Mietteitä lasten ja nuorten harrastamisesta ja kilpaharrastamisesta

Olen kirjoittanut blogiin useita kertoja vuosien varrella lasten harrastuksista. Koska vuosien varrella lapset ovat kasvaneet ja harrastustilanteet muuttuneet, on teksteissä myös pohdintaa asiasta usealta eri kantilta ja kokemusten muovaamia mielipiteitä. Yhteistä kaikille teksteilleni kuitenkin on henkilökohtainen myönteisyyteni lasten ja nuorten ohjattua ja jopa tavoitteellista harrastustoimintaa kohtaa. En yleensä reagoi, ainakaan blogiin asti, ajankohtaisiin ja keskustelua kirvoittaviin aiheisiin, mutta taannoin, kun näin hesarin otsikon ” Lasten kannattaisi pelailla pihalla eikä käydä monta kertaa viikossa treeneissä” (http://www.hs.fi/elama/a1465359667646), nousi mieleeni heti useita ja jopa vähän puolustuksellisiakin mielipiteitä. Tässä vaiheessa en ollut vielä lukenut itse artikkelia.

Ensimmäisenä mieleeni nousi hämmennys, sillä otsikointi mielestäni antoi välittömästi ymmärtää, että ohjatut harrastukset ja pihalla pelaaminen ovat jotenkin toisensa pois sulkevia vaihtoehtoja. Toisaalta otsikon voi myös tulkita niin, että pihalla pelaaminen ja harrastus olisi lapselle tai nuorelle sama asia. Uskon että artikkelin otsikoinnissa juurikin pyritään edellä mainittuun kärjistämiseen mutta kuinkahan monelta lukijalta jää ymmärtämättä, ettei asia ole lainkaan näin mustavalkoinen.

Kun lähdin ahmimaan artikkelia eteenpäin, olin kirjoittajan kanssa samaa meiltä monista asioista. Urheiluharrastukset ovat liian suorituskeskeisiä sekä kalliita. Harjoittelukertoja viikossa on paljon. Kilpailu on kovaa ja täynnä pettymyksiä… eiku. Tähän kohtaan kompastuin ensimmäisenä. Kyllä, kilpailemiseen kuuluu pettymykset mutta siihen kuuluu myös onnistumiset ja toisten kannustus. Mielestäni aliarvioimme vahvasti lapsia, jos keskitymme arvottamaan kilpailua sisältäviä harrastuksia sillä, että kun ei voittoa tule, tulee vain pettymys. Näin ei läheskään aina ole ja uskallan väittää että mitä nuorempia lapset ovat, sinä vähemmän se pettymys kirpaisee. Niin kuin ilot, myös pettymykset kuuluvat elämään ja vaikka niitä ei nyt tieten tahtoen tarvitse treenata, en voi keksiä parempaa paikkaa sille, kuin läheisten joukkuekavereiden tai samaa harrastusta rakastavien kilpakumppaneiden seurassa. Hesarin kirjoituksesta jäi myös mielikuva, että moni luopuisi harrastuksista 10-15-vuotiaana juurikin pettymysten takia, johon niin ikään suhtaudun hieman skeptisesti. 

Kuten etukäteen arvelin, siirtyi aihe ohjatusta harrastamisesta nopeasti urheilun kilpaharrastukseen ja argumentointi keskittyi siihen. Näinhän se monesti menee oikeassakin elämässä; ilmoitin lapsen luistelukouluun mutta lapsi päätyi lopulta kutsuttuna kehitysjoukkueen kautta kilpajoukkueeseen. Samalla olin itse muuttunut hellästi harrastukseen ohjaavasta vanhemmasta kilpaurheilutoiminnan matkustajaksi tai jopa seuratoiminna kantavakis vapaaehtoisvoimaksi. Harvempi vanhempi edes halutessaan, pystyisi pakottamaan lasta harrastamaan jotain epämukavaa. Tahtotila tulee varmasti yleensä sieltä lapsen puolelta ja lähtökohtaisesti lapset jotka haluavat kilpailla, omaavat intensiteettiä ajaa asiaansa jo nuorella iällä. Se millaiset resurssit perheellä on tarjota harrastukselle, määräävät tässä kohtaa harrastusten suunnan.

Valitettavaa on, ettei monessa paikassa pysty harrastamaan kuin tavoitteellisesti tai ei ollenkaan. Tällöin resurssit, niin ajankäytön kuin eurojenkin suhteen ovat vastaavat; lapsi potkii pihalla futista ja harrastus maksaa futiksen verran tai sitten harrastetaan seurassa ja kustannukset nousevat välittömästi moninkertaiseksi, koska seurojen tavoitteena lähes poikkeuksetta on kisamenestys. Kilpaharrastukseen tuntuu kuuluvan monen mielestä ensisijaisesti rahanmeno, pettymykset ja suuret harjoitusmäärät.

Jos kilpaharrastaminen on sitten niin kamalaa kun annetaan monesti ymmärtää, miksi sitten niin monet lapset ja nuoret sitä tekevät? Siksikö, ettei ole muuta vaihtoehtoa ja vanhemmat toteuttavat saavuttamattomia unelmiaan? No tuskin sentään, vaan koska se on antoisaa ja kivaa. Koska osalla lapsista on synnynnäinen tarve keskittyä ja harjoitella johdonmukaisesti ja koska niille lapselle ja nuorille, ei focus ole pelkästään voittamisessa vaan myös harjoittelussa sekä itse kisatapahtumassa. Uskallan väittää, että suurin osa kilpailesvista lapsista sekä nuorista harrastaa rakkaudesta lajiin.

Tasapuolisuuden vuoksi, olisi upeaa, jos me yhteiskuntana pystyisimme tarjoamaan kaikille halukkaille mahdollisuuden harrastaa ohjatusti mutta vähemmän. Valitettavasti, ainakin metropolialueilla kilpailu on kovaa ja tavoitteet korkealla, joka heijastuu suoraan seurojen toimintaan sekä yksilöiden mahdollisuuksiin. Pienemmissä kaupungeissa harrastaminen onkin monesti astetta rennompaa ja edullisempaa. Kun pysähdyn hetkeksi tähän ajatukseen, ymmärrän, että niinhän se elämässä on; valintojen ja mahdollisuuksien välimaastossa harvemmin on mahdollista saada ihan kaikkea mitä haluaa.

Mielestäni on väheksyvää ja loukkaavaa, niin kuin nuoriso sanoisi, dissata kilpaharrastajia. Kilpaharrastajat, ainakin alle 10-vuotiaina tai alemman tason kilpailijoina, elävät lähestulkoon samanlaista elämää kuin lapset joilla harrastuksia ei ole tai harrastuskertoja on vähemmän. Treeneihin käytetty aika ei yleensä ole pois pihaleikeistä tai perheen muista ulkoiluista vaan, ainakin meidän perheessä, esimerkiksi telkun katsomisesta tai tietokonepelaamisesta. Kilpaharrastaja on samanlainen lapsi tai nuori kuin muutkin ja haluaa aivan samalla lailla leikkiä ja hengailla kavereiden kanssa, oli kyse sitten nukkeleikeistä tai pallonpotkimisesta. Olisikin varsin mukavaa vaihtelua lukea joskus mediasta myös kilpaharrastuksen positiivisista vaikutuksista; vastuunkantokyvystä, säntillisyydestä, joukkuehengestä sekä ystäväpiirin laajenemisesta, vain muutamia mainitakseni.

Lapset eivät mieti terveydellisiä vaikutuksia suuntaan tai toiseen harrastaessaan ja jos lapsi tekee sitä mitä rakastaa, onko meidän aikuisten asia lopettaa harrastus pelosta loukkaantumisiin tai harrastuksen yksipuolisuuden takia. Tai onko meidän tehtävä yhteiskuntana päättää, ettei kukaan voi kilpaharrastaa jos kaikki ei voi, tai ainakin paheksua heitä jotka niin tekevät. Eiväthän kaikki edes halua urheilla ja sitä paitsi, monesti lajien kilpatreenaus on paljon monipuolisempaa kuin pintapuolisesti tarkasteltuna nähdään. Silti etenkin nuorten kilpaharrastuksista kirjoitellaan lähes poikkeuksetta negatiiviseen sävyyn, eikä siinä jää yleensä mainitsematta terveyteenkäänkään liittyvät argumentit.

Tilanpuutteen takia, jotain jää aina jotain sanomatta koska aihe on niin monimutkainen ja laaja. On helpompaa kirjoittaa, että lapset pakotetaan harrastamaan, kuin kertoa, että seurasta löytyy aina jopa useampi vanhempi, joka jopa toivoo lapsen lopettavan harrastuksen. Meidän on niin paljon helpompi tuomita ja löytää negatiivisia asioita meille tuntemattomasta asiasta, kuin myöntää, että siinä voi olla mahdollisuuksia ja positiivia puolia mistä jäämme paitsi.

Valitettavasti mustavalkoinen kirjoittelu aiheesta, ei saa ainoastaan kilpaharrastusta näkymään huonossa valossa mutta se vaikuttaa myös ihmisten asenteisiin suhtautua nuoriin harrastajiin sekä harrastuksiin ylipäätään. Valitettavan monelta ei löydy tilannetajua olla kritisoimatta asiaa nuoren harrastajan kuullen ja en voi väittää itsekään nauttivani tilanteista, joissa minun odotetaan puolustautuvan harrastavien lapsien vanhempana. Lähes aina kyräilijöillä ja kommentoijilla on harrastustoiminnasta vääriä käsityksiä, jotka tulevat ilmi kun keskustelua jatketaan. Dialogissa suurin osa vastaväitteistä polkeekin paikallaan kilpaharrastuksen ja pihalla leikkimisen vastakkain asettelussa. Harvempi näist' kriitikoista on ikinä nähnyt sitä vilpitöntä hymyä kilpailijan kasvoilla kun itse jäi mitalitta, mutta kilpakumppani tai kilpaseura voitti. Moni ei ehkä huomaa, että se pihan innokkain pihajoukkueen kasaaja pelaa palloa myös kylän urheiluseurassa ja muutaman vuoden päästä hän kenties on se, joka mahdollistaa vapaamuotoisemman harrastamisen pienille lapsille saman lajin puitteissa. Kaikessa tavoitteellisuudessaan, monet kilpailevat lapset ovat tavattoman pyyteettömiä ja tsemppi ei jää vain omiin kisoihin vaan on mukana arjessa ja myös siellä kotipihan pallokentillä.

Emme paranna kansanterveyttä tai rohkaise lapsia ja nuoria terveellisempiin elämäntapoihin kritisoimalla heitä, jotka ovat harrastusmahdollisuuksia valinneet sen tavoitteellisemman polun. Sen sijaan, meidän tulisi kannustaa tasavertaisesti lapsia liikkumaan ja harrastamaan sekä tutkia mahdollisuuksia muokata niin harrastuksia kuin harrastusmahdollisuuksiakin monipuolisemmiksi sekä tasapuolisemmiksi.

Valitettavasti alkuperäinen artikkeli ei enää ilmeisesti ole luettavissa ilman Hesarin tunnareita. Tämä kirjotus on kirjoitettua sponttaanina ajatuksen virtana kyseiseen artikkelin lukemisen jälkeen, joten teksti saattaa jäädä hieman "ilmaan" mikäli alkuperäistä artikkelia ei pääse lukemaan, sorry.

Anna hyvän kiertää.

Törmään valitettavasti päivittäin ihmisiin jotka eivät näe omaa nenää pidemmälle. On uskomatonta miten maailma voikin pyöriä vain omassa kuplassa, eikä toisten huomioonottamisesta, olosuhteiden huomioimisesta saatikka yhteisöllisyydestä ole puhettakaan. Tehdään sitä omaa juttua ja keskitytään juuri tasan oman hyvinvoinnin tai hyödyn saavuttamiseen. Ilmiöstä muistutti myös poliisi eilen iltapäivälehtien välityksellä. Ilmeisesti talven ja lumentulon vaikutuksesta myös monet kansalaiset pääsevät toteuttamaan ajattelemattomuuttaan tai itsekkyyttään uusilla tavoin, sillä poliisille tehdään rikosilmoituksia ja hätäpuheluita aivan arkisista asioista, kuten lumenluonnista. Eihän se tarkoita että kaikki jos yksi, mutta ilmeisesti sen verran mittavasta ongelmasta puhutaan että poliisi pyrkii ennakoimaan asiaa tiedotteella. Sittemmin luin vielä niin autoilijoiden kuin jalankulkijoidenkin suvaitsemattomuudesta aurauskalusta sekä niiden kuljettajia kohtaan. Ja eihän nämä oikeasti ole edes mitään vieraita asioita.

Onhan se nähty vuosien ajan miten kaikki ei vaan kässää, että esimerkiksi aurat voivat olla tiellä muutaman minuutin mutta sen jälkeen on koko katu aurattu. Ja pitäisihän nyt oma järki sanoa, ettei auralla voi välttää esimerkiksi pihojen sisäänmenoaukkojen kohdalle tulevaa kasaa – tai tietenkin voi mutta koko kaupungin auraamiseen menee siinä tapauksessa huomattavasti kauemmin ja tuskin kukaan sitäkään haluaa. Haloo, pitäiskö edes yrittää katsoa vähän isompaa kuvaa. Muistan aikoinaan 90-luvulla eräänä lumikaoottisena iltana ja yönä auttaneeni noin kymmenen autoa hangesta eteläisessä Helsingissä, koska autoni perusvarusteisiin kuuluu talvella lumilapio. Uskokaa tai älkää mutta useampi tapaus kaasutti pois edes kiittämättä heti kun olimme ystäväni kanssa lapioineet auton alta ja edustalta lumet pois. Ei me sitä kiitoksen takia tehtykään mutta käytöstavat?

Eilinen päivä oli haasteellisen lumitilanteen takia muutenkin raskas ja pitkä; töiden jälkeen hain äitini, lapset Porvoosta harrastuksista ja vein äidin muutamaan kauppaan asioille. Kello oli jo yli seitsemän kun ajelimme kotia kohtia ja koko sakki oli jo aika puhki. Mietin hienoisella kauhulla kotipihaa, sillä aamulla lunta oli jo parikymmentä senttiä ja lunta oli sittemmin satanut koko päivän. Äitini luota kotiin ajettaessa jaoin autossa tehtäviä ja Jii sai vastuulleen ruoanlaitoin ja bellan piti ottaa luistelukamat pois ja laittaa valmiiksi tätä päivää varten ja minä ilmoitin meneväni pihalle, että saan putsattua pihan ja auton sinne. Kun ajoin talomme teen, meni pasmat aivan sekasin. Pihalla oli auton kokoinen kaistale kokonaan kolattuna. Peruutin auton pihalle kun huomasin naapurimme olevan pihallaan lumitöissä ja tippa silmässä kysyin, että hänkö oli tämän takana. Ja todellakin, Mr. Awesome oli katsonut, että pihallamme on järjettömästi lunta ja omien lumitöiden ohella päättänyt lumilingolla ajaa pihan niin, että saan sinne auton. Kyyneleet ei oikeasti olleet kaukana kun kahlasin reisiä myöten lumessa sisälle vaihtamaan toppavaatteita. Kun tulin pihalle putsaamaan portaita, Mr. Awesome tuli putsaamaan koko parkkipaikan ja kävelykujat talon edestä ja mitä tähän voi muuta sanoa kuin KIITOS ♥

On mieletöntä asua paikassa jossa kyläyhdistys järjestää tapahtumia, vanhemmat juttelevat toistensa kanssa ja naapuriapu on vielä voimissaan. Minulla on aika karvaita kokemuksia kahden eri kerrostalon naapureista ja lopulta ne omalta osaltaan kirvoitti muuttamaan omakotitaloon. Olin toki kuullut omakotitalonaapureistakin kauhujuttuja mutta ei niistä väliä,

meillä on maailman parhaimmat naapurit!

Olisi mukava kuulla teidän naapureista?

Hollister & mitoitus

Jahas, tuumakaan ei ole enää vakio, samperi. Mun mielestä koko mittajärjestelmästä menee maku jos mikään mitta ei ole vakio. Ymmärrän että eri merkeillä on erilainen istuvuus, mitoitus ja tyyli mutta kai siellä taustalla mittojen pitäisi silti olla vakiot, muista asioista riippumatta. Että jos vaikka housujen leveys on 29” niin se vyötärö on sitten saman levyinen merkistä ja mallista riippumatta. Eihän se niin voi olla että miehen tuuma on isompi, naisen pienempi ja poikien tuuma vielä pienempi. Tai jos ollaan ajateltu että nämä on sitten tällaisia slimmimpiä, niin mittayksikön mitta muuttuu taas. Täytyyhän sen mittayksikön olla vakio ja esimerkiksi kirjallisella kuvauksella sitten selitetään vaatteen istuvuutta tai tyyliä. MUTINAA MUTINAA MUTINAA Eihän tästä tule mitään kun kasvavassa määrin ostokset siirtyvät nettiin ja palautus-ja vaihtorumballa toki tehdään työpaikko mutta myös ylimääräisiä kuluja kuluttajille sekä tuottajille sekä lisätään ympäristön kuormitusta ja mitä kaikkea, mur.

Lastenvaatepuolella asia näkyy niin että Lindexillä on sellaisia pienempiä että ota kuule vaan rohkeesti kokoa isompi kuin yleensä. Bogista ei sitten muuten kannata ottaa isompaa, jopa pienempi kuin lapsen pituus on passeli. Ooppas tarkkana siellä Benettönilla kun niissä on ihan tosi pitkät lahkeet ja kuule muistithan että että Molo Kidsin topat on sitten paljon pienempiä kun saman kokoiset Peakit, että toisesta sama koko kun laps ja toisesta yksi isompi, yeeeeep. Täällä nettikaupassa meillä on tällainen upea kokotaulukko että katoppas täältä oikea koko. Meillä on muuten myynnissä sitten 28:aa eri merkkiä joiden mitoitus poikkeaa täysin toisistaan, että päin honkia menee, ihan sama mitä valkkaat.

Ihan pieni asia mutta kun elämä koostuu näistä erilaisista pikkujutuista niin ihmettelenpä nyt tätä sillä asia nousi pinnalle kun ajattelin tilata Jiille farkut. Poika kasvaa lastenpuolelta ulos kun on nyt yli 160 cm ja pitäisi siirtyä miesten puolelle. Aika nopeasti on käynyt ilmi että siinä välissä on sellainen Grand Canyonin kokoinen railo ja siinä välissä myös mm. farkut muuttuvat ikäkoosta tuumakokoihin. Pitää tietää mitkä miesten merkit on sellaisia kittanoita koska ne sopii hyvin just tähän välin. Meidän valinta on toistaiseksi ollut SuperDry ja Hollister, molemmat aika saman oloisia ja tyylillisesti minua ja Jiitä viehättäviä. Jos nyt pojat ylipäätään viehättyvät vaatteisiin, tarkkaa tuntuu kuitenkin olevan. Jii on käyttänyt kohta kaksi vuotta Abercrombien farkkuja joiden malli ja tuntu on tosi kiva joten ajattelin että helpommalla pääse jos siirtyy saman konsernin teinipuolelle.

Joka tapauksessa koko farkkujen tilaus meinasi tyssätä koon valintaan. Hmm, 26/30..kuulostaa jotenkin tosi pieneltä. 28" sitten, sitähän itse käytin vielä muutama vuosi sitten, ei se voi niin iso olla –vai voiko. Ja mites se pituus sitten, jos noi koot lähtee 30 tuumasta niin se sitten varmaan -ei kai miesten puolella voi olla pienempää pituutta kuin poikien puolen suurin, vai voiko? *pien romahus* Heitin farkut koriin, täydensin himashortseilla ja muutamalla paidalla ja sinne vaan. Tilasin 270 euron ostoskorin 105 eurolla ja jos ei sovi niin se on sitten elämää se.

Ja sopihan ne. Tai jos tiivistän niin Hollisterin T-paidat on oikeasti kittanoita. Jiillä on koko S ja varsin menisi hyvin koko M:kin. Pitkähihaiset trikoopaidat -super kapeita ja kilsan mittaset hihat. Kauluspaitojen classicit koossa S selkeästi reilumpia kun t-paitojen S mutta ihan oikea koko. Collegeshortsien XS vastaa enemmän Abercrombie Kidsin isointa mutta hoikalle miehen alulle menee vielä. Ja ne farkut. Tilasin koon 28/30 ja nappiin meni. Housut on just se seuraava Abercrombie Kidsin koosta 16 ja jos nyt jotain senttejä heittelen ilmaan niin vaikka 164-170 cm.

Niin nappiin meni että tein lisätilauksen; kahdet bootcutit koriin, yhdet kollarishortsit isommassa koossa S, muutama t-paita ja pitkähihainen sekä kaksi kauluspaitaa. Arvostan kun kaupassa on hyvällä alella vielä valikoimaakin jäljellä ja esimerkiksi 70 euron farkut saa alle kahdellakympillä.

Kissan ruokinta eli pohdintaa hiiren koostumuksesta teollisen käsittelyn jälkeen

Kun hankkii eläimen, pitäisi sitä ruokkia lajinmukaisella ravinnolla. Silloin ainakin lähtökohtaisesti eläin pysyy terveenä ja yhteinen taival on mahdollisimman pitkä.  Lapsena tällaisten asioiden tiedostaminen on aika vähäistä joten vasta nyt aikuisiällä olen yrittänyt perehtyä aiheeseen syvemmin, vaikka nyt ei suinkaan ole ensimmäinen kerta kun meillä on kissa. Olin ehkä hivenen hämmentynyt kun selvisi ettei se kaupassa myytävä kissanruoka olekaan usein kissoille sopivaa. Että useat purkit kissanruokahyllyssä onkin jopa suurimmaksi osaksi täynnä aineita mitä ei edes näille nautiskeleville karvapalloille pitäisi antaa kuten viljaa ja sokeria. Vaikka olen yrittänyt aiheeseen perehtyä, tuntuu että tämä on aivan loputon aihe ja yksiselitteisesti oikeita vastauksia on vähän, oikeita ajatuksia enemmän ja kun soppaan lisää eläimen joka ei välttämättä toimi niin kuin minä haluan, on koko aihe kuin väistelisi lätäköitä suolla. En todellakaan ole aiheen asiantuntija vaan maallikko, joka haluaisi oikotien onneen, eli valmiina oikeat vastaukset ja neuvot. EI haittaa yhtään jos samalla saa Appin millä kissan saa noudattamaan nikottelematta valittua ruokavaliota.

Meillä on sisäkissa joka ei syö hiiriä, eikä muitakaan pihan pieneläimiä. Sen kerran kun Nietos sai linnunpoikasen terassilta kiinni, ne istu kahdestaan sohvan takana varmaan yhtä hölmistyneinä tilanteesta kunnes vein tipin ulos ja se ilmeisesti kerrasta viisastuneena pysyi kauempana terassista. Vaikka tipu olisi kissalle maistunutkin ei se olisi muuttanut mitään, Nietos on sisäkissa jonka ravinto on riippuvainen minusta. Olenkin viimeisen vuoden yrittänyt etsiä tietoa näennäisesti laadukkaiden teollisten kissanruokien laadukkuudesta. Niin paljon on tiedonjyväsiä siellä täällä mutta on vaikea löytää vankkumatonta faktaa, haluan että joku sanoo mulle että näitä merkkejä voit syöttää ja lista alle, kiitos. Eniten nyppii olemassa oleva mahdollisuus että maksan laadusta ja saan ”laatua”. Olin onnellisen tietämätön tästä mahdollisuudesta kunnes.

Olen tilannut Zooplussalta ja ostanut Mustista ja Mirristä aika paljon Royal Caninin tuotteita (M&M:ssähän on usein tosi hyvässä tarjouksesa mm. RC:n Gravy/Jelly pussit) ja homma alkoi epäilyttää vasta kun yksi kasvattaja sanoi että on itse lopettanut RC:n käyttämisen laadullisista syistä.

RC ilmeisesti sponssaa aika vahvasti ainakin kissakasvattajia sekä mm. eläinlääkäreitä, josta johtuen se on vähän eri asemassa uskottavuudessa kuin muut muut merkit, ainakin tällaiselle maallikolle. Esimerkiksi Nietoksen pentupaketin mukana tuli Royal Canin -tuotteita kasa, reppua ja ruokakuppia myöten. Joten jo lähtökohtaisesti  rekisteröidyn rotukissapennun hankkineena minutkin saatiin samantien ajattelemaan että RC on hyväksi minun kissalle, ei kai sellaista pakettia muutoin kasvattajalta tulisi? Merkki tekee myös erikoisruokia sekä rotukohtaisia ruokia eli väkisinkin kuluttajalle tulee vaikutelma tutkitusta ja laadukkaasti kehitellystä ruoasta vaikka rotukissaa ei olisikaan.

Kuitenkin siinä vaiheessa kun joku kasvattaja sanoo lopettaneensa jonkun ruokamerkin käytön, on minusta oikein ja  tutkimisen arvosta kyseenalaistaa merkki ja etsiä vastauksia että miksi näin on. Ja ehkä väläyttää vaihtoehtoa sille, että voi olla muitakin merkkejä joista on luotu aivan väärä mielikuva. Jos nyt mitään väärää mielikuvaa on edes luotu

Purkkien ja pussien kylkien lukeminen on välillä hieman turhauttavaa kun yhdessä tiedot tuntuu olevan kovinkin selkeästi ja toisessa ei.   Tiedän että ruoassa pitää olla lihaa eikä siinä saa olla viljaa mutta c'moon -tarvitsen enigman että nämä aukee aukottomasti. 

maissi, siipikarjaproteiini (kuivattu), riisi, kasviproteiini*, eläinrasva, maissigluteeni, eläinproteiini (hydrolysoitu), kasvikuidut, kivennäisaineet, juurikasmassa, hiivat, soijaöljy, frukto-oligosakkaridit, paprikauute, purasruohoöljy.
*L.I.P.: korkean sulavuutensa perusteella valittuja proteiineja. (RC/Exigent 35/30 Savour)

kuivattu kana (vähintään 59%), kuivattu peruna (vähintään 4%), kananjauheliha (vähintään 9%), siipikarjanrasva (vähintään 9%, omega-6-rasvahapon lähde), siipikarjakastike (vähintään 3%), sokerijuurikasmassa (vähintään 3%), kuivattu kananmuna (vähintään 3%), kuivahiiva, lohiöljy (omega-3-rasvahapon lähde), kivennäisaineet, kasvikuituselluloosa (vähintään 0,4%), ruokasuola, kalsiumkarbonaatti, merilevä, karpalo, DL-metioniini, kaliumkloridi, Yucca-uute, sitrusuute, rosmariiniuute. (Applaws Chicken)

Meillä on ollut ainakin seitsemän kissaa vakituisesti asumassa tai väliaikaisesti odottamassa kotia ja tähän asti aina on syötetty kissoille sitä kaupan markettiruokaa, merkkeinä pääsääntöisesti MJAU, Whiskas, Friskies ja Latz. Yhdellä kissalla oli selkeästi paino-ongelma, yksi kissa kuoli aivan ennenaikaisesti eläinlääkärin pöydälle selvittämättömästi syystä mutta muuten kissat on eläneet terveinä ja ainakin näennäisesti hyväkuntoisina. Kolme kissoista on ollut maatiaiskissoja, kaksi siamilaista, yksi Norjalainen metsäkissa ja mahtuupa joukkoon yksi norskin ja Koratin sekoituskin. Kaikki kissat ovat olleet yhtä rakastettuja ja hyvin hoidettuja sisäkissoja, eikä kissoilla ei ole ollut esimerkiksi mitään pissa tms. ongelmia. Maatiaiskissa-Nasun hampaat oli kyllä karussa kunnossa kun kissan ikä ylitti 15 vuotta mutta Nasu eli silti yli 21 –vuotiaaksi erittäin virkeänä ja hyväkuntoisena.

Koska olen sittemmin tullut enemmän tietoiseksi ruoan laadun vaikutuksesta kissan terveyteen ja lukenut kuinka monet ”luonneviat” voivat olla seurausta vääränlaisesta ravinnosta johtuvista sairauksista, olen päättänyt että Nietos ruokitaan paremmin tiedostaen. Tavoitteena on tietenkin taata kissan hyvinvointi sekä terveys, mutta myös ehkäistä mahdollisia epätoivottuja lieveilmiöitä jotka saattavat johtua vääränlaisesta ruoasta. Toisin sanoen lihansyöjälle pyritään syöttämään lihaa eikä esimerkiksi koirille sopivaa sekaruokaa ja muutenkin kissankuppiin yritetään valita ravintoa jonka proteiini ja lihaprosentit ovat lajille sopivan ruokavalion mukaisia. Nietoksen tapauksessa hommasta tekee haasteellista se että katti johdonmukaisesti kieltäytyy syömästä lajinmukaista ravintoa eli raakaruokaa: lihaa ja kalaa. Tilanne on mennyt sille tasolle että kyyhötän itse ruokakupin edessä esittämässä että syön lihaa ja kalaa ja kissa tajuaisi ottaa esimerkkiä, naurakaa vain –miehenikin nauroi. Olemme sittemmin hyväksyneet tosiasian että Nietos syö valikoitua teollista kissanruokaa.

Koska Nietos ei myöskään pidä järjettömästi mistään täydennysravinnosta (mikä siinä on ettei se tajua omaa parastaan vaikka toistuvasti käydään sen kanssa näitä keskusteluaja keittiössä) olen päätynyt ruokavalioon missä Nietos syö täysravintoa märkä- ja kuivaruoan muodossa, muutamana kertana viikossa myös täydennysravintoa ja aina kun meillä on jotain sopivaa tarjottavaa omassa ruokavaliossa, yritetään tarjota sitäkin (josta kissa johdonmukaisesti kieltäytyy mutta ehkä seuraavalla kerralla…).

Koska kissan kuuluisi saada lähes kaikki tarvittava neste ruoasta, on minusta ensiarvoisen tärkeää että tarjottu kuivaruoka on koostumukseltaan mahdollisimman laadukasta. Kuivaruokien valinta onkin helppoa; ostan nappuloita joista jo tunnusta ja äänestä huomaa isomman kosteusprosentin ja pussin kyljestä näkee ettei ruoassa ole esimerkiksi viljaa. Pääsääntöisesti käytössä on Applaws –merkin raksut  ja sitten muutama vierailevia merkki rikastuttamassa makuvalikoimaa.

Nietoksen ollessa pentu, upposi mikä tahansa ruoka ja tilasinkin aina mahdollisimman vaihtelevaa ruokaa. Vähän niin kuin lapsilla, ajattelin että tämä estää nirsoilun isompana. Väärin meni. Sittemmin on käynyt selväksi ettei Nietos suostu enää syömään mm. patee-tyyppistä ruokaa (joka ilmeisesti olisi paras vaihtoehto), eikä esimerkiksi Animondon Rafine-ruokia… Nietoksella on tapa että ensin lipitetään nesteet ja palasiin palataan myöhemmin. Eli pikkuhiljaa olen lopettanut patee-muotoisen ruoan tilaamisen ja yritän navigoida jollain tavalla realistisen hintaisen ja laatuisen kissaruokaviidakon syövereissä. Nietoksen tahtotila on tullut selkeäksi, mitä vähemmän lihaa ja mitä enemmän säilöntä, maku –ja väriaineita, sen mieleisempi ruoka –argh.

Eli nyt Nietos syö Applawssin, Britt:n, Almon, Cosman sekä Pirkan täydennysravintoa hieman ronkeloiden ja päivittäinen ruoka koostuu raksujen lisäksi Miamorin sekä Bozitan täysravinnosta  ja niiden väliin olen ostanut mm. Iamssin  ja RC:n täysravintoa. Nietos saa märkäruokaa aamulla sekä illalla ja esillä on aina kuivaruokaa sekä vettä. Enkä nyt todellakaan tiedä, olisiko tällaisella sortimentilla sitten ihan sama vaikka ostaisin sitä halvinta markettiruokaa missä on 4% nokkia ja keuhkoja ja ilmeisesti 96% kaikkea väärää mutta ainakin yritän, minulla olevan tiedon pohjalta, mahdollisimman parhaaseen lopputulokseen.

Edelleen minulle on mysteeri, mitä RC:n ruoat sisältää ja pitäisikö ne tiputtaa listalta pois niin märkäruoan kuin nappuloiden osalta, anyone? Kaikki muukin tieto sekä vinkit ovat vähintäänkin tervetulleita.

Se hiiri muuten sisältää  vettä n. 70 %, proteiineja 14 %, rasvaa 10 %, hiilihydraatteja 1-2 % ja kuitua alle 1 %. Tiedän tämän koska ennen Nietoksen tuloa, olin tutustunut lajinmukaiseen ruokintaan sekä BARFfaukseen, vakaana aikeena syöttää kissalle raakaruokaa. Toisin kuitenkin kävi koska ilmeisesti kissa oli eri mieltä.

2nd hand design ja ekologisuuden hintalappu

Minua ei voi hyvällä tahdonvoimallakaan kutsua ituhipiksi. Meillä on kaksi autoa, olemme töissä autoalalla, ajamme useamman sata kilometriä viikossa lasten harrastusten sekä työmatkojen takia, eivätkä kulutustottumukseni mukaile ekologisimpaa tapaa kuluttaa. Kuitenkin yritän useissa asioissa löytää sen hieman vihreämmän tien ja saada kestävän kehityksen ja ekologisuuden myös meidän arkeen. Yritämme tehdä ostokset lähellä, ostaa lähiruokaa ja kertakäyttöajattelu esimerkiksi vaatteissa sekä huonekaluissa tuntuu minulle vieraalta. Vaikka perheemme hiilijalanjälki on varmasti isompi kuin mieheni neljäseiska, on mielestäni pienilläkin asioilla merkitystä kun kasvattaa kahta tulevaa kuluttajaa tähän kertakäyttöisyyden yhteiskuntaan. Haluan että lapseni oppisivat näkemään asiat niin että aina on mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja ja vaikka joissain asioissa valitsee toisen tien, ei se sulje ovia muualta.

Kun olemme tässä mieheni kanssa nyt reilu vuoden istuneet ja katsoneet ja todenneet että meillä on täysin eri toiveet ruokahuoneen tuoleilta, löysin ehkä kompromissin. Jo lapsuudessa muistan ihailleeni Artekin 611 tuoleja serkuilla, ne oli mielestäni aivan törkeen mageet ja ainoa asia mikä niissä on ”haitannut” viime vuosina on se koivu. Koivukauteni meni ohi 2000-luvun alussa ja tilalle tuli tumma puu ja sattuman kaupalla myös nykyisessä kodissamme on tumma puulattia ja mukanamme tullut pähkinäpuinen ruokapöytä. Niinpä mieheni mielestä tällä hetkellä ruokapöydän ääressä väliaikaisesti olevat Artekin 69:it ei sovi siihen yhtään ja olen aina ollut samaa mieltä -paitsi nyt. En tiedä miksi, mutta jostain syystä kaksi eri väristä puuta rinnakkain ei tässä kohtaa haittaa minua. Ehkä se johtuu siitä että ruokatilan seinät ovat lasia ja siinä ulkopuolella on puuta lisää siis paljon lisää, merkkiin ja malliin katsomatta. Jostain syystä auringon säteet, valkoinen, musta ja nuo kaksi eri väristä puuta on kivannäköiset ja sitä paitsi, en usko että kun joskus uusimme lattian, tulee se olemaan tummaa puuta. Ja olkaa vapaasti eri mieltä koska konsepti kuulostaa minustakin vähintäänkin oudolta. Mutta niinpä raahasin mieheni Vepsäläiselle sovittamaan 611:ia.

Kun joku aika sitten tein loistavaa kauppaa Torissa sohvista, pälkähti mieleeni ajatus että minäpä hankin pari Artekin 611 tuola ja kunnos(tu)tan ne ruokatilaan. Ikään kuin testataan pikkuhinnalla miltä ne tuntuu käytännössä ja mietitään olisiko tässä se molemmille sopiva tuoli. Mikäli tuolit on hyvät, ostamme tuoleja 4-6 lisää ja kunnos(tu)tamme ne. Koska kyseessä on puutuolit, klassinen muotoilu ja Artek edelleen tuottaa vastaavia satulavyö-tuotteita, tiesin että tuolit on kunnostettavissa priimaksi vielä näin second handinakin joka ajatuksena tuntui minulle mielekkäältä.  Onnittelin itseäni loistavasta ajatuksesta ja jonkun aikaa hintojani seurattuani ostin Tampereelta kaksi tuolia jotka mieheni haki näppärästi työmatkallaan. Aikomuksena oli että tuoleista vaihdetaan tietysti satulavyöt sekä puuosat kunnostetaan ja arvioin että noin 200 eurolla per tuoli hommasta tulisi selvitä. Kun tuolien kauppa oli selvä, aloin selvittämään kunnostuspaikkoja sekä hintoja.

ARGH! Hyvin pian kävi selväksi että näitäpä ei ihan pikkurahalla kunnosteta ja vaikka homman tekisi itse, on se todella työläs, sitä varten tarvitaan erikoistyökaluja ja lopputuloksesta ei ole takuuta. Satulavyötä tarvitaan yhteen tuoliin 14 metriä ja Artekin hinta alkuperäistuotteelle on 13 €/m. Artek ei itse tee puuosien kunnostusta mutta heiltä saa yhteystiedot sellaiseenkin. Otin samalla tarjouksia muistakin alan yrityksistä akselilla pääkaupunkiseutu–Porvoo sekä selvitinpä myös paikan mistä saa satulavyötä huomattavasti edullisemmin kuin Artekilta. Summa summarum. Mikäli tuolit kunnostetaan täysin, tulee hinnaksi laskentavasta riippuen arviolta 365 – 450 euroa josta Artekin suosittelema paikka on edullisin. Käytetyn 611 tuolin voi löytyy Torista noin hintaan 50-200 euroa, kunnosta riippuen (viidellä kympillä olen nähnyt muuten tasan yhden). Kunnostuksen jälkeenkin syvimmät jäljet puuosissa tulevat näkymään kunnostuksesta huolimatta. Uusi Artek 611 tuoli maksaa 450 euroa, jopa vähemmän kuin hyvän aikeen hintalappu.

Tässä tulee hintaraja vastaan minun ekologisuudelle sekä kierrätykselle. Niin vihreä en ole, että maksan käytetystä tuotteesta saman hinnan kuin uudesta mutta saan tilalle käytetyn ja kolhuisen tuotteen. Tiedän että käsityö maksaa ja laatu maksaa, mutta silti minun logiikallani tässä kohtaa kävelen kauppaan ostamaan uuden tuolin. Mikäli meillä olisi valmiina täysi kalusto tuoleja, voisin ehkä kunnostuttaa ne, jolloin 8 hengen ruokahuoneen käytetyt tuolit jäisivät maksamaan "toisella kierroksella" noin 2920 euroa. Mutta että hankkisin tuolit jostain muualta ja toimisin näin, tuntuu aika hassulta ajatukselta.

Tulin johtopäätökseen ettemme kunnosta ostamiemme tuolien puuosia, vaan uusimme niistä ainoastaan satulavyöt jonka yhteydessä puuosat putsataan. Mikäli päädymme hankkimaan tuoleja lisää, on hyvin todennäköistä että ostamme ne uusina ja toivon mukaan maksamme silloin myös laadusta ja tuolit jäävät hyväkuntoisina jälkipolville käyttöön.

Tämä käy näinkin, mutta minua aidosti harmittaa että Suomi on pullollaan esteettistä sekä laadukasta käytettyä tavaraa, joka on hintalapultaan järkevämpää heittää roskiin kuin ottaa käyttöön.

Ajanhallinnallisesti haasteellinen

Eräänä päivänä kuuntelin radiosta Saku Tuomisen haastattelua jossa sivuttiin mm. ajankäyttöä. Sitä miten nykymaailmassa aika on kortilla, aika on rahaa, tekemistä on liikaa ja asioita jää tekemättä koska ei ehdi. Vai ehtiikö jos viitsii? Olen samaa asiaa pyöritellyt päässäni siitä asti kun palasin hoitovapaan jälkeen työelämään ja silmukka tuntuu kiristyvän kaulan ympärille yhä kireämmälle. Oravanpyörässä ajattelee että kun teen nämä asiat, kun tämä ajanjakso menee ohi, niin sitten helpottaa. Tosiasiassa asioita seuraa aina seuraavat asiat ja ajanjakson jälkeen tulee aina uusi, jos ei kiireisempi niin vähintään yhtä kiireinen. Näiden väliin jää yksittäisiä päiviä tai hetkiä kun tuntee olevansa hetken vailla tekemistä ja tulee tunne että on luppoaikaa –joka yleensä on valheellista sekin sillä silloinkin kyse on parhaimmillaankin vaan priorisoimisesta, asioiden tekemättä jättämisestä tai lykkäämisestä.

Minä ahdistun, ja todennäköisesti joku muukin, siitä että asioita on tekemättä ja koko ajan on tunne ettei riitä. En toimi niin kuin haluaisin toimia, en yllä omiin tavoitteisiini ja standardeihin. Tästä seuraa jatkuva riittämättömyyden tunne. Haluisin suoriutua arjesta, jos en nyt muiden standardien mukaan, mutta kunpa edes omien.

Liian usein kuulen itseni, jos en ääneen sanovan, niin ainakin ajattelevan etten ehdi, ei ole aikaa. Vuoden alussa tai viime vuoden lopussa kirjoitin tänne että pyrin siihen etten sitä ajanpuutteen itsestäänselvyyttä täällä blogissa julistaisi. Muistaakseni tästä olenkin aika hyvin pitänyt kiinni vaikka meidän elämämme on kuluneena vuotena ollut tapahtumarikkaampaa kuin ikinä blogin olemassa oloaikana. Tästä voisi helposti johdatella lopputuleman että blogissakin olisi ollut uutta postausta postauksen jälkeen ja te lukijat olisitte voineet tulla tänne relaamaan omista kiireistä. Ei aivan. Mitä enemmän meillä tapahtuu, sitä harvemmin se tänne päivittyy. Minulle on täysi paradoksi että miten muut bloggaajat sen tekevät. Elävät tapahtumarikasta elämää ja saavat sen kaiken näkymään bogissakin? Samalla mietin että heidän täytyy tuntea tyytyväisyyttä itseensä. He osaavat ja minä kunnioitan sitä. Minulle jää nautittavaksi kauniita ja inspiroivia postauksia ja vähän harmittaa oma saamattomuus. Vaikka nautin eniten ajasta perheen kanssa, pidän siivoamisesta ja järjestelystä niin pidän myös bloggaamisesta ja se on minulle se mun ihan oma juttu. Joko minulta on mennyt jokin bloggaamisen pikakurssi ohi tai sitten olen täysin kykenemätön järjestämään aikaani tehokkaasti. Miksi minun suorituskyky ei riitä? 

Minulta häviää ajantaju aivan täysin kun uppoudun tekemään jotain. Onnekseni mies on kokonaisvaltaisesti mukana lastenhoidossa joten kun hän on kotona, on täysin mahdollista hävitä silmukoiden tai kuvien maailmaa ja havahtua tilanteesta tunteja myöhemmin. Kun mies on kotona niin tuntuu etten ole tehokkaimmillani vaan jollain tavalla odotan että muutkin kantavat kortensa kekoon ja väistämättä käy niin että kämppä leviää käsiin ja minun pinnani vähän myöhemmin. Sellaisen kokonaisvaltaisen kaaoksen siivoaminen vie paljon kauemmin kuin jatkuvan järjestyksen ylläpitäminen. Kun mies on matkoilla, kuoriutuu minusta supermutsi joka siivoaa kämpän, laittaa lapsille kuvioituja kurkkuja lautaselle, pesee pyykit, ja ainoa mikä jää tekemättä on nukkuminen. Mikäli arjestani saataisiin tulostettua tehokkuustilasto, näkyisi miehen poissa ollessa varmasti aikamoiset piikit käyrällä.

On siis oltava jollain tavalla valheellista väittää etten minä ehtisi tai ettei minulla ole aikaa. Jos joka päivä vetäisin ylivaihteella, pysähtymättä aamukuudesta ilta kymppiin niin ehtisin varmasti. Kai. Ennenkin olen maininnut että omista jutuistani ensimmäisenä tippuu blogi, seuraavana neulominen ja kolmantena ne muutamat tv-ohjelmat joita halusisin seurata ja niin se on. Todentotta minua harmittaa että aina kun tekee jotain niin muut asiat odottaa ja jää tekemättä. Jos konkretisoidaan hieman niin nyt olen neulonut Jiin villapaitaa ja puhtaat pyykit makaa kodinhoitohuoneessa ja keittiö on kun pommin jäljiltä (paitsi eipä ollutkaan enää sillä mies oli näköjään siivonnut sen aamulla, aivan mahtavaa!) Mutta jos joka tapauksessa ehdin tekemään kaiken kun mies on matkoilla niin miksi en ehdi tekemään helposti jotain extraa kun hän on paikalla tai miksi en yllä edes samaan. Miten ihmeessä te muut ehditte?

Päätin nyt että tästä lähtien teen jokaisella arjen osa-alueella samaa mitä teen kotona eli teen asian heti kun se tulee eteen. Jospa se hieman pienentäisi tekemättömien asioiden vyyhtiä. Jospa se hieman parantaisi huonoa omaatuntoa. Kotona jos näen roskan kulkuväylällä, nostan sen ylös ja vien roskiin ja sama homma saa nyt alkaa esimerkiksi sähköpostieni kanssa. Häpeän silmät päästäni kun vastailen minulle lähetettyihin meileihin jopa kaksi viikkoa niiden saapumisen jälkeen. Ihan tosi, ei se ole kiinni siitä ettei ole aikaa, se on kiinni siitä etten juuri sillä sekunnilla viitsi/jaksa/ehdi ja sitten viisitoista minuuttia myöhemmin asiaa on vielä helpompi lykätä kun sitä on lykätty jo se vartti. Päivän jälkeen ne meilit on jo kadonneet etusivulta ja unohtaminen on taattua. Ja kun käyn kuvaamassa, poistan ne epäonnistuneet koneelta heti ja käyn läpi ne loput. Ja kun bloggaan, olen hetken koneella vielä sen jälkeen että ehdin vastat heti ainakin niihin ekoihin kommentteihin. Pieniä juttuja mutta jos niistä tulee olo että hallitsee arkeaan vähän paremmin niin se riittää minulle.

Mitä bloggaamiseen tulee, niin otan mielelläni vinkkejä vastaan miten se onnistuu nopeammin ja tehokkaammin. Jos se on mahdollista? Tämän bloggauksen tekemiseen meni reilu kolme tuntia josta 2/3 meni kuvien selaamiseen ja käsittelyyn koneella ja 1/3 tekstiin, karkeasti. Tähän voi toki lisätä ne tunnit mitkä meni kuvien ottamiseen mutta se on perheaikaa, sitä en voi laskea bloggaamiseen. Aika paljon tuo kolme tuntiakin on kuitenkin arjesta jossa tehokasta tuotantoaikaa kaikkeen on noin kello 17-21, eli 4 tuntia...

Olisi myös kiva kuulla teiltä palautetta. Mitä te toivotte, mistä te tykkäätte. Mikä täällä on ollut kivaa ja mikä turhaa? Millään en voi kaikille täydellistä blogia tehdä mutta minä tykkään kuvata ja blogata niin kertokaa te millaista blogia te haluaisitte täällä lukea? Kommenttiboksiin löytäneiden kesken arvon suklaata tietty (postitan vain Suomeen) ja auttakoon se voittajaa rentoutumaan silloinkin kun täällä sitä ei harvasta postaustahdista johtuen voi tehdä.

Vauva-arkea

Ainakin melkein. Ensin me hankittiin kaikki tavarat valmiiksi ja iltaa ennen laitettiin kaikki vielä oikeille paikoille. Luin aika paljon etukäteen että osaan oikein hoitaa ja viimein koitti se päivä että saatiin poika kotiin. Oltiin toki tehty koti turvalliseksi ja edelleen arjessa varmisteltiin ettei vaan poika satuta itseään ja että tuntee olonsa turvalliseksi ja kotoisaksi. Ruokitaan säännöllisesti ja korjataan kakat ja pissit eikä ole edes haitannut ne pienet vahingot. Kuten se kun heräsin taannoin yöllä kakkapallero kyynärpäässä. Sattuuhan niitä vahinkoja. Perus ruokanirsoilut tuntuu olevan mutta maistelemalla mennään eteenpäin ja varsin kattavasti tippuu jo eri ruoatkin. Ei sanankin selkeästi osaa ja usein totteleekin.

Mutta nyt ihan oikeasti tarvitaan jeesejä muutamaan pikku asiaan. Arki on mennyt hieman haastavasti kun tuo on kuin pikku takiainen, koko ajan pitäisi viihdyttää ja vatkata. Ja jos ei huomioi niin sitten hölmöilee tai roikkuu puntissa. Eli a) kuinka unikoulutetaan eli opetetaan nukahtamaan itse ja b) mikä olisi sellainen tekeminen että huomio kiinnittyisi siihen eikä

TÄHÄN!

Ja aivan. Nyt ei ole kyse yläkuvan liki 6 kuukautisesta kummityttärestäni vaan k i s s a s t a. Mä haluan neuloa! Ja aluksi se tuntuikin sujuvan ja nietos nukkui nätisti vieressä mutta kun ei enää. Nyt myös nietos haluaa neuloa! Välillä sillä seisoo silmät päässä kun kyttää puikkoja ja lankaa mutta niin kauan kun se puikko siinä heiluu niin i h a n a s t i  niin ei vaan pysty nukkumaan. Jos laitan käden päälle niin moottori hyrähtää käyntiin ja kissa on samantien taju veks mutta muuten ei. Ja tiedän toki että se on kissanpentu ja sen kuuluu roikkua lankakerässä mutta saanko silti sanoa että mur. Mulla on hei tässä deadlinet tässä tunkemassa päälle.

Kesällä tein Soon puuvillasekoitelangasta filtin. Neulottu 6.5 neliöillä (luit aivan oikein) ruusupuupuikoilla ja lankaa meni 1058 grammaa. Kokoa peitolla on (lunttaa instagrammista) 165cm*110cm ja varmasti vähän virahtaa vielä käytössä. Ohje: Luo 160 silmukkaa ja neulo aina oikein edestakaisin kunnes pituutta on tarpeeksi. Jii pyysi heti samanlaisen omaan huoneeseen ja yksi pitäisi tehdä kai sitten pikkusiskolle ja meidän makkariin hieman tuosta muunneltu versio. Lisäksi jonossa on e:n talvivillat, jiin villapaita ja tekisi mieli itselle pari baktusta tehdä. Että jonoa on.

Nyt yritän saaa bellan villapaitaa valmiiksi mutta hitaasti. Koska odotan ensin että kissa nukahtaa (jep, en raaski sulloa sitä mihinkään huoneeseen) ja sitten neulon pari kierrosta, liikautan väärin varvasta ja tsadang! se on siinä varpaassa kiinni ja hereillä. Tän on pakko olla sellanen paljon puhuttu VAIHE.

Mutta huumorilla huumorilla, onhan se sulonen kuin mikä! (Sittemmin lamelikaihtimien säätönarut on nostettu takan päälle ja selvittelemme mistä saa uusia "alaketjuja" verhojen alaosan ohjaukseen -ainakin kaksi on syöty jo poikki =D )

Tsiigaagks kukaan.

hmmmmmmmmmmmm

Nyt sitä ei näy, meen neulomaan, palataan!

[valivalivalivali]

 

Sellaisia terveisiä että sängyn pohjalla lojutaan jo lauantaista asti ja mur. Selkä kajahti taas ja jo tutunoloisesti on työpaikkalääkärin kanta sairaslomaa ja lääkkeitä. Yritin pyytää että selkä tutkitaan ja että saisin lähetteen fyssarille edes mutta ei. Tämä on nyt sitten ilmeisesti kannattavampaa makuuttaa ihmisiä sängyssä määräajoin, hoitaa seurauksia eikä selvittää ja poistaa syytä. Mur. No minkäs teet. Nyt pystyn jo kävelemään yksin ja pitämään hetken läppäriäkin sylissä että edistystä näinkin tulee, hitaasti mutta tulee. Ilmeisesti maanantaina lääkärissä käydessä onnistuin myös nappaamaan jonkun pöpön mukaan sillä olen myös yskinyt jo kolmatta päivää. Yskiminen äärimmäisessä selkäkivussa on muuten niin tuskallista etten toivo kenellekään.

Harmittaa tietty että voimistelukertojakin jää väliin ja aikaa menee ihan hukkaan kun mitään ei pysty tekemään, tekemistäkin kuitenkin olisi. Tähän päälle kun sattui vielä miehen työmatka seurauksella etten saa tyttöä päiväkotiin ja tuo kyllä tylsistyy ressukka kun minustakaan ei kamalasti aktiviteetteihin ole. Onneksi osaa leikkia ja tehdä itekseenkin, tosin laittelin maalaustarvikkeet valmiiksi seurauksella "Äiti, miten mä pesen kädet kun meille ei tule vettä tänään?". Niinjoo, se vesikatkokin. Ehkäpä viikonloppua kohti selkä menee parempaan, mies palaa matkoilta ja saadaan pikkuhiljaa arki rullaamaan. Yritin etsiä jotain kuvia mutta tyhjästä on paha nyhjästä. Tässä kuvasarjaa taannoiselta joulukorttikuvaus-hetkeltä, joka oli nopea mutta sitäkin tuloksellisempi. Palaan telkkarin päiväohjelmien pariin, muistakaa venytellä!

***

*testikuva*

Loppua kohti vauhti kiihtyy niin kuin kuuluukin. Nyt hajosi puhelin ja kun on vihdoin päässyt kyytiin tähän teknologian junaan, niin voin kertoa että hidastaa kivasti elämää kun ei ole puhelinta, sähköpostia, whatsappia eikä juurikaan internetiä. Yhteydenpito mieheen hoituu Jiiltä käyttöön otetun puhelimen kanssa mutta mitään puhelinnumeroita ei oleeeee eli rauhallista on!

Jahka saan tehtyä suursiivouksen, paketoitua joululahjat, pakattua joulu- ja Tahkonreissun kamat ja hoidettua kaikki muut keskenkeräiset asiat niin palaan jälleen ja toivottavasti myös uusin kuvin.

Anyways, Juneau-takin voittaja ei ole vieläkään ilmoittautunut joten nyt lienee kohtuullista arpoa takille uusia voittaja –niin kauan kun vielä toppakautta riittää. Samalla arpoutui kerraston voittaja.

Kerraston voitti:
Henna sanoi...
Viluisen äidin viluiset lapset täällä harrastaa kerrospukeutumista:) Kiitos arvonnasta♥
2. joulukuuta 2012 8.05
http://kivitasku-aarteita.blogspot.fi/

Juneau-takin uusi voittaja on:
Anonyymi sanoi...
Ihan blogi! Arvonnassa mukana. Tytön takki olisi mieluinen. T.massi
19. marraskuuta 2012 7.38
Anonyymi sanoi...
Pöh! Edellisessä piti olla ihana blogi! massi
19. marraskuuta 2012 7.40

Laittakaahan sähköpostia sivupalkissa näkyvään osoitteeseen niin saan pikaisesti takit postiin… ehkä kuitenkin vasta joulun jälkeen jos siellä konttorissa on vielä tuntien jonot ;)

Onnea!

Palaan kun saan taas teknologian toimimaan,

rentoa joulun odotusta!

 

122/128 ja 158/164

Elämässä kun asiat on todella hyvin ja osaa olla kiitollinen siitä kaikesta mitä on saanut, on aikaa miettiä välillä maallisempiakin asioita. Elämä voi olla kevyttä olematta pinnallista, kuten joku asian jossain täydellisesti joskus tiivisti. Kaiken kiireisyyden keskellä olen priorisoinut ajankäyttöä joka käytännössä tarkoittaa sitä etten avaa tietokonetta viikolla, tai ainakaan ole avannut viimeisiin viikkoihin. Nyt kun hehkutin hp:n käyntiin, alkoi verenpaine nousta jo alkumetreillä sillä kone toimii todella hitaasti ja huonosti. Ei se mitään, vielä toimii eli voin lykätä suurta päätöstä... siirtyäkö mackin käyttäjäksi vai nou.

Todella moni lukija tulee tänne neulomiseen liittyvillä hauilla, olen huomannu. Vaikka viime aikoina neulominen onkin ehkä ollut isommassa roolissa blogissa, on silti lasten pukeutuminenkin vielä kiinnostuksen kohteena. Mutta koska lapset ovat jo isompia niin he saavat itse päättää "panostuksensa" blogin ollessa kyseessä. Eli kuvamateriaali mitä tuotan tänne lapsiin liittyen on heidän päätettävissään ja heidän tahtotilastaan kiinni. Tällä hetkellä ykstoistaveellä on omat kuviot ja hän oleskelee kotona vähemmän ja meidän viisvee-esiteini-vaiheessa olevan maailman ihanin tuittuprinsessa on hyvinkin selektiivinen mitä tulee äidin ehdotuksiin. Ja pidempään mukana olleet varmasti muistavat että minusta vaatteet pitäisi aina kuvata kantajansa yllä, näin kuvat ovat paljon informatiivisempia ja kauniimpia. Joten tässä syy, miksi täällä on niin hiljaista ollut tämän asian tiimoilta.

tytöllä bby/8 ja pojalla housut vingino 11 ja paita bby 14

Mitä vaatteisiin, tai niinkuin itse monesti viittaan: lumppuihin ja ryijyihin, tulee on Jii ja padmé kokojen välissä. Kuka on edes keksinyt nämä tuplakoot joiden väliin jää aina yksi noin vuoden aukko kasvukäyrästä? Todella monet vaatteiden kokoluokitus menee tuplakoko-merkinnällä tai parillisella ikämerkinnällä (6, 8, 10....) ja meidän molemmat lapset ovat nyt jotenkin ihan siellä välissä. Koska vaatteiden mitoitus on muutenkin niin täydellistä astrofysiikkaa niin nyt kyllä mennään niin randomilla hankintojen suhteen ettei ikinä. Onneni on että vaatteet tuntuvan kasvavan kaapissa lasten mukana ja mahtuvat, mahtuvat, mahtuvat vaan.

Padmé on 120cm ja Jii 152cm. Välissä. Toplakokojen välissä ja ikäkokojen välissä. Pääsääntöisesti tyttö käyttää kokoa 8 ja se on aika sopiva suurimmassa osassa vatteita. Poika käyttää kokoa 12 housuissa ja 12 ja 14 paidoissa. Pienemmät yläosat ovat just tai nafteja ja isommat roikkuu päällä. Lisää mausteita soppaan saadaan sillä että Jii on sorja ja kundien vaatteet on yleensä vähemmän sorjia. Tyttöjen vaatteet sen sijaan noudattelevat enenevissä määrin slim-mitoitusta kun osastolta siirrytään seuraavalle ja meidän voimistelijatyttö ei ole enää pyöreä mutta raameiltaan sellainen että monet vaatteet ovat auttamatta liian slimmejä. Sinne jonnekin lauseuden väliin katoaa motivaatio tehdä uusia hankintoja arjen kiireissä tai kokeilla uusia merkkejä, on paljon helpompaa pysyä tutussa ja turvallisessa.

Pääsin loppukesästä tai alkusyksystä Tanjan Pomp de Lux kutsuille ja samalla hieman laajentamaan niitä tuttuja ja turvallisia piirejä. Koska Tanjan tyttö on raameiltaan saman tyyppinen kun Padmé, uskalsin tilata pompilta farkut testiin. Arvoin kokoa todella pitkään sillä lähes kaikki tytön housut ovat 128 cm, eivät toki pituuden vaan leveyden tähden. Tanja arvioi että koko 122 cm olisi pompin farkuissa oikea ja niin olikin. Farkut ovat pehmeät, joustavat (todella joustavat sillä sain vedettyä toisen lahkeen oman sääreni ympärille) ja ensimmäiset jotka peittävät koko takapuolen myös tytön kyyristyessä. Saman merkin raitapaita on slimmi mutta joustava ja hihojen ja helman mitoitus todella pitkä, varmasti vastaa sitä 128 cm:ä. Saman merkin edellinen koko (110/116) on kuitenkin jo liki liian nafti.

kaik' on pomp de lux 122/128

Tanjalla ei ollut poikien isoimpia kokoja malleista mukana joten uskaliaasti tilasin yhden paidan merkin isommassa koossa testiin. Koko 152 pitäisi logiikan mukaan olla just eikä melkein sopiva saman pituiselle pojalle... Tässä kohtaa voi ehkä todeta että koot ovat reiluja? Hihoissa riittää pituutta oletettavasti ainakin 158 senttiselle, ellei jopa 164:lle, asti ja meidän iloksemme paita on oikeasti slimmi, näitä lisää kiitos. Ja kiitos Jiille sovituskuvista!

pomp de lux / 152 cm

Samoihin aikoihin kävimme minun mielestäni ehdottomasti Suomen kivimmassa ja parhaassa lastenvaateliikkeessä Lilliksessä. Haimme lasketteluvaatteita tytölle ja samalla reissulla vihdoin muistin katsoa Molo Kidsin trikoopaitoja, niitähän saa myös isommissa ko'oissa. Nappasin mukaan oranssin sekä mustan ja ilmeisest paidat ovat eri kausien mallistoista sillä ovat aivan eri kokoisia niinkuin kokolapun mukaan pitääkin, mutta väärinpäin! Saimme kuitenkin mitä halusimme, eli kapealla mitoituksella olevia peruspaitoja.

Hihojen pituusero on hämmentävä ottaen huomioon kokomerkinnät

molo kids 152 cm

Tälläisiä mitoitusjuttuja tällä kertaa. Olen vakaasti päättänyt reima-esittelyn lisäksi tehdä skimbavaatteista esittelyn mutta molemmat odottavat nyt pakkaskeliä. Lapsetkin ovat jo lupautuneet toimimaan malleina, epäilen että pähkäilevat kyllä itselleen tuntipalkan keikasta ;) Nyt me lähdetään SkiExpoon eli

reipasta sunnuntaita lukijoille !

Ooppera on keskeytetty

eilen illalla, koska satoi niin paljon vettä. Ja ei tarvinnut mennä edes oopperaan sitä todetakseen, riitti kun kuunteli katon rummutusta ja katseli kadulla virtaavaa vesimassaa. Että hyvää kesää vaan ja nauttikaahan auringosta sateista! Eipä tarvitse miettiä riittääkö vesi pelloille ja voi ihan estoitta ihailla vehreitä maisemia ja upottaa jalkansa silläkin kohdalla Saimaaseen johon vesi ei yleensä yllä. Oikeasti en tiedä on mitään yhteyttä Saimaan poikkeuksella vedenkorkeudella ja koko kesän kestäneillä kaatosateilla mutta voin edes leikkiä hivenen marttyyrimaisessa olotilassani että on. No ei kai tässä mitään, on sitä ennenkin vietetty sateisia kesiä. Ei nyt tule yhtään mieleen joka yltäisi tälle tasolle mutta olen aivan varma että sellaisia on ollut.. Ehkäpä totuimme vähän liian hyvään viimeisen parin kesän aikana kun ainoastaan hellevaatteet ja viilentävä järvi riittivät koko kesäksi. Aikansa kutakin niinkuin vanha kansa sanoisi.

[kyllä mua nyppii]

Eihän se sade mitään tekemistä varsinaisesti estä. Mutta vaikka lapset nauttivatkin vesisodasta ja mutaleikeistä, en kyllä enää parin viikon jälkeen usko että hekään varsinaisesti iloa repivät kalastuksesta kaatosateessa ja ihan oikeasti ei meidän isikään jaksa siellä rannalla leikkiä Paavo Pesusientä virvelin kanssa joka ilta. Ja tuolla ulkona on kylmä. Kyllähän kaatosateessakin voi uida jos olisi lämmin vaan kun ei ole. Mun mielestä kesällä kuuluu paistaa aurinko mutta missä on mun rusketusraidat! Lapsille yritän pysyä positiivisena ja toissa päivänäkin nökötettiin Lipalla kun kesäsadekuuro (vaadin käyttää kuuro sanaa myös yli kolme tuntia kestävistä rankkasateista) yllätti puistoilijat kesken kesärientojen. "Haha, kattokaapa lapset miten täyttä tänne lipan alle tuli! Aina sama juttu kun sade yllättää Savonllinnassa, ihmiset kerääntyvät Lipalle sadetta pitämään ja kassakone käy". Mikään ei voita onnellisia lapsuusmuistoja melankolian keskellä.

[kertakäyttösadetakki]

Sataa sataa ropisee. Jossain vaiheesa olemme varmasti jo ohittaneet jo koko asian uutiskynnyksen ja jos sinä olet aiheesta jaksanut tänne osti lukea niin onnittelen. Kesän opetuksena voi pitää tällä kokemuksella että sattuma tosiaan suosii valmistautunutta ja ne kolme vuotta käsilaukussa kannetut kertakäyttösadetakit olivat lopulta sittenkin tarpeen. Kertakäyttösadetakki on kevyt, siinä on huppu ja sen voi stailata tosi kivaksi solmulla 120 senttiselle lapselle. Suorastaan nerokas läpinäkyvä muovi mahdollistaa kaupungille valitun asukokonaisuuden ihailun myös sateen yllättäessä. Pure genious sanon minä! Illalla on käyttötestin toinen osa sillä minun pitää vielä saada se pari metriä muovia taiteltua takaisin siihen pikkupikkumuovipusssiin seuraavaa käyttöä varten (jahas, mies aloittikin juuri harjoituksen). Saattaa olla että käyn jossain vaiheessä vielä kertaalleen tutkimassa Partioaitan minisadetakkivalikoimat. Ja toiseksi, kun ostat pienen sateenvarjon, osta sellainen josta oikeasti pidät. Ei ole mitään järkeä viettää koko kesää sateenvarjon alla joka on vähän  "off".  Jään miettimään millaiseen sontsaan investoin.

[ja se pääkallohauta]

Toistaiseksi saviksen saldona on yksi pääkallohauta sekä Pieksämäki, joista ensimmäinen etsittiin heti ensimmäisenä iltana Talvisalon Hautuumaalta. Se mystinen kivilaatta jossa on risti, pieniä kuoppia sekä pääkallo. Kukaan ei taida tietää haudan alkuperää joka tietysti tekee asiasta entistä kiehtovamman. Samalta hautuumaalta löytyy minun sukuhautani sekä paljon muistoja. Samaa ei voi sanoa Pieksämäestä jossa en ollutkaan ennen käynyt joten vierailu oli virkistävä kokemus kaiken kaikkiaan. Big Wheels -tapahtuma ei ollut ainoastaan big wheels vaan myös big, sanan varsinaisessa merkityksessä. Väkeä ja autoja taisi olla yli järjestäjienkin odotuksien sillä pois lähtiessämme oli rannekkeet loppuneet portilta. Kerrankin tapahtuma joka on hinnoiteltu hyvin kävijäystävällisesti, aikuiset vitosen ja lapset ilmaiseksi. Sääkin suosi Pieksämäellä, tuulesta huolimatta oli aurinkoista ja jäi sellainen fiilis että Pieksämäelle mennään ensi kesänäkin.

[äiti, me ei mennä tänäänkään Kesämaahan]

Ai ei, sataako siellä? -Joo. No ei mennä sitten mutta mennäänkö Casinolle uimaan? B-suunnitelmat alkaa loppua kesken koska sää on niin  e p ä v ä k a a t a. Mansikanpoiminnat voi unohtaa ja miehen loma alkaa uhkaavasti loppua. Uhmakkaasti olen päättänyt että saadaan tälle viikolle se yksi vähäsateisempi päivä jotta lapset pääsevät Kesämaahan ja viikon loppupuolella suunnataan takaisin etelään. Laitetaan sormet ristiin ja siihen asti vaikka keinutaan tihkusateessa sillä keinuminen on kivaa ja uusi Pikku Kakkosen puisto on kuulema aivan huippu!

[ x ] 4. hammas lähtenyt, hammaskeijua odotellessa.
[ x ] löytynyt yksi uusi jätskimaku joka maistuu
[ x ] bandana-huivi on the_must_vyö

LEPPOSAMPIA LOMAPÄIVIÄ !