Florida 2016 / Matka jatkuu: Tampan Lowry Park Zoon kautta jäähallille Ellentoniin.

Se on sitä pakkaamista. Onneksi tavarat oli jo jaettu niin, ettei Orlandossa hotelliin viety aivan kaikkia kasseja, vaan vain ne millä pärjää kolme päivää. Kuitenkin jokaisella outlet-kierroksella aina tarttuu jotain mukaan joten sitä paperikassiakin on aina hotellihuone täynnä. Ajatuksenani oli tuonnempana Ospreyssa käydä kasseja läpi ja saada jotain selkeyttä kaaokseen, kun tavaraa on kuin pienessä kylässä.

Lähdimme aamusella ajamaan Orlandosta kohti Tampaa, sillä halusimme ehdottomasti uudestaan Tampan Lowry Park Zoo:on. Viimeksihän minulta tuhoutui kaikki kuvat kamerasta Sarasotaan asti ja harmitti todella paljon muun muassa menetetyt lukuisat kuvat orankeista. Nyt oli tarkoituksena ottaa uudet kuvat ja nauttia lämpimästä päivästä, rauhallisuudesta ja kiireettömyydestä.

Tampan eläintarha on meistä tosi kiva. Se on jaoteltu hyvin, siellä on aurinkoa ja varjoa, eikä se ole liian iso mutta siellä on kuitenkin hurjasti mielenkiintoisia eläimiä. Eläintarhassa voi syöttää kirahveja sekä lintuja ja kosketella rauskuja. Nuo syöttämiset aina maksaa muutaman dollarin mutta rauskuja sai taputella ilman maksuakin. Tässä eläintarhassa näkee myös manaatteja, jotka ovat kaikessa harmoniassaan kyllä niin upeita eläimiä. Tampan eläintarhassa on manaattisairaala jossa hoidetaan ja kuntoutetaan loukkaantuneita sekä orvoksi jääneitä manaatteja.

Piti valitettavasti todeta, että meitä ihmisiäkin on niin moneen junaan. Orankien inhimillisyyttä on vaikea ymmärtää, ennen kun niitä näkee livenä. Vaikka kyseessä on tarhassa elävät orankit, on orankien katse ja olemus aivan käsittämättömällä tavalla sympaattinen sekä inhimillinen. Tällä kertaa orankiaitauksen edessä oli aika kovaääninen joukko, joista etenkin yksi mamma huuteli orankeille koko ajan "Here, look bananas! Do you want bananas! ...". Joka kerta kun oranki ojensi kätensä, remahti joukko nauramaan, kuin olisi keksinyt hyvänkin läpän. Meidän jälkikasvukin ihmetteli touhua ja jos ei muuta, niin olipa taas kasvattava tilanne, miten ei tule toimia eläintarhassa tai ylipäätään elämässä yleensäkään.. Olen varma, että näitä samalla tavalla ajattelemattomia ihmisiä käy tuonkin aitauksen edesssä päivittäin. Ihmettelinkin, ettei tässä kylttien luvatussa maassa oltu vielä laitettu orankiaitauksen eteen kylttiä jossa lukee, Lakatkaa pahvit huutelemasta sitä banaania.

bella aloitti jo viikko aiemmin keräämään muistolaattoja ja täälläkin niitä pyöriteltiin useammat kappaleet. Kyseessä on siis kone, johon laitetaan joitain kolikoita ja kampea vääntämällä muistaakseni viiden sentin kolikkoon stanssaantuu valittu kuva. Meillä Minulla on paha tapa tukea myös bellan pehmoharrastusta, vaikka olen tuhannesti vannonut, ettei meille muuta enää ainuttakaan pehmoa. Mutta jostain syystä, kun likka esittää uutta adoptiota eläintarhan lahjamyymälässä, en vain raaski kieltäytyä majoittamasta meille uutta elukkaa. Tälläkin reissulla unikaverien määrä vain kasvoi hotelli hotellilta ja siivoojatkin olivat kyllä hauskasti asetelleet likan kamuja siivouksen yhteydessä. Naplesissa on itseasiassa yksi lastenvaatekauppa, jossa myydään Jellycatin pehmoja, jotka ovat olleet meidän lemppareita jo vuosia. Nytkin sieltä muutti meille uusi kisu, Lumi eli lumppu nimeltään. Tampan eläintarhasta adoptoitu leopardin poikanen sai nimekseen Täplä.

 

Tampasta ajoimme Ellentoniin, jossa oli meidän viimeinen mahdollisuus löytää ne vilkkuvat luistinsuojat. Naurettiin matkalla, että ollaan mekin aika pönttöjä kun matkustetaan Suomesta Floridaan etsimään luistelukamoja. Ensinnäkin, kuten todettu, niitä kauppoja ei Floridassa ole ja toisekseen, ne olemassa olevat ei todellakaan ole halvimmasta päästä. Ne harvat jäähallitkin on piilotettu niin hyvin, että kun luulee jo että latu loppuu, niin jostain metsän takaa pilkottaa halli. Sijainnista viis mutta täytyy todeta, että mallia voisi ottaa meillekin näistä harkkajäähalleista sillä ovat paljon käyttäjäystävällisempiä kuin suomalaiset vastaavat. Sisällä on lämmintä ja jääalueet on eristetty lasilla, jolloin harkkoja pystyy seuraamaan lasin takaa seisten tai istuen viihtyisässä ravintolassa! Jouduimme myös joka hallivisiitillä käymään dialogia Jiin kanssa aiheesta, miksi emme osta lätkämailaa Floridasta. No Ellentonin jäähallilla kävi viimein tuuri ja saimme ostettua kaksi viimeistä pakettia himoittuja suojia. Likka oli onnesta soikea ja jatkoimme matkaa kohti Sarasotaa ja Ospreyta. Siellä meitä odotti jälleen musta hevonen, sillä vaikka olin ensin varaamassa meille majoitusta tutusta ja hyväksi todetusta Sarasota Gateway Best Westernistä, päätimmekin ottaa riskin uuden hotellin kanssa.

Florida 2016 / Kohti Orlandoa

Maanantaina, toisen lomaviikon alussa, lähdimme kohti Orlandoa. Kuten viimeksikin, myös tällä kertaa sade yllätti jo matkalla ja mitä lähemmäksi Orlandoa pääsimme, sitä kehnommaksi keli muuttui. Joko Orlandossa on aina huono sää tai sitten meillä vaan sellainen tuuri. Hieman hirvitti motarilla kun tietää, miten huonolla kalustolla monet jenkeissä ajaa. Vettä tuli niin paljon, että vaikka ajoimme noin 40 km/h, ei eteen nähnyt yhtään mitään vaikka tiesimme, että edessä on auto. Sateen hellitettyä, ei mennyt pitkään ku näimme jo ensimmäisen kolarin tai ulosajon.

Otin myös muutaman kuvan pysähdyspaikoista sekä tietullialueesta, jos joku kenties pohtii autoreissua Floridaan. Kaikki näkemämme levähdysalueet ovat olleet motarilla kaistojen välissä, eli sinne poistutaankin vasemmalle eikä oikealle niin kuin Suomessa. Eri pysähdypaikoilla on eri ruokapaikat ja vaihtoehtoja on yleensä useampia. Hyvissä ajoin ennen, tien oikealle puolelle tulee kyltti jossa kerrotaan liikennemerkillä mitä seuraavalta plazaltya löytyy.

Tietullialueet ovat helppoja jos autossa on SunPass. Tällöin vain valitaan se SunPass-kaista ja nopeusrajoitusta noudatten huristellaan läpi. Yleensä tuo SunPass taitaa olla vasemmalla puolella, jos oikein muistan. Miamin alueella kannattaa kuitenkin ryhmittäytyä keskimmälle kaistalle ennen tietulleja, niin ehtii vielä valita oikean kaistalle ennen porttia. Miamin alueella ei ihan näin autotonta ole.

Olimme varanneet kolme yötä varsin edullisesta Rosen Inn (Closest to Universal) hotellista. Hotelli oli asiallinen, huolimatta siitä, että käytävät muistuttivat läheisesti Hohto-elokuvan hotellin käytäviä missä kummitteli ne kaksostytöt. Valitsimme hotellin koska se oli lähellä Universal Orlandoa ja hotellista sai ostettua liput huvipuistoon ja hintaan sisältyi myös kuljetus puistoon. Olimme jo aiemmin päättäneet mennä Universal Orlandon Universal Studios puistoon yhdeksi päiväksi. Vaikka mietimme myös Islands of Adventurea sekä vesipuistoa, lopulta tulimme tulokseen, että Studios taitaa olla meille se sopivin. Illalla arvoimme, kumpana Orlandossa viettämästämme kahdesta päivästä käytämme puistoon sillä sää oli varsin epävakainen. Onneksi valitsimme heti seuraavan päivän sillä sen päivän iltana alkoi sataa ja satoi vielä kun lähdimme Orlandosta Tampaan. Sateen takia myös Daytonan reissu jäi tekemättä.

Seuraavana aamuna huoneessa nautitun aamiaisen jälkeen, lähdimme odottamaan bussia. Onneksi se bussi joka rysäytti katon kiinni hotellin sisäänkäynnin lippaan niin, että lasikuitupalat sinkoili, ei ollut se meidän bussi tai kuski. Hieman myöhemmin paikalle kaartoikin meidän "shuttle", joka keräili vieraita muutamasta hotellista ennen päätepysäkkiä eli huvipuistoa. Vaikka bussi oli täynnä, ei puiston sisäänkäynnillä ollut suurempaa ruuhkaa ja pääsimme nopeasti turvatarkastuksesta läpi. Turvatarkastus on kuin lentokentällä: taskut tyhjäksi, kävellään metallinpaljastimen läpi ja myös laukut tutkitaan. Meillä oli mukana vain kamera, puhelimet ja vesipulloja sillä puistoissa on varsin tiukat säännökset.

Päätimme käydä ensin kaikki laitteet ja sen jälkeen tutustua kauppoihin. Ensimmäisenä eteen tuli Minions ja 10 vuoden tauon jälkeen myös tämä mamma päätti käydä raidit läpi. Ja kyllä! Ihan törkeen hyvä ja en voi käsittää, miten 4D tekniikalla toteutetut raidit toimivat näin hyvin. Joka laitteessa on ensin ikään kuin ”esinäytös” johon liittyy aika paljon seisomista ja puhetta, mutta sen jälkeen siirrytään toiseen tilaan jossa varsinainen ”raidi” on. Osaan laitteista ei saa vielä mukaan mitään tavaraa, joka koskee laukkujen lisäksi taskuissa olevia tavaroita. Tälläisiä olivat mm. Muumio, Hollywood Rib Ride Rocket ja MIB. Näiden raidien edessä (ainakin Muumio ja MIB) on sormenjälkitunnistuksella toimivat lokerot ja lokeron saa maksutta käyttöönsä raidin ajaksi. Kun pakkaa mukaan puistoon vesipulloja tai muuta tavaraa, kannattaa ottaa huomioon, että lokerot eivät ole kovin isoja (minun instagramissa saattaa olla joku kuva lokerosta). Lokerot ovat selkeästi pienempiä kuin ensimerkiksi meillä joissain ruokakaupoissa olevat lukittavat lokerot mihin mahtuu ruokakassikin.

Ravintoloissakin on valinnan varaa ja meidän valinta oli tietty Krusty Burger Springfield:ssä. Amerikkalaiseen tyyliin kompleksissa on yksi jono josta sitten mentiin sen lajin tiskille kun halusi. Mielestäni hinta ei ollut kova, ottaen huomioon että annoskoko oli oikein riittävä. Enpä ole ennen syönyt Moen kapakassa mutta nyt sekin on koettu. Siellä tosiaan istui asiakkaita tiskillä juoden olutta, tosin tässä baarissa sai ostaa vain yhden oluen/ID. Myös erilaisia kauppoja on joka kulmalla ja kaikista laitteista ulos tullessa, tullaan sen aihealueen myymälään. Jos ikinä on halunnut jotain elokuviin liittyvää oheissälää, täältä varmasti löytää.

Orlandon huvipuistojen ruuhkista sekä jonoista muistutellaan alituiseen. Olimme kolme vuotta sitten Magic Kingdomissa ja siellä oli selvästi enemmän porukkaa kun nyt Universalilla. Alueella on ilmainen Wi-Fi ja siksi meilläkin oli puhelimet mukana; jotta lapset voivat viihdyttää itseään jonoissa, joiden otaksuimme olevan 30 minuutista pariin tuntiin. Toisin kävi. Puistossa oli niin vähän ihmisiä, että pisin jonotusaika jonka näimme, oli 20 minuuttia ja sekin oli tippunut takaisin kymmeneen minuuttiin, kun kävimme hakemassa juotavaa. Emme jonottanet yhteenkään laitteeseen yli 10 minuutti ja vaikka itse luovuin ensimmäisen kierroksen jälkeen, kävi mies ja lapset useissa laitteissa toisen kerran. Onneksi emme investoineen Fast Passeihin.

Emme jääneet katsomaan varsinaista loppuparaatia, vaan lähdimme takaisin hotellille muistaakseni neljän aikoihin. Lämpötila ja kieputus oli uuvuttanut jälleen koko sakin ja bella valitteli hieman silmiään. Illalla alkoi the sade.

Seuraavana aamun bellalla oli kunnon silmätulehdus ja likka ei meinannut saada edes silmiä auki. Ensimmäistä kertaa ikinä, oli matkavakuutukseni tarpeen ja aloin etsimään netistä tietoa miten tulee toimia. Löysin pikaisesti tiedon, että tulisi hakeutua lähimpään Wahlgreensin Healtcare Clinic:iin. Sellaiseen siis lähdimme ja aurinkorasvojen ja rantalelujen takaa löytyi kulmasta vastaanotto jossa ilmoittautuminen tehtiin itse tietokoneella. Tämän jälkeen pääsimme lääkärille joka selvitti ensin, pitääkö meidän maksaa itse vai onnistuuko veloitus suoraan vakuutusyhtiöön. Vaikka suomalainen osoitteemme aiheutti hieman päänvaivaa, onnistui veloitus lopulta suoran yhtiöön. Tämän jälkeen tutkittiin lapsi. Tutkimus oli todella perusteellinen jossa ensin selvitettiin haastattelulla taustat sekä nyt ilmenneet oireet. Sen jälkeen tutkittiin silmiä useammalla eri tavalla, tarkastettiin näkö ja tietysti perus hengitystie jne. tutkimukset. Koska lääkäri puhui englantia ja lapsi suomea, olin tietysti välissä tulkkaamassa mutta bellakin jo ymmärsi, mitä taajaan hoettu ”good girl!” tarkoitti. Ilmeisesti pienestä flunssasta lähtenyt silmätulehdus oli niin raju, että hoidoksi määrättiin tippoja joita piti laittaa 4 h välein 7 päivän ajan. Resepti meni suoraan viereiselle apteekkitiskille sähköisesti ja näyttötaululla näkyi ”käsittelyssä”, kunnes tilaksi muuttui ”valmis”, nappasimme lääkkeet ja jatkoimme matkaa. Tipat vaikuttivat nopeasti ja jo seuraavana päivänä silmät vaikuttivat paljon paremmilta. Ehkä hieman hassua, että samalla ovenavauksella voi käydä lääkärissä, hakea reseptilääkkeet, ostaa leluja, makeisia, meikkejä ja olutta ja lähes mitä muuta vain mutta se on sitä Amerikkaa.

Koska emme lähteneet Daytonaan huonon sään takia, päätimme hyödyntää vapaapäivän metsästämällä vilkkuvia luistinsuojia sekä tietenkin Outlet shoppailulla. Orlandossa on hyvät outlet kauppakeskukset, jotka tosin ovat ulkoilma mall:eja eli sadesäällä pitää olla sateenvarjo tai nopeat jalat. About samat kaupat on joka paikassa mutta valikoima tietenkin vaihtelee jonkin verran. Shoppailussa ei kannata tulla vauhtisokeaksi vaan jos aikaa on, ostaa ne parhaimmat löydöt ja jatkaa matkaa. Luistinsuojien metsästys Floridassa on hieman nihkeämpää, sillä ainoastaan jäähalleissa on Pro Shop joka myy luistelutarvikkeita. Olimme nyt kiertäneet jo kaksi jäähallia kolmesta ja vilkkuvia suojia ei vieläkään ollut löytynyt.

Vielä yksi yö ”Hohto-hotellissa” ja matka jatkuu Tampan kautta Ospreyhin.

Florida 2016 / Zoo Miami

Meidän perhe on aina tykännyt käydä eläintarhoissa. Itseasiassa olen itse lapsesta asti katsonut enemmän nkuin mielelläni eläindokkareita ja edelleen lauantain Avara Luonto on katselulistalla. Lapset ovat niin ikään saaneet pienestä asti "eläinkylpyä" ja etenkin bella, onkin kiinnostunut eläimistä ja muistaakin aika hyvin aiheeseen liittyvää tietoa. En usko että itseltäni on jäänyt yhtään kesää välistä käydä Korkeasaaressa ja sen lisäksi olemme lasten kanssa käyneet mm. Tallinnan eläintarhassa useamman kerran. Viime Floridan reissulla kävimme Tampassa Lowry Park Zoo:ssa sekä minulle jo tutummassa Naples Zoo:ssa. Kun matkasuunnitelma kohdistuivat vielä länsirannikolle, olimme bellan kanssa innoissamme suunnittelemassa vierailua kehuttuun San Diegon eläintarhaan mutta matkan kohteen vaihtuessa, päätimme käydä tutustumassa viimeksi väliin jääneeseen Zoo Miami:iin.

Minulla ei ollut juuri odotuksia, sillä arviot eläintarhasta ovat aika ristiriitaisia. Valitsemamme päivä oli viikolla joten vierailijoita eläintarhassa oli aika vähän ja lämpotila oli, no mitä se nyt yleensä tuohon aikaan vuodesta Miamissa on. Lämmin mutta ei mikään mahdoton. Alue osoittautui paljon laajemmaksi kuin yksikään eläintarha jossa olemme aiemmin olleet. Puolessa välissä kävi ilmi, että strategiammekin oli aivan väärä. Sen sijaan, että olimme kiertämässä kaikki kohteet järjestyksessä, olisi pitänyt jättää kaikki ”talot” väliin ja kiertää eläimet kiinnostavuus järjestyksessä. Kävelyä alueella tuli niin paljon, että vaikka lämpötila ei itsessään sulattanut, se yhdistettynä kävelymäärään alkoi ryydyttää tottuneempaakin kulkijaa jo ennen puoli väliä. Alueella on todella paljon lintutaloja ja muita vastaavia, ”lapsille ei niin kiinnostavia tai vaikeammin eläimiä löydettäviä” kohteita joissa meni paljon aikaa. Koska toista puolta alueesta halkoo iso järvi, on mahdotonta oikaista enää minnekään, jos on niin sanotusti väärällä rannalla. Näin jälkeenpäin ajateltuna, olisi ehdottomasti pitänyt lähteä kiertämään aluetta vastapäivään jolloin parhaimmalla vireystilalla oli kiinnostavimmat eläimet ja loput olisi vaikka pystynyt vain kävelemään läpi, kun ei enää virta riittänyt. Tietenkin katsojasta riippuu, mitä eläimiä ja näyttelyitä pitää kiinnostavana ja mitä ei.

Eläintarhan parasta antia oli iso alue, jossa savannimaisesti samalla alueella oli seeproja kirahveja. Myös elefantit olivat vireitä ja simpanssien kohdalla oli juuri hoitaja syöttämässä eläimiä ja kertomassa niistä. Amerikan eläintarhojen parasta antia onkin se, että eläinten omat hoitajat tulevat esittelemään ja kertomaan hoidokeistaan useita kertoja päivässä, kun Suomessa lähinnä luetaan niitä kylttejä. Hoitajilla on yleensä mukana ruoka tai ainakin makupaloja, jolloin eläimet tulevat aivan katseluetäisyydelle ja esimerkiksi leijonan kokoa voi arvioida paremmin. Takajaloillaan seisova urosleijona on muuten aivan jäätävän kokoinen, kuten näimme Tampan Lowry Park Zoo:ssa.. Valitettavasti lapset eivät vielä ymmärrä englantia niin hyvin, että mielenkiinto pitäisi yllä mutta me vanhemmat olisimme kuunnelleet mielellämme kaikki tarinat.

Eläintarhan keskellä on pikaruokaravintola josta voi ostaa pizzapaloja sekä muuta vastaavaa syömistä ja ravintolan vieressä on lapsille iso leikkialue, jossa on erilaisia vesisuihkuja. Kävelyreittien varrella on myös vesisumusuihkuja joissa voi vilvoitella. Zoo Miamiin ei saa tuoda omia ruokia eikä juomia, paitsi vettä. Nettisivujen mukaan vettä saa olla yksi pullo/vierailija mutta määrä on täysin riittämätön. Meillä oli ainakin kaksi pulloa per henkilö ja nekin loppuivat kesken. Kukaan ei tällä kertaa tarkastanut reppuja mutta sitäkin varmasti tehdään. Paikoitus on maksuton ja liput ovat noin parikymppiä per henkilö ja lapset hieman edullisemmin. Eläintarha vuokraa pyöriä ja kärryjä, ehkä sellaisella meidän porukasta olisi ryytynyt vain polkija.

Summa summarum, me emme menisi Zoo Miamiin uudestaan. Ei ole mitään yksittäistä syytä miksi emme innostuneet eläintarhasta vaan johtopäätös on kokemusten summa. Jos minun pitäisi suositella Floridasta eläintarhaa, suosittelisin Tampan Lowry Park Zoota. Vähän pienemmässä mittakaavassa Naples Zookin on todella kiva –tämä Miamin versio ei vaan nyt oikein lähtenyt ja kaikki olivat enemminkin helpottuneita kun ”pääsimme pois”. Mikäli tänne aikoo alle kouluikäisten kanssa, kannattaa ehdottomasti vuokrata kulkuneuvo ja muistaa mukaan paljon vettä, hattu ja aurinkorasvaa. Kuten todettu, meillä 9- ja 15-vuotiaskin oli aika kovilla kävelyn suhteen.

Tulossa tarinaa kuvien kera myös Tampan Lowry Park Zoo:sta sekä Naples Zoo:sta.