Näillä kuvilla & näillä tunnelmilla,

HYVÄÄ VIIKONLOPPUA KAIKILLE !

KAIVOPUISTO - UUNISAARI - SÄRKKÄ - SUOMENLINNA

***

Kilokaupalla

Tässä kirjoittaa ihminen jota haukuttiin pienenä luuviuluksi* ja sisko jonka sisko kävi tukussa ostamassa ruokaa siskolleen koska oli vakuuttunut ettei pikkusisko vaan syö tarpeeksi. Kirjoittaja on ollut teini joka ei löytänyt tarpeeksi kapeita mustia strech-farkkuja ja nuori aikuinen joka ei ikinä käyttänyt mekkoja, hameita eikä shortseja koska jalat olivat liian tikut. Tätä kirjoittaa nainen joka ei ole ikinä ollut laihiksella, tyttö joka oli liian laiha ja kahden äiti joka näytti siltä että odottaisi kolmatta.

Olen aina ollut laiha, liian laiha. Olen aina syönyt hyvin, monipuolisesti ja ollut poikkeuksellisen terve. Nuorempana urheilin paljon ja painoinkin enimmillään viitisenkymmentä kiloa, urheilun jäädessä vakiintui painoni noin 43 kiloon ja pituus 161 senttiin. Sittemmin olen ollut kolme kertaa raskaana ja kiloja on tullut +25, +8 ja +37. Neuvola ei ole huomautellut painonnoususta koska kilot ovat tulleet tuon 43 kilon päälle, paitsi poikaa odottaessa jolloin ei välissä ehtinyt tippua kaikki edellisessä raskaudesta tulleet kilot, ja kiloja tulikin selvästi vähemmän.

Tytön odotuksen aikaan kaikki muuttui. Täytin kolmekymentä. Kiloja tuli ja ennen puoltaväliä selkäni hajosi ja jouduin sairaslomalle, kiloja tuli vielä enemmän. Ystäväni kutsuivat minua leikkimielisesti manaatiksi ja tuntemattomat veikkailivat monikkoraskautta sillä likimain tuplasin lähtöpainoni. Liikkuminen oli vaikeaa sekä tuskallista ja edes kauppareissuista en selvinnyt yksin; en pystynyt kävelemään supermarketin maitohyllylle asti. Kiloja vaan tuli ja tuli vaikka kaikki herkut oli kielletty lievän rd:n takia. En huolestunut, ajattelin että kyllä ne siitä tippuu niin kuin edellisilläkin kerroilla.

Tytön syntyessä synnärille jäi 0 kiloa. Liikkuminen oli edelleen vaikeaa sillä kropan piti kannatella yli 30 kiloa enemmän kuin ikinä aiemmin. En osannut laihduttaa kun en ollut ikinä laihduttanut. Liikuin minkä pystyin ja ajattelin että kyllä ne kilot siitä katoaa imettäessä niin kuin aiemminkin. Jossain vaiheessa luovutin; en tule ikinä mahtumaan vanhoihin vaatteisiini mutta se ei haittaa koska painan mielumin 55kg kuin 40kg. Reilu pari vuotta sitten mahduin 36:iin housuihin ja ainoa asia mikä harmitti, oli maha. Jos söin yhtään mitään, maha turposi kuin pallo ja muutenkin selkeästi keskivartalossa oli liikaa lihaa ja nahkaa, arvelen että painoni tuolloin oli noin 57 kg. Ei harmittanut kuitenkaan niin paljon että olisin tehnyt mitään vaan viime kesään porskutin niin kuin aina ennenkin kunnes syksyllä karu totuus tuli vastaa. En mahtunut enää farkkuihini, ne jämähti polviin ja kaikki vaatteet tuntuivat pieniltä. Talvella ei voi kulkea pellavahousuissa eli jotain olisi tehtävä. Vetkuttelin.

On todella vaikea alkaa rajoittamaan syömisiään kun ei ole tarvinnut sitä tehdä 35:een vuoteen. Tykkään hyvän ruoan lisäksi kolasta, tykkään karkeista, sipseistä, kekseistä ja rakastan lörtsyjä. Puhumattakaan äidin mokkapaloista ja mutakakusta, nam! Viimeksi kun äiti teki mokkapaloja, kävin vaa'alla hänen luonaan ja painoin 64 kiloa. Haloo! Nyt oli aika ottaa itseään niskasta kiinni.

Viisi viikkoa sitten päätin lopettaa limun ja mehun juomisen, jättää kaikki herkut pois sekä rajoittaa voimakkaasti vilja, peruna ja pasta-tuotteita. Käytännössä en juo kuin vettä ja kahvia, syön viljoja maksimissaan kaksi ruisleipäpalaa päivässä (tai puuron) ja lounaaksi ja päivälliseksi syön esimerkiksi lihaa/kalaa/kanaa ja raejuustoa sekä kasviksia tai salaattia. En syö pastaa, riisiä, perunaa tai vaaleaa leipää. Ensimmäinen viikko oli rankka, söin pikkuporkkanoita joka päivä vain napostellakseni. Seuraava viikko oli helpompi ja kolmannella viikolla ei edes tehnyt mieli sokeria. Olin vierottunut.

Samalla piti aloittaa lenkillä käynti mutta se osoittautui mahdottomaksi kun ensin hajosi se selkä ja perään tuli muut sairastelut. En omista vaakaa joten vasta viime viikolla duunifyssarilla pääsin katsomaan mitä on tapahtunut viidessä viikossa ainoastaan ruokavalion muutoksella. Vaaka näytti 59 kg eli kiloja oli lähtenyt 5. Uskalsin kotiin mennessä vihdoin kokeilla niitä vanhoja farkkuja ja ne mahtuivat jalkaan!

Hyvän alun innoittamana aloin joka ilta kotona tehdä selkä ja vatsalihasliikkeitä ja tarkoituksena on pikkuhiljaa laajentaa harjoittelu käsiin ja jalkoihin. Nyt kun päivätkin ovat pidempiä, aion tylysti jättää jotain kotona tekemättä ja painua noin tunnin lenkille ulos useamman kerran viikossa. Kävelen koska inhoan juoksemista -mutta toivon että ennen kesän loppua olen oppinut juoksemaan.

Meillä viikkoillat täyttyvät lasten harrastuksista ja niistä pakollisista arjen tekemisistä. Aikaa omille jutuille on todella vähän ja on hyvin vaikea repiä edes tuntia siihen että kävisi liikkumassa. Käyn kerran viikossa voimistelussa ja sekin on niin myöhään että loppuviikon olen kuin zombie. Tosin treenien aikana ja jälkeen on aivan mahtava olo! Aina ennen on sellainen vähän haluton olo mutta menen paikalle koska ryhmäpaine on kova enkä halua olla luovuttaja. En millään kykenisi käymään salilla tai muussa omatoimiharjouttelussa, tälläinen ryhmän osana toimimenen on todella hyvä motivaattori minulle. Sitä paitsi haluan oppia voltteja ja liikunta ja lihasharjoittelu tulee kätevästi siinä sivussa.

Kyse ei ole ainoastaan siitä että haluan näyttää hyvältä tai mahtua vaatteisiin vaan kohdallani kyse on myös selästä. Nyt on asiaa selvitelty sen verran että notkeat nivelet ja nuoruuden urheilutausta ei ilmeisesti ole paras yhdistelmä kolmevitoselle sohvaperunalle. Selän lihaksisto on saatava sellaiseen kuntoon että pysyy ranka suorassa ja oletettavasti ongelmat selän kanssa vähenevät pelkällä elämäntapamuutoksella.

Viime viikon sunnuntaina olo oli paljon energisempi ja kevyempi ulkoillessa. Vaikka kyse on viidestä pienestä kilosta, luulen että tiettyjen ruoka-aineiden välttäminen toimii minulla. Enää ei ole olo kuin ilmapallolla ja energiataso on tasaisempi päivän aikana. Peilissä ei näy enää vaikeasti puettava keskivartalomakkara vaan minä, vähän pienenpänä ja paljon motivoituneena. Tämä on oikeasti ollut tosi pieni juttu jolla on ollut valtava merkitys.

En ole asettanut itselleni tavotteita kiloissa vaan fiiliksessä. Tämä ei ole vaikeaa koska eihän minulla ole vaakaakaan! Tavoitteeni on saavuttaa pysyvä tila missä peiliin katsoessa voin hymyilä ollen tyytyväinen itseeni.

Samasta aiheesta ovat hiljattain kirjoittaneet myös Nina ja Onnellinen Koti jotka rohkaisivat avaamaan minuakin oman sanallisen arkkuni, kiitos teille, tämä ei ollut ihan iisi rasti :)

Käykäähän lukemassa.

Ei hetkeäkään liian aikaisin,

tullut aurinko esiin. Olin itsekseni miettinyt että onpa ollut auringotonta pitkään ja että tuntuukohan se vain siltä, vai onko ihan oikeasti jotain nyt pielessä tässä talvessa. Joku aika myöhemmin iltalehdissä vahvistettiin etten kuvittele, pimeää on ollut. Nyt kun olen vielä viittänyt teoriassa 4 viikkoa sisltä, oli jo korka aikakin päästä ulos tuulettumaan ja en voinut uskoa todeksi mikä sää sunnuntaipäivälle sattui, ihan mieletön. Tis is vat vii kool "pilivetön taivas" hier in fiinland.

Olin suunnitellut sunnuntaksi pilkkamäki-piknikin kaivariin. Meidän läheltä löytyy Westendin pulkkamäkikin mutta kaivarissa on vieressä puisto, iiiiso mäki ja äiti diggaa maisemista yli kaiken. Lisäksi kaivarin edustalla voi kävellä jäällä! Tunnustan olevani tosi tiukkis mitä tulee jäihin ja siellä kävelemiseen, se on meidän lapsilta täysin kiellettyä. Olen ihan varmasti varoitellut ja peloitellut heidät läpikotaisin koska en kertakaikkiaan halua että saavat koskaan päähänsä mennä jäille kavereiden kanssa tai yksin. Kun käymme talvella kaivarissa  jäillä kävelemässä niin ehkä hieman typerästi, luottaen vain kanssa kulkioihin ja jään paksuuteen, ilman naskaleita mukana. 

Niinhän siinä taas kävi ettei se pulkkamäki jaksanut kauaa kiinnostaa. Ensinnäkin tämä meidän rakas nuorempi lapsi on aivan järjetön pulkkamäkikiukuttelija. En ole ikinä nähnyt lasta jolle on niin vastenmielinen ajatus kävellä takaisin mäen päälle sen pulkan kanssa. Sitten se tönöttää siellä jossain ja kiukkuaa ja mököttää. Ja me vanhemmat käydään vuorotellen tsemppaamassa, komentamassa ja neuvottelemassa että joskohan arvon prinsessa viitsisi nyt kävellä ylös itse kun kaikki muutkin. Nyt sain vertaistukea tuntemattomalta mieheltä jonka mukaan ilmeisesti joidenkin muidenkin lasten kanssa samoja keskusteluja käydään. Jos ei se kiipeäminen niin aina jotain muuta, esimerkiksi "Mä en halua että pomppu juoksee kun MÄ juoksen" Jep jep, aina siis jotain.

"Älä juo sitä kaikkea kaakaota nyt kun sitten ei ole yhtään eväiden kanssa.

Lähdimme Uunnisaarta kohti jossa lapsille hupia toi kaatunut puu. Niinhän siinä kävi että kaakao loppui kesken mutta onneksi isoveli pelasti tilanteen antamalla omasta termoksesta vielä mukillisen tytölle sämpylän painikkeeksi. Mies uhrautuvasti jonotti Uunisaaren kahvilassa mammalle kahvia ja minä yritin muistella miten kameraa käytetään.

Tarkoituksenamme oli kävellä jäätä pitkin takaisin rantaan mutta sain jonkun villin ajatuksen että eikun hei kävellään tuonne saareen, tuonne minne monet muutkin kävelevät! Onko se Suomenlinna? Mies katsoi minua kuin tärähtänyttä mutta sain kun sainkin maaniteltua poppoon muuttamaan kurssia. Niinhän siinä kävi että yhtä tai kahta lapsta vedettiin pulkassa ja perillä huomattiin ettei tämä mikään Suomenlinna ole kun Särkkä! Yhtä kokemusta rikkaampana, pari keksiä rinnan alla lähdimme saaren kierrettyä kävelemään takaisin Ursulaa kohti. Piste ja papukaijamerkki miehelle sillä tässä kohtaa alkoi molemmista lapsista loppua patterit kun jäällä oli arviolta 30 cm lunta joka oli vaihtelevassa muodossa. Mies repi perässään siis yli 60 kiloista pulkkaa ja minä hilputin perässä kameran kanssa.

Maisema jäällä on niin mieletön. Valkoista silmänkantamattomiin ja sellainen rauhallisuus ympärillä. Siellä täällä väripisteitä rakennustan tai laivojen muodossa ja pilvetön sininen taivas. Samalla sain ensimmäistä kertaa ihasteltua tytön haalaria kunnolla; on se vaan ehkä eniten magee haalari ikinä. Malli on Reiman tämän talven malliston Kiruna mutta väri poikkeuksellisesti valkoinen (sarjatuotannossa sininen ja punainen). Tuskin valkoinen haalari mikään myyntimenestys olisikaan vaikka malli on tosi kiva, mutta näin meidän pulkkareissuille valkoinenkin sopii passelisti. Ominaisuuksiltaan, malliltaan ja toiminnoiltaan haalari on tosi hyvä eli suosittelen läpimästi jos alesta vielä onnistuu Kirunan nappaamaan.

Valkoinen haalari on kuin tyhjä canvas ja siihen voi kuvitella päälle melkein minkalaisen kuosin tahansa. Minulle itselle tuli mieleen muutamakin eri vaihtoehto mutta Reiman suunnittelukilpailu Design by Real Kids on vain lapsille. Eli laittakaahan lapset piirtämään uusi kuosiehdoitus Reimalle ja voittaja valikoidaan loppujen lopuksi Facebookissa. Reima aikoo toteuttaa voittajan ehdotuksen pohjalta uuden kuosin 2014 mallistoon ja voittaja saa myös tuotepalkintoja. Tarkemmat ohjeet kilpailuun täältä Reiman sivulta: http://www.reima.fi/fi/kidsdesign/

Reima Kiruna

Ps. Ostaisitteko te valkoisen haalarin tai toppahousut?
♥♥♥