Pähkinöitä,

viime sunnuntailta.

Kävimme
Leikkipaikka Vuorimiehenpuistikossa.
Tosiaan vanhoilta kotikulmilta löytyy vielä puisto,
jossa emme ole ikinä käyneet.

Kysyin mieheltä,
pysäyttääkö hän liikenteen
jos menen seisomaan keskelle risteystä ottamaan valokuvia.
Nauroi vaan
...eikä pysäyttänyt.
Rakkautta on, sanoa joskus ei.

Kesässä on niiiiiin paljon kaikkea mistä pidän.
Ihan kaikessa, olisi mahdotonta luetella niitä kaikkia.
Yksi erityinen asia on,
että rakastan laittaa tyttären hiuksia.
Eri väreillä ja miettiä kaikkia uusia tapoja.
Jos materiaalia olisi enemmän, vain taivas olisi rajana.

Pidän myös vanhoista värikkäistä taloista ja siitä arkkitehtuurista,
jota löytää Etelä-Helsingistä.
Voisin vaellella niillä kaduilla tuntikausia ja ihastella,
katsella ylös ja alas, kurkistella porttikongeihin.

Tytär on samanlainen.
Huomaa pieniä asioita ja jaksaa ihastella,
ihania kukkasia,
pieniä lintuja,
kauniita kiviä ja
sitä kaikkea
mikä jää monesti kiireessä huomaamatta, vaikka se on ihan silmien edessä.

Lämpimiä päiviä, kesän tuoksuja, ääniä,
sateenkaaria.
Värejä ja vilskettä,
rauhallisia iltoja,
paahdettuja vaahtokarkkeja.
Lasten iloa, suuria oivalluksia,
pieniä pipejä ja kesäsateita.
Niitä odotan omalta lomalta,
30 päivän päästä  ...kun vain jaksaisin odottaa.