2.11.2015

Roosan softis [ohje]


Maanantaina tajusin että kääk! meillähän on ristiäiset lauantaina. Tai no ei meillä kuin vieraiden ominaisuudessa mutta ei sekään ihan valmistautumatta onnistu. Olin jo aiemmin pyöritellyt ideoita mielessä ja maanantai-iltasella pienen laskutoimituksen jälkeen loin 80 silmukkaa kasin puikoille ja annoin palaa. Ensimmäinen ilta menikin vielä rattoisasti The Walking Deadia katsoessa, mutta kuten hieman aiaemmin viikolla kirjoitin, alkoi väsy painaa jo tiistaina. Keskiviikkona olin skeptinen ja torstaina jo epätoivoinen etten saa mitenkään lahjaa valmiiksi lauantaiksi.

Enkä saanut. Koska lahja tuli pienelle vauvalle, halusin ehdottomasti pestä sen etukäteen. Niinpä lauantaina kello kuusi me olimme kahvipöydässä ja peitto kotona kuivumassa. Kun muuten näin minkä väristä vettä "puhtaista" langoista tuli, en katunut ollenkaan että veimme lahjan hieman myöhässä vasta sunnuntaina saajalle.


Eli jouluksi ehtii hyvin pukinkonttiin vaikka nyt vasta aloittaa ja ehtii kyllä isompikin. Tämän peiton koko on noin 70*125 cm ja lankaa kului yhteensä 631 grammaa, joista tuo noin 30 grammaa on tupsuja ja tikkausta. bella tilasi itselleen samanlaisen ja nyt arvon teenkö sen jemmassa olevista vaaleanpunaisista Mamboista vai etsinkö sopivaa lankaa tytön toivomassa valkoisessa värissä. Ilmeisesti Kelo, josta tämä peitto on tehty, ei ole enää Novitan valikoimassa. Korjatkaa jos olen väärässä.


Softis -peitto [ohje] koko noin 70*125 cm

Tarvikkeet:
600 grammaa valkoista. paksua ja pyöreää mutta kevyttä lankaa
jonka tiheys on noin 11s = 10 cm.
Tässä käytetty Novitan Kelo lankaa
Tupsujen ja tikkauksen verran samanlaista lankaa mutta eri värissä.
Puikot nro. 8
Tupsukoneen tai pahvia tupsujen tekoa varten
Paksun neulan

Ja sit lähtee:
Luo 80 silmukkaa.
Nosta ensimmäinen silmukka nurin ja neulo loput silmukat oikein.
Neulo näin kunnes lanka lähes loppuu tai peitto on sen pituinen kun toivot,
päättele tavallisesti.

Huom! Kun vaihdat kerää, voit tehdä sen siinä kohdassa missä lanka on loppumassa, vaikka kohta olisi keskellä työtä. Neulo uudella ja päättyvällä langalla noin 10 silmukkaa yhtäaikaa ja huolehdi että molempia lankoja jää noin 20 sentin päättyät pätkät jotka vielä päättelet aina samalle puolelle peittoa.

Tee neljä tupsua toisella värillä, mutta sido ne samalla värillä kun peitto on ja jätä reippaat pätkät lankaa kiinnitystä varten.

Ota reilu neljä metriä tupsujen väristä lankaa (tai niin paljon että riittää puolitoista kertaa peiton ympäri. Tikkaa peitto ympäri langalla. Käytä hyväksi pitkillä sivuilla olevia "reikiä" ja päissä huolehdi että tikkien "pituudet" ovat vastaavia. Tee jokaisessa kulmassa pieni solmu joka solmii tikkaulangan peittoon kiinni, jotta se ei liiku koko peiton matkalta jos "tikki" vaikka tarttuisikin johonkin kiinni.

Kiinnitä tupsut kulmiin ja päättele kaikki langat mahdollisimman huomaamattomasti nurjalle puolelle.

Ihanan pehmee!



6 kommenttia:

  1. Sulla on niin ihania ideoita :)! Täytyypä kaivaa itsekin lankavarastot, muistaakseni löytyy tuota Keloa tai muuta paksumpaa lankaa. Tästä tuli mainio idea 8-vuotiaalle tytölle pukin konttiin. Kiitos ;)

    - Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna ja kiva kuulla ♥ Huomasin just ettei Keloa enää saa, bella haluaa samanlaisen peiton eli pitää löytääjoku vastaava lanka :)

      Poista
    2. Kiitos Sanna ja kiva kuulla ♥ Huomasin just ettei Keloa enää saa, bella haluaa samanlaisen peiton eli pitää löytääjoku vastaava lanka :)

      Poista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥