Keittiöpuutarha Urbanero -ruukuissa

Kävin Mustilassa alkukesästä 2017 tekemässä kesäkukkahankintoja ja ajatuksena oli myös perustaa keittiöpuutarha. Tänä vuonna jätin väliin kaikki muut kukka-ja puutarhamyymälät sillä muistissa oli edelleen tuoreena karvaat kokemukset ja huono palvelu. Vaikkakin tunnen Mustilaa pyörittävät ihanat ihmiset, uskon, että myös ”tavallisille asiakkaille” tervetulotoivotus on vähintään yhtä lämmin ja henkilökunta antaa yhtä ystävällisesti asiantuntevaa opastusta ostoksiin. Mustilan puutarha ei ole vain tunnelmallinen vaan myös varsin kattava. Sieltä löytyy kesäkukat peragoniasta orvokkiin, mittava valikoima perennaa, puuta ja pensasta ja myös nyt hankintalistalla olevat keittiöpuutarhaan tarvittavat kasvit. Mustilan avajaispäivänä oli sellainen kuhina ja niin upea sää, että minulta jäi aivan kesken sisävalikoiman selaaminen ja tarkoitus olikin tulla katsastamaan ruukut, amppelit, siemenet ja asusteet ajan kanssa myöhemmin. Poistuimme Mustilasta auto täynnä kesää ja minua jännitti eniten, mikäs muu kuin se keittiöpuutarha. Miten tälläinen tumpelo keittiössä ja puutarhassa osaisi yhdistää ne molemmat.

Onnekseni sain hyvät neuvot sekä Mustilan henkilökunnalta kuin myös Mustilassa vieraileelta Katilta. Siinä se iski mulle ohjeiden lisäksi oliivipuuta kainaloon, sillä keittiöpuutarhan ei pidä olla ainostaan funktionaalinen vaan myös kaunis, selvä!

Meillä on aika iso piha ja lisäksi monessa tasossa. Keittöpuutarhan haasteeksi onkin muodostunut sijainti, sillä en halua ikkunoista katsoa rumaa multaplänttiä välikausien ajan mutta yrttien pitäisi kuitenkin olla niin lähellä, että salaattisipulit ja pinaatit on helposti haettavissa. Urbaneron kangasruukut ovat täydellinen vastaus pulmaan, sillä ne voi sijoittaa lähes minne tahansa ja siirtää kauden jälkeen pois silmistä. Arvuuttelin pitkään, laitanko ruukut terassin oven läheisyyteen mutta lopulta sijoitin ne kuitenkin vähän kauemmaksi ”laiturille”, koska se on vähän tyhjän oloinen. Nyt ruukut myös "sisustavat" sitä osaa pihassamme. Kuten todettu, Katin ja Marin mielestä ruukun pitää myös näyttää kauniilta, niinpä sain käskyn istuttaa sinne oliivipuun ja jotain kukkaa ja oikeassahan nuo naiset olivat.

Kaadoin molempiin ruukkuihin muutaman kymmen senttiä Leca kevytsoraa (joka on huomattavasti halvempaa kuin ruukkusora) ja sen jälkeen kaikki ylijäämätaimimullat ja loput puutarhamultaa. Pienempään Urbaneroon istutin manigoldin siemeniä ja isompaan ruukkuun oliivipuun, laventelin, pari basilikaa, persilian, pillisipulin ja pinaattia. Ripottelin vielä sivuun krassin siemeniä, jotta ruukku näyttäisi vehreältä.

Koska ruukut olivat taivasalla, ei niitä ole juuri tarvinnut kastella. Pinaatti kasvoi kuin rikkaruoho ja krassitkin olivat kukkiessaan jo 50 senttisiä. Pitkin kesää haettiin salaattiin niin pinaattia kuin sipuliakin ja olin koukussa. Koska ruukut ovat korkeita, voisi niihin istuttaa myös porkkanaa tai retiisiä, lähes mitä vain! Olen jo vähän innoissani ensi kesäksi, sillä nyt kun ruukut on kerran kokeiltu, on minulla tietysti kasa uusia ideoita ja parempi käsitys mitä kaikkea ruukkuihin mahtuu. Talven ajan ruukut säilyvät vaikka ulkona ja ruukkuja myy Suomessa siis ainakin Mustilan puutarha.

Vaikka ulkokasvatusaika on ohi, ei kaikkien kasvien tarvitse maatua vaan ruukuista voi siirtää osan kasveista sisälle. Oliivipuun ja laventelin siirsinkin jo joku viikko sitten ruokatilaan. Oliivipuulle ostin ison saviruukun ja molemmat on istutettu kestomultaan. Muistattehan muuten liottaa saviruukut vedessä ennen istutusta, muuten ne imee mullasta kaiken kosteuden. Saa nyt nähdä miten oliivipuu talvehtii sillä se on tunnetusti huono siinä. Aion hankkia vielä kasvivalon, jospa se sitten jaksaisi ensi kesään asti. Onko muuten vinkkejä, kuinka paljon oliivipuuta pitää kastella talvikaudella? Ja ihan oikeita määriä, vaikka millilitroina, kun se "vähän" ja "silloin tällöin" ei sano tälle tumpelolle yhtään mitään.

Banaani on myös muuttanut jo sisätiloihin.

Tomaattisatoa kylmästä kesästä huolimatta

Tunnelmasta

Kesä oli lyhyt mutta kylmä... ei kun. No ei sen niin väliä. Pihalla on tehty ja jätetty tekemättä. Sade, rikkoontunut selkä ja myöhäiskesään ajoittunut kesäloma takasi sen, ettei sellaista varsinaisyta kesän tunnelmaa tänä vuonna tullut oikein kokeneeksi. Onneksi, tässä iässä jotenkin sen yli pääsee helpommin. Tunnelmasta puheen ollen, meidän pihalla alkaa olla tunnelma kohdallaan. Sellainen rento mutta harkittu, vähän niin kuin sisälläkin. Mutta ulkona on ruohoa, kalliota ja vettä. On metsää ja kukkia ja viimein saamme nauttia myös linnuista ja perhosista, jotka ovat vuosia loistaneet poissa olollaan. Takapihalla on kävellyt niin kettu kuin mäyräkin ja joskus ollaan pupukin tavattu. Pihalla pelataan, leikitään ja relataan ja tehdäänpä siellä joskus puu-tai maalaushommiakin. Meitsi diggaa kun rentoutua voi lähtemättä pidemmalle kun terassinrappuset.

AleAleAle tai jotain ihan muuta.

Yritin käydä aleshoppailemassa mutta heikoin tuloksin. Ensinnäkään emme tarvitse juurikaan mitään ja ne tarvittavatkin on enemmän sellaisia pistohankintoja sieltä täältä ja toiseksi, ainakin Jumbossa oli aika heikko esitys. Parasta antia olikin hyvän ystäväni seura josta saan nauttia aivan  liian harvoin nykyisin sekä tyttöjen keskeinen aika bellan kanssa. En missään nimessä voi kutsua itseäni minimalistiksi mutta fakta on, että lapset kasvavat hitaammin ja lähtökohtaisestikin olen halunnut vähentää kuluttamista jo useamman vuoden ajan. Hankitaan se mitä tarvitaan ja joskus jotain mitä ei välttämättä tarvittaisikaan, mutta ei kiitos kertakäyttöostoksille.

Näistä aleista on toisetaiseksi hankittu yksi yhteinen huivi minulle ja Bellalle sekä hieman isompi ostos eilen Nivalan Laatulaskusteesta, joka on muuten yksi ehdottomista mielenkiinnonkohteistani nykyisin. Aika kiva kattaus sisustustavaraa ja mukavia kampanjoita, kantsii tsekata.

Vähän samaan tapaan kuin Nivalan Laatukalusteella on juhannuksen läpi kestävvä tarjouskampanja, näyttää samaa tapahtuvan täällä, tässähän on postausta jokaiselle päivälle. Aika pihapainotteista tuntuu olevan, sillä kevät meni kiireessä, sitten räjäytettiin koti keittiöremontin takia ja åihalla nyt muutenkin on helppoja ja nopeita kuvauskohteita. Sen suuremmin en pihaan ole ehtinyt panostaa kuin, että kävin tekemässä etukäteen suunnitellut hankinnat Mustilasta. Huokaus, se on aina yhtä miellyttävä reissu eikä taaskaan ollut tarpeeksi aikaa! Samalla tapasin Jukaraisen Katin, jonka 100% Outdoor-blogi oli ensimmäinen puutarhablogi jolle lämpenin. Sen rento ja visuaalinen ote puutarhaan jotenkin avasi silmäni ja sai kiinostuksen heräämään. Kaikessa hämmennyksessä tämäkin taisi jäädä Katille kertomatta taannoin lauantaina, mutta tulihan nyt tässä, eli kiitos Kati ja pihakin kiittää!

Ja sitten loput kuvat pihalta

Mukavaa keskikesän jatkoa!

Alppiruusujen elvytys

Se meidän magnolia olisi vielä parempi esimerkki siitä, mitä pieni TLC voi saada aikaan. Valitettavasti mulla ei ole kuvia siitä pystyyn kuollesta risusta, jonka olin heittämässä biojätteeseen, joten saatte tyytyä nyt puistoalppiruusujen selviytymistarinaan.

Muutimme tänne 2013 ja pihan piti olla suunniteltu, valmis, hoidettu ja upea. Valitettavasti, joko kaikki kuoli siinä yhdessä kesässä kun en osannut/tajunnut/huomannut hoitaa kasveja, tai sitten ehkä jo lähtökohdissa oli jotain perustavan laatusta vikaa, mene ja tiedä. Kun 2014 alkoi vähän kiinnostamaan pihan kasvustot, niin ei me kovin montaa kukoistavaa kasvia löydetty. Koska rakkauteni alppiruusuihin oli alkanut jo Tapiolassa asuessa säännöllisissä vierailuissa Haagan rodopuistossa, päätin aloittaa elvytyksen yläpihan alppiruusuista.

Pensaita pihalla oli yhteensä neljä. Kaksi valkoista Cunningham’s Whiteä ruokatilan edessä ja kaksi puistolappiruusua laituriksi kutsutun terassin edessä. Pensaat olivat jo lähtökohtaisesti väärässä paikassa, sillä ne oli istutettu kallion päälle, jossa ei juurikaan maavaraa ollut ja etenkin puistoalppiruusut olivat paahteisella ja tuulisella paikalla, joka isojen lehtien kautta haihduttaville kasveille on hieman haasteellinen kasvuympäristö. Se myös näkyi pensaista, sillä olivat lähinnä keppikasoja joista roikkui muutama lehti. Lähtökohta oli "ei mitään menetettävää" joten ryhdyimme reippaasti töihin.

Ensin selailin vähän nettiä ja sitten hankin ison kasan rodomultaa. Kaivoin pensaat ylös ja laitoin juuripaakun vesiämpäriin, kunnes sain uudet mullat maahan. Laitoin niin paljon multaa kuin kallion koloihin sain mahtumaan, jonka jälkeen istutin pensaat takaisin suunnilleen samaan syvyyteen ja heitin reippaasti katetta koko istutusalan päälle. Kastelin pensaita säännöllisesti koko ensimmäisen kesän ja annoin veteen sekoitettavaa rodolannoitetta kuukausittain.

Alppiruusuthan tekevät seuraavan kevään nuput jo kuluvana kesänä, joten jos pensaat kärsivät, on turha odottaa kukintaa seuraavan keväänä. Yllätykseni olikin melkoinen kun kasvit lähtivät vinhaan kasvun ja jo seuraavana keväänä kaikki pensaat kukkivat. Olen pyrkinyt suojaamaan pensaat keväisin auringolta ja lannoittaa niitä noin kerran kuukaudessa kesäkaudella. Kukinnan jälkeen kerään kukinnot pois, jolloin kasvit pääsevät kunnolla keskittymään uuteen kasvuun ja uusiin nuppuihin. Nuput kannattaa myös uudelleen istutuksen yhteydessä kerätä pois, jolloin kasvi juurtuu kunnolla eikä ”keskity kukkimiseen". Toissa talvena osa oksistoista paleltui mutta ottaen huomioon, kuinka paljon talvi tuhosi kasveja koko maan laajuudelta, olivat vauriot vähäisiä.

Alppiruusut ovat täydellisiä kasveja, jos halut upeita kukkia pienellä vaivalla. Tavallaan riittää, että istutuspaikka on hyvä ja varmasti kohtuulisesta lannoituksesta ei haittaa ole. Keväisin olen kerännyt töistä käytettyjä kahvipuruja pensaiden juuristolle. Nyt muutaman vuoden jälkeen, meinasin heittää myös hieman lisää multaa ja katetta mutta tulee kuitenkin muistaa, että pintajuurisena kasvina, ei alppiruusua voi "haudata uuteen multaan”. Alppiruusut kukoistavat aurinkoisessakin paikassa, kuten tästä meidän eteläpihalta huomaa, sillä varjoahan tässä ei ole, vaan aurinko paistaa lähes aamusta iltaan. Joskus pitkinä kuumina ja kuivina kausina (joita ei juuri Suomen kesässä yleensä näy) olen lisäkastellut pensaita, mutta tämä on tosiaan aika harvinaista. Silloin kun alppiruusu alkaa roikottaa lehtiään, tietää, että se kaipaa vettä jolloin sitä myös kannattaa antaa. Tulee myös pitää huoli, että juuriston päällä on peittokasveja tai katetta.

Tässä alla kuvat puistoalppiruususta 2015 ja 2017. Valitettavasti Cunningham's Whitesta ei ole vastaavaa kuvaparia mutta muutos on vastaava. 2015 kuvasta erottuu tummimpi kasvusto vanhana ja kirkkaamman vihreät lehdet ovat saman kesän kasvua. Molemmat pensasparit notkuvat nykyisin kukkia kukinta-aikaan eikä vihreitä lehtiä juuri edes kukilta näy. Kukat kuhisevat aina pikkupölyttäjiä ja koko piha tuntuu heränneen eloon vain muutamassa vuodessa.

Pihasta puutarhaksi

Lewisia

Minulta on toivottu pihapostausta. Aloitteellista, rohkeaa ja varsin mukavaa, ottaen huomioon kuinka harvoin olen viime aikoina päässyt ns. eetteriin. Bloggaamattomuus on mietityttänyt minuakin paljon, että onko tässä enää mitään järkeä, kun postauksia tulee yksi kuukaudessa tai kolmessa? Tulin johtopäätökseen, että miksi ei. Minusta on edelleen kiva kirjoittaa ja kuvata ja itse pidän eniten niistä blogeista, jotka kaiken markkinamyllerryksen keskellä ovat säilyttäneet aitoutensa ja ajankohtaisuutensa. Sen, että ovat tavallaan kurkkauksia kirjoittajansa ohikiitävään elämään, heijastuksia tuulilasista kun elämä kuljettaa. Niin täälläkin, milloin mitäkin, palasia meidän arjesta. Viime aikoina lasten harrasteet ovat vieneet paljon aikaa ja nyt kesän kynnyksellä aikataulut heitti taas kuperkeikkaa. Olin itseasiassa jo viime kesänä ajatellut, että tänä keväänä voin rauhassa panostaa pihaan ja blogiin kun viime kevään aikataulut sotki se meidän lomareissu Floridaan. No höpönpöpön, nyt kiihkeimpään taimi-istutus/kasvatusaikaan meikäläinen näköjään ajoitti keittiöremontin! Tai no en minä sitä tähän tarkoituksella ajoittanut, se vaan jotenkin venyi ja venyi kunnes tajusin, että nyt on jo liian myöhäistä. Kaikkein hauskinta tässä on jo 6 kk sitten aikataulutetut kesäjuhlat… ja etenkin se, ettei meillä ole silloin vielä välttämättä keittiötä. Edit, eikä ollutkaan.

Pohjolan tytär

No takaisin pihaan. Pihahan yllättää minut vuosi vuodelta positiivisemmin. Se, että kaikki tekeminen näkyy ja että uurastus tuo minulle iloa ja nyt tykkään tehdä pieniä taimikasvatuskokeiluja sekä se,  että hommat on siinä vaiheessa, että vuosi vuodelta tarvitsee tehdä vähemmän ja voi tehdä enemmän.

Ihana laukka

Sekalaisia siirrettäviä rodoja

Tänä vuonna ruukussa talvehtinut magnolia jätti kukkimatta, eli sitä iloa en ole vieläkään nähnyt. Se johtui varmasti siitä, että kun haimme typyn maakellarista, oli se yltä päältä homeessa kuten myös kaikki samassa paikassa talvehtineet kohtalontoverinsa. Kaikesta huolimatta, puska on tuuheampi kuin ikinä ja minulla on vakaa-aikomus juhlien jälkeen istuttaa se maahan. Kellarissa olleet pelargoniat meni roskiin ja bambut leikkasin alas asti. Toinen bambuista osoittaa kasvun merkkejä mutta toinen vaikuttaa möksähtäneen –katsotaan mitä kesä tuo tullessaan. Syreeni selvisi ja sen tulen istuttamaan samalla kuin siirrämme kasan alppiruusuja enemmän metsikköön. Osa näistä siirrettävistä alppiruusuista ovat sellaisia, joiden en ole aiemmin nähnyt kukkivan. Tämä johtunee hieman hankalasta paikasta sekä siitä, että osa lajikkeista on ulkomaisia, jotka eivät aivan handlaa Suomen talvea. Nyt kuitenkin pientä kukintaa havaittavissa mutta siitepölyn törkeästä määrästä johtuen, eivät puskat ole olleet juurikaan kuvauskunnossa.

Sammalleimu

Sammalleimu, Candy Stripe

Siemenestä kesäkukkia, samettikukka Vanilla

Sininatat, ihan itte siemenestä kasvatetut

Sen sijaan etupenkeissä oleva pohjan tyttäret kukkivat tänä keväänä ensimmäistä kertaan ja voi morjens miten kauniita! Nuput ovat uskomattoman isoja ja niistä kuoriutuu kirkkaan pinkkejä kukkia jotka vaiheittain muuttuvat valkoisiksi. Väritys on niin herkullinen, että olen moneen otteeseen sitä jäänyt hypnoottisesti tuijottamaan. Samoissa laatikoissa on läpi kesän kukkivaa pikkutalviota, joka tuntuu viimein levittäytyvän koko laatikoiden alueelle sekä villinä kasvavaa valkovuokkoa jota tarkoituksella en kitke pois. Muutamia lumikelloja ja krookuksia sieltä myös keväällä pilkistää mutta sipulikasveina eivät oikein viihdy kosteutta pidättävässä happamassa maassa. Aika näyttää miten viime syksynä istutetut jaloangervot viihtyvät.

Laatikoiden viereisestä nurmikosta näkyy nousevan vaaleanpunaisia tulppaaneja vaikka luulin siirtäneeni kaikki parkkiksen viereiseen pensaspenkkiin. Ei haittaa, sillä ovat todella kauniita ja väri sopii hyvin harmaaseen muuriin ja kukkien alla rehottavaan vihreään nurmeen – lähes taiteellista. Se pensaspenkkikin on upea kuin mikä, vaikkakin joku on tainnut käydä syömässä siitä ne siirretyt tulppaanit. Kuolemasta elvyteyt koivuangervot voivat hyvin ja kasvavat ja niiden väleistä nousevat laukat jaksavat ilahduttaa. Keijuangervot ovat kasvaneet valtavasti ja saas nähdä, joko tänä kesänä kaikki kukkii: koivuangervot, keijuangervot ja ruusuangervot, kaikki enemmän tai vähemmän peräkkäin.

Varsin muikeen värinen tulppaani, ainoat itse ostetut tulppaanit. Yleensä ne ovat äitini hankkkimia,

Urbaneroista lisää tuonnempana

Lewisia

Joku laukka, ei mitään muistikuvaa miten tuonne joutuneet.

Kukkapenkki rehottaa rikkaruohoja sillä aikaa kitkemiseen ei yksinkertaisesti ole ollut. Sentäs sain vedettyä saniaiset lumipalloheisien välistä ja toivon mukaan ihan kohta myös angervopensaiden väleistä, edit: tehty. Viime vuonna laitetut hesarit+paksu katekerros on todellakin pelastanut tänä vuonna pensaikot rikkaruoholta mutta saniaiset, ne on kyllä juonikkaita ja viekkaita. Katekerrosta en vielä tänä vuonna ole päässyt lisäämään ja toivottavasti se ei kohta ole liian myöhäistä. Bellan kasvulaatikko laitettiin täyteen porkkanaa ja yksi rivi salaattia Kinkulle (Kinusci on meidän kääpiöhamsteri talvikko joka saa kesäisin aitoa hevonlannalla kasvatettua luomuruokaa ja villiä voikukkaa). Marjapensaat voivat paksusti ja toivottavasti kaksi kertaa ruiskutettu kevätruiskute toimii ja karviaiset eivät ole tänä vuonna kaljuja päivässä ja niin ikään lumipalloheidet säilyisivät kirvoitta.

Akileija

Akileija

Rappusten viereen istutetut sammalleimut ovat levinneet valtavasti mutta valitettavasti talvi tappoi muutaman kokonaan. Lisäsin taas pistokkaita ja toivottavasti ensi kesänä koko väli olisi täyttynyt kasvillisuudesta ja voisin ottaa viimeisetkin kivet pois reunasta. Yläpihalta heitin kaikki vanhat rumat ruukut mäkeen ja ostin tilalle kolme matalaa laakeaa ruukkua Prismasta. Niihin on istutettu siemenestä kasvatettuja samettikukkia ja muutama muratti. Vesilammikon ympärillä lewisiat selvisivät talvesta ja voi yllä ne on nättejä! Ja niin erilaisia ja tuntuvat kehittävän lisää kukkia kuin tyhjästä. Altaan takana aidan vieressä tulppaanit alkoivat viimein vajaa viikko sitten kukkimaan ja näyttääpä akileijatkin olevan hyvin aluillaan. Tomaatteja on taas kasvamassa samassa tutussa paikassa kuusi kappaletta ja uutuutena tänä vuonna on minulla Mustilasta saatu kaksi Urbaneron kangasruukkua, joihin juuri istutin jo aikaa sitten istutin oliivipuun, kasan yrttejä ja mangoldia. Näistä ehdottomasti lisää enemmän kun kasviressukat ovat toipuneet kuukauden laiminlyönnistä vilpolassa ja löytäneet taas elämänhalunsa. (Urbanerot ja kasveineen saatu Mustilasta)

SUP-lautailua Porvoossa

Joku viikko sitten kokoonnuimme Porvoossa Kokonniemen maauimalassa bellan luisteluseuran muokkajoukkueiden kanssa. Piknik-sää oli mitä mainioin ja uinnin sekä eväiden lisäksi oli tarkoitus kokeilla SUP-lautailua (stand-up-paddling). En ollut edes ajatellut aiemmin että lapsetkin voivat tätä lajia harrastaa mutta varsin helpon näköisesti nuorimmatkin kokeilijat laudoilla menivät.

Aluksi ohjaaja kertoi hieman laudoista ja siitä mitä niillä on tarkoitus tehdä. Hän myös näytti miten laudalle mennään, miten melaa pidetään, melontapuolta vaihdetaan ja miten laudalla noustaan seisomaan kun meno tuntuu tarpeeksi vakaalta. Mukana oli kelluntaliivejä heille jotka olivat epävarmoja uimataidostaan mutta uimataidolliset lähtivät matkaan liiveittä, turvanaru kuitenkin tiukasti nilkkaan kiinnitettynä. Eräs lapsista teki terävän huomion "Vaikka osaisi uida, voi putoamista säikähtää niin ettei muistakaan miten uidaan".

Laudat ovat todella vakaita ja osa kokeilijoista menikin rohkeasti tavallisissa vaatteissa suppailemaan ja kaikki pysyivät laudoilla, onneksi. Meidän J innostui hommasta niin paljon, että kyseli jo oman laudan perään ja vaikka lautakaupoilla ei vielä lähdetty niin lupasin harkita asiaa jos into jatkoo ensi kesänä. Alkoi nimittäin kiinnostamaan minuakin vaikka nyt en koittamassa käynytkään.

Kannattaa ehdottomasti kokeilla SUP-lautailua jos vähänkään kiinnostaa, vaikutti rannaltakin katsottuna todella helpolta lajilta aloittaa. Itse en kyllä tohtisi ihan tavallisissa vaatteissa lähteä sillä tyynelläkin säällä siltä laudalta kyllä tippuu kun tarpeeksi pelleilee.