Yhteistyössä Lankamaailman kanssa
Kuvissa näkyvät käsityötarvikkeet on saatu Lankamaailmasta
lukuun ottamatta hahtuvakiekkoa.
Jo tutusti blogiin ilmaantuu näitä luovia taukoja
talven kynnyksellä. Arki on perus ja siihen päälle pimeys niin muuta ei
tarvita. Postaukset odottaa ideatasolla vailla kuvia tai tekstejä ja
illat täyttyvät harrastuksien lisäksi neuleista.
Pitkään kärsin neuleahdistuksesta eikä edes tehnyt mieli
neuloa, sillä mikään ei tuntunut onnistuvan. Tuntui että kaikki mitä teki oli ihan
vääränlaista tai jotenkin pielessä. Nyt joulu kolkuttelee jo ovella,
joten paras olisi saada langat ja puikot tottelemaan
tahtotilaa. Aikoinaan aloittamani langanostolakko on pitänyt aika
hyvin; sain sittemmin jo sitä ennen tilatut Louhittaren Luolan Väiski
Sportit kotiin ja olen hankkinut ainoastaan muutamia keriä tonttupajaa
varten sekä supervisio-ostoksena bellalle kaksi kesää
Malabrigoa. Ja sukkarintamalla olen jälleen tullut siihen tulokseen
että monesti kannattaa maksaa vähän enemmän kuin vähemmän, jos haluaa
tehdä sitä mitä rakastaa ilman että koko ajan *ja tähän sellainen edelliseen rimmaava tosi ruma sana*.
Mutta katsotaanpa muutama viikko taaksepäin. Olen
koko blogihistoriani aikalailla skipannut aikalailla kaikki
kissanristiäiset, blogigaalat sekä 98% yhteistyötarjouksista. Poikkeus
vahvistaa säännön ja niinpä täysin ennen kokemattomasti päätin
heittäytyä, kun sain *äh ihan liian mageelta Lauralta* kutsun Lankamaailman bloggaaja-iltaan
Laura oli koonnut todella mukavan porukan ja niinpä
pimeänä torstai-iltana Oulunkylän Lankamaailman kauniiksi katettu
herkkupöytä täyttyi neulovista bloggaajista. Pohjoismaiden suurimman
lankakaupan tädit olivat minulle ulkonäöltä tuttuja
mutta nyt ensimmäistä kertaa oltiin nyt puheyhteydessä. Lankamaailmasta olen vuosia hakenut lankoja niin tonttupajaan kuin muihinkin töihin ja etenkin todella kattava Knitpro:n puikko- ja tarvikelajitelma pitää minut kantiksena tässä kaupassa. Oli
mielenkiintoista nyt kuulla itse kaupasta ja sitäkin parempaa oli kävellä
uudistettua putiikkia läpi ja päästä perille paremmin siitä mitä on
missäkin loputtomassa hyllyviidakossa. Kaikki Ogelissa käyneet tietävät että liike on aivan
järjettömän kokoinen, valikoima on mieletön ja jos menee ostoksille
vailla valmista ajatusta mitä on ostamassa, niin epätoivo iskee helposti
jo ovella. Valikoiman lajuus on tietysti pelkästään positiivista ja
ulkona on autolle kiekkopaikat että ihan ajan kanssa
käymään vaan.
Kierroksen aikana saimme kerätä lahjapussiin puikkojen lisäksi valittuja lankoja ja mielestäni oli erittäin hyvä oivallus ettei
lankoja oltu valittu valmiiksi, vaan saimme valita värit itse. Kyllä
siinä värejä pohdittiinkin mutta kierroksen päätteeksi
kaikilla, paitsi allekirjoittaneella joka remppasi vielä Janne
-hylllyllä, oli setti kasassa. Kierroksen jälkeen me yhdessä opeteltiin
vähän virkkaamaan (lue: muut osasivat jo ja ananakin oppi) ja tietysti
herkuteltiin suklaalla. Josta tulikin mieleeni että
pitää ehdottomasti hakea suklaita pukinkonttiin Lauran luottodelistä -naaaam!
Vaikka etukäteen olin hivenen kauhuissani illan
onnistumisesta niin kylläpä kannatti mennä. Eihän se nyt niin vaikeaa
ole, menee vain joukon mukana ja nauttii vapaaillasta. Olin
vilpittömästi ihan fiiliksissä kaikista mukana olijoista
sillä kaikki olivat niin välittömiä ja hyväntuulisia. Ei tarvinnut
jännittää miten itse sopi joukkoon koska ehkä käsityöläisten vire on
sellainen, mukaansa tempaava. Ammattimaisesti olin jättänyt kameran
kotiin ja puhelimella ei ihan kamalan laadukkaita kuvia
saa joten saatte nyt tyytyä tässä kotona kuvattuun settiin lahjapussin
syövereistä, suklaat me syötiin jo, sorry!
Mukana olivat (kopioin listan Petralta, kiitos ja anteeksi)
Laura - Sateenkaaria ja Serpentiiniä (just se *ihan liian magee*)
Petra - Puistolassa
Taru - Sort of Pink
Minna - In the Hoze
Minna - In the Houze
Laura - Lauramainen
Enne - Casa-X
Helyes - Helyes
Helyes - Helyes
ja illan meille tarjosivat
Lankamaailma
Funnydeli
Huili-lehti
Ja nyt vaan odotellaan joulua että ehtii ajan kanssa uppoutumaan lehtiin ja lankoihin, tuntuu maistuvan nietoksellekin.
Ihania lankoja,mutta kaikista söpöin Nietos! Mukavia hetkiä puikkojen parissa ja jos puikot toimii superisti teethän "koivu/seeprasukkia" -arvonnan��
VastaaPoista-sini-
Kiitos sini :) Mietin että kaikki jotka eivät pidä kisoista, ovat varmaan kaikonneet lukijoista kun joka postauksessa on kissa! nietos on vaan niin läheisriippuvainen että tulee aina sinne missä on ihminen ja jos nakkaa huoneesta ulos niin raapii ovea ja naukuu.
VastaaPoistaOlisi kyllä kiva arpoa sukkia, heti kun ehtii niitä neulomaan sillä nyt on kova tohina päällä tonttupajalla eli lahjoja pukin konttiin ;)
Oli hauska tavata!! :) ps. mä puutun listasta ;)
VastaaPoistaTodellakin oli! Ja pahoittelen, mitenhän mä nyt tolla lailla sen sössin. Lisäsin sut listaan ja sulla onkin mukavasti arvonta päällä :)
PoistaOli kyllä kiva ku tulit ! Tunnlma oli jotenkin tosi leppoisa ja lämmin. Usein sen huomaa, että turhaan tuli jännitettyä, vaikka menomatkalla oiskin hampaat irvessä.
VastaaPoistaIhana teidän kissa ! Mulla on ollut vähän sellaista lemmikin kaipuuta. Tyynelässä meillä käy naapurin kissa visiitillä. Hän tulee häpeilemättä olohuoneeseen saakka avoimesta ovesta. Tosi söpö sekin :)
ps. sulla on mahtava taito saada kuviin fiilistä. Kauniita.