikka Rantakäärme? Niin juu, mutta ei kai nyt sellaista täällä metsäisellä kukkulalla. On tästä nyt rantaan kuitenkin joitain satoja metrejä. Paitsi että viime viikolla bella alkoi kiljumaan kuin palosireeni käärmettä ja minä huutamaan vieressä että missä missä ja tunsin jo kyyn hampaat jalassani. No se ”käärme” oli kuulemma sujahtanut meidän lampeen, meidän jalkojen vierestä ja oli nyt siellä sukelluksessa. Voi laps´hyvä, ei ne käärmeet sukella, vaikka osaavatkin uida. No hyvä lapsi oli täysin vakuuttunut että se oli käärme ja laittoi sellaista tuntomerkkiä tulemaan että mamman oli pakko kaivaa googlen kuvahausta parit käärmekset esille. Se oli JUST TOMMONEN ÄITI! –ja osoittaa rantakäärmeen kuvaa. Rantakäärmeen, joka voi muuten olla jopa puoli tuntia sukelluksissa piilossa. Jahas. Tyhjennetään lampi.

Ja sitten seuraavana päivänä soi puhelin, mies soittaa terassilta. Niin, soittaa mulle siitä terassilta olohuoneeseen ”Tuu tänne, huutomerkki kuiskaten” Tajusin jo siinä vaiheessa napata kameran ja kas kas, joku muukin arvostaa kasvattamiani Sininatoja. Siinähän pötköttää ehta rantakäärme, sittemmin tunnettu nimellä Noukki.

Olin tietenkin ihan innoissani, en siksi että pitäisin käärmeistä –no hyi! Vaan siitä että että meillä on oma Rantakäärme, onhan se aika coolia. Mies olisi laittanut hengiltä mutta onneksi toppuuttelin, nämä on rauhoitettuja ja se on kuulkaas 252 €/käärme jos meinaat vöiksi laittaa. Sittemmin alettiin kuikuilemaan joka päivä Noukkia ja jo seuraavana päivänä yllätti pienempi käärmes, saman merkkinen ja siitä tuli Pätkis. Ne kai asuu meidän terassin alla, tää on NIIN siistiä! En edelleenkään pidä käärmeistä mutta ei pelkoa että osuisi iholle asti, sen verran liukkaasti pötkivät karkuun. Mietin jo seuraavia juhlia ”Tässä on nämä Cunningham’s White rodot jotka on jo kukkineet, tässä nyt parhaassa kukassa Puistoalppiruusu ja katsokaapa kun siinä vieressä on päiväaktiivinen Rantakäärme Noukki lepäilemassä kivikolla ja Pätkis näyttääkin juuri sukeltelevan tuossa lammen pohjan tuntumassa”. Eipä.

Ennen Noukkia ja Pätkistä olin pitänyt silmällä erästä sisiliskoa. Niitäkään en ole nähnyt kuin viimeksi lapsena joten Laventelien alla asuva Elvis on kiva lisä meidän takapihalla. Elvis on muuten nimetty Sonny Crocketin lemmikkialligaattorin mukaan, jos ei heti soittanut kelloja. Instagrammissa jo kysyttiin että onko Elvis jotenkin iso ja kun en tiennyt paremmin niin arvelin ihan standardikokoiseksi sisiliskoksi. Nyt hiljattain näin pari pienempää sisiliskoa lähistöllä joten Elvis taitaa olla aika menevä mies ja ehkä myös hieman isokokoinen. Toissapäivänä näin maailman pienimmän ja söpöimman sisiliskon, sellaisen kynnen pään kokoisen, awwwwww.

Korkeasaari 2000 -luvulla.

Seuraavan kerran kun menemme Korkeasaareen, ostamme liput ennakkoon netistä. Niin teimme nytkin mutta vasta siinä jumalattoman pitkässä jonossa jossa näkyi naputteleman kännykkää moni muukin. Muuten saari on ennallaan mutta tällä kertaa itse bongailin eläimien lisäksi myös kasveja. Päivä oli mitä täydellisin vierailuun, 19-20 astetta lämmintä ja pieni tuulenvire.