Aika vaivihkaa alkoi alet tänä vuonna,
vähän niinkuin vahingossa tuli vastaan.
Ja alkaako ne joka vuosi aikaisemmin?
Pari täsmäiskua olen tehnyt,
Lauretteen ja muutamaan nettikauppaan.
Kimppatilauksia ystävien kanssa niin ei alekaan katoa postimaksuihin.
Poika ei ole kasvanut vuoteen
joten on vähintäänkin todennäköistä että kohta sitä pituutta tulee.
Tyttö kasvaa tasaisesti ja varmasti,
ensi kesäksi hän siirtyy seuraavaan kokoon.
Bodenin JohnnieB mallistosta tuli pojalle t-paita
[jonka hankinnan jätin tarkoituksella aleen]
ja lasten mallistosta paitis, joka jo keltaisen sävyisenä löytyykin kaapista.
JohnnieB on Bodenin nuortenmallisto jonka koot alkavat noin 150 sentistä.
Malliston paidat on kapeita, aivan eri kaliiperia kuin lastenmalliston paidat.
Tytölle pari uikkaria samasta paikasta. Yllätyksenä tuli että omppuikkari onkin puuvillaa,
raidallinen lycraa. Omppu pääsee rannalle ja raita uimakouluun syksyllä.
Bodenilla oli muistaakseni ale 25%, mutta sieltä katoaa ne kivat tosi nopeasti.
Laurettessa kävi mäihä, mäihien mäihä.
Olen keväästä asti ihastellut BBY:n oranssia paitaa mutta en ole raaskinut sitä ostaa.
Lauretten hyllyssä paita nökötti kuin odottamasa, oikeassa koossa, -40%
Tyttö valitsi
vihreän! RL:n röyhelöpikeen ja minä valkoisen samanlaisen
sekä Gantin valkoisen pitkähihaisen. Vähän uusia värejä kappiin ensi kesälle.
Vaaleanrosa Lacosten pikee
AlexandAlexasta, samassa paketissa tuli Scotch R'bellen neule sekä Petit Bateaun pinkkivalkoraidallinen hihaton mekko
[josta ei ole kuvaa].
Gaudetesta venekaula-aukolla raitapaita, Petit Bateau.
Yritin vinkata Lauretteen että merkille voisi olla tilausta kun Gaudete ei käsittääkseni enää merkkiä myy.
AlexandAlexassa on myös Petit Bateau valikoimissa ja mielestäni hinnat ovat hieman edullisemmat kuin täällä.
Ja vielä lisää raitaa. Mies osti tytölle Mini a Turen Zakia mekon toisessa värissä sillä
se vaaleanpunainen on tytön lempparimekko ja lähes aina kotona päällä.
Punavuoren peikossa ale oli -30%.
Babyshopin, Caacabaanan ja AlexandAlexan
[nro II] pienet paketit on vielä tulossa,
sitten se on niinkuin siinä, ellen vallan kivijalkakaupoille vielä ehdi.
J:lle pitäisi löytää takki syksyksi, uskoakseni tytöllä välikausivarustus on kunnossa.
Miten teillä muilla on alet lähteneet käyntiin?
Tälläisiä *pesen parveketta tässä samalla* kuvia tänään. Parveke on nyt puhdas, tekstiilit pesussa ja minulla selkärikki. Huomenna ystävien luokse juhannuksen viettoon ja paino ehdottomasti ruoassa sekä hyvässä seurassa.
H Y V Ä Ä J U H A N N U S T A K A I K I L L E !