* * * * * * * * * *
Lueskelin
Katrin blogista miten heidän uudelle pöydälle löysi heti jokaisen perheenjäsenen tavarat. Sisustuslehtien kotiesittelyissä missään ei ole mitään ylimääräistä ja olen vakuuttunut että sellaisia koteja todellakin on olemassa. Ja on meilläkin välillä, silloin kun on juuri siivottu, todennäköisesti Katrillakin, niinkuin monella muullakin. Mutta yleensä ei. Yleensä sille olkkarissa olevalle isolle ruokapöydälle kasaantuu kaikkea. Tavarat on siinä vähän kun jatkoyhteyttä odottamassa. Ne on tulossa jostain, menosa jonnekin mutta ei mitään tietoa milloin kyyti tulee. Nyt oli aika hyvä tilanne sillä ainostastaan siinä päässä pöytää missä on _aina_ jotain, oli nytkin jotain.
Kun tässä pöydällä myös syödään, askarrellaan, tehdään kortteja ja muovaillaan.
Tässä pöydässä katsellaan kirjoja ja piirretään.
Tällä pöydällä on silitetty ja kiipeilty.
Tämän pöydän tuolin selkänojalla on 97% ajasta puhtaita vaatteita siliämässä,
ennen viikkausta kaappiin.
Kun minä tulen kotiin, laitan käsilaukun pöydälle ja
tuolin selkänojalle villiksen.
Lähes kaikki uudet hankinnat, pysähtyvät hetkeksi tähän pöydälle tai tuolille.
Ja joskus siinä odottaa tekemättömät työt ja saadut lahjat,
uuteen kotiin menossa olevat jutut ja meidän postit.
Tämä pöytä on keskellä kaikkea ja ensimmäinen taso sisään tullessa.
Tämä pöytä on hurjan kovassa käytössä
ja sen vieressä on lähes aina imuri käyttövalmiina.
Pöytä on tilattu viisi vuotta sitten
nollanollasta ja todennäköiseti ruokapöytämme hamaan loppuun asti,
koska se on klassinen ja tarpeeksi iso.
Niin ja koska pidän siitä todella paljon.
Joskus
kun jos kyllästyn puuhun, teetän päälle valkoisen lasin.
[pidätän kuitenkin oikeuden ostaa uuden pöydän jos joskus tuntuukin siltä]
Uudet tuolit tarvitsisimme mutta ei olla vielä yhteisymmärryksessä millaiset.
[minä haluan penkit]
Stockmannille on muuten nyt tullut niitä (viime kesänä kyseltyjä) Cientan kangastossuja,
ja niitä tulee vielä lisää.
Yksivärisissä koot on 29:iin asti, pinkeissä ja kumikärjillisissä isompaakin.
Ostin eilen yhdet ja hain tänään vielä seuraavan koon,
sillä epäilen ettei 31 mene koko kesää.
Näissä on vähän naftit koot.
Niin, nekin jäi tuohon pöydän nurkalle sovituksen jälkeen.
Pari päivää sitten availimme paketin pöydän äärellä.
En ollutkaan ennen tilannut
Alex and Alexasta joten oli jännittävää odotella pakettia.
Olin ottanut ilmaisen lahjapaketoinnin sillä ajattelin että olisi kiva yllätys tytölle.
Kuplamuovi on aina takuuvarma hitti.
En osannut odottaa että villatakki ja seepra olisivat niin laadukkaassa laatikossa.
Laatikossa jossa on kannessa piilomagneetti sejä rusettinauhat.
Laatikosta tulee tytölle lattinauhalaatikko ♥
Mukana oli kortti johon oli käsin kirjoitettu tytön nimi
sekä "sanomalehti" joka myös oli hitti.
Ja niin oli seeprakin [tästä lisää myöhemmin]
ja minä olin tyytyväinen neuletakkiin, klassinen.
Olemme menossa muutamiin aika isoihin juhliin ja meinasin tehdä itse neuletakin tytön mekkoon.
Huomasin kuitenkin että olisin joutunut etsimään oikeanlaisia lankoja ja aika ei nyt välttämättä riitä.
Päätin siis ostaa neuletakin joka sopii mihin vain ja milloin vain.
Hyvää viikonjatkoa toivotellen,
anana