Mun piti kirjottaa tyynyistä. Siitä että ne on ihania, niitä on paljon ja niitä on kiva vaihtaa monta kertaa vuodessa, eli se perus sisustajan tyynyhulluus siis kyseessä. Mutta nyt kävi niin hassusti että henkkamaukalta tilaamani marmorityyny ei tullutkaan olkkariin kun se oli aivan liian harmaa ja kun vaihdoin tyynyliinoja olohuoneeseen, huomasin että ei minulla olekaan kuin kolme sopivaa tyynyliinaa. Mitenhän tässä näin on pääsyt käymään? Todella kummallista kun niitä tyynyliinoja näkyy kuitenkin puolikas Malm-lipaston laatikollinen olevan. Koska tilanne ei anna myöten tyynyhehkutukselle niin otetaan sitten tälläinen kokonaisvaltaisempi keskikerroskatsaus.
Koska kesä loppui ja tiukan pohdinnan jälkeen päädyin lopputulemaan että nyt mustavalkoista ja lähempänä joulua harmaata, niin olenpa nyt sitten kuitenkin vaihtanut niitä tyynyjä ja kuvannut. Ja se kuvaaminen! Todellakin mysteeri että miten internet voi olal täynnä hallittuja sisustuskuvia kun minulta ei tunnu onnistuvan edes yksi. Onneksi Instagrammin puolella sain tukea, eli kuvissa saa näkyä elämä ja meillähän näkyy. Näkyy myös se ettei vieläkään olla laitettu niitä listoja, elämää sekin, terkuin elämän alisuoriutujat.
Toinen juttu mikä tyynyjen lisäki on pyörinyt mielessä, on torkkupeitto. Minun piti neuloa uusi, mustavalkoinen ehkä harmaalla, mutta sopivia lankoja ei ole tahtonut löytyä. Lähtökohtaisesti en odottanut että kaupasta löytyy sopivaa koska minullehan ei kelpaa mikään, on liian ohut, kallis, väärän värinen, pieni, sopimaton kuvio -aina jotain vikaa. Ehkä se kipinä syttyi kuin ihastuin Elloksen Aida tyynyliinaan ja muistin että olenhan minä jotain samansuuntaista nähnyt ennenkin. Kävi ilmi että Elloksen tyynyliian on tai sitten ei ole kopio, Pia Wallénin Cross huovasta joka nopeasti varmistui mielessäni juuri siksi oikeaksi huovaksi meidän olkkariin.
Lauantaina lähdin muistilistan kanssa asioille ja hain cross huovan Kruunukirppu&Olkkari -nimisestä liikkeestä Krunikasta (Ja ystäväni kysyi myöhemmin että "Mikäh?!" ...no sellainen kirppis ja sisustusliike juunou.) ja heti perään suuntasin Aleksin henkkamaukan Home -osastolle hakemaan mustaa tyynyliinaa ja heräteostoksena mustaa koria. Ja tadaaa, kaikki on valmiina!
Ristityynyliina on siis Ellokselta/ Aida, musta tyynyliina, raidallinen tyynyliina sekä neulomuskori henkkamaukasta, torkkupeitto Kruunukirppu&Olkkari/ Pia Wallén ja lattiatyynyt omista käsistä ja niihinhän löytyy ohje täältä blogista. Ja nyt musta olkkari on kyllä tosi magee! Jotenkin Kukkapuron jalkalamppu ja nojatuolikin istuvat nyt tilaan paremmin ja eikä tee mieli muuttaa mitään, paitsi edelleen odotan sitä yhtä pöytää Ellokselta.
Vähän harmittaa etten onnistu kuvaamaan niin että ikkunoiden ulkopuolinen maisema näkyisi kunnolla. Nyt maisema näyttää kuvissa kovin valkoiselta, vaikka oikeasti se on vihreä ja puiseva, ja syy miksi meillä ei näytä niin valkoiselta kuin voisi vähistä väreistä päätellä. Vaikka vihreä ei lempivärini olekaan niin kyllä tässä alkaa pikkuhiljaa siedättyä ;) Kukapa ei tykkäisi pihalla kylpevistä rastaista ja ruokaan tunkevista amppareista, kyllä täällä maalla on mukavaa vihreydestä huolimatta.
Meillä ei juurikaan vaihdu tavarat tai liiku huonekalut mutta nyt me siirrettiin muutama sentti sohvaa ja mattoja ruokatilaan päin koska, kuten todettu, 3/4 perheestämme lojuu yleensä tuossa lattialla. Ja kohta kun alkaa taas takkakelit niin mitä enemmän takan edessä on tilaa, sitä helpompi siinä on grillata vaahtiksia ja paistaa makkaraa.
Nyt tarkkasilmäisimmät huomasivat että sohvallahan vaihtui tyyny lennossa! Syy siihen on, että tänään kun noukimme Jiin kaverilta niin juoksin läpi Merityuulen Kodin Ykkösen. On kyllä ihan mielettömän hienoa että henkan lisäksi Anno tuottaa tasaisesti perussisutuskamaa markkinoille. En olisi voinut kuvitellakaan muutama vuosi sitten että voin kävellä kauppaan ja ostaa kunnon materiaalia olevia tyynyliinoja tuosta noin vain, useammassa eri värissä ja kohtuullisella hinnalla. Nykyisin on kyllä todella inspiroivaa käydä Keskonkin liikkeiden kodin osastoilla. Etsi kymmenen virhettä toisen pisteen saa jos huomaa että K tuolin rahin päältä katosi kynä... just tälläset pikkujutut erottaa ne ammattilaiset meistä amatööreistä!
Ei muuta kun inspiroivaa viikkoa kaikille, musta tuntuu että palaan vasta huomenna edellisen postauksen kommentteihin joita olikin tullut tosi paljon, kiitos kaikille, ihan huippua!
Aurinkoa maanataihin!