Lumen koordinaatit

Piti blogata Rukalta, ikään kuin reissun päältä. Piti ja piti. Lähdettiin muutenkin reissuun astetta rennommalla otteella, pakkasin vasta lähtöaamuna omat ja bellan kamat ja jo kasin aikaan taidettiin startata kotipihasta. Ja huomio, ilman herätyskelloja! Hyvää päivää keski-ikä tai varhaisvanhuus, sillä kuka muuten herää itsestään aamu kuuden aikaan. Ajelin yhtä soittoa Kuopion Matkukseen, jossa nautitiin Subit ja ostettiin muun muassa teinille lenkkarit  ja hypättiin takaisin autoon tuoreella kuskilla. Kuusamossa oltiin perillä noin 10 tunnin päästä lähdöstä, ei paha. Illalla haettiin Rukalta hissiliput ja seuraavana aamuna Skibussilla rinteeseen. Mies oli työmatkalla joten ohjauduttiin jälkikasvun kanssa keskenämme julkisilla.

Ruka ei petä. Se on sopivan kompakti, sopivan tyhjä ja säät oli kolmen päivän ajan oikein passelit. Sen oikein tajusi siinä tuolihississä lojuessa, että kuinka mukavaa se lautailu onkin kun mihinkään ei satu, eikä tarvitse jonottaa… eikä ole kylmä! Mulla on polvi mäsänä, joten jos ankkurihissillä joutuu työntämään rinteet ylös, on jalka tulessa yleensä jo kolmen nousun jälkeen. Rukalla menee helposti kolme tuntia ihan huomaamatta. Ja kaiken rehellisyyden nimissä on noi meidän skiditkin aika kermap****tä. Mutta tämä sopii meille. Pohjoseen vähän off-sesonkina keväällä ja lasku maistuu… Laiskana, en jaksanut pakata mukaan edes oikeata kameraa, eli nämä kuvat on nyt otettu bellan Nikonilla ja omalla puhelimella. Hyvä reissu ja ensi vuonna uudestaan!

Tähän voisi muutaman sanan vaatteistakin höpistä. J ja bella alkaa molemmat olla kohta ulkona lastenvaateosastoilta. Jiillä on pituutta noin 185 senttiä ja laskuvaatteena miesten Burtonin kuorihousut ja Haltin takki. Koska jouduin etsimään takkia aika pitkään viime vuonna, on pakko todeta, että kylläpä miehille tehdään tympeitä ja kalliita takkeja! Myös bella sai täksi kaudeksi uudet laskuvaateet, takkina Burton ja housut 8848:t.

Burtonin ainoa vika on, ettei takissa ole hihassa hissilipputasua, joka on ällistyttävää. Myös minulla on Burtonin takki ja olenkin normaalisti pitänyt lippua hanskan vuorin välissä. Koska nyt oli kevyemmat hanskat mukana, tuli testattua, että miten kone ottaa lipun rintataskusta, vaikka me lautailijat ollaan aina selkä lukulaitteeseen päin. Ja voin kertoa, että hyvin toimii. Eli, ainakaan Rukalla laskiessa ei haittaa yhtään, että lippu on vaikka povarissa.

Kiireellinen kasvupäivitys

Multa kysyttiin taannoin, miksi nyt jo olen niin matkaorientoitunut. Niin, onhan tässä puolen vuoden aikana tullut pikkuhiljaa tehtyä asioita. Puolisen vuotta sitten ostettiin lentoliput, sitten aloin miettiä mihin kaupunkeihin mennään ja mitä tehdään, pikkuhiljaa sen jälkeen etsittiin hotelleja jotka ovat jo vaihtuneetkin kertaalleen ja enemmän tai vähemmän koko ajan googleteltu tekemistä ja näkemistä. Jiille piti hankkia uusi passi, Estat hankittiin vajaa viikko sitten ja kansainvälinen ajokortti odottaa noutoa. Aika hyvin. Enää pitäisi siivota kämppä, kouluttaa talovahti, tsekata että kissoilla on kaikki tarvittava kolmeksi viikoksi ja sovittaa sekä pestä ne vaatteet mitkä tulee mukaan.

No miksi näitä asioita tehdään kuusi kuukautta? No siksi koska ei ole aikaa. Tajusin reilu viikko sitten ettei meillä ole yhtään vapaapäivää ennen lähtöä ja eiköhän tässä mennä tutulla kaavalla: mies matkoilla ja minä töissä tai kuskauksisssa. Onneksi kaikkea on tehty pilkku hiljaa ja vähän kerrallaan, muuten olisimme liemessä. Keväällä vielä väsyttää jostain syystä aivan mielettömästi, että sekin jaksaminen joka yleensä on varastossa, loistaa poissaolollaan. Matkalla kuitenkin haluaisin relata enkä selvitellä loppuja hotelleja tai googletella mitä tekemistä on missäkin kaupungissa. Mitään minuuttiaikatauluja ei tehdä nytkään mutta on sangen helpottavaa kun tietää etukäteen, että vaikka Orlandosta Tampaan ajettaessa, voidaan pistäytyä matkan varrella olevassa Tampa Lowry Park Zoossa. Toki myös lapset ovat myös esittäneet toiveitaan, esimerkiksi bella ei halua Disney Worldiin mutta on tehny tarkan suunnitelman synttäripäivälleen. Kaikki nämäkin vaikuttavat siihen, miten kauan ollaan missäkin kylässä.

bella täyttää reissussa 9-vuotta ja huh huh. Jos on tytöillä ja pojilla eroja kasvussa niin kyllä varmasti harrastukset tuovat sitä henkistä kasvua reippaasti lisää. bella on varsin omatoiminen ollut jo pitkään, tekee aamulla itse eväät harrastuksiin ja huolehtii, että kaikki on mukana kun menee suoraan koulusta bussilla Porvooseen. Hallilla hän tekee läksyt, syö ja laittaa itse treenivatteet niskaan ja myös huolehtii ne treenien jälkeen omille paikoilleen tai mukaan reppuun. Luistelun kehityskeskustelussa kävi myös ilmi, että harjoittelu on varsin kypsällä asteella ja bella on tunnollinen sekä tarkka.

Onneksi tyttö silti vielä leikkii leluilla, sotkee huonetta, kiukuttelee ja tarvitsee halauksia, niin kuin kaikki pienet lapset. Vaikka välillä iloitsemme isoista lapsista ja sellaisen tietynlaisen pikkulapsiaikakauden päättymisestä kun emme enää puhu muodossa ”meillä nyt sitä tai meillä nyt tätä”, ei me vanhemmat varmasti olla valmiita vielä pitkään aikaan päästämään irti lapsuudesta. Kuitenkin elämä tällaisenaan tuntuu juuri täydelliseltä, IsotPienet on reippaita mutta kuitenkin tarvitsevat meitä vanhempia niin kasvamiseen kuin huoltamiseenkin ja välillä vain viereen kuuntelemaan ja halaamaan.

Kuvat on otettu Kokonniemessä jossa bella oli kaverin kanssa lautailemssa kahdestaan lähes kolme tuntia. Tämä olikin ainoa kerta Rukan reissun lisäksi, kun tänä vuonna kukaan meistä oli rinteessä. Kiitos säiden ja tiukkojen aikataulujen. Nyt kun tiedämme, että lapset pärjäävät myös keskenään rinteessä, tulee varmasti tulevaisuudessa mahdollisuuksiakin enemmän.

Miniloma lähes Lapissa - R U K A

Kuukausia sitten M. sai puhelun jossa kerrottiin kilpailussa voitetusta kylpylälomasta. Hän oli hieman ihmeissään kunnes selvisi, että J oli osallistunut kilpailuun ja voittanut neljän hengen kahden vuorokauden kylpyläloman omavalintaisessa (lue: äidin valitsemassa) Holiday Club –kylpylässä. Päivää myöhemmin sain loistavan idean, käytämme voiton Kuusamon Tropiikissa loppuvuodesta koska R U K A. En itse käy kylpylöissä mutta lapsetkin lumilautailee, joten näin saimme tekemistä koko perheelle. Lopulta paketoimme yhteen kaksi päivää voittolomaa, yhden miehen työpäivän pohjosessa sekä muutaman yön omakustanteisesti ja viiden päivän reissu oli valmiina. Lähdimme viime torstaina ajamaan kohti Kuusamoa ja kahden pysähdyksen taktiikalla ajamiseen meni 8 tuntia ja pysähdyksiin tunti.

Illan tuntumassa saavuimme Kuusamon Sokos hotelliin ja rymistelimme tavaroinemme C rakennuksen kolmannen kerron huoneeseen. Huone oli mukavan tilava ja molemmille lapsille oli omat pedit. Kylppäri ja vessa olivat erikseen, miksei muuten näin ole aina!, ja kylpyhuoneesta löytyi saunakin. Jääkaappiin laitettiin omia eväitä illalle ja menimme syömään hotellin ravintolaan. Hieman yllättävää oli, ettei ravintolalaskua voinut laittaa huonenumerolle ja lisäksi perheen miehet olivat sitä mieltä, ettei ruoassa (possu/kana) ollut yhtään mausteita. Allekirjoittanut söi kalaa ja annos oli reilunkokoinen ja iha ok. Koska mies lähti seuraavana aamuna kukonlaulun aikaan töihin, selvittelimme illalla vielä bussikuljetusta Rukalle ja niinpä seisoimme torstaiaamuna lasten kanssa hotellin edessä odottelemassa aamu yhdeksältä Linja 3:sta. SkiBussilla pääsee kätevästi Kuusamosta Rukalle; hinta aikuisille 7 euroa ja lapset muistaakseni 3,50 ja matka taisi kestää puolisen tuntia.

 

Rukankeskuksessa kipaisimme hakemassa vuokraamosta hiihtoliput kaikille. Rukalla nuoriso laskee vähän halvemmalla kuin aikuiset ja skidit vielä sitäkin halvemmalla. Maksoin oman, 109 euron kolmen päivän lippuni e-passilla ja lasten liput maksoivat yhtensä 150 euroa. SkiCardeja ei tarvinnut tällä kertaa ostaa.

Rakas nuorimmaisenihan on ilmoittanut, ettei halua mennä ankkurihissillä ja sittemmin halukkuus sompahissiinkin on kadonnut. Koska omakin jalka tulee ankkureissa kipeäksi, enkä jaksa raahata vastentahtoista tyttöä vastenmielisiin hisseihin, olin jo etukäteen tsiigannut tuolihissit Rukatunturilla. Tuolihisseissä riittääkin hyvin vaihtoehtoja ja jo pelkästään eturinteeltä lähtee tuolihissit eturinteen lisäksi Saaruaan ja Vuosseliin, joten valinnan varaa riittää. Olen vahvasti sitä mieltä että tyttö lähtee taas ankkureihin kun on valmis… tai ollaan keskuksessa missä valinnanvaraa ei vaan ole.

Ajatuksena oli mennä Vuosseliin verestämään taitoja mutta huipulla kävi ilmi, että sillä puolella tunturia on todella kova tuuli ja lumetuksesta johtuva ”pyry”. Niinpä jäimme laskemaan eturinnetta joka taittui vaativuudestaan huolimatta tytöltäkin oikein hyvin. Laskimme eturinnettä jonkun aikaa kunnes kaakao ja munkki kutsuivat ja siirryimme Pisteen kautta toiselle eturinteeltä lähtevälle tuolihissille, kohti Saaruaa. Saarua osoittautui lasten lemppariksi; sieltä löytyi metsäreittejä ja hyndiä Jiille ja tytölle tarpeeksi loivaa ja jyrkkää. Tuolihissi vei nopeasti takaisin ylös ja jonoja ei ollut. Saaruasta voi laskea Vuosseliin, ilman että lumilaudallakaan joutuu kävelemään ja Vuosselin alta löytyy Vuosselin Pirtti. Tykkäsin tosi paljon tästä sympaattisesta kahvilasta, josta sai juurikin ne toiseksi tärkeimmät, eli kaakota ja makkaraperunat. Täältä mies tuli hakemaan meidät kahtena päivänä, jonka mahdollisti vieressä oleva reilun kokoinen parkkis.

Kahden Sokos hotellissa vietetyn yön jälkeen siirryimme majoittumaan Kuusamon Tropiikkiin. En ole aiemmin ollut kylpylähotelleissa ja koin kyllä aikamoisen pettymyksen tällä ensimmäisellä kerralla. Huone oli huomattavasti pienempi kuin Sokos hotellissa eikä huoneessa ollut jääkaappia eikä saunaa. Lapsille oli laitettu niin paska huono vuodesohva, että jos minun olisi pitänyt siinä nukkua, olisin nukkunut mieluummin lattialla. En tiedä onko pieni kahden hengen sohva tarkoitettu kahdelle nukkujalle, mutta 140 cm ja 175 cm sisarukset eivät siihen ainakaan mahtuneet, niinpä toinen nukkui meidän aikuisten välissä aamyön. Aamiainen hotellissa oli ihan ok mutta lasten mielipide kylpylästä ei ollut kovin kummoinen. Kuulemma Siilinjärjen Fontanella, Turun Caribia ja jopa meidän Porvoon uimahalli pesee Kuusamon Tropiikin. Angry Birds puisto oli kuulemma mieleinen, vaikka äidin silmäyksellä se vaikutti hienosti tehdyltä mutta aika vähäeleiseltä. Lapset kuitenkin löysivät tekemistä useammalle käynnille puistossa. En tiedä kuuluuko nämä aktiviteetit aina huoneen hintaan, ainakin palkintomatkaan kuului rajaton käyttö.

Sattumalta samalle viikonlopulle osui FIS Freestyle Ski Worls Cup osakilpailu ja kävimme katsomassa myös tätä. Kahdelle lumilautailijalle suksilla kumpareikon laskeminen on vieraampaa, joten oli varmasti mielenkiintoista katsoa kisoja ja onhan ne hypyt näyttäviä. Luulin että keskus olisi aivan tukossa tapahtuman takia mutta näin ei ollut, auton sai helposti parkkiin ja pääsimme katsomaan kisoja hyvältä paikalta. Tapahtuma on maksuton.

Kolmena päivänä siis lumilautailtiin, uitiin ja ankkäripuistoiltiin ja eipä siinä muuta tarvitse. Ajankohta oli täydellinen; pakkasta oli kahtena ensimmäisenä päivänä noin viisi astetta ja kolmantena päivänä pakkanen kiristyi 11 asteeseen mutta saimme nauttia auringosta rinteissä. Ajankohdan takia missään ei tarvinnut jonottaa, ei hisseissä eikä kahviloissa. Kaikki rinteet eivät olleet auki, esimerkiksi lapsuuden lempparirinne Kelo oli lumetettavana. Tämä ei kuitenkaan haitannut koska niin paljon rinteitä oli auki ja loistavassa kunnossa. Ruka oli muuttunut valtavasti 25 vuodessa, olenhan lapsena laskenut Rukalla kaikki lomat ja viikonloput ja nyt niin tuttu mutta uusi keskus valloitti sydämeni uudestaan. Luulen että tehdään tästä minilomasta joulukuinen traditio. Takaisin kotiin ajettiin maanantaina; lähdimme yhdentoista aikaa ja pysähdyimme Sonkajärven symppis Nesteellä lounaalla, josta ajoimme yhtä soittoa kotiin asti. Samat 8 tuntia kului aikaa ajamiseen.

 

 

Kaikki laskukuvat on valitettavasti iPhone4 "laatua" ja muut napattu auton ikkunasta Canonilla. Jos harrastaisin uuden vuoden lupauksia, niin voisi todeta jotain vuodesta 2016 ja valokuvausharrastuksen elvyttämisestä. No niin, stressitöntä joulun odotusta kaikille!

Lapissa: Levi ja Ylläs

Minulla oli aika suuria odotuksia lapinmatkan postauksien sekä valokuvien suhteen. Olin tavallaan luvannut lapsille että otetaan laskukuvia ja teetetään niistä taulu ja muita pienempiä kehystettäviä kuvia. Toisin kävi, ainoa hyvä kuva on ylhäällä näkyvä kuva J:stä jossa hän on menossa viimeiselle laskulle. Viimeiselle laskulle Panorama hotellista jonne ajoimme autolla kun kävimme viimeisenä päivänä katsomassa huipulta maisemia, kun niitä ensimmäisen kerran edes jonkin verran näki. Samalla otin muutaman kuvan kameralla, kaikki loput kuvat ovat jäätävän huonoja iPhone kuvia.

Levillä oli aurinko paistanyt siniseltä taivaalta useamman viikon ja monen monta pääsiäistä Levillä viettänyt ystäväni sanoi että aina on ollut hyvä sää. Samaa kummasteli sittemmin hissojonossa muistaakseni keskiviikkona täysin tuntematon jo viidettätoistä vuotta Levillä pääsiäistä viettänyt laskija; "Aina on aurinko paistanut, ainakin melkein". No ei paistanut nyt. Aurinko meni pilveen ekana varsinaisena Levi-päivänä maanantaina ja tuli pilven takaa kun olimme jo Oulussa, sunnuntaina. Ei voi mitään, säätä ei nyt vaan voi tilata ja sillä mennään mitä saadaan. Meillä oli silti tosi hyvä reissu ja odotukset täyttyivät kyllä muilta osin.

Lähdimme reisuun lauantai-sunnuntai välisenä yönä kello 00:00. Mies ajoi yhtä soittoa Ouluun jossa pikaisen tauon jälkeen vaihtui kuski ja jatkoimme Rovaniemelle. Rovaniemellä syötiin aamiainen Mäkisellä, tankattiin auto Nesteellä ja matka jatkui Leville. Matkaan meni 11 tuntia + päälle yhteensä noin tunti pysähdyksiin. Lapset sekä allekirjoittanut nukkuivat Ouluun asti jonka jälkeen nukkui mies ja lapsia viihdytti iPadit, aika iisi reissu.

Levillä asuimme Sokos hotelli Levi Breikissä Kide talossa. Huone oli Superior+ koska pienempään ei olisi mahtunut lapsille tarvittava lisävuode. Tässä huoneessa oli erillinen wc sekä saunallinen kylpyhuone, aikuisille parisänky ja lapsille vuodesohva. Käytävältä löytyi mikro ja jep, minä roudasin mukaan oman kahvinkeittimen. Tällä tavoin saimme helposti lapsille ja aikuisillekin iltapalaa ja muutakin ruokaa eikä tarvinnut joka päivä raahautua ulos syömään, sillä rinteen ja saunan jälkeen teki mieli vain kääräistä kollarit jalkaan ja ottaa kirja käteen. Sainkin muuten matkalla luettua 3,5 Camilla Läckbergin kirjaa, suosittelen sarjaa lämpimästi!

Koska jokaisena päivänä satoi lunta ja huiput oli pilviverhon kätkemät, laskimme pääosin Etelärinteillä koska lumilaudalla suunnistaminen siirtymäreiteillä ei kiinnostanut yhtään. SouthPointiin on täksi kaudeksi tullut istuinlämmitetty ja kuomullinen kuuden hengen tuolihissi ja  kuomun ansiosta lumisade ei haitannut hississä ja kun lapset tottuivat näin hyvään, ei heitä saanut enää ankkurihisseille edes maanittelemalla. Etelärinteillä on myös mainiot metsäreitit minne J löysi heti ja bella tietysti perässä. Joka päiväinen lumisade piti huolen että koskematomalla lumella pääsi laskemaan joka päivä, kun suuntasi hieman rinteiden ulkopuolelle metsään tai tuolihissin alle.

Kolmantena päivänä oli laskulihakset vetreytyneet sen verran että annoin periksi lasten toiveille ja lähdimme suunnistamaan sumussa kohti World Cup -rinnettä eli Levi Blackiä. Gondolihissi tuli tutuksi ja instagrammista löytyy muuten bellan syväanalyysi hissien mielekkyydestä. World Cupin päällä ei nähnyt mitään eli aivan tuntumalla laskeuduttiin alaspäin kunnes pääsimme kynnykselle, jossa lapset vetivät vähän henkeä. bella lanasi suurimman osan rinnettä alas mutta sai muutaman käännöksen onnistumaan ja alhaalla syötiin donitsit ja muffinsit kunnes matka jatkui takaisin Etelärinteille. Seuraavana päivänä laskettiin tytön kummitädin kanssa mutta bella ei vieläkään suostunut ankkurihissiin, vaikka nyt olisi ollut mukana suksilla laskeva kaverikin, ehkä ensi vuonna sitten.

Juurikaan muuta ei laskemisen lisäksi tehty, paitsi yhtenä iltapäivänä kävimme Sammun Tuvalla syöttämäsä poroja. Syntymäpäivänäni sain aivan järkyttävän migreenin ja parin tunnin päikkyjen jälkeen kokosin itseni ja söimme hotellin ravintolassa ja ilta päättyi Elastisen keikkaan Hullu Porossa. Väkeä alkoi selkeästi keskiviikon jälkeen valumaan Leville enemmän ja tästä johtuen päätimme perjantaiksi lähteä Ylläkselle.

Ratkaisu oli juurikin oikea, kuulimme myöhemmin että perjantaina hissijonot olivat jo aikamoiset Levillä, samaan aikaan kun laskimme Ylläksellä ilman minkäänlaisia jonoja. Ylläksellä laskettiin gondolin puolella muutama musta rinne kunnes mies heitti meidät Aurinkorinteiden puolelle. Täällä lapset nauttivat laskuista niin että loppupäivä meni nopeasti. Pientä järkytystä aiheutti vanhemman mallinen tuolihisssi kun olivat mokomat tottuneet uuteen istuinlämmitysversioon Levillä. Rinteet oli kuitenkin hyvässä kunnossa ja vaikka vieläkään tunturin laella ei nähnyt mitään, niin se ei menoa haitannut. Täytyy sanoa että itse pidin enemmän Ylläksestä, ehkä johtuen siitä että ihmisiä oli reippaasti vähemmän.

Lumilaudalla laskiessa hisseilläkin on enemmän merkitystä. Itselläni tulee vasen reisi tosi kipeäksi pidemmän päälle ankkurihisseillä mentäessä ja tosiaan bella ei ankkuriin halua. Se että hyvän punaisen rinteen päälle menee tuolihissi ja rinne tarjoaa variaatiota laskuuun, takaa sen ettei tarvitse jolkotella pitkin siirtymäreittejä paikasta toiseen. Ylläksen Aurinko Expressin rinteillä tuntuu olevan kaikki kohdillaan hyppyreitä myöten.

Lauantaina lähdimme ajamaan kohti Oulua, tai oikeastaan kohti Ruotsia. Menimme nyt toista reittiä Ouluun jotta lapset pääsevät katselemaan vähän toisen näköisiä maisemia. Oulussa vietetyn yön jälkeen matka jatkui kotiin ja kaikilla taisi olla kotipihalla se fiilis että hetkeen ei tarvitsisi ajella minnekään. Hivenen kirpaisi kun koko päivän paistoi aurinko täyeltä terältä mutta nyt näin, toivottavasti seuraavalla kerrallaa paisteet sattuvat varsinaisille laskupäiville. Saavatpahan seuraavalla kerralla lapset ihan uuden elämyksen kun tunturin laelta toivon mukaan näkeekin jotain ;)

Kiitos vielä kaikille edelliseen postaukseen kommentoijille, kävin useampaan kertaan lukemassa vinkkejä kommenttiboksista!

Potat & panssarit eli pohdintaa lumilautailun suojavarusteista

Viime aikaiset uutisoinnit ovat muistuttaneet rinnevarusteiden ja etenkin suojavarusteiden tärkeydestä.  Oli kyse sitten työstä tai harrastuksesta niin välineet pitää olla oikeat sillä se vaikuttaa tekemisen mielekkyyden lisäksi myös lopputulokseen ja pahimmassa tapauksessa saattaa pelastaa hengen. Se ei tarkoita että esimerkiksi harrastuksissa kaikki pitäisi olla kalleinta, hientointa tai uutta, vaan se tarkoittaa sitä että hankitaan asianmukaiset ja oikein istuvat tai oikeankokoiset varusteet. Vaikka päällä olisi kaikki oikeat varusteet niin ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu, mutta varmasti omien lasten kohdalla sitä ainakin haluaa maksimoida turvallisuuden, tai ainakin tunteen siitä.

Kun itse aloitin laskettelun pari vuotiaana oli minulla kypärä jota käytin ne laskettelun alkuvuodet mutta ainakaan enää kouluikäisenä ei kypärä ollut käytössä. Samaan aikaan kuitenkin viiletin entistä kovemmalla vauhdilla pitkin Rukan metsäreittejä ja näin jälkeenpäin ajateltuna on ollut suorastaan ihme että minulta ei ole ikinä murtunut yksikään luu eikä mitään muutakaan vakavaa ole sattunut niissä jättimäisissä ilmalennoissa hyppyreistäkään. Kun vaihdoin sukset lumilautaan 14-vuotiaana hankin kypärän, sillä lumilautailun puolella se tuntui olevan lähes itsestäänselvyys. Ja kypärää on tarvittu. Olen vähintään kerran talvessa vetänyt sellaiset pannut että pää on kolissut rinteeseen ja huolella.

Lapsilla on myös kypärät (myös teinillä) ja jotenkin lasten kohdalla se tuntuu ilmeiseltä, oli kyseessä sitten sukset tai lumilautalauta. Se millainen kypärä on, vaikuttaa varmasti lapsen halukkuuteen pitää kypärää joten meillä otetaan toiveet huomioon ja ihan niin kuin aikuisillakin niin myös lapsilla eri kypärät tuntuvat erilaiselta päässä. Kypäriä on ollut meidän perheessä käytössä, Carreralta, Rossingolilta, K2:lta, Girolta, Red:ltä ja Anonilta. Osa on ollut koko kuorella (kova kuori tulee korville asti) ja osa on ollut pehmeillä korvaläpillä –joka monesti tekee kypärästä vähän kevyemmän.

Tällä hetkellä molemmat lapset laskevat Anonin kypärät päässä: Jiillä on Raider ja bellalla Rime. Värit ovat lapset itse valinneet ja lisänä bellan kypärässä on korvat, ne samat jotka oli jo edellisessä kypärässä. Jiin kypärä mahtuu minunkin päähän ja täytyy sanoa että on mukavan tuntuinen kypärä, tosin ei ole huono oma Redinkään potta. Anonin lastenkypärissä (ainakin Ridessä) on todella hyvä leukaremmin lukitusmekanismi joka on helppo avata ja sulkea ilman että on ne leukanahat siellä välissä. Kypärän alla meillä on yleensä ohut Buff -huivi. Olen muuten ollut huomaavinani että lumilautailussa sekä heillä jotka laskevat suksilla parkissa, on lähes poikkuksetta kypärät päässä mutta ilmeisesti monet ”peruslaskettelijat” edelleen laskevat ilman.

Kypärän lisäksi meillä on junnuilla käytössä kypärää varmasti vielä harvinaisempi varuste eli selkäpanssari. Viime vuonna Jii kävi iltaisin lautailemassa Kokonniemessä ja samalla laskuun alkoi tulla mukaan hyppyreitä sekä reilejä ja päätin että parempi hankkia selkäpanssari kuin katua myöhemmin. Nykyään panssareita löytyy aika hyvin snow-puoleltakin vaikkakin aiemmin meillekin on hankittu yleisemmin käytössä oleva  motocross selkäpanssari (ja siis se hankittiin juurikin siihen motocrossiin). Pienemmillekin lapsille alkaa olla vuosi vuodelta paremmin valikoimaa ja viime kauden lopussa kun bella meni reilejä Tahkolla, oli selkeää että myös hänelle hankitaan selkäpanssari.

Malleja on erilaisia mutta juttelimme viime vuonna pitkät pätkät muutaman eri myyjän kanssa ja tulimme tulokseen että lapsille ostetaan taipuvaa materiaalia oleva panssari,  joka sitten kovettuu iskusta. Näin panssarin ei pitäisi ”haitata” peruslaskua koska mukautuu hyvin kehon liikkeisiin mutta laskijan kaatuessa suojaa kuitenkin sitä pään jälkeen toiseksi tärkeintä eli selkää. Tärkeää on myös että liivi ei tunnu päällä huonolta tai hankaa mistään, koska silloin se jää käyttämättä ja on täysin turha hankinta.

Jiin panssari valikoitui viime vuonna useamman kokeillun panssarin jälkeen Everestin panssariin. Tässä panssarissa on olkahihnat sekä leveä vyö vyötärön ympäri sekä kiinnitys rinnan päältä. Kaikki hihnat ovat säädettäviä eli panssarin saa istuvaksi päälle, oli alla sitten paksumpaa tai ohuempaa vaatetta. Jii on noin 165cm ja panssari on kokoM/L /164-178cm.

bella laskee tästä eteenpäin Scottin selkäpanssarilla. Koska tyttö on vähän pienempi etsin ensisijaisesti sellaista mallia joka olisi ikäänkuin paita jolloin se on helpompi lapsen pukea ja pysyy paikallaan hyvin. Kuvissä ei näy liivissä oleva leveä vyö joka tulee vyötärön ympäri tarralla. Kokeilimme liikkeessä XS sekä S kokoja ja vaikka pituuden puolesta koko S olisi ollut oikea, oli se niin nafti ja tiukka vartalon ympäriltä että päädyimme isompaan kokoon joka senttimetreissä on 140-155cm/ 9-11 vuotta. Tytön mukaan panssari tuntuu hyvältä päällä ja kun löysin panssarin netistä vielä tyttövärissä niin mikäpä voisi olla mukavampaa pikkulaskijalle.

Kypärien ja selkäpanssarien lisäksi kaupasta löytyy suojaa joka lähtöön mutta toistaiseksi rannesuojat, säärisuojat ja kyynärsuojat on jätetty hankkimatta, jota voi sitten viisastella jälkeen päin jos se ranne vaikka sattuukin murtumaa. Sellaista kompromissien tekemistähän tämä on, etsitään se polku joka tuntuu miinusten ja plussien suhteen tasapinoisimmalta. Ja muuten ihan samaan tahtiin vaihtuu suosituksetkin. Olen ihan varma että, kypärien määrä rinteessä on lisääntynyt valtavasti viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana joten mistä sen tietää jos vaikka 10 vuoden päästä jokaisella on selkäpanssari ja osa laskee jo hammassuojat suussa.

Se että hankkii tarpeelliset suojavarusteet on vain puolet suojauksesta. Vähintään yhtä tärkeää on muistaa rinnesäännöt ja se miten toimitaan jos vaikka vauhtia tulee liikaa. Liian monet itse opettelevat laskijat unohtavat sen, mistä hiihtokoulussa monesti aloitetaan eli oikein kaatumisen -opettelun. Katson joka vuosi kauhulla pieniä lapsia ja aikuisiakin joiden vauhti on karannut liian kovaksi ja he eivät saa enää pysähdyttyä tai hiljennettyä vauhtia. Muutama vuosi sitten arviolta 3-5 vuotias lapsi syöksyi vieressämme Tahkolla hissijonoon jonka seurauksena ainakin kaksi lähti ensiapumiesten mukaan. Tästä syystä meidän lapset joutuvat kuuntelemaan varmasti aivan kyllästymiseen sitä jankkausta miten rinteessä ollaan ja jos vauhti käy liian suuureksi, heittäytykää!

Laskettelupostaus

Tai lautailu, ihan miten vaan. Pientä koontia ja pohdintaa tämän kauden fiiliksistä ja siitä että eipä olla oltu rinteessa kuin kahdesti. Suurin syy poissaoloomme on viikonloppuna olevat harrastukset ja niiden jälkeen vallinnut pimeys ja huono keli. Ja tiedän kyllä että tosiskimbaajat laskee säässä kuin säässä mutta meitä voi sitten kutsua mukavuudenhaluisiksi tai laiskoiksi, mutta me mennään sillon kun on fiilis ja hyvä keli.

Vaikka ei olla oltu rinteessä niin kulisseissa on tapahtunut. Bellalle piti ostaa uudet kengät ja siksi myös siteet jota seurasi isomman laudan osto, eli koko setti. Tutulla kaavalla mennään eli Burtonin Smalls -sarjalla. Bella siirtyi junnukengistä nuorisokenkiin ja niin ikään siteissä siirryttiin isompaan malliin, jotka nyt sitten siirtyvät kätevästi seuraavaankin lautaan kun sen aika tulee. Lauta on 120 senttinen Chicklet, kuulema ihana!

bellan kypärä jäi myös pieneksi ja tilalle tilasin Anonin Riden isoimmassa lasten koossa. bella oli toivonut samanlaista kypärää kuin minulla ja J:llä eli pehmeillä korvaläpillä. Anonin Ridessä on samanlainen lukko kuin Nutcasen (pyöräily)kypärissä eli tosi helppo lapsen itsekin sulkea ja avata, eikä jää leukanahat väliin. Korvat siirrettiin uuteen kypärään ja vähänkö nyt käy takinkin kanssa...

Jiille hankittiin sittemmin Anonin Raider koossa M, kun kävi ilmi että vanha K2:nen killui enemmän pään laella kuin päässä. J:ltä oli kaikki muutkin skimbavaatteet jäänyt pieneksi ja voin kertoa että harmaat ovat lisääntyneet eksponentiaalisesti päässäni, kun olen yrittänyt löytää 165 senttiselle hoikalle miehen alulle kerrasto- sekä kuorikerroksia. Lasten osastot saa unohtaa heti ja miesten osastoja kahlataan kauppatolkulla että löytyisi tarpeeksi kapeaa.

Nyt J laskee Stadiumista ostetulla Warpin takilla joka on muuten osoittautunut tosi kivaksi mutta takissa on aivan vääränlainen vetoketju joka ei ehkä selviä seuraavalle kaudelle. Takki jäi maksamaan huimat 50 euroa kun vei jonkun vanhan takin vaihdossa joten murhe ei ole suuri, mutta periaatteesta nillitän koska lähtökohtaisesti olisi kiva että takissa olisi hyvin toimiva vetoketju.  Sattumalta löysin alesta myös Burtonin miesten housut jotka on hämmentävän mageet -eli otan ne itselleni kuin poika kasvaa niistä ulos. Molemmat vaatekappaleet taitavat olla kokoa miesten XS. Hanskat ovat minun vanhat Hestrat koska niissä on irtovuori jonka väliin saa hiihtolipun. En ymmärrä mitä lasketteluvaatevalmistajat miettivät kun jättävät systemaattiseti tekemättä hissilipputaskun takin hihaan. Se rintatasku ei meitä lautailijoita ihan kamalasti lämmitä kun lukijat tuppaavat olevaan regu-laskijoiden selkäpuolella ja ei viitsisi portin molemmin puolin hyppiä ympyrää. Varusteet J:llä on samat kuin ennenkin: Burtonin Motot ja TWC lauta.

No mitäs me vanhemmat? Me toistaiseksi olemme ulkoiluttaneet lapsia kuin koirapuistossa koiria eli vieneet mäkeen ja hieman ohjanneet mutta pysyneet muuten sivussa. M ei laske muutenkaan ja itse yritän saada lapset mahdollisimman itseohjautuviksi rinteesssä ja näin se tuntuu onnistuvan. Nyt kun ollaan käyty "vain" Peuramaalla niin ollaan oltu alhaalla huoltojoukoissa mutta koska Peuramaalla ei ole hisseissä apulaisia, niin tarvittaessa autettu bellaa hississiin menossa. Jahka päästään hieman pidemmille mäille, ja ollaan pääsemässä, niin lähden itse mukaan laskemaan. Tänään jo harmitti ettei ollut oma lauta mukana, oli niin upea keli!

Tulevan hiihtolomaviikon olen itse olen töissä, mies pari päivää työmatkalla ja lapset mummilla ja vaarilla että kai tämänkin voi lomaksi laskea, ainakin siivouslomaksi - AURINKOISIA MÄKIÄ HIIHTOLOMALAISILLE!

Taas Tahkolla !

"Lapset on tosi vaikuttavia kun ne osaa lasketella."…totesi bella 4-vuotiaana

Tämän talven odotetuin harrastus eli lumilautailu on jäänyt valitettavan vähiin harrastekertoihin. En voi pelkästään syyttää lumenpuutetta, sillä kyllähän Etelä-Suomen rinteitä on lumetettu ja ylläpidetty joten osa syystä ehdottomasti lankeaakin harrastusvastaavalle itselleen. Olen kerta kaikkiaan tuntenut vastenmielisyyttä lähteä rinteeseen pimeässä ja jopa vesisateisessa ilmassa. Perheen esikoinen on käynyt ahkerammin kavereiden kanssa rinteessä ja lähirinteistä Porvoon Kokonniemi onkin tullut tutuksi ja myös Talmassa ovat muutaman kerran käyneet hiomassa tempputaitojaan. Jii on nyt vallan innostunut reileistä ja hyppyreistä vaikka muutama vuosi sitten vielä vannoi laskevansa vain silkkaa tasarinnettä. Nyt kun kausi näytti jo menneen ohi, pyysin viime tiistai—iltana lapsia pakkaamaan reput.

”Ai mitä sinne pakataan?”

”No sellaisia tavaroita mitä haluatte mukaan”

”Minne mukaan” Ollaanko me menossa johonkin”

”Joo, Tahkolle”

”MITÄÄÄÄH?!? Mennääks me MUKA Tahkolle? Milloin muka?”

”Huomenna”

”HäH! Äiti mä vihaan ja rakastan sua samaan aikaan!”

*Väistelee lentäviä tyynyjä*

Ostin jo alkutalvesta bellalle uudet lautakengät kun edelliset olivat jääneet auttamattoman pieneksi. Vähänpä silloin osasin odottaa tällaista ”talvea” ja nyt en voi kun toivoa että kengät tekevät minkä lupaavat ja mahtuvat myös ensitalven. Burtonin junnukengissähän on leikattava pohjallinen jolla saa noin sentin lisää pituutta ja näin ollen, ainakin teoriassa, kenkien pitäisi mahtua pari kautta, ellei jalka spurttaa useampaa kokoa vuodessa. Aivan sattumalta tämän vuoden Burton Grom kenkien väritys oli täydellisen sävy sävyyn tytön rinnevaatteiden kanssa ja voi kunpa koko setti mahtuisi vielä ensi talvena, niin vähän käyttöä tälle mitä mageimmalle setille on tullut.

Tytön takki ja housuthan me saatiin Reimalta. En voi valitettavasti juurikaan kertoa kestävyydestä koska kuten todettu, käyttökertoja on ollut vähän. Housut ovat olleet kerran päällä Talmassa ja nyt pari päivää Tahkolla. Tyttö muksahtelee vielä laudalla ja muutenkin lautailijoille tyypillisellä tavalla, konttaa laudan kanssa ja hengailee ylipäätään paljon polvillaan. Tässä kohtaa housuilla pitää todellakin olla kulutuksenkesto kunnossa ja ne pitää olla ehdottomasti vedenpitävät. Olin hieman yllättynyt että kolmen päivän käytön jälkeen polvissa näkyi käyttö. Ei nyt mitään vakavaa mutta jos mietin housuja muualle kuin rinteeseen, esimerkiksi pari vuotta nuoremmalle lapselle päiväkodin pihalle jolla voi olla hiekkaa ja kalliota… niin saattaa hiipiä mieleen että miten kangas kestää koko kauden. Rinteeseenhän nämä on ensisijaisesti suunniteltu ja uskon että siellä myös kestävät odotuksien mukaisesti. Vedenpito on täysi kymppi. Tahkolla oli todella kosteaa koska lämpötila oli plussan puolella molempina laskupäivinä ja taisi olla yölläkin. Vaikka tyttö on todella paljon pepullaan ja polvillaan, oli hän 7 tunnin laskupäivän jälkeen aivan kuiva, lukuun ottamatta käsiä joiden kohdalla ensimmäisenä päivänä petti Molo Kidsin rukkaset ja toisena päivä Lennet. 

Reima on ehdottomasti rinneuskottava sekä toimiva ja todellinen vaihtoehto rinteeseen, jos mallistosta vain se kiva malli löytyy. Tässä takissa suunnittelu osui ja upposi ja takin ainoa moite koskee lipputaskua joka on mielestäni hihassa väärinpäin ja hieman liian pieni. Pinkin sävy setissä on täydellinen ja toivottavasti Reima pitää tämän sävyn jatkossakin mallistossa. Housut istuvat myös hyvin ja irrotettavat henkselit on ehdottomasti iso plussa. Lahkeen pieni tasku on täysin tarpeeton, mutta juuri se juttu joka tuo ulkonäköön sen tarvittavan lisän.

Sitten siihen laskemiseen. Viime talvena tyttö pysyi jo pystyssä ja kääntyminen onnistui sille helpommalle puolelle, eli regulle laskijalle (vasen jalka edessä) vasemmalle siis takakantille. Hän meni sompahissillä ja mattohissillä ylös ja ajatuksena oli tänä talvena treenata ankkuri- sekä tuolihissillä nousua.  Varasin etukäteen Tahkolta yksityistunnin tytölle torstai-aamuksi ja Allun kanssa kello 10:30 tyttö lähti treenaamaan tekniikkaa ja hissejä. Koska tällä kaudella tyttö oli laskenut vain muutaman tunnin Talmassa, niin odotettavissa oli  ettei lasku välttämättä suju ihan edellisvuoden malliin. bella oli kuitenkin nopeasti taas saanut juonesta kiinni ja tunnin jälkeen sompahissillä nousu sujui hienosti ja olivat opettajan kanssa käyneet kokeilemassa ankkurihissiäkin. Seuraavana päivä tyttö sai jo käännettyä lautaa sille vaikeammallekin puolelle ja käytännössä hänet voi viedä rinteeseen kuin rinteeseen, toki sinisissä ja punaisissa hän pääsee jouheavammin alas. Ankkurihissilläkin mentiin yhdessä mutta se on hieman raskaampaa joten tyttö mieluummin laski sitä rinnettä missä sompahissi ja ne hyppyrit on! Tosiaan, toisena laskupäivänä likka päätti että ei jää veljestään jälkeen ja alkoi laskea hyppyristä sekä reileistä. Sinnikkyys ja päättäväisyys on uskomattomalla tasolla sillä vaikka välillä on pepullaan ja turvallaan niin meno ei juurikaan edes hidastu. Jiille ostettiin tänä vuonna selkäpanssari koska alkoi viihtyä enemmän parkissa ja nyt näyttää siltä että pikkusiskolle pitää mennä etsimään tarpeeksi pieni panssari myös, ehdoton turvaväline kun lauta irtoaa rinteestä yli 30 senttiä.

Olen niin fiiliksissä tästä laskuhommasta. Vaikka välillä tuntuu raskaalta, esimerkiksi kun kiipesin sohjossa Lumilaakson rinteen ylös lumilautakengillä kantaen kahta lumilautaa, niin lasten vilpitön ilo ja innostuneisuus kyllä palkitsee. Nyt kun molemmat ovat aikalailla itseohjautuvia niin lumilautailu tuntuu todellakin yhdessä ololta, eikä kaitsemiselta. Seuraavan kerran rinteeseen päästään todennäköisestri vasta loppuvuonna mutta sitä odotellessa!

Tahko 15.3.2014

Lyhyesti.

IHANAA VIIKONLOPPUA KAIKILLE !

Rakkaudesta lajiin.

Reimarit rinteessa

Yhteistyössä Reiman kanssa.

Yritin kiskoa adjektiiveja irti 12-vuotiaasta ja ainoa vastaus oli "Ihan jees", kysyttäessä mitä mieltä hän on Reiman takista. (Tämä ei johdu Reimasta vaan kohta 13-vuotiaan sanavarasto koostuu lähinnä termeistä "Ihan jees", "Jaa" ja "Mulla on nälkä") Alun perin toiveena oli toinen takki mutta sitä ei ollut enää saatavilla joten Reiman Tammiston Outlet myymälästä löytyi tämän kauden harmaa Reimatec+ Brody. Takki on tosi simppeli mutta kyynärpäissä ja olilla on kivat, hieman vintage prätkätakkimaiset vahvikkeet. Taskujen eriväriset mutta hillityt vetoketjut tuovat sen juuri tarpeellisen lisän, joka tekee takista hieman mielenkiintoisen ja mahdollistaa yhdistämisen esimerkiksi keltaiseen tai antiikinsiniseen. Takki on täysiverinen skimbatakki eikä ominaisuudet jätä kylmäksi eikä märäksi. Lumilukko ja hissilipputasku ovat yksi oleellisimmista ominaisuuksista ja molemmat löytyy, tosin hissilipputaskun on ehkä suunnitellut joku sellainen joka ei itse käy rinteessä sillä se voisi olla funktionaallisemmin toteutettu. Alakuva on hieman ylivalo että näkyisi ettei takki ole tasanen harmaa vaan jopa hivenen "farkkumainen" kuosiltaan.

Me ollaan yhdistetty takki mustiin DC:n housuihin jotka jo valmiina kaapissa odottivat sekä näköjään viime vuotisiin sinisiin Reiman hanskoihin. Jii huolii vain nämä hanskat rinteeseen ja meidän pitänee toiset vastaavat hakea kaappiin, toivottavasti jostain vielä löytyy. Lautaillessa hanskamalli toimii rukkasta paremmin jos vaan sormet pysyvät lämpimän ja Reiman hanskoissa kuulemma pysyy. Haluaisin kuitenkin mielelläni kokeilla paria muutakin vaihtoehtoa, kun näitä tuntuu olevan aika vaikea saada käsiinsä. 4-10 asteen pakkasessa Jiillä on rinteessä toppien alla vain Reiman kerrasto ja T-paita.

Bellan yläosa on malliltaan Misty, niin ikään Reimatec+ sarjan takki. Takissa on paljon ominaisuuksia mukaan lukien Recco-järjestelmä, joka toimii paikantimen lailla. Ihastuin heti takin lumilukkoon sillä se ei roikukaan vapaana niinkuin lumilukot yleensä vaan sen saa "päistä" kiinni takin etunurkkiin nepparilla, jolloin se toimii vaikka sitä ei erikseen nepparoi siihen massun kohdalle kiinni. Tämä mieletön innovaatio löytyy myös Jiin takista. Takki on todella notkea ja istuu päälle kuin valettu. Taskuja on riittävästi mutta aivan kuten Jiin takissa, mielestäni skimbalipputasku on asemoitu väärinpäin hihaan, korttia on aika vaikea saada taskuun etenkin jos takki on päällä. Molemmissa takeissa on myös hyvä povari jossa on läpiviennit hands freelle tai kuulokkeille. Vaikka Mistyn malli on hivenen A-linjainen ja helma syora, voi sen kiristää kumpparilla pussille ja kapeahkosta olomuodostaan huolimatta, takissa on tilaa liikkua.

Housut ovat malliltaan Agnes. Kevyet, notkeat ja ei yhtään liian paksut tai tönköt. Housuissa on irrotettavat henkselit ja kunnon vyölenkit, voisin kuvitella että pari vuotta vanhempana bella käyttäisi housuja leveän niittikangasvyön kanssa. Housut ovat ylhäältä mielestäni leveähköt ja tarrakiristimet eivät välttämättä riitä hoikimmille lapsille. Jos henkselit pitää kiinni ja päällä on lumilukollinen takki, ei esteitä käytölle kuitenkaan ole. Housut eivät ole yhtään sen malliset kun aikoinaan Reiman nettisivulta käsitin vaan lahkeet ovat leveämmät ja mahtuvat helposti lumilautakenkien päälle. Housujen lumilukot ovat napakat mutta ei liian, hyvin menee lautakenkien päälle. Housujen sekä takin pinkki on täydellinen. Juuri niin raikas ja puhdas kuin pitääkin, aivan käsittämättömän herkullinen!

Meillä olevat bellan Reimahanskat ovat mielestäni liian tönkät rinteeseen ja nyt yhdistettiin settiin Lennen hopearukkaset jotka sopivatkin täydellisesti. Jokatapauksessa pitää mennä etsimään parempia haskoja rinteeseen ja lottovoitto olisi löytää tähän settiin rinnekäyttöön Reiman Ottawa -hanskat. Bellallekin riitti alle vain Undi-kerrasto ja T-paita.

Kokonaisarviona sanoisin näin yhden käyttökerran ja lähemmän kuivatarkastelun jälkeen että Reiman rinnevaatteet heittävät kovan haasteen muille markkinoilla oleville merkeille. Ulkonäkö on tietysti aina katsojasta kiinni ja tunnustettava on, että minulla ei varsinaista valinnanvaikeutta tullut sillä niin tyttöjen kuin poikienkin puolella mieleisiä vaihtoehtoja oli vain kaksi, mukaan lukien kuvien takit. Toisaalta, se yksikin riittää kun osuu. Housuihin lisäisin avattavat lahkeet ja kunnon reisitaskun, muutoin nuo vaikuttavat oikein passeleilta rinteeseen eli määräävin tekijä sen jälkeen on väri. Palaan tähän varmasti kauden jälkeen mutta tällä hetkellä takit sekä housut vaikuttavat laadukkailta ja toimivilta.

Rinnepäiviä odotellessa!